Näppi 6 miljoonaa alijäämää. Käänteinen lottovoitto.
Kunnan taloudellinen tila
49
<50
Vastaukset
- pianlööpeissä
Kohta olemme ennätyskunta veroprosentin suuruudessa.
- xxxxxww
Laittaa sitä kaikenlaisiin valopalloihin ja valotauluihin satoja tuhansia !!!!
- Ruurikki
Homehysteria maksaa.
- Kuntalainennnn
Vieläköhän niitä uusia virkoja on tulossa, kun ahneesti on uusia henkilöitä palkattu kuntaan. Maksaahan näidenkin virkojen ylläpito.
Kyllä täytyy myöntää, että aika huonoon suuntaan menossa- Turhuuksienrovio
Turhia päälliköitä päällikön tilipusseineen ja mitään konkreettista ei aikaan saada.
- Nenailukep
On täällä myös hyvää, lähinnä se mitä ei ole (=ainakaan niin paljon katuvarressa koiranpaskaa kuin Kajaanissa ja Puolangalla). Ja veroprosentti on kai ihan siedettävä. Eipä saanut kepulaisten tänne aikanaan völjäämä merkonomi-kunnanjohtaja omalla palkankorotuksella "vaikutetuksi" asiaan, päätös on tuoreempaa perua. Onneksi meni sinne mistä... valistunut lukija päätelköön. - Kun työllisprosentti on 60 eli maan alhaisin, on selvä että veronmaksukyvystä puristetaan kaikki, kun suuri osa on niitä joilla kykyä ei oikein ole.
- 6754449
Samaa mieltä päälliköistä...mitä elinkeino ja matkailupäällikkö saanu aikaan..... EI MITÄÄN
- Taavettixzx
Ihmettelen kyllä suuresti, että kunnalla on varaa pitää matkailupäälliköitä ja mitä uusia virkoja on tullu. Eipä tuo matkailu näytä parantuneen täällä. Mitäs sanotte Elinvoimakoordinaattorista, mitä se tekee? Ihan oikeasti kuntako tarvitsi semmoistakin nyt.
- veronmaksaja
Just,näiden palkkaamiseen on rahaa samalla suljetaan matkailun ovia,Oilola ja tulossa on lisää.Ei siinä kallsipalkkaset kortinaattorit ym päälliköt paljon pysty tekemään.Matkailu toimistokin olla läsötti kiinni parhaaseen turistisesonkiin.
- Kuppikunta
Miten matkailua olisikaan kun eihän täällä ole palveluja / tarjontaa matkailijoille. Yksinkertaista. Saa siihen hankkeen jos toisenkin perustaa
- Lumperiantti
Tuohon pärepallon viereen kun joku laittas pienen kahvion ja rillipaikan niin ois ruuhkaa turisteista. Raha virtais kylälle.
- swahil
Mee ite myymään ideoitas hupiukko. :D
- Lumperiantti
swahil kirjoitti:
Mee ite myymään ideoitas hupiukko. :D
Enkä mee.
- sökötti
Loppuiko ideat? ;)
- suurisaavutus
Eihän korpikommareista ja tantran harrastajista ole taloutta nostamaan. Kunnalle kuuluu kuntalain mukaiset tehtävät, niistä ei pitäisi rivetä. Aina, kun kunnan "viisaat" kokoontuvat kunnantalolla, paikalla on Ylä-Kainuun toimittaja, joka saa kunnon lööpit lehteen. Saavutus sekin.
- ruskie
Tulee uudelle koululle hintaa, ja mikä on loppusumma?
- kommaripeikko
Kommarit ovat pahempia kuin porvarit. Eivät ymmärrä, mistä ne rahat heidän utopian ylläpitämiseen otetaan.
- Luottoa
Eikö he useimmiten vastaa; pittää ottoa velekoa, ei sitä Suomella niin paljoa oo, mitä jollae muulla.
- Lumperiantti
kommaripeikko kirjoitti:
Kommarit ovat pahempia kuin porvarit. Eivät ymmärrä, mistä ne rahat heidän utopian ylläpitämiseen otetaan.
Mistä ne lahtarit sitten ne rahat reppii?
- kehäIII
et sä snaijaa et kapitalistit käärii fyrkat omista yrityksistään mut kommari haaveilee pääsevänsä samaan asemaan...
- Lumperiantti
kehäIII kirjoitti:
et sä snaijaa et kapitalistit käärii fyrkat omista yrityksistään mut kommari haaveilee pääsevänsä samaan asemaan...
Täällä kettään naijja.
- hankekeisari
Niin ja kaikenmaailman hankkeisiin kunta syytää satojatuhansia euroja,palkataan niille vetäjiä ja hanslankareita,mitään ei kuitenkaan ole saatu yhdelläkään hankkeella aikaseksi,kukahn siellä kunnassa on se sählääjä joka näitä rahreikiä keksii?
- Kummastellenn
Oikeasti, mitä matkailupäällikkö voi nuka tehdö edistääkseen matkailua tässä kunnassa, sen taitaa tehdä yksityiset yrittäjät ite. Ja kaikenmaailman viestintäsuunnittelijat ja koordinaattorit, hohhooijjja. Eikait tuo oilolan pito ja sen myynnin kehittäminen kunnan varoilla ois ollu liian kallista. Ja nuorilta näyttävät päättäjät leikkaavan eniten. Ei ois ehkä aikanaan uskonu että näin alas vajoaa Suomussalmi
- rallipetteri
Täysin samaa mieltä !
- ööaapisenlaidassa
Oilola ois pyörinyt monta vuotta nuilla koortinaattorin ja matkailupäällikön palkoilla,kyllä Hanski ois matkailun hoitanut ihan itekki omilla avuilla,älyä ei kuntapäättäjillä tunnu olevan.
- eaheikkinen
No nuorten ja lasten hyväksi ja takia konttikoulut tehtiin. Eikö se ole heihin panostamista. Ja tästä investoinnista aiheutuu suurin osa alijäämästä. -Ja homehysteria tuntuu jatkuvan !
- Ihmetelläsaa
Onko konttikouluilla myöhemmin käyttöä. Olislko kalliilla väliaikaisella konttikouluratkaisulla voinut saneerata jonkin jo olemassaolevan tilan, josta olisi ollut hyötyä myöhemminkin.
- sanottiin
Ihmetelläsaa kirjoitti:
Onko konttikouluilla myöhemmin käyttöä. Olislko kalliilla väliaikaisella konttikouluratkaisulla voinut saneerata jonkin jo olemassaolevan tilan, josta olisi ollut hyötyä myöhemminkin.
Ei sitä kontteille kannata jatkokäyttöä miettiä ,koska ne on vuokralla, menot 6miljoonaa -laskeskelin tuossa että uuden koulun kustannusarvio ollisi 18,2 miljoonaa uudet pyöräkatokset(ilmaisia koulukyytirajoja joudumme miettimään uusiksi)
- joopajoopajoo1
sanottiin kirjoitti:
Ei sitä kontteille kannata jatkokäyttöä miettiä ,koska ne on vuokralla, menot 6miljoonaa -laskeskelin tuossa että uuden koulun kustannusarvio ollisi 18,2 miljoonaa uudet pyöräkatokset(ilmaisia koulukyytirajoja joudumme miettimään uusiksi)
Tulee sitä puljulle hintaa. Kai mesoaminen oli sen arvoista.
- Eiymmärrä
sanottiin kirjoitti:
Ei sitä kontteille kannata jatkokäyttöä miettiä ,koska ne on vuokralla, menot 6miljoonaa -laskeskelin tuossa että uuden koulun kustannusarvio ollisi 18,2 miljoonaa uudet pyöräkatokset(ilmaisia koulukyytirajoja joudumme miettimään uusiksi)
Oi sillä 6 milj. olisi saanut melko hienot pysyvät tilat, jotka olisivat palvelleet myöhemmin vaikkapa nuorisotiloina tms.
- hohhoijaavaan
Rakennettiinpa millainen koulu tahansa, tuskin se oppilasmääriä lisää.
- Lumperiantti
Eikun suomalaiset rakentammaan vaikka tuohon Korpijärven lähelle kaupunkia niin tulis liikettä niinku Kostamuksen aikaankin. Ja poikamiehille löytys taas uusia Irinoita sitten sieltä.
- shemeikka2
Nyrkki-Kyllikki on ihan hyvä sinulle.
- Lumperiantti
shemeikka2 kirjoitti:
Nyrkki-Kyllikki on ihan hyvä sinulle.
Kuka se on?
- shemeikka2
Googleta.... ;)
- Lumperiantti
shemeikka2 kirjoitti:
Googleta.... ;)
Etpä tienny itekkään näköjään....kuukleta ite . Minen kuuklettele mittään.
- shemeikka2
Seurustele sitten Kyllikkis kanssa... :D
- Lumperiantti
shemeikka2 kirjoitti:
Seurustele sitten Kyllikkis kanssa... :D
Mikä se on?
- kehälll
Lumperiantti kirjoitti:
Mikä se on?
Kylli on ihgu snadi seikka. Mun hobbi.
- Lumperiantti
kehälll kirjoitti:
Kylli on ihgu snadi seikka. Mun hobbi.
On kai se sitten juotaki kieltä tuoki! En ihmettele yhtään ettei ne älyä toisiaan nuo etelänvetelät. Mutta ihmisiä ne on nekin omalla tavallaan.
- kriisi
Taitaa meistäkin tulla kriisikunta Kuhmon lailla.
- flatusfight
Oletko ollut siinä luulossa, että Suomussalmella menee muita paremmin? :D
- faktahomm
Sehän tässä on kun kaikki viranhaltijat ja luottamushenkilöt haluaa olla MUKAVAN naisen/miehen maineessa. Kukaan ei uskalla /halua toimia niinkuin pitäisi. Luottamusmiehillä paikka vaarassa ja viranhaltijoilla oma etu.
- Mursuviiksi
Joo... samaa mieltä.... kissaa ei uskalleta nostaa pöydälle.... näkyy taas olleen matkailu ja elinkeino "päälliköillä" matkailuilta... samat naamat kehuu olematonta...
- monitorman
Sesonkiaikaan viitostiellä ajaa autoja paljon, eikä niistä moni pysähdy Suomussalmella. Lappi vetää ja Suomussalmi vikisee....
- Kunttaukko
Jämäkkyys päätöksenteosta on hävinnyt, vastuunkantoa kuntataloudesta ei näytä olevan kellään.paljon liian pitkään olleita päättäjiä joilla vastuunkanto hävinnyt, kunhan oma valta säilyy nuorten kuntatalouden kokemattomuuden tuella.Edelleen pajon kunnasta tai maakunnasta palkkaansasaavia vartioimassa omaa etuaan.
- exkainuu
Eihän tänne saa houkuteltua edes lääkäreitä hyvällä palkallakaan. Hyvä, että edes jäljellä olevat vartioivat omia etujaan täällä, Ryysyrannassa.
- exsumppilainen
Ja te tällä palstalla ruikutatte, kun olette itse ne päättäjät valinneet sinne?! Tehkää palvelus meille muille palstanne lukijoille. Poistakaa kaikki nuo lumperinantin jutut, koska ne on todella pohjasakkaa keskusteluissanne.
- HäpeäväentKeskustalainen
Juurikin näin. Lumperille kielto tänne ja ystävät, toverit, kun menette äänenne antamaan, älkää epäröikö. Perussuomalaiset, ainoa oikea valinta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit357714Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834586Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne673231- 552166
Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281709Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71687Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3581488Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us151442Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.581129Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2761080