Miksi halusit romuttaa maailmani? Luulin sinua ystäväkseni. Olin huomannut jo, ettet oman pahan olosi takia pysty hyväksymään toisen hyvää tai edes siedettävää oloa...mutta teit juuri sen minkä tiesit sattuvan eniten. Sait aikaan sen mitä halusitkin...rikkinäisen minän. Toivottavasti se toi sinulle parempaa mieltä.
Teit minusta hirviön, pahimmalla mahdollisella tavalla. En omasta mielestäni ole tehnyt sinulle mitään niin pahaa, että olisin tämän ansainnut, menettänyt tärkeän ihmisen. Tiedät, etten voisi koskaan loukata ihmistä, josta välitän niin paljon. Toivon, etten koskaan enää koe samanlaista tunnetta, sillä haluan sen jäävän ihmiseen, jota sinun valheellasi loukkasin. Tänään tosin ikäväkseni huomasin, että se on turhaakin...jonkun toisen pahuus voi mitätöidä sen kaiken.
Kaikella on tarkoituksensa... En vaan pysty mitenkään ymmärtämään kuinka tällä voisi olla tarkoitusta...
Sinä siellä....anteeksi tämä sotku :(
Teit minusta hirviön, pahimmalla mahdollisella tavalla. En omasta mielestäni ole tehnyt sinulle mitään niin pahaa, että olisin tämän ansainnut, menettänyt tärkeän ihmisen. Tiedät, etten voisi koskaan loukata ihmistä, josta välitän niin paljon. Toivon, etten koskaan enää koe samanlaista tunnetta, sillä haluan sen jäävän ihmiseen, jota sinun valheellasi loukkasin. Tänään tosin ikäväkseni huomasin, että se on turhaakin...jonkun toisen pahuus voi mitätöidä sen kaiken.
Kaikella on tarkoituksensa... En vaan pysty mitenkään ymmärtämään kuinka tällä voisi olla tarkoitusta...
Sinä siellä....anteeksi tämä sotku :(
Vastaukset 10
Vanhimmat
lisää. Jäi jotenkin epäselväksi, kuka on syypää ja mihin? Toivottavasti asiat selviävät, oli ne miten päin vaan.
Lienet saanut pitää läheisenä ystävänäsi ihmistä, joka ei sitten ole kestänyt Sinun menettämistäsi jollain lailla? Hän on kenties halunnut pitää Sinut kokonaan? Tai hän on alkanut pelkäämään menettävänsä? Jos niin, on kyse mustasukkaisuudesta joka lienee itsekkyyden yksi pahimpia ilmentymismuotoja. Itsekäs ihminen ei osaa eläytyä toisten tunteisiin, hän näkee asioita vain omalta kannaltaan. Anna hänelle anteeksi.
Niin, tässä maailmassa ei voi omistaa mitään, etenkään toista ihmistä. Sen sijaan olisi oltava iloinen ja onnellinen kaikista kivoista hetkistä. Huomista ei kannata surra. Ja - ennen kaikkea - jos välittää toisesta - silloin toivoo hänen parastaan, kaikissa tilanteissa - vaikka ei itse olisikaan hänen elämässään osallisena. Jos rakastaa toista - toivoo hänelle rakkautta - vaikkei itse voisikaan kuulua hänen elämäänsä.
No nyt meni paatoksen puolelle... but anyway.
Kirjoitit täyttä asiaa. Kyse nimenomaan oli mustasukkaisuudesta ja kaikesta tuosta mitä mainitsit.
Ja viimeiset lauseesi kirjoituksestasi tulisi aina pitää mielessä. Juuri näin olen aina itsekin pyrkinyt ajattelemaan, ihan vilpittömästi. Myös tämän kyseisen henkilön kohdalla silloin kun itselläni elämä ei ole hymyillyt yhtä leveästi kuin hänellä... Niin itsekäs en osaisi olla, ettenkö toivoisi oikeasti toisen parasta...vaikka sitten itse kokisinkin jotakin kenties menettäväni.
Haluan liittää kirjoittamasi lauseet vielä tähän :
"Ja - ennen kaikkea - jos välittää toisesta - silloin toivoo hänen parastaan, kaikissa tilanteissa - vaikka ei itse olisikaan hänen elämässään osallisena. Jos rakastaa toista - toivoo hänelle rakkautta - vaikkei itse voisikaan kuulua hänen elämäänsä."
..mistä kirjoitit on arvoitus mutta ei toinen ihminen voi minääsi rikkoa ellet anna hänelle siihen lupaa. Kovasti on katkeruutta kristalli toivottavasti päivä parani:)
Asiat eivät ole aina niin yksinkertaisia. Jos itsellä on vain niin paha olo, että tuntee särkyvänsä, ei todellakaan pysty tulkitsemaan toisen ihmisen mielialoja. Menetin ystäväni olemalla kuuro ja sokea kaikelle, paitsi omalle tuskalleni. Hän oli minulle ainoa linkki ulkomaailmaa ja nyt menetin senkin. Ehkä epäonnistuminen ihmisenä on kiellettyä ja kasvamiseltakin viedään mahdollisuus. Anteeksi pyytäminen ja anteeksi antaminen ovat kliseitä.
Mutta vain niiden kautta ihminen voi jotain oppia.
Loukkasin häntä pahimmalla mahdollisella tavalla. Tällä kaikella oli kuitenkin tarkoituksensa, ainakin toivon niin.
Sinä siellä, olen myös niin pahoillani tästä kaikesta.
Toinen ihminen voi oman pahan olon takia yrittää tehdä kaikkien läheistensä elämästä todella vaikeaa. Ymmärrän kun on vaikeaa niin ei voi käsittää tai käsitellä muiden hyviä asioita, koska itsellä on niin paha olla. Huomasin sen mitä enemmän yrittää auttaa ja ymmärtää sitä enemmän saa vaan p....niskaan.
Mustasukkaisuus teettää kaikenlaista, harmillista jos sillä pilataan ystävyys suhteetkin...
Eikä toisen pahuus voi mitätöidä sitä mitä SINÄ olet:)
Aurinkoista kevättä ja :) kun tavataan...
Joopa, ehkä on liikaa odotettu, että ystävyys kestäisi myös toisen syvän masennuksen ja kaiken siihen liittyvän. Mustasukkaisuus on asia erikseen, ihan omanlaisensa "sairaus". Asioita pitäisi vain pystyä katsomaan useammasta näkökulmasta, ei aina vain omasta, nähdä asiat asioina. Vaikeeta, mutta onnistuu kun vaan yrittää. Kukaan ei tahallaan sairastu masennukseen eikä tahallaan yritä tehdä toistenkin elämästä vaikeeta. Enemmänkin se hävettää, että se on raskasta muillekin. Parisuhde kärsii ja ystävät häipyvät. Sen nyt kuitenkin opin, että kenellekään ei pidä avautua, jos ei halua karkottaa ihmisiä luotaan.
Jep, ehkä tässä kuitenkin vielä se aurinkokin paistaa, onneksi vaimoni on pysynyt vierelläni.
Kiitos siitä, että SINÄ sanot, ettei toisen pahuus voi mitätöidä "minääni". En osannut kuvitellakaan, että jo menetetyksi luulemani ihminen jaksaisi uskoa siihen, etten ole niin paha ihminen kuin minusta yritettiin tehdä.
Kyllä tämä jälkensä jätti minuun, joka haluaisin kaiken perustaa luottamukseen ja huomasin kuinka helposti minulle tärkeä asia voidaan yrittää kääntää itseäni vastaan. Sillä luottamus on sellainen asia, jota on vaikea saada takaisin kun sen kerran menettää.
Kun uskalsin kuunnella mitä minulle yritettiin sanoa ja tarkastelin hetken itseäni huomasin, etten rikkoutunutkaan tässä "rytäkässä" niin pahasti... Onneksi minulla oli tärkein "korjaaja" lähelläni...
Mukavia hetkiä kevääseesi myös ja varmasti :) kun tavataan...
Kyllähän omat perusfiilikset lähtevät ensisijaisesti siitä, miten itse määrittelee itsensä.
Olisi ensin määriteltävä itsensä itselleen ja hyväksyttävä ominaisuutensa, heikkosieluisuutensakin, lähtökohtina joista on hyvä ponnistaa uusiin atmosfääreihin.
Sitten pystynee toimimaan muiden kanssakin.
Ja se on jo toissijaista miten muut päätyvät päättelemään joskus, kun sydämessään itse tuntee tehneensä oikein.
;)
Elämä on jatkuvaa oppimista. Joillekin se on helpompaa, toiset käyvät läpi pohjamutien. Päämääränä on kuitenkin aina kasvaa ihmisenä. Sain sanoistasi ajattelemista, ehkä oma heikkoutensa pitäisi vain pystyä kääntämään omaksi voimavarakseen. Vastuun ottaminen omasta elämästään kuuluu vain jokaiselle itselleen.
Toisille nämä ovat itsestäänselvyyksiä, mutta kun tietoisuus omasta itsestä on hämärän peitossa, ei se enää niin selvää olekaan. Jos ei vain kykene määrittelemään omaa itseään, mitä on ihmisenä. Kun annetaan vielä ymmärtää, että on täysin tarpeeton omassa heikkoudessaan, ei mikään tule ainakaan helpommaksi. Tässä on kysymys nimenomaan siitä, kuinka paljon ystävältä voi ja uskaltaa odottaa tukea, ettei tukahduta toista omilla ongelmillaan. Itse päädyin ammattiapuun, koska ymmärsin, että ystäviä ja muita läheisiään ei voi kuormittaa ikuisuutta. Ei kenenkään voimavarat siihen riitä.
Tämä kaikki on ollut myös kasvamista omassa parisuhteessa, kumpikin on joutunut avaamaan silmiään useampaan suuntaan ja kokemaan toisensa uudella tasolla. Joten ei kaikki niin huonostikaan ole. Kasvamista tämäkin. Toisen tärkeän ihmisen menettäminen on vain tuonut suuren murheen. Olisi vain pitänyt kyetä menettelemään toisin, kaikesta huolimatta.