Onko se rakentaminen tauolla kun ei tunnu valmistuvan, mitens työnjohto, onko osaavaa. Kuullu sellasta että ns. mestarina olis sellanen millä olis vähäinen kokemus siitä hommasta. Taitaa tulla aika kiire että kaikki kunnossa loppu kesästä.
Myllykallion koulu
8
300
Vastaukset
- Mitäettähäh
Missäs tuommoinen myllykallio oikein on?
- hölösuu
Epäpätevä mestari sitä Mäntymäen koulun työmaata valvoo. Tekmannilla ollessaan soitti suutaan jo ihan tarpeeksi. Ei siitä kukaan Tekmannillakaan tykännyt...
- kansan-tuomioistuin
Liimailevatkohan taas muovisia lattialaattoja kiinni märkään jäätyneeseen betoniin, niin kuin tekivät edellisessä remontissa 2000-luvun alkuvuosina. Joko se 2000-luvun alussa Mäntykallion koululla rakennustöitä valvova mestari on £ynk@ttu?
- joo77
Näin syntyy hyvän sisäilman koulu kun tehdään kokonaan uusi ja muutaman vuoden päästä korttitalo puretaan ja kasataan taas se lisää työllisyyttä ja kunnan varat löytää kohteensa ja samalla voidaan lopettaa kyläkoulut missä on ainoastaan se ongelma ettei ole lapsia mutta ne voidaan siirtää toisiin kouluihin saamaan astmaa ynnä hometta palkeisiin joita nämä uudet tilat aiheuttaa ennen tosin pidettiin välitunnit ikkunat auki ja ei ollut ongelmia näin se aika muuttuu ja tehdään taloista pulloja jossa kiertää sama pöly ja paska!!
- Justjustjust
Pitkä lause. Ei edes pilkkua välissä. Vetiköhän edes henkeä tuo kirjoittaessaan välillä. Tai ei noin pitkää lausetta yhdellä hengenvedolla kukaan pysty kirjoittamaan.
- harjottelijoita
Ei vaan näytä valmistuvan, onko siellä eis ketään töissä. Työnjoholle oli varmaan viimenen työmaa, tommonen koirankoppi ja viikko tolkulla myöhässä.
- tottatotta
Se työmaa ei ole myöhässä yhtään. Täysin aikataulussa valmistuu. Vai työnjoholle..joholle, viimenen työmaa. Hoh hoijaa. Nuoria mestareita, vievät vielä monta työmaata menestyksellisesti valmiiksi.
Sellaiset reppanat, jotka eivät ole ikänä päivääkään työtä tehneet, arvostelevat täällä muiden tekemisiä. Ja muuten, keskeneräisiä töitä ei koskaan arvostella.
Niistäkää vain räkänokat nenänne ja ottakaa pillerinne. Ja älkää sekaantuko työasioihin. Niistä te ette mitään ymmärrä. - Anonyymi
tottatotta kirjoitti:
Se työmaa ei ole myöhässä yhtään. Täysin aikataulussa valmistuu. Vai työnjoholle..joholle, viimenen työmaa. Hoh hoijaa. Nuoria mestareita, vievät vielä monta työmaata menestyksellisesti valmiiksi.
Sellaiset reppanat, jotka eivät ole ikänä päivääkään työtä tehneet, arvostelevat täällä muiden tekemisiä. Ja muuten, keskeneräisiä töitä ei koskaan arvostella.
Niistäkää vain räkänokat nenänne ja ottakaa pillerinne. Ja älkää sekaantuko työasioihin. Niistä te ette mitään ymmärrä.Sinähän tunnutkin tietävät, se työmaa on myöhässä, ja jos ei ole 20.6 vamis , niin menee sakoille. Ja nuorista mestareista, mistä lähtien on tuollaiset ukot saannu mestarin nimen jos jollain iltakurssilla saa paperit, ja alasta ei mitään kokemusta. tuon yllä olevan puolustus puheen tekijä taitaa olla jotenkin tekemisessä työmaahan.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2432798- 1011164
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1231131Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell01050Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581015Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531002- 64954
Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717927- 63861
- 132848