vanha koira

Mistä tietää milloin koira on liian vanha? Meillä on kohta 16-vuotias mäyräkoira. Muuten hyvässä kunnossa, mutta on ollut vuoden verran täysin kuuro, näkö alkaa pikkuhiljaa myös huonontua.
5392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kai koira on silloin "liian" vanha kun se kuolee.
Ei kuurous ta näön heikkeneminen tee koirasta sen kummemmin "liian" vanhaa kuin ei ihmisestäkään.
Pitkää ikää teille molemmille.

Äänestä

joo, meillä on kans vanha mies. sekarotuinen koirapoikamme täyttää huomenna 17 vuotta. kuulo on huonontunu ja näkö myös, mutta eivät ole kokonaan kadonneet. takajalat tosin ovat melko heikot (ns.mäyräkoirahalvaus viitisen vuotta sitten). mieli meidän papalla on kuitenkin pysynyt virkeänä eikä hieman hidastunut takapääkään näytä sitä haittaavan juurikaan. elämänhalua löytyy vieläkin roimasti!

Äänestä

Hmm ikä ei merkitse sinällään mitään. itselläni oli aikoinaan 2 shelttiä, joista toinen eli yli 18 vuotiaaksi. Niin kauan kun koiralla on elämäniloa, se syö ja juo.. pystyy kävelemään kunnolla, pääsee itse ylös makuulta ja pystyy tekemään asiansa ulkona, kaikki on hyvin. Kuulon ja näkökyvyn menetyskään ei merkitse mitään, niin kauan kun koira saa olla kotonaan tutussa ympäristössä. Uskoisin sinun huomaavan koirastasi jos se ei ole onnellinen..

Äänestä

Suosittelisin lämpimästi koiran lopettamista.
Vaikka ikää jo on niin koira kärsii sokeudesta ja kuuroudesta tosi paljon.

Äänestä
  • Onhan se tuokin hyvä apu ongelmaan.
    Kaikki sokeat ja kuurot lopetettava lajiin ja sukupuoleen katsomatta.
    ps: itse olen kuuro en tosin vanha.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vanhus kirjoitti:

Mistä tietää milloin koira on liian vanha? Meillä on kohta 16-vuotias mäyräkoira. Muuten hyvässä kunnossa, mutta on ollut vuoden verran täysin kuuro, näkö alkaa pikkuhiljaa myös huonontua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu