Ajatella, olen ollut runsaan vuoden eläkkeellä. Tähän asti kaikki onkin sujunut paremmin kuin hyvin. Budjettini ja talouteni eivät koskaan ole olleet näin tasapainossa tai pikemminkin ne ovat plussan puolella. Töissä ollessani rahat eivät riittäneet mihinkään ylimääräiseen. Nyt voin ostaa käteisellä melkein, mitä haluan ja silti rahaa on säästössäkin.
Asumisenikin on mallillaan. Keskusta-asumista (Helsinki) en kaipaa lainkaan. Vaikka kotini on nyt pienempi, se on toimiva ja tasokas. Oma sauna tuntuu aivan ruhtinaalliselta. Taloyhtiö ja koko asuinalue on rauhallinen ja viihtyisä. Luonto ja lenkkimaastot ovat lähellä.
Yksi ongelma on silti näköpiirissä. Viihdyn nimittäin nykyään aivan liian hyvin yksikseni ja kotona. Luulen, että asialle pitäisi tehdä jotakin, ettei vain erakoituminen uhkaisi. Herään aamuisin liian myöhään. Aamupalan, kahvin ja Hesarin parissa vierähtää pari tuntia, ja sitten ollaankin jo puolessa päivässä. Tuntuu kuin päivä olisi mennyt hukkaan eikä sitten enää oikein viitsi lähteä mihinkään.
Tietokone on melkoinen aikavaras. Sen parissa viihtyy tunnin jos toisenkin. Nyt alkaa kyllä olla viimeinen hetki ottaa itseään niskasta kiinni ja suunnitella järkevä aikataulutus ajankäytölle, ennen kuin tyystin laiskistuu ja syrjäytyy.
Kertokaahan muut äskettäin eläkkeelle jäänet tai vaikkapa pidempäänkin eläkkeellä olleet, onko teillä ollut vastaavanlaisia ongelmia. Miten olette onnistuneet välttämään "erakoitumisen"?
Asumisenikin on mallillaan. Keskusta-asumista (Helsinki) en kaipaa lainkaan. Vaikka kotini on nyt pienempi, se on toimiva ja tasokas. Oma sauna tuntuu aivan ruhtinaalliselta. Taloyhtiö ja koko asuinalue on rauhallinen ja viihtyisä. Luonto ja lenkkimaastot ovat lähellä.
Yksi ongelma on silti näköpiirissä. Viihdyn nimittäin nykyään aivan liian hyvin yksikseni ja kotona. Luulen, että asialle pitäisi tehdä jotakin, ettei vain erakoituminen uhkaisi. Herään aamuisin liian myöhään. Aamupalan, kahvin ja Hesarin parissa vierähtää pari tuntia, ja sitten ollaankin jo puolessa päivässä. Tuntuu kuin päivä olisi mennyt hukkaan eikä sitten enää oikein viitsi lähteä mihinkään.
Tietokone on melkoinen aikavaras. Sen parissa viihtyy tunnin jos toisenkin. Nyt alkaa kyllä olla viimeinen hetki ottaa itseään niskasta kiinni ja suunnitella järkevä aikataulutus ajankäytölle, ennen kuin tyystin laiskistuu ja syrjäytyy.
Kertokaahan muut äskettäin eläkkeelle jäänet tai vaikkapa pidempäänkin eläkkeellä olleet, onko teillä ollut vastaavanlaisia ongelmia. Miten olette onnistuneet välttämään "erakoitumisen"?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kysymysmerkki jäi puuttumaan. Viestin keskeinen sanoma sisälsi kysymyksen.
melkein samanlaista,mutta työttömänä jotenkin hävettää ja on mielummin erakkona vasta illalla kun on pimeää sopii lähteä liikkeelle.
Niin se tuppaa olemaan täälläkin ne rutiinit ne
rutiinit,mutta ne voi aina rikkoa ja lähteä harrastamaan,jätin tänävuonna keramiikka harrastukseni väliin kun oli muuta puuhaa sitä olen kaivannut ensi syksynä sitten aloitan taas,tämä kone se varastaa aikaa ihan huomaamatta,mutta kesäksi minä laitan sen naftaliiniin en ota mökille mukaan
sinulle työtön sanon,että pää pystyyn ei sulla ole leimaa otsassa eikä kannata häpeää kantaa turhaan
anna vain ihmisten luulla,että hyvin menee ja
niin kauan kun joku kadehtii asiat on hyvin!!
Eikö kenelläkään muulla ole tämänkaltaisia ongelmia? Minäkin olen nyt ollut muutaman kuukauden eläkkeellä ja tunnistan aivan samoja piirteitä itsessäni.
Työni oli hyvin kiivastahtista, paljon matkustelua, kokouksia, neuvotteluja ja vastuuta. Eläkkeelle jääminen ripaus päälle kuusikymppisenä tuntui yleellisyydeltä. Nautin jokaisesta päivästä, jonka saatoin suunnitella omien mieltymyksieni mukaan - ei aikatauluja, ei kiirettä, ei deadlineja. Aikaa vain itselle. Mutta nyt alkaa uhkaavasti näyttää siltä, että mukavuuden- ja laiskottelunhalu valtaa liikaa alaa elämässäni. Minne katosi energia, kaikenlaisen uuden kokemisen halu? Miten siinä nyt näin kävi? Kaikki kääntyi päälaelleen. Jotakin pitäisi tehdä, jotten käperry omaan saamattomuuteeni.
Kertokaa toki muutkin kokemuksistanne vastaavassa tilanteessa. Vai olenko se poikkeus, joka vahvistaa säännön?
ihminen on itse oma päämäärä,syvällisesti sanottu! anna aikaa itsellesi,elämän rytmi on muuttunut,kukaan ei käskytä, tai kukaan ei minua enään kaipaa, minua ei enään tarvita,olenko hyödytön?-voin taata että kohta sinulla on enemmän menoja kun työelämässä,aika ei riitä mihinkään,varjosikin joutuu juoksemaan perässä.....noilla motoilla joita sinulla on,tuskin olet koskaan saamaton!
Kyllä itseään täytyy väliä töniä liikkeelle ettei ihan sängyn päälle jäisi.Kiva sielläkin on aamulla loikoilla,sitten aamukahvi,lehdet,aamutvtä ja Holby cityä.Jäin siihen kiinni.Sitten ulos.Nyt olen hiihtänyt muuten sauvakävelen tai käyn kauppakierroksen pitkän kaavan mukaan.Sitten onkin jo ruoka-aika ja ansaitut päivänokoset.Kun herään alkaa tehdä mieli kahvia.Illalla katson tv:tä.Iltapala ja iltatoimet ja ah ihanaa hyvän kirjan pariin odottelemaan unta ja seuraavaa päivää.
Rutiinin rikkoo välillä harrastuspiirini ja ystävät ja sukulaiset tai muut menot.Menojen jälkeen on kiva heittäytyä taas siihen ihanaan tavalliseen rutiiniin.
jäätyäni eläkkeelle mieheni eli ja ajttelin ,että nyt elämä saa rauhallisen ,mukavan loppujakson.
Olimme suunnitelleet olevamme mökillä kaiket kesät ja talvellakin olisimme siellä piipahtaneet.
Toisin kävi jäin yksin.
Kaikki oli aloitettava alusta ja kuin pakon ajamana liityin eläkeläisjärjestöön ja siellä lauluryhmään ,johtokuntaan,aloin vetämään käsityöryhmää ja joka matkalla mitä järjestetiin olen ollut mukana.
Tämä kaikki oli pakoa yksinäisyyttä ja ikävää vastaan ,ja nyt kun katselen muutaman vuoden taakse ,se on toiminut.
Omalta kohdaltani voin sanoa,että itsensä pakottaminen mukaan johonkin harrastukseen,on oikea tapa löytää sisältöä eläkkeelle jäämisen ajan käyttöön.
Kaikille tämä ei tietenkään sovi,mutta itsensä se on löydettävä se elämän sisältö,kukaan sitä ei kotiin tuo.
Jos ei viihdy yksin ,niin mukaan on heittäydyttävä.
Tällä hetkellä minulla on vähän liikaakin touhua,tämä konekin vie ajastani paljon,ei myöskään hullumpi ajan kuluttamistapa.
Kivoja ystäviä täältäkin löytyy,joiden kanssa voi kirjoitella ja meilata.
Lohdutan ei huolta. Tuhoton väsymys iskee monille eläkepäivien alkuvaiheessa. Samaten jäin pois kiivastahtisesta vastuullisesta työstä. Nukuin paljon puolen vuoden ajan. Käväisin jopa yksityislääkärillä kysymässä onko tämä normaalia. Muutama verinäyte ja vastaus, väsymys on varsin tuttu ilmiö kiireisen työelämän jalkeen. Kyllä se siitä ohitse menee ja niin kävi.
Elämä alkaa kulkea uutta latua omien mieltymysten mukaan, kyllä ohjelmaa löytyy ja aika kuluu.
"Hyppivät huulet" perustamamme kahvikekkeri tapaaminen silloin tällöin tuttujen kanssa saa aina uutta vipinää elämään, parannamme maailmaa todella tehokkaasti.
Kyllä se aika siitä sopivan mielekkääksi muotouttaa päivät. DVD elokuvat ovat hyvä yksinäisyyden torjuntaan, arvokkaitahan ne ovat ostaa, mutta voihan aina ystävien kanssa niitä vaihdella.
Monia mahdollisuuksia on, on vain mentävä eläkeläis-, tai joihinkin mielenkiintoisiin tehtäviin mukaan.
Omalta osalta päivät menevät nopeasti, eikä oikein huomaa miten. Tällaisella pakkasella ei huvita lähteä hiihtämäänkään.
Postia odotellaan aamupäivällä ja iltapäivällä iltaa. Tuoee katselluksi televisiota ja etenkin vieraskielisiä ohjelmia. Siinä aika näkyy menevän.
Tahtoo vain tulla lisäkiloja vartaloon.
Kyllä on lysti olla eläkeellä. Jäin varhaiseläkeella kaksi vuotta aikaisemmin mitä olisi oikea eläkeikä ollut, olen nauttinut elämästäni tuntuu etten muistakaan, että olen koskaan työssä ollutkaan vaikka tykkäsin työstäni. Mutta nyt olen laskenut, että elämässä on aikansa kutakin. Nauti lapsen lapsestani 6 vuotiasta pojasta. Asun Lapissa maisemat on kauniita talvella hiihdellä kesällä marjastella ja yleensä liikkua luonnossa. Asun yksin ja joskus tuntuu, että olisi mukava olla juttukaveri,vaikka nauttiikin yksin olosta. Silloin täytyy pistää pirtin ovi kiinni ja lähteä käymään ihmisten ilmoilla ja tapamaan ystäviä. Hyvää eläkepäiviä ja nauttikaa jokaisesta päivästä, kun saa herätä terveenä omasta sängystä
Tietokone on sopiva erakoittamisväline. Ei enää juuri kaipaakaan minkäänlaista seuraa.
sain näin työttömnä tunteen ,että olen sittenkin arvokas ihminen.Kannatti lukea täältä,miten elämä menee muilla kun työssä ei ole enää..
Jäin eläkkeelle heinäkuussa 2003 Puolitoista
kuukautta löysäilin, mutta sitten aloitin sauva-
kävelyn. Kunto on noussut kohisten ja siihen on
tullut oikein himo. Samalla painokin on laskenut
17 kg. Kesällä kävelen n. 60 kilsaa viikossa ja
talvisin noin 40 kilsaa.
Sanonpahan vaan entisenä kuntourheilijana (nuorena), että en uskonutkaan sauvkävelyn olevan
noin tehokasta. Suosittelen.