Venäläistutkimus: 35% panssareista Karjalassa menetetty miinojen takia (1944)

Ja silti saivat Karjalan

Kaivoin esille Sotahistoriallisen Seuran jatkosotaa käsittelevä esitelmäsarjan jonka piti Ye-ev, ST Janne Mäkitalo 15.10.2014. Siinä on kiinnostava maininta kuinka monta neuvostopanssaria tuhoutui Kannaksella kesä-heinäkuussa 1944 suomalaisten sulutteisiin:

"Koko Kannaksen alueelle on kuitenkin todettu ainakin 79 vihollispanssarin tuhoutuneen panssarisulutteisiin niiden edettyä 10. kesäkuuta ja sen jälkeen vetäytyneiden suomalaisjoukkojen perässä. "

https://www.sshs.fi/binary/file/-/id/17/fid/743/

Koska mitä ilmeisemmin kaikkia miinoihin ja muihin sulutteisiin ajaneiden määriä ei pystytty todentamaan (vetäytymisen takia ja kun osa todenneista ei selvinnyt kertomaan asiaa) on ilmeistä että miinat ja sulutteet koituivat lähes 100 neuvostopanssarin tuhoksi tai vaurioittivat niitä vakavasti. Tämä on varsin tyypillinen noin 20% osuus panssaritappioista. Tapio Tiihosen mukaan NL ei menettänyt Kannaksella 730 panssaria tuhoutuneena vaan todennäköisemmin noin 500.

Laatokan Karjala on ollut miinojen suhteen eräs edullisempia paikkoja käyttää ja siksi miinojen osuus on noussut hyvin korkealle. Kannaksella taistelleille lähitorjuntamiehillä annettiin ns. panssarimerkit ja panssarimerkit tuhottujen panssareiden takia. Tähän piti olla myös esimiehen todistut. Näin todennettuja tapauksia olisi ollut yli 300. Sen sijaan pioneereille ei miinoilla tuhotuista panssareista vastaavaan tunnustusta myönnetty.

Koska rynnäkkötykkipataljoonalla on väitteet 87 panssarista ja tykistölle todennettua parikymmentä tuhottua tai vähintäin vaurioitettua panssaria alkaakin tässä jo se 500 panssarin kiintiö olla täynnä.

Sitä panssarimerkkiä jaettiin rynnäkkötykkimiehillä ja tykkimiehille myös. Mutta ei pioneereille jotka olivat sulutteet rakentaneen.

"Panssarintuhoojan merkillä palkittiin todistettavasti tapahtunut panssarivaunun tuhoaminen lähitorjuntavälinein tai tykin ampujana. Lähitorjuntavälineiksi katsottiin panssarikauhu, panssarinyrkki, kasapanos, panssarikäsikranaatti tms. väline, joka edellyttää käyttäjältään välitöntä taistelukosketusta tuhottavaan panssariin. Esimerkiksi panssarimiinoitteeseen tuhoutuneesta vaunusta ei näin ollen merkkiä kenellekään myönnetty. Erityistä huomiota kiinnitettiin myös panssarin tuhoutumisen toteamiseen, jotta merkkiä ei ansiottomasti myönnettäisi.

Esityksen merkin myöntämisestä teki komppanian päällikkö kirjallisesti divisioonan tai vastaavan komentajalle, joka oli oikeutettu myöntämään merkin. Merkistä oli tehtävä merkintä asianomaisen sotilaskantakorttiin. Merkkiä myönnettiin taannehtivasti 1.6.1944 lähtien tuhotuista vihollisen panssarivaunuista. Ensimmäiset merkit tavoittivat kantajansa vasta heinäkuun puolenvälin paikkeilla, kun kiivain taisteluvaihe jo oli päättynyt."


http://www.panssarikilta.fi/Lehti/Panssari201204_sivu_6.html

322 kappaletta ja niihin 86 nauhaa tarkoittaa siis sitä että merkkejä annettiin vähintäin 322 2 x 86 = 494 tuhotusta vaunusta. Tosiasiassa tuhottuja vaunuja on ollut enemmän sillä esim. 2 vaunua tuhonnut sotilas sai samalla tavalla vain panssarimerkin kuin yhden vaunun tuhonnut ja perusmerkin ja nauhan sai 3-4 tuhotusta tankista.

- perusmerkki: tuhottuja vaunuja 1-2
- perusmerki ja yksi nauha: tuhottuja vaunuja 3-4
- perusmerkki ja kaksi nauhaa: tuhottuja vaunuja 5-9
- perusmerkki ja kolme nauhaa: tuhottuja vaunuja 10-14
-perusmerkki ja neljä nauhaa: tuhottuja vaunuja vähintäin 15

Esimerkiksi Panssaridivisioonassa myönnetyt merkit:

-perusmerkki: 36
- 1 nauha: 6
- 2 nauhaa: 8
- 3 nauhaa: 1
-----------------------
yht. 53 joista 15 henkilölle tuhoamisia ollut 3-14 vihollisen hyökkäysvaunua. Esim. Rynnäkkötykkipataljoonan miehistölle jaettiin näitä merkkejä ja nauhoja: 6,4,8,1 ---- yhteensä 19:llä (siis vaunun ampujille). Rynnäkkötykkimiehistölle merkittiin 87 vaunun tuhoamiset. Panssariprikaatin panssarivaunumiehistöille annettiin 4 perusmerkkiä joten nämä muutamat vaunulliset ovat tuhonneet vähintäin 4 ja korkeintaan 8 vihollisen hyökkäysvaunua niin että tuho on todistettava. Näin kaikkiaan Panssaridivisioonan hyökkäysvaunumiehistöt ovat tuhonneet tuona kesänä (Kannaksella) 91-95 vihollisvaunua.

Syvärillä ja U-linjalla ankarasti kesällä taistelleelle 5.Divisionan sotilaille 22 myönnettiin panssarimerkki 1-2 tuhotusta vaunusta ja 5:lle panssarimerkki lisänauhan kanssa (tuhonnut 3-4 vaunua). Siis Divisioonan lähitorjuntamiehet ovat todistettavasti tuhonneet vähintäin 22 5x 3 = 37 hyökkäysvaunua. Divisioonan lähitorjunnan todellinen saldo lienee ollut 45-50. Muut Laatokan Karjalassa olleet divisioonat ja prikaatit eivät päässeet lähellekään näitä lukemia. Lähitorjunnan osuus tuolla alueella on siten ollut yhteensä ehkä 100 tuhottua hyökkäysvaunua.

5.Divisioonan 24.Tykkikomppania pst-tykin ampuja Toivo Ilomäki, Mannerheimristin ritari on eniten kesällä 1944 panssarivaunuja tuhonnut sotilas. Ampui Sammatuksen suurtaistelussa 22.6.44 pst-tykillä 16 panssarivaunua lähietäisyyksiltä niin että lähes kaikki syttyivät tuleen. Ilomäki oli tunnettu siitä että osui kohteeseen lähes aina ensimmäisellä laukauksella ja aina viimeistään toisella. Kaikkiaan Ilomäki tuhosi kesällä 1944 kaikkiaan 21 vihollispanssaria. Valtaosa tankeista syttyi tuleen joten niitä ei taatusti voitu myöhemmin edes korjata. Ilomäen saldo on niin kova että se varmisti sen että Ilves-divisioonan tykki- ja lähitorjuntamiehet ovat tuhonneet vähintäin 55 vihollispanssaria kesä-heinäkuun 1944 taisteluissa.

Mannerheimristin ritareista myös Eero Seppänen (JR49/2.D), Ville Väisänen (Rj.P2), luutnantti Veikkanen (JR2/5.D) tuhosivat vähintäin 4 panssarivaunua/rynnäkkötykkiä mutta ei pst-tykeillä. Seppänen tuhosi 7, Väisänen 8 ja Veikkanen 4.

8.Tykkikomppaniam pst-tykin johtaja alik Kauko Tuomala tuhosi tykillään Päätien lohkolla 26.6.44 8 panssarivaunua ja 2 rynnäkkötykkiä. Hän itse kaatui saman päivän taistelussa. Postuumina hänelle myönnettiin Mannerheimristin ritarin arvo.

Hiisjärven taistelussa Laatokan Karjalassa JR9:n ylikersantti Salonen (huom vain 21 v ja ylikersantti) tuhosi panssarikauhulla 4 panssarivaunua. JR9 kuului 7.divisioonaan.

Valitettavasti panssarikiltan nettikirjoituksesta ei ilmene miten panssarintuhoajamerkit- ja nauhat jakaantuivat kaikkien yksiköiden( divisioonien ja prikaatien jääkäripataljoonien) kesken.

Muut kuin panssaridivisioona, 2.D, 5.D ja RvPr ovat saaneet 183 panssarintuhoajamerkkiä ja peräti 51 nauhan kanssa. Jos Rukajärven yksikkö sivuutetaan niin on käytännössä 12 divisioonaa ja 5 prikaatia, sekä kymmenkunta erillistä jääkäri/rajajääkäripataljoonaa jotka on nuo jakaneet keskuudessaan. Keskimäärin noin 10 merkkiä ja 3 nauhan kanssa divisioonaa/prikaatia kohden. Siis jotain ehkä n. 25 tuhottua vaunua.

Aunuksen Ryhmä väitti ennen U-linjan taistelua tuhonneensa 250 hyökkäysvaunua mutta mukana on varmaan näihin sulutteisiin ajaneita myös. U-linjalla hyökkääjän vaunutappioiksi on väitetty 40-50. Maaselän suunnalla vaunutappiot lienevät Ilomantsi ml noin 50. Sielläkin osa miinoitukseen ajaneita.

En muista oliko se Zaloga, Jentz vai kuka tunnettu itärintaman panssarisotaa ja tilastoja tutkinut sotahistorioitsija joka kumosi myytin siitä että Tiikeri-panssarit olisivat paukutelleet jopa 3 kilometrin etäisyydeltä vihollistankkeja romuksi. Tutkimuksen mukaan itärintamalla hädin tuskin 1% panssareista oli tuhottu yli 1 000 metriä kauenpaa ja yleisin tykin tuhoama tankki oli ammuttu 300-700 metrin etäisyydeltä.

Ilomäen esimerkki Sammatuksessa 23-24.6.44 myös todistaa että T-34 räjähtää ja palaa kuin soihtu todennäköisemmin silloin kun se ammutaan melko läheltä. T-34:n heikkous oli sen huono näkökenttä ja hitaus avata tulta. Pst-tykki ampuessa läheltä tarkkaan ja nopeasti ei antanut usein aikaa edes toisella ja kolmannelle vaunulle vastata tuleen.

Natsit pelasti Suomen itsenäisyyden miinoilla.

Siiranmäen taisteluissa tuhottiin panssarintorjunnan toimesta ainakin 28 panssarivaunua, jotka jakaantuivat eri aselajeille seuraavasti:

- Panssarinyrkit 2 kpl
- Panssarikauhut 19 kpl
- 75 K/40 6 kpl
- 76 K/27 1 kpl

Miten monta panssarivaunua vaurioitui tykistötulessa ja miinoitteissa, ei voida tarkoin arvioida.

Lähteenä juttu Panssari -lehdestä 1956 AE:n itsensä laatimasta Siiranmäen taisteluista ja niiden taustasta.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Siiranmäen_taistelu

Olen lukenut tuon artikkelin joskus ja se perustuu vanhaan neuvostoliittolaiseen virheelliseen väittämään ettei saksalaisten pst-tykit pystyneet läpäisemään T-34:n panssareita vuosina 1941-42. Tosiasiassa tämä asia on Saksassa ja anglosaksisissa maissa tutkittu ja todettu hölynpölyksi. Pzkw III:n tykki tuhosi T-34 panssareita jo 1941 ja suurin osa T-34 ja KV-1 panssareista tuhottiin 50 mm tai pienemmillä tykeillä silloin kuin on kyse tykin tuhoamista tankeista.

Tutkimus millä tykeillä T-34 panssareita tuhottiin kesäkuun 1941 ja syyskyyn 1942 välisenä aikana:

Aseen kaliberi...... menettettyjen %-osuus
20mm.......................... 4.7%
37mm.......................... 10%
Lyhyt 50mm............. 7.5%
pitkä 50mm.............. 54.3%
75mm.......................... 10.1%
88mm.......................... 3.4%
105 mm ..................... 2.9%
tuntematon............... 7.1%

Vain 16.4% tykeillä tuhotuista tuhottiin 75 mm-105 mm kaliberin tykeillä. Itseasiassa enemmän - 22.2% tuhottiin lyhytpiippoisella 50 mm tykillä tai sitä pienemmillä ja peräti 54.3% pitkäpiippuisella 50 mm pst- ja vaunutykillä.

Neuvostoliiton panssaritappiot esim vuonna 1942 olivat yli 15,000 taistelupanssaria joista yli 5,000 oli T-34 panssareita. Huom! Tutkimus siis koskaa tuhottuja T-34 panssareita.

Suurta osaa T-34 panssareiden kokemista raskaista tappioista jo vuosina 1941-42 selittyy eteenkin T-34/76 mallin suunnitteluvirheillä, ahtaudella, ja muilla ominaisuuksilla joka teki tankista hitaan taistelussa ja miehistön kyky edes nähdä vihollista riittävän ajoissa oli huomattavan heikko länsimaisiin panssareihin ja miehistöön nähden.

Kurskin taistelu osoitti lopullisesti STAVKA:lle että T-34 oli jäänyt pahasti jalkoihin laadullisesti uusiin saksalaisiin malleihin nähden. Kun T-34/85 tuli käyttöön kevättalven 1944 aikana oli Saksa siirtynyt jo suurelta osin käyttämään yhä tehokkaampia tykkejä kuten Jagdpanzerin ja Pantherin 75 mm kanuunaa ja suuren ongelman T-34/85:lle muodosti inhoittavan vaikeasti havaittava matalan silhuetin StuG III rynnäkkötykki joka siltä todelliselta taisteluetäisyydeltä (alle 500 metriä) pystyi puhkaisemaan T-34/85:n etupanssarinkin.

Suomessa oli panssarintorjuntaan tehokkaita "onteloaseita" jo vuoden 1942 syksystä alkaen. Kaikki vain tuntuu jääneen "sinetöityinä" varikoihin Päämajan salaussyistä. Itse en ole missään näkemissäni tuhansissa teoksissa havainnut yhtäkään mainintaa, että noilla vuoden 1942 syksyllä ja 1943 keväällä Suomeen saaduilla useilla tuhansilla "onteloräjähteen vaikutukseen" perustuneilla lähitorjunta-aseilla olisi tehty minkäänlaisia "tuhotöitä" vihollispanssareihin. Sen kyllä saa lukea monestakin teoksesta kuinka silloiset pst-tykit (mm. 37 K/40) olivat käyneet tehottomiksi.

Erkki Käkelä kertoo kirjassaan Marskin panssarintuhoojat, sivuilla 353-358, uusista panssarintorjunta-aseista ja niiden tehokkaasta salaamisesta.

Suomi sai ostettua Saksasta jo loka-marraskuussa 1942 5000 kpl 37 K / 40 pst-tykkiin ns. luudanvarsikranaatteja. Lisäksi saatiin kiväärikranaatin ampumalaitteita, kiväärikranaatteja ja erikoiskiväärikranaatteja 1000 1000 1000 kappaletta. Vuoden 1943 aikana em. ampumalaitteita ja kiväärikranaatteja saatiin lisää 100 1000 1000 ja Ps-käsipanoksia m/42 665 kpl.

Nämä kaikki olivat panssarintorjuntaan tarkoitettuja tehokkaita "onteloaseita" ja kiväärikranaattienkin läpäisykyky oli pienestä koostaan huolimatta 50mm ja 60mm. Magneetilla kohteeseen tarttuva käsipanos (m/42 Hafthohlladung 3) läpäisi 140 mm. (Se tosin piti käsipelin viedä kiinni kohteeseensa, joten se ei liene ollut kovin suosittu käyttäjien keskuudessa. Ase lienee tarkoitettu lähinnä poteromiehille tai panssarien lopulliseen tuhoamiseen kasapanoksen sijasta).

Luudanvarsikranaatti m/41 eli virallisesti, 3,7 cm Stielgranate 41, oli tehokas ammus kaikkia panssareita vastaan. Tehokas ampumamatka oli noin 300m ja kantama oli 600m. Onteloammuksen paino oli 8.5 kg ja lähtönopeus 110 m/s. Läpäisykyky oli huimat 180 mm. Ainoa haitta oli tykkien putkiräjähdykset, jonka takia harjoitusammunnat oli kielletty. Samoin niitä voitiin ampua vain saksalaisilla 37 K / 40 pst-tykeillä, joten kalustoa olisi pitänyt tasata eri rintamille.

Sivulla 354 kerrotaan kuinka ase-esittelyä ja -ammuntoja

"saivat tulla seuraamaan seuraavana päivänä (kyseessä on ollut lokakuun 2. päivä 1942) vain upseerit. Aunuksen Ryhmän esikunnasta korkeintaan viisi, Aun.R:n armeijakunnista korkeintaan 10 upseeria, Ratsuväkiprikaatista kaksi ja Panssaridivisioonasta sen komentajan määräämät upseerit. Eikä siinä kaikki, Äänislinnan varuskunnan päälliköidenkin oli osallistuttava tilaisuuteen. Sen sijaan Ps.JP:n tykkikomppanioiden päälliköitä ei voitu komentaa tilaisuuteen. Majuri Rasi ja kapteeni Tuori tosin osallistuivat ase-asittelyyn. Huippusalaiseksi tarkoitetusta tilaisuudesta TK-miehet näpsivät voimainsa tunnossa runsaasti kuvia."

Sivulla 356 kerrotaan kuinka

"Tuntuu käsittämättömältä, että Päämaja terotti edelleen asian erityistä salattavuutta. Taisteluvälineistä ei saanut edes keskustella henkilöiden kanssa, jotka eivät olleet osallistuneet panssarikentällä tapahtuneeseen esittelytilaisuuteen. Saksasta tuotua materiaalia ei saanut aluksi purkaa laatikoistaan, lyijysinetit olivat siitä todisteina tarkastajille. Muutamia kymmeniä kiväärikranaatteja oli tosin varattu harjoitteluun ja niitä käytettiin vasta seuraavan vuoden puolella."

"Ps.Jp sai marraskuun aikana 1942 kiväärikranaatti m/41:n ampumalaitteita 100 kpl ja 30 mm kiväärikranaatteja 275 kpl. Lisäksi pataljoona taltioi varastoonsa 37 K/40:n varsikranaatteja 236 kpl. Seuraavan vuoden toukokuussa pataljoona otti vastaan 320 kpl 30 mm kiväärikranaatteja ja 250 kpl 37 K/40 varsikranaatteja. Toukokuun lähetys oli kokonaisuudessaan tarkoitettu taistelutoimintaa varten."

Kaikki huolella valmisteltu toiminta meni pieleen ja aseetkin taisi jäädä varikoihin sinetöityihin laatikoihinsa kun organisaatiota muutettiin ja siirryttiin Syvärille.

Sivulla 356-357:

"Lähitorjujille tarkoitetut saksalaiset lähitorjunta-aseet jätettiin aiheellisestikin sivuun, sillä ylipäällikkö käski 11. marraskuuta 1942 Taisteluosasto Laguksen perustamisesta ja joukon siirtämisestä heti Syvärinkaupungin alueelle."

Erkki Käkelä: Marskin panssarintuhoojat, WSOY 2000
Suomen panssarintorjunnan kehitys ja panssariyhtymän panssarintorjuntayksiköiden historia



Koulutus näyttää jääneen viime tippaan jopa Adof Ehrnrootin rykmentissäkin:

Savon prikaatin historiaa, sivu 319:

"9.6.illalla käski div-kom joukko-osastojen komentajat Siesjärvelle, jossa divisioonan reservi ja koulutuskeskus sijaitsivat. Siellä esiteltiin ensi kerran panssarinyrkki ja ainakin JR 7:ssä alkoi koulutus jo samana yönä niillä nyrkeillä ja kauhuilla, jotka komentaja toi palatessaan. Rykmentin tykkikomppania sai 10.6.44 klo 01.00 yhden panssarikauhun ja neljä pientä psnyrkkiä ja samana yönä klo 03.00 vietiin pskauhu ja kaksi psnyrkkiä kahden tunnin koulutuksen jälkeen Ohdan tien varteen asemiin. - "

Lähteenä Panssari -lehdessä 1956 ollut Adof Ehrnrootin itsensä laatima juttu Siiranmän panssarintorjunnasta. Se löytyy Savon prikaatin historiaa -kirjasta hieman lyhennettynä.

Pidän tuota arvioita 35% osuudesta miinoille Laatokan Karjalassa (Syväri, Maaselkä, U-linja ja Ilomantsi) itseasiassa varsin uskottavana. Brittien panssaritappioista Italiassa 30% aiheuttivat saksalaisten miinat. Pohjois-Afrikassa miinojen osuus oli 19.5% ja länsirintamalla 1944-45 miinat aiheuttivat 22.1% tappioista.

Metsäinen maasto tarjosi suuria etuja sulutukselle samoin kuin Italian vuoristoinen. Sen sijaan Venäjän ja Ukrainan arot ja Pohjois-Afrikan aavikot vähensivät sulutuksen osuutta. Itse asiassa tuo Pohjois-Afrikan 19.5% on yllättävän suuri. Neuvostotutkimus väitti että itärintamalla miinat olisivat aiheuttaneet vain 9% NL:n panssaritappioista.

Edesmennyt eversti Erkki Nordberg kiteytti suomalaisen 1970-luvun ja 1980-luvun alun sotilasdoktriinin puolustuksessa näin: " joka kolmannesta puskasta miinaa kylkeen",.

Se miinamäärä mitä armeija piti hallussaan 1970-luvulla oli aivan mieletön. Sitten doktriini muuttui kun Neuvostoliiton oma doktriini muuttui. Se tiesi että taistelu metsässä olisi yhtä tukala kuin kesällä 1944. Niinpä siirryttiin suunnitelmaan ilmasta käsin suoritettavaan hyökkäykseen Etelä-Suomeen. Suomalaisten vastaveto oli alkaa heti harjoittelemaan kaupunkisotaan.

" Meillä sotilailla on sellainen inhoittava tapa että me alamme suunnittelemaan sitä miten seuraava sota käydään", totesi Erkki Nordberg joskus 1990-luvulla.

Korpraali Jaakko Rytöniemi 32.Tykkikomppania/10.D tuhosi kesällä 1944 11 panssarivaunua.

-16.kesäkuuta Mustamäessä 2kpl

- 17.kesäkuuta Uudenkirkon Peippolanmäessä tuhosi 5 panssarista 2 ja muut aseet tuhosivat loput

-20.kesäkuuta vihollisen hyökätessä Tammisuolla oli Rytöniemi jälleen panssareiden hyökkäystä torjumassa tuhoten kaksi raskasta vaunua ja vaurioittaen yhtä pahoin.

-21.kesäkuutaEnsimmäisestä aallosta ampui korpraali Rytöniemi alkavasta tulesta huolimatta kaksi vaunua, jolloin toiset perääntyivät. Myöhemmin samana päivänä vihollinen uudisti yrityksensä, jolloin korpraali Rytöniemi tuhosi kaikki kolme keulassa edennyttä vaunua.

Kiinnostava on suomalaisten panssarien tuhoamisessa se että panssarikauhut näyttelivät merkittävämpää roolia kuin nyrkit. Itärintaman saksalaistilastossa näkyy se että nyrkeillä olisi tuhottu 50% kaikista lähitorjunnalla tuhotuista kun taas panssarikauhuilla vain 16%. Tämä tilasto käsitti tammi-huhtikuun 1944 otannan. Sitä en vain tiedä onko tiedot saatu osin neuvostoliittolaisista lähteistä .

Ilomäki, Rytöniemi, Salonen, Tuomala, Seppänen, Veikkanen ja Väisänen taitavat olla ne 7 jalkaväen Mannerheimristin ritaria jotka vuoden 1944 taisteluissa tuhosivat enemmän kuin kolme vihollispanssaria.

Sen sijaan yksikään rynnäkkötykkipataljoonan ampuja tai vaunun päällikkö ei tainnut saada Mannerheimristiä vaikka esim. Soimala ampui tohjoksi 11 panssaria ja korpraali Kokkonen 9 panssaria.

Noitten myönnettyjen divisioonakohtaisten panssarimerkkien ja nauhojen perusteella selviää että ilman pioneerisulutteita ja tykistön epäsuoran tulenvaikutusta tuhottujen vihollisvaunujen määrä on ollut 5.Divisioonan osalta yli 50 mutta todennäköisesti hieman alle 60. Koska 5.Divisioona taisteluissa koettujen tappioiden perusteella näyttää olleen kovimmassa paineessa Laatokan pohjoispuolella (vain 15.prikaati noussut suhteellisesti tappioissa lähelle sitä) ja kärsi keskimäärin lähes tuplasti enemmän tappioita kuin siitä pohjoisenpana olleet 8.D ja 7.D sekä vielä kauempana Maaselässä ollut 1.D ( ja 40% suuremmat kuin 21.Prikaati) ovat muut yksiköt tuhonneet todennäköisesti alle puolet siitä vaunumäärästä kuin 5.Divisioona.

Laskelmaan pitää huomioida lisäksi se että prikaateilla oli kullakin vain yksi tykkikomppania kun taas divisioonilla niitä oli 3. Toivo Ilomäen saavutus pakottaa myös käyttämään mieluummin tuota 50 panssarin divisioonasaldoa 5.Divisioonalla verrattaess muihin divisiooniin. Niinpä 8.D, 7.D ja 1.D tuskin ovat tuhonneet enempää yhteensä kuin 80 vaunua. 15.prikaati yhdellä tykkikomppanialla todennäköisemmin 10-15 ja 21.prikaati saman verran. Eli noille yksiköille ja rajajääkäreille voisi laskea noin 120. Yhteensä Laatokan Karjalassa pst-tykit ja lähitorjunta ovat tuhonneet todennäköisemmin alle 200 vihollispanssaria. Jos tuo venäläinen tutkimus on vähänkään rehellinen on miinakenttiin ajanut 100 panssaria. Ja tykistön tuhomisten jälkeen hyökkääjän tappio Laatokan Karjalassa on ollut noin 300. Kenttätykistö on varmaankin vaurioittanut useita kymmeniä tankkeja mutta tuskin tuhonnut kymmenittäin.

Panssaridivisioonaan kuuluneella panssarijääkäripataljoonalla oli 15 perusmerkkiä ja kaksi perusmerkkiä nauhojen kanssa, siis yhteensä 17. Siis varmuudella vähintäin 21 tuhottua panssaria. Toisaalta pataljoonassa oli kokonaista 4 tykkikomppaniaa. Eli se yksikkönä on hyvin vertailukelpoinen jv-divisioonan kanssa jossa myös oli vuonna 1944 neljä tykkikomppaniaa. Molemmilla rykmenteillä omat sekä 2 divisioonan tykkikomppaniaa.

Kesällä 1944 Panssaridivisioona läksi taisteluun siis 24 StuG-rynnäkkötykillä, 24 pst-tykillä ja sitten noin kymmenellä T-34 tai KV-panssarivaunulla. Luultavasti divisioona tuhosi yhteensä 120 vihollispanssaria.

Nämä panssarimerkit saaneet ovat tuhonneet todennäköisesti 720-750 vihollisen hyökkäysvaunua kesällä 1944 tai ainakin heidät on palkittu näiden perusteella.

Laskelma perustuu siihen 299 palkittua jv-joukkojen sotilasta on tuhonnut panssarivaunuja. Heistä

-226 on tuhonnut 1-2 panssarivaunua ja keskiarvo voi olla 1.3 ~ 295

- 66 on tuhonnut enemmän kuin 3 tai enemmän muttei niin paljon että heidät olisi palkittu Mannerheim-ristillä , keskiarvo 4 tai 4.5 = 260 - 295

-7 Mannerheimristillä palkittua tuhonnut yhteensä 75
- Rynnäkkötykit ja panssarivaunut tuhonneet vähintäin 91


Kannaksella ovat suomalaiset yksiköt todenneet noin 80 vihollispanssarin ajaneet sulutteeseen ja tuhoutuneen sinne (miinakenttä, eri asia sitten onko nuo panssarit voitu myöhemmin korjata). Laatokan Karjalasta tehty venäläinen raportti jonka mukaan 35% tappioista on tullut miinojen takia viittaa noin 100 miinan tuhonneeseen panssariin. Todennäköisesti Kannaksella on miinat tuhonneet vieläkin useamman panssarin. Tykistön osuus tappioissa on arvoitus. Miinaan rintamalinjalla tai sulutteeseen ajaneet on voitu helpommin tuhota pst- tai kenttätykillä. Niistä ei ole annettu pst- ja lähitorjuntamiesten saldoon.

Nämä kaikki tiedot viittaavat hyvinkin 900-1000 neuvostopanssarin tappioon Kannaksella ja Laatokan Karjalassa kesällä 1944.

Eräs eniten panssareita tuhonnut jalkaväkipataljoona kesällä 1944 oli Ihantalassa taistellut ns. Essenin pataljoona eli II/JR 12, siis 6.Divisioona yksikkö. Kaikkiaan 9 sen sotilasta varmennetusti tuhosi Ihantalassa vihollisen panssarivaunuja, heistä....

Eino Lohela 4,5 (jakoi yhden Niemelän kanssa)
Kaarlo Niemelä yhteensä 3,5 (jakoi yhden Lohelan kanssa)
Heino Nikunlassi 3
Alpo Luukka 3
Illikainen2
Rauhala 2
Alkku 1
Jalkanen 1
Kesti 1

9 perusmerkkiä ja niihin 4 nauhaa merkitsi tässä tapauksessa 21 tuhottua vaunua.

Hansteen Rykmentin eli JR 12:n tykkikomppania tuhosi 12 vaunua. Seitsemällä miehelle perusmerkki ja niistä kahdelle nauhat. Nämä kaksi oli ylikersantti Esko Määttä joka tuhosi 4 vihollispanssaria ja sotamies Toivo Myllykoski joka tuhosi 3 panssaria (molemmilla yksi tuhottu JS-raskas panssarivaunu).

Airimon pataljooa eli III/JR 12:n pst-joukkue tuhosi 3 panssaria.

1. Erillinen panssaritorjuntaosasto tuhosi 5 panssaria ja niistä 3 meni korpraali Uuno Revolle.

6.Divisioonan 16. erillinen pataljoona (Karangon pataljoona) tuhosi 5 panssarivaunua ja nämä tekivät kaksi pataljoonan jääkärijoukkueen miestä ylikersantti Kadenius (3) ja sotamies Goman (2). Goman ei ilmoittanut asiasta kenellekään joten hänelle ei teosta myönnetty panssarintuhoajamerkkiä.

JR 35 lohkolla myönnettiin 6 panssarintuhoajamerkkiä 7 panssarin tuhoamisesta.

Kaikkiaan 6.Divisioonan lohkolla myönnettiin 29 tuhoajanmerkkiä ja niihin 7 nauhaa. Divisioonan lohkolla on tuhottuja vaunuja ollut 56 ja lisäksi saksalainen rynnäkkötykki tuhosi yhden vaunun.
Kaikkiaan 17 vaunua tuhottu 29.kesäkuuta, 27 vaunua 30.kesäkuuta, 8 vaunua 1.heinäkuuta ja 4 vaunua 2.heinäkuuta (JR 35 kaikki).

Divisioona tuhosi siis kokonaisen puna-armeijan panssariprikaatin kaluston lähitorjunta-aseilla ja pst-tykeillä. Ilmeisesti 80% vaunuista tuhottu lähitorjunta-aseilla kun tykkikomppania saldo oli 12.

Pitääkö paikkansa, että koko koko Jatkosodassa Neuvostoliitto menetti panssarivaunuja
3179 kpl joista taistelussa menetettiin 1 904 kpl.
Nuo luvut ovat ilmeisesti Neuvostoliiton omia arvioit.

"Pitääkö paikkansa, että koko koko Jatkosodassa Neuvostoliitto menetti panssarivaunuja 3179 kpl joista taistelussa menetettiin 1 904 kpl."

En ole lukemaa koskaan kuullut mutta voi olla uskottava. Hyvin pieni osa on menetetty joka tapauksessa kevään 1942 ja kevään 1944 välisenä aikana. Se että taisteluissa menetetty (onko poiskirjattu?) 60% kaikista viittaa siihen että NL:lla oli suuria teknisiä ongelmia vaunujensa kanssa. Kanadan armeija laski myös menettäneensä vähintäin 25% ja jopa 40% teknisistä ja muista kuin vihollisesta johtuvista syistä.