Saako siirtymäajalta palkkaa?

Kuin

Siis pitäisikö jonkun lain mukaan saada kilometrikorvauksen lisäksi palkkaa siltä ajalta, kun siirtyy kohteesta toiseen?
Jostain luin, että kuuluis saada, sisältyyhän sekin työaikaan ja matkat saattavat haukata ison osan työajasta (mulla usein toista tuntia), mutta ainakaan meidän firmassa näistä ei makseta mitään.

10

165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NäinJyväskylässä

      Itse olen työskennellyt kahdessa eri yrityksessä. Toisessa ei maksettu ja toisessa maksetaan.

      En työskentele enää siinä yrityksessä, jossa ei maksettu. Mielestäni kuuluu maksaa ehdottomasti.

      Jos ei makseta, irtisanoudu.

    • Capta

      Siirtymä kohteesta a kohteeseen b on osa työsuoritusta, joten siitä kuuluu saada korvaus. Lisäksi jos menet omalla autolla siirtymän, sinulle kuuluu kilometrikorvaukset.

      • Kyllätämänyton

        Mulle ilmoitettiin, että palkka toki kyllä siirtymisajaltakin juoksee, mutta sitten kuuluu nipistää pois seuraavan kohteen työajasta. Ja näinhän nämä on työmääräyksissä olleetkin.
        Eli jos siirrytään kohteesta toiseen, niin työmääräysten kuuluu olla peräkkäin niin, että esim. työn loppuessa kohteessa a klo 10 siirrytään kohteeseen b, jonka työaika on laitettu alkavaksi myös klo 10.
        Jos kohteen b työaika on vaikkapa 2 tuntia ja kohteiden väliseen ajomatkaan menee 1/2 tuntia, niin kohteessa b ehtiikin oikeasti tehdä töitä vain n. 1,5 tuntia.
        Ja jos ei siinä ajassa ehdi tehdä, niin pitää erikseen anoa ylitöitä.

        Jos taas kohteen b työaika sattuukin olemaan vain 1/2 h ja ajomatka on kohteiden välillä edelleen se 1/2 h, niin sitten ilmeisesti täytyy tehdä niin, että vaihtoehtoisesti kohteen a työajasta nipistetään se 1/2 h, mutta mutta..., jos myös kohteen a työaika onkin vain 1/2 h , tai 1 h, josta ei voi yhtään nipistää, niin...
        ...😂


    • Kuin

      Omalla autolla kuljen ja kilometrikorvausta saan kohteiden väliltä. Tosin sekin oli alussa vähän ihme juttu. Mulle meinaan sanottiin, että en saa kertoa kenellekkään, että saan sitä. Siis ihan kohteiden välisistä matkoista!!!
      Vähän vaikea vaan irtisanoutua, kun ei ole mitään muuta tilalle, jolloin te-toimisto lykkää karenssin.

      • KovaMiesTekemäänTöitä

        Kuulostaa tutulta tuo "Et saa kertoa kenellekkään". Olen itse työskennellyt myös todennäköisesti samassa yrityksessä.

        Koko ajan yritetään jättää maksamatta jotakin. Sitten kun suostuu maksamaan, niin sitten sanotaan "et saa sitten sanoa muille, että sinulle maksetaan".

        Siis en työskente enää kyseisessä yrityksessä.

        Epäselvissä asioissa kannattaa aina soittaa ammattiliitton ja kysyä sieltä. Sieltä tule totuus. Aina. Kai nyt kuitenkin kuulut ammattiliittoon ja maksat jäsenmaksut?

        Työnantajasi voi sanoa ihan mitä sattuu. Ei kaikkea tarvitse, eikä pidäkään uskoa. Kyllä pitää osata pitää puolensa! Voit myös itse lukea tessiä eli allekirjoittamaasi työehtosopimusta.

        Kysy töitä toisesta siivousyrityksestä, jos on ongelmia. Niin itsekin tein, kun oli liikaa epäselvyyksiä ja ongelmia edellisen työnantajani kanssa.

        Kannattaa tai pitää olla myös tarkka palkkojen kanssa. Jokaikinen palkkalaskelma on tarkastettava ja katsottava, että on maksettu kaikki oikein. Huom! iltalisät yölisät! Se ei riitä, että olet ilmoittanut ne, tarkista että ne myös on maksettu. Tarkasta myös, että palkkasi maksetaan uudesta palkkataulukosta, eikä vanhentuneesta.

        Sitten on myös sellainen huijaus, että sinulle maksetaan eri summa tilille kuin, mikä lukee palkkalaskelmassa. Sekin pitää tarkistaa joka kerta.

        Itseäni on huijattu niin monella eri tavalla työskennellessäni eräässä siivousyrityksessä, että ei voi kuin ihmetellä kuinka kehtasivatkin! Muutenkin siivousalalla huonot palkat!


      • typylähtee

        Firmat ja pomot ovat erilaisia. Huonoon paikkaan ei saa jäädä. Uutta duunia kannattaa metsästellä kyllä koko ajan. Silloinkin kun menee hyvin. Sitten kun löytyy ja paremmilla ehdoilla niin irtisanoudut nykyisestä firmasta. Sanot vain vempula pomollesi: "näkemiin, adjö. tämä typy lähti." Sitä helposti jää ansaan jos ei katsele ympärillensä ja pidä tuoretta matoa koukussa. Nykyistä hommaa kannattaa myös dokumentoida eli kirjoittaa muistiin. Jopa välillä valokuvata. Silloin tietää missä on hyvä, mikä mättää, mitä oikeasti osaa ja missä on itsellä parantamisen varaa. On vaikeata hakea uutta hommaa jos ei osaa kertoa osaamisestansa ja vaatimuksistansa muuta kuin että minä tiskaan ja siivoan paikkoja.


    • Eritepakki

      Työelämään (työolot, palkka) liittyvissä asioissa voi olla yhteydessä myös työsuojeluviranomaisiin. www.tyosuojelu.fi

    • KissaniemenSiivousOy

      Siivousalalla on huono maine ja myös tietyillä yrityksillä. Onneksi löytyy myös rehellisiä yrityksiä.

      Itse lähdin pois eräästä paikallisesta yrityksestä. Vaihdoin toiseen yritykseen. Ja se kannatti! Nyt olen saannut palkankorotuksen ja viihdyn positiivisen ilmapiirin omaavassa hyvämaineisessa yrityksessä.

      Valinnat ratkaisee ;)

    • Kuin

      Kysyin vielä liitosta ja sain nyt vastauksen ja tosiaan kuuluisi maksaa!

    • Maksetaankone

      Muista, että et saa sitten kertoa kenellekkään, että sinulle maksetaan. :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1117
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1077
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      49
      1041
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      999
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      912
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      857
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      827
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      800
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      105
      719
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      703
    Aihe