Perättömät puheet

Miten saisin samassa talossa asuvan tyypin edesvastuuseen puheistaan, kun levittelee / juoruaa aivan potaskaa meikän elämästä ? Kenenkään puheita ei tietenkään saa nauhoittaa, mutta miten pystyn ne todistamaan tarvittaessa ?
16298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Et mitenkään. Jos poliisin pitäisi selvitellä Suomessa leviteltyjä juoruja, niin henkilökuntaa olisi lisättävä tuhansittain. Jo nyt poliisi priorisoi tehtäviään ja vähäpätöisimmät rikokset jätetään tutkimatta. Luulenpa, että juorut kuuluvat niihin.

Äänestä
  • Poliisi itsekin levittää ja kirjaa juoruja totena mm omaan rekisteriinsä..ja niistä ei yleensää henkilö itse saa tietään muutoin kuin joskus vahingossa, asia on harmillinen ja harhaan johtavaa. mutta asialle ei mitään mahda.

    Äänestä

Siinä ei auta muu kuin avata oma sanainen arkkunsa naapureille ja korjata juorukellon aiheuttama vahinko, taikka sitten haistattaa pitkät koko porukalle.

Äänestä

Keskustelut joiden osapuoli on saa äänittää ja siitä ei tarvitse kertoa etu- eikä jälkikäteen kenellekkään. Äänitteden julkaisu esim. netissä on kokonaan toinen asia.

Äänestä
  • Taas vakiolla heittää. Juorut juoruillaan aina selän takana. Ei juoruilun kohde ole silloin paikalla äänittämässä, kun hänestä juoruillaan.

    Äänestä

  • nyt.ahistaa kirjoitti:

    Taas vakiolla heittää. Juorut juoruillaan aina selän takana. Ei juoruilun kohde ole silloin paikalla äänittämässä, kun hänestä juoruillaan.

    Heittää mitä heittää, just äsken kävin vettä heittämässä 😁
    Aloittaja totesi "Kenenkään puheita ei tietenkään saa nauhoittaa", vastasin tuohon.

    Äänestä

Joo, mitenkäs todistat, jos joku soittelee virkavaltaa paikalle turhaan ja poliisien rekistereissä lukee vaikka mitä, vaikka itse poliisit eivät ole olleet paikalla kun mielisairaalapotilas heittää omasta hatustaan juttua, jotka sitten poliisi kirjaa totuutena rekistereihinsä? Kertokaahan.

Äänestä

Eiköhän poliisit ota toiseenkin osapuoleen yhteyttä jos katsovat siihen olevan aihetta, jolloin ko. henkilö pääsee kertomaan asian omalta kantiltaan.

Äänestä
  • Tuollainen olisikin poliisilta asiallista. Mutta, jos ei poliisi "katso siihen olevan aihetta", vaikka aihetta olisi todenteolla?

    Äänestä

  • Voi jessus ei niitä kiinnosta sun pienen elämän juorut! Todellakaan mihinkään salaseen rekisteriin kirjaa yhtään mitään juorua korkeintaan aamupalaverissa naureskelevat hullun ja hauskan höppänän raporteista. Puhu telkkarilles hiljempaa ilta kymmenen uutisten jälkeen

    Äänestä

Haasta oikeutuun todistamaan että HÄN ei juorua turhia asijoita, Vain totuus on hänen sanansa.
Oikeusistuin sitten päättää puolen vuoden päästä kuka on oikeassa. Mutta varaudu että häviät sen käräjän, Ja sinä maksat oikeus kulut omasta pussista.Eli menee euroja sulta ulos. Minä suljen näissä
tapauksissa korvani, eli puhukaa musta mitä tahotte. VAIN minä tiedän mun asijani paremmin kuin Sylvi ja Taisto se on jämpti se.

Äänestä
  • Taas on puurot ja vellit sekaisin. Ei yksityinen ihminen voi haastaa ketään rikosasiassa oikeuteen ellei asiasta ole poliisin päätöstä, ettei rikosilmoitus, tai tutkintapyyntö anna aihetta. Tai, sitten syyttäjä on tehnyt asiasta syyttämättäjättämispäätöksen. Syyttäminen ja haastaminen on syyttäjän yksinoikeus.
    Siviilijutuissa voi haastella vapaasti, mutta ei rikosasioissa.

    Äänestä

Pikku paskiaiset saa vielä miettiä oliko hyvä idea lähteä ammattirikollisen kelkkaan.

Äänestä
  • Lähtikö nämä ihan pelkän rikoksen teon ilosta mukaan vai pitikö niille jonkunlaista palkkiota maksaa?

    Äänestä

Mitenkäs tuollainen, jos joku soittelee naapurille poliisia turhaan ja poliisi kirjaa tällaisen hullun puheet totuutena rekisteriinsä? Miten pystyt todistamaan, että poliisi on kirjannut puuta heinää rekkareihinsa jonkun hullun kertoman perusteella?

Äänestä

Tekee niin kuin ennenkin, jos se on pitänyt poissa vankilasta tai sitten niitä hullun puheita tosiaan ei ole noteerattu. Kyllä poliisi näkee naamasta ja yleisestä käyttäytymisestä kumpaan henkilöön on yhtään luottamista. ADHD oireilu ja hermo pinnassa oleminen kertoo paljon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mittalasi kirjoitti:

Miten saisin samassa talossa asuvan tyypin edesvastuuseen puheistaan, kun levittelee / juoruaa aivan potaskaa meikän elämästä ? Kenenkään puheita ei tietenkään saa nauhoittaa, mutta miten pystyn ne todistamaan tarvittaessa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu