Ei voinnut olla huomaamatta lähiaikojen keskustelua jossa viitattiin useasti perustuslakiin. Miksi silloin kun ns. Perhon susienkaatajat puolustivat kansalaisia pedoita niin virkavalta ja viranomaiset eivät tehneet perustuslain mukaista suojelua ihmisille jotka eivät voineet kulkea metsissä marjassa ja jopa pihalla kulkevat sudet uhkasivat elämää sekä runsaslukuinen karhukanta? Missä oli perustuslaki silloin? Ei tässä auta muutakuin jatkaa auton äänimerkin antamista kokkolan käräjäoikeuden kohdalla muistutuksena lakien olemassa olosta.
Perustuslaki
Jooseppivaan
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Persutuslain taakse mennään kun ei ymmäretä asioista mitään.
Samaa huomaamatonta kujanjuoksua käydään näin vaalien alla, lopparit, pellet ja vale uutiset leviävät nopeampaan kuin sudet juoksevat.
Luulisi, että suomalaiset ovat maailman rikkain kansa, koska äänestävät oikeistopuolueita joilta saa vain suden kusta.
Perustuslain mukaan kansalle pitää antaa sen mikä kansalle kuuluu.
Porvarihallitus on sitä mieltä, että ensin mulle ja kavereille ja sitten mitä jää heitetään köyhille ja susille tapeltavaksi.
Saa..na että tuo ikivanha perustuslaki vituttaa, ja se että siihen aina vedotaan. Se on "käytössä kulunut turhuus" - vanhentunut jo 80 vuoden ajan... Laissa ei määrätä, että Suomen pitää olla kaksikielinen. Eli tuo perr..leen tarpeeton ja täysin oksettava ja pakollinen ruotsinmurre, sekä maallemme vuosittain satoja miljoonia maksava paska on heitettävä Pohjanlahden rapakkoon päineen ja sorkkineen, hah hah haaa!!!...
Kovaa mutta asiallista kirjoittelua. Realisti on oikealla asialla. Mies pitäisi valita perustuslakivaliokuntaan, niin alkaisi tapahtua.
Realistihan oli Hyrylässä uransa huipulla kouluttamassa B miehiä eli eli heikkopäisiä ja raihnaisia. Vasta myöhemmin hän joutui Vaasaan ruotsinkielisille alueelle ja siitä alemmuuskompleksista hän ei toipunut koskaan ja joutui ennenaikaiselle eläkkeelle.
Oliskohan seuraavan hallituksen ykkösaiheeksi laitettava oikeuslaitoksen perustaminen? Pitäisi maassa olla sellainen jos tätä oikeusvaltioksi nimitetään.
Joopa joo, minä olen lukenut jostakin tällaisestä 1930-luvulla tapahtuneesta. Näyttää, että meillä on puolueita jotka haluaisivat romuttaa perustuslain aivan samoin kuin Saksassa 1933.
"Silloin säädettiin perustuslain luontoinen laki, jolla se siirsi lainsäädäntövallan Adolf Hitlerin johtamalle ja Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen dominoimalle valtakunnanhallitukselle.
Valtalain katsotaan yleensä merkinneen Weimarin tasavallan demokraattisen ajanjakson päättymistä ja natsi-Saksan diktatuurin alkamista. "
Minä luulen että meillä on niin vahva perustuslaki ettei sitä maamme diktatooriset voimat saa kaadettua. Lapuanliike sitä aikanaan yritti, mutta Ukko-Pekka laittoi lapualaiset ruotuun.