Vuosien kärvistelyn jälkeen hankin kokeeksi toisen, prepaid mobiililaajakaistan tänään ja olen saanut 10-20 kertaisia nopeuksia Elisaan verraten. Elisa on aina iltaisin hyytynyt niin, että mm. Yle-Areenan katselu on ollut mahdotonta. Aamupäivisin nopeudet ovat olleet ihan ok eli iltaisin käyttäjiä lienee vaan liikaa. Tutkittuani karttoja havaitsin, että operaattorit ovat suunnanneet antennikeilojaan keskustaajamassa hieman eri tavoin; ilmeisesti Elisakin saattaa joissain muissa kohdin toimia ok?
Valiteltuani parisen vuotta sitten tekniikka kertoi tukiasemia olevan tulossa, mutta niidenkään valmistuttua tilanne ei parantunut.
Elisa/Saunalahti 4G mobiililaajakaistasta Pälkäneen kirkonkylän keskustaajamassa
Kokeile_ennen_ostoa
1
121
Vastaukset
- Anonyymi
Outoa, täällä Kokkolan seudulla Elisan netti toiminut ainakin puhelimessa aina moitteitta minulla. Siitä rohkaistuneena päätin viimein kokeilla mobiililaajakaistaa kodin nettinä kiinteän tilalla, jonka hinta uhkaa karata pilviin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1303797Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso83079Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai322834Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani122582Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1322403- 411818
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es611185"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For821119Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t361079Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 771071