Vertaus fariseuksesta ja publikaanista osoittaa, että Jumala rakastaa syntinsä tuntevaa ja tunnustavaa ihmistä.
Vertaus fariseuksesta ja publikaanista on esimerkkikertomus. Sen opetus on otettu saman todellisuuden piiristä kuin sen havainnollinen kuvaus. Jeesus esitti tämän kertomuksen omavanhurskaille, jotka väheksyivät muita. Hän sanoikin: En minä ole tullut kutsumaan hurskaita parannukseen vaan syntisiä. Myös opetuslapset kuulivat vertauksen.
Kaksi rukoilijaa
Vertauksen tapahtumapaikkana on Jerusalemin temppeli. Kaksi erilaista rukoilijaa osallistui yhteiseen aamu- tai iltajumalanpalvelukseen temppelissä. Rinnakkain olivat mallihurskaaksi tunnustettu fariseus ja hylkiönä pidetty publikaani.
Fariseus oli varmasti saanut monen ihmisen kunnioituksen näkyvän hurskautensa vuoksi. Publikaani oli miehittäjävaltion palveluksessa oleva tullimies, joka sai osakseen muiden ihmisten halveksunnan. Publikaanit menettelivät usein epärehellisesti työssään.
Fariseus asettui Israelin miesten esipihassa seisomaan erilleen muista. Hän rukoili ääneen oikeassa rukousasennossa kasvot ja kädet ylös kohotettuina.
Publikaani jäi rukoilemaan taka-alalle. Hänellä oli nöyrä, syntinsä tuntevan rukousasento. Silmien katse oli luotu maahan, kädet alaspäin sivuilla. Hänen eleensä ja lyönnit rintaansa kuvastavat sitä suurta tuskaa, mitä hän tunsi syntisyytensä vuoksi.
Fariseus ylisti itseään
Fariseuksen rukous alkoi Jumalan kiittämisellä. Jumalaa tuleekin kiittää siitä, että hän varjelee vääryydestä ja turmion poluilta. Kuitenkin fariseuksen kiitos muuttui omahyväiseksi itsekehuksi. Kiitollisuus oli lopulta täydellistä omavanhurskautta ja rakkaudetonta ylimielisyyttä. Kun hän vertasi itseään muihin ihmisiin, hän asettui toisten yläpuolelle. Koska hän rukoili ääneen, hänen sanansa saattoivat kantautua publikaaninkin korviin. Fariseus ei rukoillut nöyränä Jumalan edessä, vaan harjoitti hurskautta ihmisten edessä.
Syntien välttämistä koskeviin ansioihin fariseus lisäsi kerskaten myönteiset, ylimääräisetkin suorituksensa. Mooseksen laki vaati paastoamista vain kerran vuodessa, suurena sovintopäivänä. Tämä mies – niin kuin muutkin innokkaimmat fariseukset – paastosi kahdesti viikossa, maanantaisin ja torstaisin. Näin hän kuvitteli osallistuvansa kansansa syntien sovittamiseen.
Lain mukaan maan tuotteista oli maksettava kymmenykset, mutta kertomuksen fariseus maksoi kaikesta omaisuudestaan. Hän maksoi kymmenykset jopa ostoksistaankin, sillä tuotantoketjussa olevat maanviljelijät ja kauppiaat usein laiminlöivät oman kymmenysvelvollisuutensa.
Fariseus teki tyhjiksi suuret uhrauksensa, kun hän vaati niistä itselleen hengellistä ansiota. Toisin kävi Korneliuksen rukousten ja almujen. Ne nousivat uhrina Jumalan eteen (Ap. t. 10:4). Kornelius etsi Jumalan armoa kuten tämän vertauksen publikaanikin.
Publikaani rukoili armahdusta
Publikaanin rukousasento kuvastaa jo hänen nöyrää sydämen tilaansa. Fariseuksella ei ollut mitään synnintuntoa, mutta publikaani tunnusti avoimesti täydellisen syntisyytensä. Hänen rukouksensa keskittyi yhteen ainoaan pyyntöön: Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!
Publikaania painoivat ehkä tullimiehenä perityt ylimääräiset maksut ja muut synnit. Jumala oli herättänyt publikaanin omantunnon, ja hän tunsi olevansa pyhän Jumalan edessä unohtaen ihmiset. Hän pyysi armahdusta.
Joka itsensä alentaa, se korotetaan
Jeesus teki esimerkkikertomuksensa lopuksi johtopäätökset. Hän totesi, että publikaani meni kotiinsa hurskaampana kuin fariseus (jae 14, alaviite). Fariseus katseli halveksuen muita ihmisiä oman vanhurskautensa kukkuloilta. Hän ei tuntenut armon valtakuntaa. Jeesus jätti fariseuksen kadotuksen tilaan. Publikaanin sydän oli valmis ottamaan vastaan anteeksiantamuksen Jumalan valtakunnasta.
Vapahtajan työtä tehdessään Jeesus julisti kylissä ja kaupungeissa: ”Taivasten valtakunta on teitä lähestynyt. Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.” Useat publikaanit tunsivat syntisyytensä ja uskoivat evankeliumin syntien anteeksiantamukseksi. Yksi Jeesuksen opetuslapsistakin oli entinen tullimies, publikaani. Kun Jeesus pyysi tulliasemalla työtään tekevää Matteusta seuraamaan häntä, tämä jätti kaiken ja seurasi Jeesusta.
Jeesus aterioi kerran fariseus Simonin kotona. Kutsujen isäntä suorastaan pöyristyi, kun syntinen nainen, syntinsä anteeksi saaneena, tuli kyynelillään pesemään Jeesuksen jalat ja hiuksillaan ne kuivasi. Siinäkin tilaisuudessa Jeesus osoitti, miten portot ja publikaanit menevät ennen fariseuksia Jumalan valtakuntaan (Matt. 21:31).
Vertaus fariseuksesta ja publikaanista on esimerkkikertomus. Sen opetus on otettu saman todellisuuden piiristä kuin sen havainnollinen kuvaus. Jeesus esitti tämän kertomuksen omavanhurskaille, jotka väheksyivät muita. Hän sanoikin: En minä ole tullut kutsumaan hurskaita parannukseen vaan syntisiä. Myös opetuslapset kuulivat vertauksen.
Kaksi rukoilijaa
Vertauksen tapahtumapaikkana on Jerusalemin temppeli. Kaksi erilaista rukoilijaa osallistui yhteiseen aamu- tai iltajumalanpalvelukseen temppelissä. Rinnakkain olivat mallihurskaaksi tunnustettu fariseus ja hylkiönä pidetty publikaani.
Fariseus oli varmasti saanut monen ihmisen kunnioituksen näkyvän hurskautensa vuoksi. Publikaani oli miehittäjävaltion palveluksessa oleva tullimies, joka sai osakseen muiden ihmisten halveksunnan. Publikaanit menettelivät usein epärehellisesti työssään.
Fariseus asettui Israelin miesten esipihassa seisomaan erilleen muista. Hän rukoili ääneen oikeassa rukousasennossa kasvot ja kädet ylös kohotettuina.
Publikaani jäi rukoilemaan taka-alalle. Hänellä oli nöyrä, syntinsä tuntevan rukousasento. Silmien katse oli luotu maahan, kädet alaspäin sivuilla. Hänen eleensä ja lyönnit rintaansa kuvastavat sitä suurta tuskaa, mitä hän tunsi syntisyytensä vuoksi.
Fariseus ylisti itseään
Fariseuksen rukous alkoi Jumalan kiittämisellä. Jumalaa tuleekin kiittää siitä, että hän varjelee vääryydestä ja turmion poluilta. Kuitenkin fariseuksen kiitos muuttui omahyväiseksi itsekehuksi. Kiitollisuus oli lopulta täydellistä omavanhurskautta ja rakkaudetonta ylimielisyyttä. Kun hän vertasi itseään muihin ihmisiin, hän asettui toisten yläpuolelle. Koska hän rukoili ääneen, hänen sanansa saattoivat kantautua publikaaninkin korviin. Fariseus ei rukoillut nöyränä Jumalan edessä, vaan harjoitti hurskautta ihmisten edessä.
Syntien välttämistä koskeviin ansioihin fariseus lisäsi kerskaten myönteiset, ylimääräisetkin suorituksensa. Mooseksen laki vaati paastoamista vain kerran vuodessa, suurena sovintopäivänä. Tämä mies – niin kuin muutkin innokkaimmat fariseukset – paastosi kahdesti viikossa, maanantaisin ja torstaisin. Näin hän kuvitteli osallistuvansa kansansa syntien sovittamiseen.
Lain mukaan maan tuotteista oli maksettava kymmenykset, mutta kertomuksen fariseus maksoi kaikesta omaisuudestaan. Hän maksoi kymmenykset jopa ostoksistaankin, sillä tuotantoketjussa olevat maanviljelijät ja kauppiaat usein laiminlöivät oman kymmenysvelvollisuutensa.
Fariseus teki tyhjiksi suuret uhrauksensa, kun hän vaati niistä itselleen hengellistä ansiota. Toisin kävi Korneliuksen rukousten ja almujen. Ne nousivat uhrina Jumalan eteen (Ap. t. 10:4). Kornelius etsi Jumalan armoa kuten tämän vertauksen publikaanikin.
Publikaani rukoili armahdusta
Publikaanin rukousasento kuvastaa jo hänen nöyrää sydämen tilaansa. Fariseuksella ei ollut mitään synnintuntoa, mutta publikaani tunnusti avoimesti täydellisen syntisyytensä. Hänen rukouksensa keskittyi yhteen ainoaan pyyntöön: Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!
Publikaania painoivat ehkä tullimiehenä perityt ylimääräiset maksut ja muut synnit. Jumala oli herättänyt publikaanin omantunnon, ja hän tunsi olevansa pyhän Jumalan edessä unohtaen ihmiset. Hän pyysi armahdusta.
Joka itsensä alentaa, se korotetaan
Jeesus teki esimerkkikertomuksensa lopuksi johtopäätökset. Hän totesi, että publikaani meni kotiinsa hurskaampana kuin fariseus (jae 14, alaviite). Fariseus katseli halveksuen muita ihmisiä oman vanhurskautensa kukkuloilta. Hän ei tuntenut armon valtakuntaa. Jeesus jätti fariseuksen kadotuksen tilaan. Publikaanin sydän oli valmis ottamaan vastaan anteeksiantamuksen Jumalan valtakunnasta.
Vapahtajan työtä tehdessään Jeesus julisti kylissä ja kaupungeissa: ”Taivasten valtakunta on teitä lähestynyt. Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.” Useat publikaanit tunsivat syntisyytensä ja uskoivat evankeliumin syntien anteeksiantamukseksi. Yksi Jeesuksen opetuslapsistakin oli entinen tullimies, publikaani. Kun Jeesus pyysi tulliasemalla työtään tekevää Matteusta seuraamaan häntä, tämä jätti kaiken ja seurasi Jeesusta.
Jeesus aterioi kerran fariseus Simonin kotona. Kutsujen isäntä suorastaan pöyristyi, kun syntinen nainen, syntinsä anteeksi saaneena, tuli kyynelillään pesemään Jeesuksen jalat ja hiuksillaan ne kuivasi. Siinäkin tilaisuudessa Jeesus osoitti, miten portot ja publikaanit menevät ennen fariseuksia Jumalan valtakuntaan (Matt. 21:31).
Vastaukset 3
Vanhimmat
Missä lukee UT;ssa, että Jumala armahtaa? Miten taho, joka ei edes tuomitse voi armahtaa? Missä se lukee Kirjassa?
Synti on turha käsite jolla yksinkertaisia hallitaan. Tuon kun tajuaa niin ei tarvitse armoa anella mielivaltaiselta hahmolta.
Jumalattoman hyvää jatkoa aloittajallekin.
Ei tässä Jumalan armahdusta tarvita.
Taivasten valtakunnan avaimet on VL- lahkolla.
VL- lahko joko päästää ihmisen Taivaaseen, tai sitten ei. Suurin osa ihmisistä joutuu helvetin tuleen. Tätähän se Vl- lahko opettaa vuodesta toiseen.