Suomi omalla tasollaan.

Suomenb urheilijat suorittivat kisat omalla tasollaan.

En ymmärrä miksi jälkeenpäin mourutaan, kun koko kauden tuloksia peilaamalla oli selvää että tulos on jotakuinkin tämä.

Ihmeellistä kuvitteellista hölmöilyä ajatella, että juuri Suomen urheilijat ylittäisivät oman tasonsa ja muut jäisivät selän taakse.

Urheilijat olivat kipeitä, väsyneitä, huonot sukset, onneton pito...mitä vielä? Selittelyjä kyllä löytyy, mutta totuus on että vaikea sitä on taistella hyvistä sijoista jos taso ei vaan riitä. Tuurilla olisi ollut mahdollista jokunen mitali saada lisää, siis huippukalustolla ja muiden epäonnella. Nyt kuitenkin nämä unelmat eivä toteutuneet ja joskus käy näin, itseasiassa useinmiten. Vaikea uskoa että muille sattuu aina huonoa tuuria tai epäonnea suksien valinnassa.

Suomi on valovuoden perässä Norjaa ja se nyt on vaan niin.

Nuoret urheilijat haluavat ottaa nyt riskejä harjoittelussa....se kuulostaa kylät siltä, että siihen pitää hieman suhtautua näinä doping-aikoina vähän varauksellisesti. Riskin ottaminen kilpahiihdossa tarkoittanee suomeksi EPO:a. No onhan tästä Suomessa kokemusta, vanhat konnat Riski ja Kyrö mukaan rinkiin, niin päästään kemikaaleissakin Norjan tasolle ja jopa edelle. Mitähän muita ihmekeinoja sitä sitten olisi? Suomen joukkueen runko on ikääntyvää ja nuoret lupaukset puuttuvat lähes kokonaan. Ruotsilla oli 19 v. naishiihtäjä aivan maailman huipulla, Suomen osalta paras nuori lupaus lähetettiin kesken kisoja kotiin. Toinen nuori naishiihtäjä jai 5 km viestin ankkuriosuudella 2 minuuttia kärjestä ja paras vapaan hiihtäjä (40 v.) omalla osuudellaan yli minuutin. Herättää vähän ajattelemisen aihetta....tai no mitäpä tuosta nyt sitten...

Nuoret miehet....no näistä kisoista ei nuorille miehille paljon kotiintuomista jäänyt. Ensi kerralla sitten.