Uloshoidetuitten kohtalo?

70-luvulla hoidettiin paljon uskovaisia myös väärin perustein ulos yhteisestä rakkaudesta.
Monet kysyvät, miksi näin sai tapahtua ja kenen tahto se oli?

Mietippä tällaista tilannetta. Uskot ihan oikealla ja turvallisella tavalla. Aivan niin kuin isämmekin uskoivat ja aivan, kuin ihan alkuseurakunnassakin opetettiin. Sinua kuitenkin syytetään jostain väärästä hengestä väärin perustein. Väitetään, että sinuun on tullut haureuden henki, kun kävelit e-liikkeen ohi, vaikket käynyt edes sisällä. Seurakunta päättää laittaa sinut ulos.

Olet tämän johdosta ravinnotta 30-vuotta. Näinä aikoina et saa siis elävää ravintoa pysyäksesi uskovaisena. Uskoni kuolee ja näivettyy ja alat uskomaan väärin. Alat ehkä kulkemaan jossain kuolleessa seurakunnassa saadaksesi sielullesi ravintoa. Väärä ravinto alkaa ravitsee sinua ja alat luulemaan itseäsi uskovaiseksi. Et enää haluakaan palata entisten uskovien joukkoon, koska ajattelet yhä, että ne eivät voi olla oikeassa, koska niin väärin perustein ulos potkaisivat.

Jos ulospotkaisua ei olisi tapahtunut, olisit ehkä saanut oikeata ravintoa näihin päiviin saakka. Olisit onnellinen uskovainen. Olisit oikiassa hengessä ja jaksaisit uskoa, että tämä on se oikia joukko. Koska yhdysside muihin oikeisiin uskovaisiin katkaistiin pensassaksilla poikki 70-luvulla, olet muuttunut kuolleeksi oksaksi, eikä tuntoa ehkä enää uudelleen herätetä.

Kysymys kuuluu: mikä on uloshoidetun oksan kohtalo? Hänhän ei itse voinut sille mitään, että hänet leikattiin Kristuspuusta irti. Hän ei voi yhtään mitään sille, että kuoli ravinnon puutteeseen. Eikä hän voi yhtään mitään sille, että tuli oksastetuksi kuolleeseen puuhun, joka ei kanna yhtään hedelmää. Ja mikä pahinta, ei anneta enää uutta etsikonaikaa, koska luulee, että minähän olen uskovainen, koska uskon elävän Jumalan Poikaan, Herraan Jeesukseen Kristukseen!