Platinablondi

Oldmanandthesea

Tyttö oli pienikokoinen ja hyvin siro.Hämmästyin kuinka kaunis hän oli kuoriutuessaan suuresta sadetakistaan.

Suuret siniset silmät katsoivat suoraan omiini.Vaaleat , kiharat hiukset ulottuivat puoliväliin selkää.

Hän tuntui epämääräisen tutulta vaikka en pystynytkään mutta en pystynyt muistamaan missä olisin hänet nähnyt aiemmin.
Tunsin itseni kömpelöksi , vanhaksi mieheksi kävellessäni hänen vieressään .Hän esitteli minulle innokkaasti uutta työpaikkaani.

Tummista lasimateriaaleista koostuvat seinät päästivät auringon valoa käytäville joita riitti kilometrikaupalla monissa kerroksissa.
Tyttö vaikutti mukavalta ja hyvin älykkäältä joten yritin vaikuttaa kiinnostuneelta .

Olin ollut työttömänä niin kauan että tämäkin yksinkertainen kuriirihomma tuntui suorastaan lottovoitolta.

Silti minua alkoi enemmän kiinnostaa kaunis opastajani kuin hänen esittelemät kohteet.Syrjäsilmällä katselin alaspäun hänen pientä mutta sopusuhtaisen hoikkaa vartaloaan.
Hänellä oli yllään tummansininen, melko avokauluksinen t- paita ja myös tummansiniset työhousut.
Työhousut olivat tytölle väljät mutta t-paidan laaja kaula-aukko paljasti lähestulkoon hänen pienten sirojen rintojensa nöpöttävät nännit ohuiden rintsikoiden alta.
Unohduin hetkeksi tuijottamaan tuota kiihottavaa näkyä ja vasta tytön pysähtyessä äkkiä käänsin katseeni pois .
Hänen poskiensa herkkä puna ja äänen hieman käheämpi sävy paljasti tytön huomanneen mielenkiintoni kohteen.

Jatkoimme kiertokäyntiä näennäisen virallisen oloisesti mutta nyt tunsin välillemme syntyneen uudenlaisen jännitteen.

5

550

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tyttö käveli vierelläni hiljaisena ja itsekin olin vaivautunut.Tapoihini ei kuulunut nuorten naisten iskeminen, mutta tytön katse oli ollut , niin se oli ollut sytyttävä ja täynnä alastonta kiihkoa hänen huomatessaan kuinka katselin hänen rintojaan..

    • Anonyymi

      Kuule -hän sanpi. Ootko oikeesti ollu legioonassa?
      Pysähdyon ja käännyin katsomaan häntä.
      - miksi kysyt ?
      No Lasse oli kuullut joltain joka tuntee sut.
      Vai niin.
      Siitä on niin kauan , olin nuori ja levoton mies.

    • Anonyymi

      Tytön kasvoista huokui inho jonka hän yritti piilottaa teennäisen hymyn taakse, ymmärsin vihjeen hyvin, mutta intohimoni ei antanut periksi. Mielessäni pyöri vain yksi ajatus, millainen hän olisi sängyssä? Ajatellessani moista näkyä, mielikuvitukseni tuotti minulle ikävän tilanteen joka alkoi paisua housuissani.

    • Anonyymi

      Ja sitten näin hänet netissä surfatessani aikuisviihteessä..angel

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      221
      2917
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      8
      1637
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      5
      1337
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      103
      1206
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1161
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      75
      1097
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1025
    8. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1022
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      937
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      922
    Aihe