Paras ehdokas oli Janina Fry, rkp. Myös kaksi seuraavaa olivat rkp:stä. Ruotsinkielellä ei ollut mitään tekoa kysymysten ja vastausten kanssa, ei myöskään minulla, ole supisuomenkielinen. Ihan vedin mielipiteet suoraan sydämestä, enkä ajatellut ketään poliitikkoa enkä mitään puoluetta.
Puolueista ekana tuli rkp ja tokana Liike Nyt. Seitsemän tähden liike oli aika kaukana, mitähän se Paavo oikein häärää.
En tosin ole milloinkaan äänestänyt vaalikoneen perusteella. Kokemuksesta tiedän että kysymykset ovat aika vaikeita. On monta sellaista mistä ei tiedä miten vastaisi. Olin itse kerran yksissä vaaleissa ehdokkaana. Vastaamiseni jälkeen tein vaalikoneen, en saanut itsekään itseäni sataprosenttisesti valituksi, vaikka silloinkin vastasin sydämestä minnekään päin kumartamatta tai pyllistämättä.
Pari esimerkkiä: Ulkomailta tuleville opiskelijoille pitäisi myöntää oleskelulupa koko tutkinnon suorittamisen ajaksi. Ei kai nyt helkkari voi kesken suorittamista päättää että nyt stop, tähän täytyy kytkeytyä jotain muuta, esim. tutkinnon tarkoituksellinen pitkittäminen tms.
Suuret tuloerot ovat hyväksyttäviä, jotta erot ihmisten lahjakkuudessa ja ahkeruudessa voidaan palkita. Provosoivasti asetettu kysymys. Pitäisi kuulua: Tuloerot ovat hyväksyttäviä, jotta .... Olen sitä mieltä että eri hommissa kuuluu olla erisuuruiset palkat, mutta yritysten toimitusjohtajien kymmenien tuhansien palkoilla voisi työllistää monta duunaria, eikä ihminen mihinkään tarvitse 50 000 euron kk-palkkaa.
Puolueista ekana tuli rkp ja tokana Liike Nyt. Seitsemän tähden liike oli aika kaukana, mitähän se Paavo oikein häärää.
En tosin ole milloinkaan äänestänyt vaalikoneen perusteella. Kokemuksesta tiedän että kysymykset ovat aika vaikeita. On monta sellaista mistä ei tiedä miten vastaisi. Olin itse kerran yksissä vaaleissa ehdokkaana. Vastaamiseni jälkeen tein vaalikoneen, en saanut itsekään itseäni sataprosenttisesti valituksi, vaikka silloinkin vastasin sydämestä minnekään päin kumartamatta tai pyllistämättä.
Pari esimerkkiä: Ulkomailta tuleville opiskelijoille pitäisi myöntää oleskelulupa koko tutkinnon suorittamisen ajaksi. Ei kai nyt helkkari voi kesken suorittamista päättää että nyt stop, tähän täytyy kytkeytyä jotain muuta, esim. tutkinnon tarkoituksellinen pitkittäminen tms.
Suuret tuloerot ovat hyväksyttäviä, jotta erot ihmisten lahjakkuudessa ja ahkeruudessa voidaan palkita. Provosoivasti asetettu kysymys. Pitäisi kuulua: Tuloerot ovat hyväksyttäviä, jotta .... Olen sitä mieltä että eri hommissa kuuluu olla erisuuruiset palkat, mutta yritysten toimitusjohtajien kymmenien tuhansien palkoilla voisi työllistää monta duunaria, eikä ihminen mihinkään tarvitse 50 000 euron kk-palkkaa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Vaalikoneen juoni tehtävä on tutkia sinun oma poliittinen suuntauksesi.
Ei mistään voi tietää mihin sitä tietoa taltioidaan, myydään ja käytetään.
Vielä tehokkaampi ja osumatarkempi tutkimus saadaan vaalien nettiäänestyksellä. Poliittisten voimasuhteiden muutoksessa henkilö voidaan jäljittää vuoskymmenten päästä ja voi koitua jopa hengenvaaraksikin.
Keskusta ja muualta muuttanut (nimen perusteella) ehdokas! Täydellistä😳
Vaalikoneet hauskoja
En tiennytkään kannattavani piraattipuoluetta, tai Liike Nyttiä. En muista, tais olla hesarin kone, mistä tuli noin. Kyllähän vaalikoneet jotain kertoo ihmiselle omista mielipiteistään, se miten mielipiteensä kukin muodostanut eri asia. En usko vaalikoneiden kovin paljoa vaikuttavan itse äänestyskäyttäytymiseen.
Puolueissa vika, saattaa hyväkin ehdokas jäädä äänettä puolueen linjausten vuoksi. Kääntäen sitten paska ehdokas saattaa mennä läpi puolueen ansiosta. Tollehan ei voi mitään, jotain pientä vaikutusta henkilöäänillä toki on, mutta ikävä kyllä puolue kahmii äänet ja valitsee siihen tarkoitukseen sopivat ehdokkaat.
Ei julkkisehdokkaat huono juttu ole. Saattaapi nostaa äänestysprosenttia, mikä hyvä. Eikä julkkisehdokas mitenkään välttämättä ole kehno politiikko. Fry.stä en tiedä, mutta ainakin Pirkka-Pekka Petelius on aina ollut aktiivi luontoasioissa, että siinä suhteessa asiaansa perehtynyt. Muita uusia julkkisehdokkaita en muista, nämä politiikassa jo mukana olleet ehdokkaat kyllä jo ammattipolitiikkoja. Niin ja politiikan kautta myös pääsee julkkikseksi, ehkäpä Hakkarainen ryhtyy levylaulajaksi poliittisen uransa jälkeen, kukapa sen tietää.
Oikein on viihteelliset vaalit tulossa ja vaalipeli vaikuttaa oikeinkin herkulliselta jo nyt. Vaalikoneet myös oikein viihteellisiä ajanviettovälineitä. Jaajaa, pitääkin vähän tutkailla piraattipuolueen kantoja asioihin....
=DW=
Se että ilmoittautuu ehdokkaaksi aivan viime metreillä, tekemättä vaalityötä askeltakaan kansan parissa KUTEN ruutu-tyrkky PPP juuri teki, on todella omituista irtopisteiden hakemalla hakemista, kenelle?
Petelius istuu eduskunnassa tuskin montaa päivää kuukaudessa koska hänellä on kymmenen ja yksi projektia menossa koko ajan: kevät ja syksy menee kaislikossa lintujen muuttoja kiikaroidessa.
Ja kyllä hän varmaan jotain hupiakin kehittelee puhumattakaan radion ja telkkarin luonto-ohjelmista.
Tein testin. Sain viidestä eri puolueesta ehdokkaan.
Ihan hyvä.
Jotenkin vastaa ajatteluani, että joka puolueessa on hyviä poliitikkoja, mikä tekee politiikasta mielenkiintoisen, ei aina ne top ten vallassa olevaa.
Nyt on ollut liikaa oligarkiaa ilmassa!
Puuttunut yhteiskunnallinen avoin keskustelu ja vuorovaikutus.
Päädytty nurkkaa kinaamaan.
Ehkä kulttuuri taas muuttuu.
Jos äänestän, se on Persu ilman vaalikoneita.
Ja saattaa olla, että äänestän.
Älä turhaan vaivautuneet, peruutus saavat muutenkin ääniä ihan tarpeeksi.
"Pirkka-Pekka Petelius on aina ollut aktiivi luontoasioissa"
hesari-Ylen höpöä, on ahne suunsoittaja
EROAVIEN AHNEIDEN TILALLE PYRKII UUSIA Petelius vihreistä
Pitkälle 2000-lukua Petelius tunnettiin alan ahneimpana tuottajana
Sarjanen oli tilaamassa Nelosen aikoina Peteliuksen Säihky-yhtiöltä Team Ahma ja
sekä Kaverille ei jätetä -sarjoja
Sairasen mukaan Peteliusta kiinnosti ennen muuta raha
Tuotannot tehtiin halvalla ja niistä kiskottiin
Sairanen kertoo kuinka Säihky-yhtiöltä oli tullut 320 000 markan lisälasku siitä, että Team Ahma -sarjan kauden viimeisten jaksojen uusintojen esittäminen oli viivästynyt
Guru Jorma Sarjanen kertoo
http://jormamelleri.vapaavuoro.uusisuomi.fi/viihde/235533-juoruja-tv-maailman-huipulta
Pirkka-Pekka Peteliuksen (alan ahnein tuottaja),
Peteliusta siitä, että laatu kärsi halvasta tuotannosta
Nykyinen some- ja "juutuuppi" sukupolvi voi mennä tässä halpaan ja tsekata vaalikoneesta sen että ketä pitäisi äänestää. No, kaikkihan me ymmärrämme että näin saatat tehdä karhunpalveluksen itsellesi varsinkin jos et politiikasta mitään tiedä tai sitä seuraa. Pahimmillaanhan annat äänesi puolueelle jonka ideologia on aivan päinvastainen oman näkemyksesi kanssa.
Kyllä tässäkin asiassa on syytä käyttää omia aivoja!
"Kyllä tässäkin asiassa on syytä käyttää omia aivoja! "
JUURI NÄIN vaalikoneet ovat vitsi ja eri vaalikoneista tietenkin tulee eri tulos
"Paras ehdokas oli Janina Fry, rkp. Myös kaksi seuraavaa olivat rkp:stä. Ruotsinkielellä ei ollut mitään tekoa kysymysten ja vastausten kanssa, ei myöskään minulla, ole supisuomenkielinen. Ihan vedin mielipiteet suoraan sydämestä, enkä ajatellut ketään poliitikkoa enkä mitään puoluetta.
Puolueista ekana tuli rkp ja tokana Liike Nyt. Seitsemän tähden liike oli aika kaukana, mitähän se Paavo oikein häärää"
TÄMÄ tulos tulee kun ei ole mitään mielipidettä ei osaa sanoa jne.
kaupungeissa tulee myös keskustaa koska se on pieni puolue
Kokoomus tulee usein mielipiteettömäksi koska se ajaa useilla vähintään kaksilla rattailla
eli presidenttikin on työväen mies jne. Rkp ajaa vain pakkoruotsia ja siitä ei yleensä ole
kysymystä vastustettavaksi joten se on mielipiteetön
HELSINKI MIELIPITEETTÖMÄT
Liike Nyt
Keskusta
Kristillisdemokraatit
Ruotsalainen kansanpuolue
Kokoomus
UUSIMAA MIELIPITEETTÖMÄT
Ruotsalainen kansanpuolue
Kokoomus
Kristillisdemokraatit
Liike Nyt
Sininen tulevaisuus
TAMPERE MIELIPITEETTÖMÄT
Sininen tulevaisuus
Kokoomus
Keskusta
Kristillisdemokraatit
Seitsemän tähden liike
TURKU MIELIPITEETTÖMÄT
Ruotsalainen kansanpuolue
Kokoomus
Keskusta
Liike Nyt
Seitsemän tähden liike
OULU MIELIPITEETTÖMÄT
Piraattipuolue
Kristillisdemokraatit
Keskusta
Kansalaispuolue
Kokoomus
HESARIN VAALIKONE EROT OVAT PIENIÄ
Enhän+minä+mielipiteettömiä+vastauksia+laittanut+vai+tarkoitatko+että+olisin+laittanut+kaikkiin+kysymyksiin,+en+osaa+sanoa.+Muutamaan+laitoin,+kun+ne+kerta+kaikkiaan+osaa+sanoa,+ei+ole+riittävästi+tietämystä.+Esim.+"Suomen+pitää+vähentää+hakkuita+ilmastonmuutoksen+hillitsemiseksi."+Tarkoittaako+tuo+että+puut+imevät+saasteita,+joten+niitä+ei+saisi+hakata+pois+vai+että+kun+löpöllä+käyvät+koneet+kaatavat,+pilkkovat+ja+poiskuljettavat+puita,+tulee+saasteita?+Vai+jotain+muuta?+En+vaan+osaa+vastata+tähän.
Todellakin,+kun+vastasin+vaalikoneeseen+niin+että+laitoin+joka+ikiseen+30+kysymykseen+vastauksen,+en+osaa+sanoa,+ekaksi+tuli+Janina+Fry+78%,+tokaksi+Wikström+Henrik+73+%.
Ennenvanhaan äänestin Johannesta.- Se oli silloin, mutta nyt taidan jättää välliin.-
Mistä löytäisi linkin eduskuntavaaleihin osallistuvista puolueista joissa he kaikki kertoisivat lyhyesti ja ytimekkästi mitä asioita heidän puolueensa edustaa?
Laita googleen kokoomuksen periaateohjelma. Tulee mm. seuraava teksti: Kokoomuksen aate on laaja-alainen, ja sen piiriin mahtuu monia erilaisia arvojen painotuksia. Sen sisällä erilaisia suuntauksia eri aikoina edustaneita ajattelutapoja voi kuvata monenlaisilla käsitteillä, kuten esimerkiksi maltillinen oikeistolaisuus, sinivihreys, sivistysporvarillisuus tai vastuullinen uudistusmielisyys.
Ja keskustan: Keskustan periaateohjelman ydinajatus on tulevaisuuden ihmisen hyvä elämä ja sen edellytykset. ”Tasapainossa, eteenpäin – Keskustan 101 periaatetta” on julistus omavoimaisen me-hengen puolesta yksilökeskeisessä ajassa.
Ja SDPn. Yhteiskunnallisten päätösten on perustuttava kestäville arvoille, kauaskatseisille tavoitteille ja tahdolle saavuttaa päämäärät. Sosialidemokratia nousee vapausliikkeenä sosialismin teorioiden ohella antiikin humaanista filosofiasta, kristillisestä etiikasta ja valistuksen edistysaatteista.
Voisiko sen selvemmin sanoa. (hahhaa). Kaikista puolueista löytyy samantapaista kaunopuheisuutta. Vaan sujautapa nämä ihanteet ihmisen arkiseen elämään konkreettisesti.