Körtti-Ukon ajatuksia rokottamisesta!

Körtti-Ukko

Kaikkia rokottamattomia ei WHO:ssakaan pidetä rokotevastaisina. Tästä kauheasta vastaisuudesta pitää ehdottomasti vapauttaa ne, jotka tutkitusti eivät kestä rokotteita. Annetaan tieteellisen tutkitun tiedon ratkaista, ketkä rokotevastaisuussynnistä ovat oikeutettuja vapautumaan. Jotta laumasuoja säilyisi siellä 100 prosentin tuntumassa rokotteiden kestokykyäkin on tieteellisen tutkitusti jatkuvasti hivutettava ylöpäin kunnes 100 prosenttia tulee täyteen.

Lapsethan syntyvät rokottamista varten, ja heidän ainoa todellinen tehtävänsä on kantaa kortensa kekoon lääketeollisuudelle. Syntyvyyden lasku on vakava uhka. Mistä koehenkilöitä teolliseen käyttöön sitten revitään, jos eläinkokeisiinkaan ei voida täysin luottaa.

WHO nimeää rokotevastaisuuden 8:nneksi suurimmaksi terveydelliseksi uhaksi planeetallamme. Jos tilanne on näin vakava, eivätkö nämä oikeassa olijat voisi pakottaa ihmisiä terveiksi, koska noin hyvin asiat tietävät. Rokotteiden vapaaehtoisuudesta luopuminen tervehdyttäisi kansat. Kuten THL on meitäkin valistanut jo parinkin prosentin vajaus rokotekattavuudessa on omiaan murtamaan koko järjestelmän, eivätkä moneen kertaan immunisoidutkaan välty sairastumiselta. Tämän vuoksi kaikki on pakkorokotettava, jotta paratiisi rokotteiden myötä voitaisiin saavuttaa. Kommunismi ei sitä kaikessa tieteellisyydessäänkään kyennyt antamaan, mutta terveydenhoitopa on eri asia, ja aikakin on eri, jotta onneaan voi hyvinkin jälleen koettaa.

Sitten kun kaikki ihmiset ovat läpeensä rokotettuja lääketieteen selville saamia viruksia ja bakteereja vastaan, jäljelle jäävät ainoastaan ne mikrobit, joita tiede ei vielä tunne, ja vaikka noita hyvin todennäköisesti on paljon enemmän kuin jo tunnettuja, silti kannattaa luottaa tieteeseen, joka kuitenkin edustaa kommunismin jälkeistä parasta mahdollista uskoa.

6

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • BSHunterR

      Todennäköisesti jokainen lukija näkee kirjoituksesi läpi heti ensimmäisen parin rivin aikana. Kukaan ei ole kutsunut kaikkia rokottamattomia rokotevastaisiksi, eikä kukaan ole vaatinut sellaisten rokottamista, joilla on jokin lääketieteellinen este, kuten voimakas allergia.

      Tuohon muuhun propagandaan en viitsi edes vastata, koska se on niin heikkolaatuista.

      • Körtti-Ukko

        Olet hyvin heikkolaatuinen yksilö, kun et edes viitsi vastata kunnolla aiheellisiin ja tärkeisiin kysymyksiin.
        Vai eikö rahkeet riitä eli aivokapasiteetti on liian heikko!?


      • röntgenkatse

        Näin heti kirjoituksen läpi, sillä olen röntgenhoitaja ja minulla on röntgenkatse.


      • miten_rokotemielteinen

        Lääketieteellinen este rokottamiselle, allergia? Taidat pilailla vakavalla asialla?

        Rokotteet juuri aiheuttavat erilaisia allergioita, sellaisiakin, joita ei vielä osata allergiaksi diagnostisoida. Erilaisia allergioita on lukemattomia. Jos nämä olisivat rokottamisten esteenä, tuskin ketään voitaisiin rokottaa.

        Joskus toimittajat viisastelevat ja kertovat, kuinka jo pieni flunssa estää lapsen rokottamisen. Nämä toimittajat eivät taida neuvoloissa juuri vierailla, koskapa aihe näyttää olevan heille varsin vieras.

        Sitä että päättää kääntää asiat päälaelleen, on oikeutettua kutsua totuudenvastaiseksi. Juuri näin länsimaisessa lääketieteessä rokotteiden aikaansaamissa allergioissa on toimittu. Muutama vuosikymmen sitten tosin lääkäritkin myönsivät allergioiden johtuvan rokotteista, mutta kun tilanne kävi hälyttäväksi, tämäntyyppiset myönnytykset loppuivat. Lääkärin on toimittava siten kuin häneltä edellytetään.

        Rokotevastaisuus on propagandistinen termi, jolla lainmukaisen valinnan suorittanutta henkilöä yllytetään luopumaan päätöksestään. Rokotteesta kieltäytyminen on lainmukaista, kun taas rokotevastaisuus on terveydenhoidosta johdettu tuomitseva termi, joka herättää kuulijassa myös tunteen tiedevastaisuudesta, ja näin vastenmielisyyden lainkuuliaista vapaaseen valintaan turvautuvaa kansalaista kohtaan.

        Vaikka laki tarjoaakin ihmiselle vapauden valita joko rokottamisen tai rokottamatta jättämisen, terveydenhoidon virallisjärjestelmä yllättäen asettuukin vastustamaan lain suomaa oikeutta hyväksyen vain toisen valinnan ja tuomiten toisen. Kerran käytäntö on tämä, eikä oikeusjärjestelmämme kykene turvaamaan lain suomaa oikeutta kansalaisille, asia tulisi mitä pikimmin saattaa järjestykseen. Miksi terveydenhoidossa on lupa manipuloida ihmisiä syyttävässä hengessä ja tuomita heidän valintansa, vaikka laki salliikin molemmat.

        Muutoinkin terveydenhoidossa näyttävät vallitsevan ihan ikiomat sääntönsä heti kun vahinkoja alkaa ilmetä. Korvauksia on lähes mahdotonta saada ja etenkin rokotevahinkojen kanssa perheet ovat enemmän kuin pulassa. Terveydenhoidosta ei pitänyt tulla villi länsi, mutta tulipahan silti.


      • oomituista

        Terveydenhuollon henkilökuntaa pidemmän aikaa seuranneena ja tarkkailleena en ole voinut välttyä huomiolta, että siellä terveydenhuollossa on jotain pahasti pielessä.
        Voisiko olla niin, että flunssarokotteissa on todellakin jokin aineosa, joka tyhmistää ihmistä


      • BSHunterR
        miten_rokotemielteinen kirjoitti:

        Lääketieteellinen este rokottamiselle, allergia? Taidat pilailla vakavalla asialla?

        Rokotteet juuri aiheuttavat erilaisia allergioita, sellaisiakin, joita ei vielä osata allergiaksi diagnostisoida. Erilaisia allergioita on lukemattomia. Jos nämä olisivat rokottamisten esteenä, tuskin ketään voitaisiin rokottaa.

        Joskus toimittajat viisastelevat ja kertovat, kuinka jo pieni flunssa estää lapsen rokottamisen. Nämä toimittajat eivät taida neuvoloissa juuri vierailla, koskapa aihe näyttää olevan heille varsin vieras.

        Sitä että päättää kääntää asiat päälaelleen, on oikeutettua kutsua totuudenvastaiseksi. Juuri näin länsimaisessa lääketieteessä rokotteiden aikaansaamissa allergioissa on toimittu. Muutama vuosikymmen sitten tosin lääkäritkin myönsivät allergioiden johtuvan rokotteista, mutta kun tilanne kävi hälyttäväksi, tämäntyyppiset myönnytykset loppuivat. Lääkärin on toimittava siten kuin häneltä edellytetään.

        Rokotevastaisuus on propagandistinen termi, jolla lainmukaisen valinnan suorittanutta henkilöä yllytetään luopumaan päätöksestään. Rokotteesta kieltäytyminen on lainmukaista, kun taas rokotevastaisuus on terveydenhoidosta johdettu tuomitseva termi, joka herättää kuulijassa myös tunteen tiedevastaisuudesta, ja näin vastenmielisyyden lainkuuliaista vapaaseen valintaan turvautuvaa kansalaista kohtaan.

        Vaikka laki tarjoaakin ihmiselle vapauden valita joko rokottamisen tai rokottamatta jättämisen, terveydenhoidon virallisjärjestelmä yllättäen asettuukin vastustamaan lain suomaa oikeutta hyväksyen vain toisen valinnan ja tuomiten toisen. Kerran käytäntö on tämä, eikä oikeusjärjestelmämme kykene turvaamaan lain suomaa oikeutta kansalaisille, asia tulisi mitä pikimmin saattaa järjestykseen. Miksi terveydenhoidossa on lupa manipuloida ihmisiä syyttävässä hengessä ja tuomita heidän valintansa, vaikka laki salliikin molemmat.

        Muutoinkin terveydenhoidossa näyttävät vallitsevan ihan ikiomat sääntönsä heti kun vahinkoja alkaa ilmetä. Korvauksia on lähes mahdotonta saada ja etenkin rokotevahinkojen kanssa perheet ovat enemmän kuin pulassa. Terveydenhoidosta ei pitänyt tulla villi länsi, mutta tulipahan silti.

        "Lääketieteellinen este rokottamiselle, allergia? Taidat pilailla vakavalla asialla?"

        Pikainen katselmus virallisille nettisivuille kertoo, että allergia ei nykyään ole ilmeisesti juuri milloinkaan suoranainen este rokottamiselle, mutta on edelleen tilanteita, joissa ainakaan tiettyjä rokotteita ei suositella.

        "Muutama vuosikymmen sitten tosin lääkäritkin myönsivät allergioiden johtuvan rokotteista..."

        Varmasti silloinkin jotkut lääkärit saattoivat olla tuota mieltä ja varmaan joitakin toisinajattelijoita löytyy nykyäänkin, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, mitä mieltä joku on tai on joskus ollut. Tätäkin asiaa on tutkittu runsaasti ja laajasti, eikä mitään näyttöä rokotteiden ja allergioiden syntymisen välillä ole havaittu.

        "Miksi terveydenhoidossa on lupa manipuloida ihmisiä syyttävässä hengessä ja tuomita heidän valintansa, vaikka laki salliikin molemmat."

        Samasta syystä kuin on lupa sanoa, että älä juokse naama edellä seinää päin, vaikka laki antaisi jokaiselle vapauden tehdä niin.

        "Voisiko olla niin, että flunssarokotteissa on todellakin jokin aineosa, joka tyhmistää ihmistä "

        Siihen en osaa vastata, mutta ainakin vaihtoehtopillerit näyttävät vetävän joiltakin pään täysin sekaisin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      74
      4282
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      17
      2748
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2507
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      15
      2432
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      110
      2336
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      111
      2203
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2151
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      611
      1957
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1945
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      24
      1688
    Aihe