Uloshoidetuitten kohtalo?

Opusdei

70-luvulla hoidettiin paljon uskovaisia myös väärin perustein ulos yhteisestä rakkaudesta.
Monet kysyvät, miksi näin sai tapahtua ja kenen tahto se oli?

Mietippä tällaista tilannetta. Uskot ihan oikealla ja turvallisella tavalla. Aivan niin kuin isämmekin uskoivat ja aivan, kuin ihan alkuseurakunnassakin opetettiin. Sinua kuitenkin syytetään jostain väärästä hengestä väärin perustein. Väitetään, että sinuun on tullut haureuden henki, kun kävelit e-liikkeen ohi, vaikket käynyt edes sisällä. Seurakunta päättää laittaa sinut ulos.

Olet tämän johdosta ravinnotta 30-vuotta. Näinä aikoina et saa siis elävää ravintoa pysyäksesi uskovaisena. Uskoni kuolee ja näivettyy ja alat uskomaan väärin. Alat ehkä kulkemaan jossain kuolleessa seurakunnassa saadaksesi sielullesi ravintoa. Väärä ravinto alkaa ravitsee sinua ja alat luulemaan itseäsi uskovaiseksi. Et enää haluakaan palata entisten uskovien joukkoon, koska ajattelet yhä, että ne eivät voi olla oikeassa, koska niin väärin perustein ulos potkaisivat.

Jos ulospotkaisua ei olisi tapahtunut, olisit ehkä saanut oikeata ravintoa näihin päiviin saakka. Olisit onnellinen uskovainen. Olisit oikiassa hengessä ja jaksaisit uskoa, että tämä on se oikia joukko. Koska yhdysside muihin oikeisiin uskovaisiin katkaistiin pensassaksilla poikki 70-luvulla, olet muuttunut kuolleeksi oksaksi, eikä tuntoa ehkä enää uudelleen herätetä.

Kysymys kuuluu: mikä on uloshoidetun oksan kohtalo? Hänhän ei itse voinut sille mitään, että hänet leikattiin Kristuspuusta irti. Hän ei voi yhtään mitään sille, että kuoli ravinnon puutteeseen. Eikä hän voi yhtään mitään sille, että tuli oksastetuksi kuolleeseen puuhun, joka ei kanna yhtään hedelmää. Ja mikä pahinta, ei anneta enää uutta etsikonaikaa, koska luulee, että minähän olen uskovainen, koska uskon elävän Jumalan Poikaan, Herraan Jeesukseen Kristukseen!

2

55

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näinsemeneetämäkinasia

      Yksikään vastuuihminen eitule vastaamaan tähänkään ongelmaan, eli vastuuihmisiä ei ole, on vain kaukaa johtajia seinien sisällä.

      JOS olisi hiukan nöyryyttä, asia menisi toisin, mutta kun ei ole sen enempää kuin silloin hoitovuosien kulta-aikoinakaan.

      ei ole vuodet tuoneet viisautta, ylpeyden muuri on liaan korkea.

      Akuankka se sulki taivaan, on sillä suuri valta ja voima yhdellä ankalla.

    • Nuo Lestadiolaisuudesta saatana haltuun heitetyt kertoo selvästi se, kuinka ko. Lahko tekee sopimuksia saatana kanssa, ainoana ”muka kristittynä” jenginä.
      Jos heitetty on jämäkkä, Hän sanoo saatanalle, menen heidän luokse takaisin, joiden kanssa yhteistyötä teetkin.
      Näin kirous tulee takaisin SRK;hon, ja sitä on paljon.
      Saatanalla ei ole valtaa, sillä on vain se, mitä ihminen osaltaan antaa, mutta kristitty ei siihen helppoon mene.
      Häntä ei ole SRK;n osalta leikattu mistään Kristus-puusta, sen tekee Jeesus ja sillä lahkolla ei ole yhtään osaa Kristus-puussa, he eivät edes tunne Jeesusta omakohtaisesti, ja näin ollen ei todellista Jumalaakaan.
      He ovat siinä kuivia oksia, ravinnon puutteessa.
      Jeesus ottaa vastaan kaikki, jotka tekevät Häneen parannuksen ja hakeutuvat upotuskasteelle, kuten Hän teki ja käski seuraajiensa tehdä samoin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      649
      1363
    2. 102
      1192
    3. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      196
      877
    4. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      318
      819
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      220
      756
    6. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      58
      703
    7. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      175
      661
    8. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      226
      632
    9. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      88
      610
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      21
      561
    Aihe