Pakkosyöttöä

Mitä mieltä olette, onko oikein että kouluissa tulisi ruokalistalle levät ja hyönteiset ? ja kenties vielä jotain muutakin herkullista. Jyväskylässä kyseistä juttua jo suunnitellaan. Ei todellakaan vaikuta houkuttelevalta ruoka annokselta !
16176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

voi juma.. että hyönteisiäkin pitäisi syödä. ihan hullua jo muutenkin tämä ruokavouhotus. syön melkein päivittäin samaa ruokaa kuin koululaiset, mutta, missä on makaronilaatikot, oikea perunamuussi ym. nyt on pastaa, jauheesta tehty muussi, riisiä. kaikki perusruoka on pois!!

Äänestä

Missä ovat Animalia, Luontoliitto, eläinsuojeluyhdistys ja Vihreät? Jo aikanaan kun jauhomadot uhkasivat korvata jauhot, niin silloin ainakin terveystarkastaja puuttui asiaan.

Ötököille kuuluu vapaus ja oikeus turvattuun elämään. Mitä ne karstusetkin sanoo, jos mahtipitäjän nuoret ötökät jättävät tänne vanhempansa ja lähtevät vihalta, vainolta ja soppakauhalta karkuun pakolaisiksi johonkin sivistyneempään kuntaan?

Äänestä
  • Tyypillistä junttien kitinää en varmasti syö..
    Kun ollaan niin jämähtäneitä läskisoosiin ja pottumuusiin.
    Luulenpa että vegaanit on innoissaan tästä ötökkä hommasta.

    Äänestä

  • Hyväidea kirjoitti:

    Tyypillistä junttien kitinää en varmasti syö..
    Kun ollaan niin jämähtäneitä läskisoosiin ja pottumuusiin.
    Luulenpa että vegaanit on innoissaan tästä ötökkä hommasta.

    Ai kun mä junttina luulin ja kitisin, että ötökät olis eläimiä. Vaan ei ne sitten olekaan jos vegaanit on innoissaan.

    Tiesitkös muuten, että läskisoosissa on vähempi hampaiden kitinää aiheuttavaa kitiiniä kuin ötököissä?

    Äänestä

  • Menikö paarma sieraimeen vai mikä sulle tuli?

    Äänestä

  • Ite oot ilta velli.

    Äänestä

Nyt alkaa isopyörä heittämään raskaasti, vai hyönteisiä lapsille muille, jotka eivät pysty ruuanlaittoon itse vaikuttamaan. antaa kusiaisten rauhassa rakennella pesiään. Nekin ovat paljon viisaampia, kuin tällaisten ajatusten kannattajat. Jotain rajaa pitäis muka viisaissa ihmisaivoissa olla. Voita leivälle,aijai ,kun hyvää.

Äänestä
  • Ja sen olet näkönen laardiläjä

    Äänestä

  • Hyiyök kirjoitti:

    Ja sen olet näkönen laardiläjä

    ite oot ilta velli

    Äänestä

Luomuviljelijöiden kannattaa nyt keskittyä herneenviljelyyn. Ei kulu pitkääkään aikaa, kun hernekeiton sianliha on korvattava jollakin "lihankaltaisella"-tuotteella.

Sopivilla viljelymenetelmillä ja riittävillä Hernekääriäisten istutuksilla saadaan keihäänkärkituote tulevaisuuden ruokapöytiin. Koska kerkesin jo rekisteröimään tuotenimen "Matoisat herneet" niin en malta olla sitä mainostamatta. On myytävänä, tarjouksia vastaanotetaan.

Äänestä
  • Millos ne etanat ja kastemadot tulee salaatteihin ja koppakuoriaiset kävis hyvin tacoihin

    Äänestä

Tein tuossa kunnon VANHANAJAN tirripaistin, no porkkanaa ja puolukkaa oli höysteenä ja leipee. Kyllä 3 metriset propsit nousi hyvin käsivoimilla kasaan ,kun oli kunnon sapuskaa, olen vasta 63 v mies. Loppurasvaan kastelin leipäpaloja nam. ps. Syön kyllä marjoa hetelmii ja vihaneksiiki. Tällastako hommaa teköö päivän, on kova kunto. Jaksaa paremmin ja kauemmin ja kestoa on, kuin 2 tn ns. puntilla käyjät. Haastan kyllä voima ja kuntotestiin nuoremmatkin. Vaatii kovaa evästä kovat hommat. kolestroolitkin mainiot ym.Se siitä. Saahan sitä kusiaisillakin ellää,jos haluu. Ne pitää vain tappaa, ennenkuin pannuun pistää. Eläinrääkkäystä muutoin. Niinhän sitä sanotaan ????

Äänestä

Kunnon safkat kouluihin ,eikä mitään hössötyksiä itu ja itikka ym hörhötyksistä. Teimpä tuos ruskean kastikkeen paistetuilla nakeilla ja perunat puolukkahillo. Oh ja talkkunaa jälkkäriks. Maistuis koulukkaillekin luulisin,! Eikä vaikuta painon nousuun. Ja jaksaa hyvin. Toki normaali salaatteja lautasen reunalle, joka tykkää. Minäkin. Ja hiili/muu jälki jää vessanpyttyyn ja luonto kiittää. Harmittelen noita vähän kurjannäköisiä mitä ?vekanistejä ne on. Jokainen tyylillään.

Äänestä

No niin, kohta koulut taas alkavat. Muistakaa perunat ja jauhelihakastike, salaattia ja puolukkaa, näkkileipää ja maitoa. Vettä/mehua maidottomille. JA makaronilaatikkoa. Sillä koulunkäynti onnistuu. No marjoja ,jos saatavilla.

Äänestä
  • Hernekeittoa, nakit ja muusi/kalapuikot ja porkkanarasste.. Nam..

    Äänestä

Joo kummatkin toimii, luulen paremmin ,kui heinäsirkat ja muut saivareet.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Mymmimyymi kirjoitti:

Mitä mieltä olette, onko oikein että kouluissa tulisi ruokalistalle levät ja hyönteiset ? ja kenties vielä jotain muutakin herkullista. Jyväskylässä kyseistä juttua jo suunnitellaan. Ei todellakaan vaikuta houkuttelevalta ruoka annokselta !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu