Millä lohduttaa tämän kurjan sään armoilla - herkuilla?
Viinillä.
Musiikilla.
Hyvällä seuralla?
SATAA, SATAA, KAHTA SATAA.
30
<50
Vastaukset
- Heikunkeikku
Hellouta täältä.
Kun työt loppuivat, niin kuorin autoni lumen seasta. Niin oli paljon tarrautuvaa lunta auton ympäri-ämpäri, että auton ihanaista väriä ei näkynyt. Kuorimisen jälkeen liukastelin kotia. Puolisen tuntia sitten kotiin saavuin. Myöhemmin yleensä, mutta vimppa oppilas oli poissa.
Ajattelin lohduttaa armotonta säätä tai siis eiku mua armottomalta säältä musiikin kuuntelulla. Ihan vielä eivät korvani salli, mutta kohta sallivat.
Nyt on mukavaa tämä hiljaisuus. On mukavaa myös kun ei tarvitse kenellekään puhua mitään :) Tätä kirjoittamista ei lasketa. Kirjoittaminen tuntuu mukavalta oli sitten pyhä tai arki.
Etuoveni edusta oli paksuhkon, märähkön lumen peitossa tullessani kotiin. En mitenkään jaksanut ruveta kolaamaan, saati harjaa heiluttamaan. Askeleeni jäivät lumeen ilmoittamaan, että jahaa emäntä on saapunut kotiin. Korkokengän koron suunta ilmoittaa oonks ollu menos vai tulos:)
Lähtökoron suunta oli peittynyt lumeen.
No mitenkä arvo itseään lohduttaa kurjimussään johdosta. Mennäänkö viinin puolelle, musiikin keskelle, vai onks hyvää seuraa siinä ittes syrjäs?
Viikko on taas hurahtanut. Miten näin nopiaatte? Huomenna TAAS perjantai. En käsittä lain.Sattui vielä nilkka nyrjähtämään samaan murheeseen. Tänään jo urhoollisesti vaelsin Ristikon ostarilla mieleisiä herkkuja hakemassa. Kai tässä täytyy alkaa mummojen suosikkivirren opettelu opiskelu :" Minä vaivainen oon". Lohduksi huomiseksi on luvattu vaihteeksi vesisadetta.
- Olen-iloinen-säistä
Jos viinillä alkaa tasoittamaan sää ilmiöitä lohdukseen, on lyhyt matka alkoholismiin.
Suomen säät vaihtelevat niin sassiin, että on syytä ryypätä 365 päivää vuodessa.
On muuten ihmisiä, joille ei kelpaa mikään sää. Narina on ainainen.
Itse en tarvitse lohtu korvikkeina. Nauran ja nautin vuoden jokaisena päivänä. Ainakin hymyilen. Kaikki säät kelpaa.- Kriuhn00
Ja kuka tuota pilallekäynyttä kitkerää mehua haluaa juoda???
- SäästäRiittääPuhuttavaa
Sataa, sataa yhtenään, milloin saamme poutasään?
Näin taisi lukea joskus jossain kansakoulun lukukirjassa.
Säällä kuin säällä voi mennä ulos, kunhan vaan osaa pukeutua sään mukaan.
Pieni lasillinen hyvää juotavaa silloin tällöin, ei ole pahitteeksi, mutta tavaksi ei passaa päästää.
Samoin on muidenkin herkkujen laita.
Hyvä kirja on aina yhtä hyvää seuraa. Satoi tai paistoi. - viikon.paras.päivä
3 eikä sada. Aion mennä keskustaan tarvehankitoja tekemään.
Käyn myös juomassa ISOn kupillisen cappuccinoa ja syön ISOn palan raakakakkua.
Siinä lohtua koko viinonlopuksi. - Vielä.aamutakissa
Eilen satoi n. 5 senttiä lunta, mutta nyt on ihana aamu. Aurinko paistaa, räystäät tippuu ja asteita pari plussaa. Eipä taida ihan hiihtokeli olla, mutta lenkille lähden. Iltapäivällä on naistentapahtuma, puheita ja musiikkia. Sinne ystävättären kanssa.
- Tuulettaa
Eilen nautin pari lasillista valkkaria ison urakan jälkeen, tänään ei. Ei sitä joka päivä vaikka Naistenpäivä onkin.
Asiasta toiseen, uutisoivat nyt, että kiinalaiset rahoittavat ratatunnelin Viroon. Viime aikoina on kerrottu Kiinan levittäytymisen tärkeille reiteille olevan huolestuttavaa.
Pitääkö olla huolissaan?Varoitin lapsen lasta kaivamasta syvää kuoppaa maahan, muuten reikä yltää Kiinaan läpi maapallon. Sieltä rynnistää miljardi kiinalaista hetkessä.
- Bengalitikku
Luulin lapsena, että sadevesikaivosta voi solahtaa Kiinaan.
Taruja pitää vaalia.
Siskontytön kanssa laksettelemaan, tai siis hän laskettelee ja minä olen hultojoukoissa :). Ja muonittajana.
- Tuulettaa
Hallitus erosi! Hassua kepulointia tämä politiikka, näin lähellä vaaleja eroaa Hallitus.
Hallitus kaatui, mutta ponnahti virkamiehinä. Minäkin kaaduin. mutta nousin virattomana miehenä. Onneksi en ole nainen. Muutoin olisin langennut nainen.
- Bengalitikku
Lits. Läts.
Oikein hyvä päivä imuroinnille ja tomuttamiselle.
Jospa Saarikkokaan ei enää huuda niin paljon.
- Tuulettaa
Onneks siivosin jo eilen, kerrankin siivousvapaa perjantai. Lunta kyllä tuli ihan kunnolla.
Kuinkas nyt käy, joutuuko Sipilä pitämään partansa? Aikoi ajaa sen vasta kun Sote on maalissa.
Toivottavasti ei lähde ruotsalaispankin johtokuntaan sentään.
Onneksi ei ehditty yksityistää teiden pääväyliä, ei tullut Jäämeren rataa. Taksit ovat meillä edelleen kohtuutyyppejä, mutta kaupungeissa taitavat olla monenlaista.
Se noista, eiköhän tiedotusvälineissä juttua piisaa lähikuukausina.Eduskunnassa joku syytti kansanedustajia parrattomiksi harkitsemattomiksi.
Toinen vastasi:" Jos tänne valittaisiin parran pituuden mukaan. niin ensimmäinen edustaja olisi vanha vuohipukki."- mimmimum-..mi
arvo.e kirjoitti:
Eduskunnassa joku syytti kansanedustajia parrattomiksi harkitsemattomiksi.
Toinen vastasi:" Jos tänne valittaisiin parran pituuden mukaan. niin ensimmäinen edustaja olisi vanha vuohipukki."Söin juuri äskettäin yhden ruisleivän palan... Mussuttelin leivänpalaa suussani kun tuntui hius ....venytin ja tosi pitkä vaalea karva sieltä tulikin....Olikohan se pukin partaa...vai leipurin hiusta ... No ..ei siihen kuole ....mutta epämiellyttävältä se tuntuu.
- eppueikirj
3,5 lämmintä, kävin asioilla, kun oli niin mukava lähtee, ei auton lämmitystä, ei ikkunoiden kynsimistä.
Ei sada, eikä paista.
Orpo tuolla höpisee, ei oikein tykännyt Sipilän päätöksestä. - Rahat-talles
Löysin saunakamarista vanhaa sakemannien Rebenschoppen valkoviiniä, varmaan 4v vanhaa .- Vielä on rosentit tallella :D
- Heikunkeikku
Huomenta!
Eilen oli kamala lossakka. Klompsin lumi-vesi-sekoituksessa kotiin. Kintuissa ei ollut kumppareita, vaan sopivat vettä päästävät kengät. Minulla ei ollut kusi sukassa, mutta vesi iloisesti huhuili sukkien mutkissa. Tökkäsin kengät patterin päälle.
Nyt sitten ilma on muuttunnut. Kuinkas muuten. Vähän vajaa 7 astetta pakkasta. Luntakin taas satanut kivaksi peitoksi. Sää on se mikä on. En tässä valita, kuhan vaan kertoilin tilanteen.
Mukavaa kun on lauantai. Monta-monta taulua on ollut jo pitkään odottamassa seinälle pantavaksi. Remontin takia kaikki taulut veks ja nyt tarttis osan pistellä seinille. Osaan en voi laittaa, koska taulut ovat liian isoja ja iskuporakonetta ei ole. Pitää poikaa pyytää jelppimään joku kerta.
Varahin heräsin, varahin nousin, en ole kuitekaan ruvennut mitään vielä örvehtimään.
Kyllä mä sitten pistän tuulemaan, jahka pääsen alkuun.
Luulen että tästä päivästä tulloo ihan yes. Eilen satoi, tänään sataa ja huomenna sataa, se on jo kolme sataa.
Ikkunasta kun vilkaisee ulos, tuon leppoisammin siellä ei voi sataa,
kepeitä sinne tänne pyrähteleviä iloisia viisikymmentä prosenttisia pyryhiutaleita, kuin tanssisivat tuulen tahtiin
Uusi lumi on vanhan surma,
penkat jo kummasti tipahtaneet.
Lätäköt jo läiskyvät, mutta ei kurja sääkään kurjista kun tietää, että sitä kurjuutta seuraa aina ihanuus.
Tästä taitaa tulla ihan oikea kevät.Viime yönä satoi Helsingissä . Rakeet rummuttivat peltikattoon. Ilmeisesti aamusta sade muuttui lumeksi, koska seutu puhtaan valkea lumesta.
- Tuulettaa
Räntää on tullut tuulen kanssa ihan poikittain.
Hyvää lauantai-iltaa sinne missä olettekin!- Pian-landella-takaisin
arvo.e kirjoitti:
Lumisade alkoi taas. Kaivaudun peiton alle, en nouse ennen herran pyhäpäivää.
Stadin keskustassa aamulla ei ollut kuin ohut härme, suli päivällä.
Alkoi sadella uusiksi 18 - 19 välillä kun poistuin stadista lopullisesti. Pian-landella-takaisin kirjoitti:
Stadin keskustassa aamulla ei ollut kuin ohut härme, suli päivällä.
Alkoi sadella uusiksi 18 - 19 välillä kun poistuin stadista lopullisesti.Sunnuntai ja lunta hiukan lisää Helsinkiin. Matkakuumetta etelään pukkaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle513326Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖472782Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt1412573Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi
Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle572291Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me3552014- 1511634
- 761485
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos231308Nainen onko sulla supervoimmia ?
Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.351258- 241164