Panen vieraita naisia

Panen jatkuvasti eri naisia vaikka olen naimisissa. Useamman avioliiton tuhoamisessa olen ollut mukana, mutta horot avaavat itse reitensä minulle ja kyllä minä panenkin.

Onko tämä väärin teistä,mutta nautin aviomiestään pettävistä naisista ja vielä enempi kun heidän munattomat ukot ähkivät epätoivoissaan kun kuulevat siitä.Se on todella kiihottavaa.

Mari tai Sari, Jani Panee taatusti edestä ja takaa. Sekä on niin tehnytkin.

Viinaan menevät naiset ovatkin tosi helppoja. Riittää, että vähän kehuskelee ja juottaa sekä kuuntelee, niin jo pääsee pukille kerta toisensa jälkeen. Sitten kun ne on pistäneet suhteensa poikki, niin heitän ne syrjään. Omalle akalle olen muutaman kerran jäänyt kiinni, mutta se roikkuu niin kovasti minussa, että joutuu ihan pyytelemään ITSE anteeksi.

27

4570

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Petturiko

      On se väärin, jos minulta kysytään. Vaimoni on äärettömän mustasukkainen ja ihmettelee kun minä en ole hänestä. Mutta siinä on myös etunsa, ja luulen että vaimon paras ystävätär on siitä vaimoa valistanut, tullut isoksi avuksi tässä meidän yhteisessä salaisuudessamme.

      Ystävättärelleen vaimo varmaan kaiken kertoo, minua vannottaa koskaan paljastamasta tätä kenellekään.

      Ratkaiseva askel saattoi olla kun sain houkuteltua vaimon kanssani saksalaiselle Itämeren nakurannalle. Kokonaisen päivän vaimo sai katseltavakseen miesten paljaita mulkkuja. Vaikka nainen ei kuulemma "varsinaisesti katsele".

      Mutta kerran meillä on ollut kolmantena pyöränä, vaimon kumppanina naimissa ollut mies. Se oli niin hellyttävä pyyntö, kerran elämässään olla hyvän ja pahan tuolla puolen, synnillisesti viaton - tai kuten miehet sen keskenään sanoo: kokea vieraan naimisissa olevan naisen vittu.

      Että se on kuin ei ollenkaan tästä maailmasta.

      Kun vaimokin arvostaa rehellisyyttä, keskinäistä luottamusta - kaikkihan tiesimme mistä on kyse - hän hyväksyi tarjouksen. Ja kun mies osasi olla sekä hellä että häikäilemättömän himokas, vaimo ehdotti yhdyntää ilman kondomia. Koska aviomies ei ole koskaan ensin, minäkin pääsin ensi kertaa elämässäni toisen miehen liukkaille.

      Se oli ensimmäinen ja ilmeisesti viimeinen kerta, sillä vaimo päätti että tämä oli ehdottomasti vain poikkeus säännöstä.

      • Olenpanomies

        Onko tämä väärin teistä, kun sain miesten paljaita mulkkuja ilman kondomia? Vaimoni on äärettömän mustasukkainen, eikä aavista millainen panomies olen. Että minä nautin, kun miesten horot pyllyt aukeavat minulle ja kyllä minä miestä panenkin, akat heitän syrjään. Onneksi panin kuluneella viikolla yhtä miestä kerta toisensa jälkeen. Se on todella kiihottavaa, koska naiset ovatkin mulkkuja. Miehet ovat maailman top ilman kondomia.


    • Taas panin kuluneella viikolla kahta naista ja yhtä miestä, mutta niitähän ei lasketa. Miehet ovat pääsääntöisesti parempia imuttajia ja pyllyt tiukempia kuin horoilla, mutta mitäpä sitä muuta pettävistä akoista voisi sanoa kuin vuorilla venyy paikat. Onneksi niitä riittää ja niin huomion perään kun ovat niin pikku lirputtelulla reidet aukeavat kerran ja toisenkin sekä tietysti viinalla ne saa ihan levälleen. Ukkonsa eivät aavista millainen panomies olen, taidan olla maailman top 10 rakastaja.

      • Crobsu

        Aaai tää olikin vitsipalsta. Buahhhhaahhaahaa LOL


    • janetafdg
    • Naiminua

      Tulisitko minuakin panemaan ?

    • Toiset vitsailee ja kateelliset panettelee. Minä poika se vain hoitelen hoitoja. Taas pääsin koetetaan vierasta ja oli hyvää. Kumia käytän aina, joten jos haluatte 100% luottamuksen, niin minä olen se tyydyttäjä.

      • Taasyksipellelisää

        Urpo sä olet😂😂😂


    • Tule Leena ihan sähköpostilla esille, niin saat parkua onnesta kun työntelemään sinua takaata päin tuubaan

    • Nyt parta ajettu ja naimaan juuri sinun vaimoasi

    • Vaalivalvojaisissa ollaan ja kävin panemassa yhtä uutta kansanedustajaa vessassa persuuksiin. Hyvin imutti munaa ja lopuksi rojut sisälle. Nam ja oli varattu nainen,

      • Jos kumia käytät aina nii mites sait rojut sisään? Niinkun itse asian esitit. Ja tosi mies ei paljotta seikkailuistaan huutele.


    • Anonyymi

      Tule kiima persettä nussimaan .

    • Mihin tulisin

      • Anonyymi

        Hakeudu höpelö hoitoon ennen kuin poliisit tulevat hakemaan!


    • Eikun nyt lähden nussiin yhtä ukkoa välistä. Olen aika kone

    • Jälleen oli nussimisen täyteinen yö. Akan ukko tuli töistä juuri ja morjestin ovella kuinka kova nussiin oli akkas. Sinne se äijä jäi typerän näköisenä kyykylleen talonsa aulaan. Mahtaa vituttaa. Minun piti runkata, kun oli niin kiihottavaa ajatella noita kahta pöljää. Akka oli ihan horo ja antoi kaikkia reikiä, kun vitun kännissä oli. Paskansi vielä lattiallekkin kun ei ehtinyt vessaan.

      • Anonyymi

        Hei Jani! Olen fantasioinut toisella sivulla ja kaveri joutui lopettaa perhe heräsi.. itse olen vielä yksin hereillä..voisit rakastella kanssani.. ota minut rumasti.. tykkään.. T. JOHANNA


      • Tästä minä tykkään


    • Missä tavataan?

      • Anonyymi

        Vaikka täällä.. kiihottaa kun otat kunnolla ja puhut rummastikin..


      • Painan sinut sänkyä vasten, kaulasi ensimmäisen mustelman purressani sitä, Kätesi sidon toisiinsa kiinni vyölläni ja käännä sinut mahallesi. Onko vitusi märkä? Kysyn, hitaasti liikutaan kättäni niskastani tunnustellen kehosi kaaria kohti pakaroita ja koetan koloasi, mehusi valuvat kertoen olevasi valmiina ottamaan koko miehuuteni mitalla. Asettelee tyynyn siten, että perseesi nousee paremmin antavaan asentoon. - Nyt saat kunnolla munaa, oikein kyrvältä kyrpää...


      • Anonyymi

        Painan kaulasi sänkyä vasten, purressani kyrvältä miehuuteni. Onko perseesi märkä? Kysyn. Nyt liikutaan hitaasti kättäni kohti munaa tunnustellen perseesi pakaroita. Nyt sidon miehuuteni vyölläni asentoon. Nyt saat mustelman kyrvältä. Nyt perseesi valuvat niskastani tunnustellen koloasi.


    • Meni Johannalla pupu v...uun kun et uskalla sen koomin testaamaan kunnon kovaa tavaraa. Saisit sellaiset kyydit, ette pystyisi istumaan viikkoon ja hymy ei lähtisi kasvoilta kuukauteen,

      • Anonyymi

        Olet ihana! Pupu ei mennyt.. vaan sinun ihanan kova munasi.. takaa päin ja syvällä sisälläni..Uuh


    • Voi sinua. Kik silenzio55 niin tehdään pornoa, Nussin sua kuin kani.

    • Anonyymi

      Kyllä on kiva yhtyä

    Ketjusta on poistettu 46 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      80
      2923
    2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      28
      2637
    3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      47
      2451
    4. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      2124
    5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      111
      1642
    6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      167
      1403
    7. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      29
      1138
    8. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      52
      1072
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      15
      866
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      112
      853
    Aihe