SSH rysähti

asiantuntijaa

SSH on ollut reilusti ylihinnoiteltu sitten vuoden 2013, jolloin osakkeen arvo oli noin 1 €. Nyt palataan lähtötasoon, mitään ei olla saatu aikaiseksi 6 vuodessa, ja 12 miljoonan hybridilainakin on taakkana. Inderesin mukaan tarvitsevat todennäköisesti osakeantia vielä hybridilainan takaisinmaksuun. Annan tavoitehinnaksi 0,50€, koska firman tilanne huonompi kuin alkuvuonna 2013.

Koko firman hype alkoi kun Stonesoft meni myyntiin vuonna 2013. Sijoittajat kiskaisivat innoissaan ostolaidasta muutaman päivän, ja nähtiin useita 30% päivänousuja. Osake nousi lopulta aina 6 €:oon asti kun joku Syrjänen osti SSH:ta. Kaikki oli kuitenkin höttöä unelmaa, ja monilla varmaan salkku räjähti tappiosta, tai tuli ainakin turskaa reilusti.

Suosittelen harkitsemaan tarkemmin mihin sijoitatte. Juuri tämän tyyppiset propelleripajat ja Biohit ovat varmoja turskia pitkässä juoksussa.

9

349

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sijoittamaan

      Tällaisia firmoja tarvitaan pörssiin että lottokansakin saadaan sijoittamaan.

      Se tuleeko voittoa ei ole pääasia. Tärkeintä on että sijoittaa.

    • Ärtynyt

      SSH tarina vuodesta 2013 on kovasti samanlainen kuin BIOHIT tarina ko.aikana. Taitavalla "ns.annetaan ymmärtää" asioiden olevan hyvällä tolalla saadaan sijoittasopulit retkuun sekä KL palstalla että täällä. Tämä johti osakkeen arvostuksen nousuun jolloin yhtiön sisäpiiri vähensi omia osakkeita. Kaiken huippuna toimitusjohta sai 2018 tietää vakavista vaikeuksista päämarkkinoilla Kiinassa. Tällöin hän vähensi itse lappujansa, sen sijaan että olisi muille osakkeenomistajille suonut saman tiedon ja mahdollisuuden myös saada lapuista nykyistä parempi hinta, vaan eipä tiedottanut. Meilläpäin tälläistä tiedon pimittäjää sanotaan HUIJARIKSI.

    • Juutinraumaa

      En ymmärrä tätä sianvinkunaa. Katsokaa vähän ympärille. Vaikka Raisio ja Outokumpu. Koko viime vuoden tullut alas puolittuen arvoltaan. SSH ei ole yhtään kummempi siinä suhteessa. Itse olen nyt vaihteeksi tappiolla, mutta luotan muutokseen. Olihan tässä hyvää, että moni "pilkkijä" ja sipaisija nonneroista sai turpaan. Meni pelilaput hukkaan. Ei kosketa pätkääkään.

    • Juutinraumaa

      Viittaan Kauppalehden keskusteluun, jossa joku Kaloniemi on otettu tuulipussiksi osaketurbulenssin ratkaisuksi. Joku älykääpiö on jälleen ilmestynyt maalamaan seinät mustiksi. Olkaa nyt järkeviä ja sulkekaa silmänne tuollaisilta myymään kehoittavilta joilla ei koskaan ole mitään hyvää tai rakentavaa sanottavana.

      Oikeinko kaksi eri tahoa , siis analyysin tehnyt ja joku Kaloniemi ovat tahoillaan tehneet saman ratkaisun? Ja nytkö pitäisi tehdä johtopäätös, että äkkiä myymään kehoittaa uitun kääpiö? Onpa älyvapaata logiikkaa.

      Kyllä jotain keskusteluyhteyttä historiaan katsoen Kaloniemen ja analyytikoiden osalta voi ollakin historiaan katsoen. K lienee joskus onnistunut. SSH oli räväkkä hetkellinen sisääntulo ja nyt ulos? Miksi?

      Jospa hänellä on jotain kuraa taskussa mikä pitää paikata. Toki tuonkin 200K tms positio on sen verran merkittävä ollut, että tulevaan taantumaan sitä ehkä tarvitaan puskuriksi muualle. Miksi edm. keskustelussa eräs (äly)valo on suht hiljaa? Jäikö nonnerolle sipaisu- ja pilkintäpussit käteen? Hiljaa on !

      Kyberleijona on mahdollisuus, mutta kuten ennen ainakin valtion leipä oli pitkä kyllä mutta kapea, saattaa viranomais ym tahoille suunnatut palvelut olla juurikin sitä, Mutta sehän on vain osa kokonaisuudesta.

    • Anonyymi

      Katsoin Inderesin Olkkonen-haastattelun. Nihkeää on, mutta kovaa toukokuun niiausta en osakkeelle odota. Moni muu osake kyllä tulee ennen kesää alas. Tosiaan tuossa videolla O. kertoo UKM-tuotteelle saadun ison merkittävän uuden asiakkaan, mutta lisenssitulo jäi Q1 osalta vielä vaatimattomaksi.

      Siispä kohti Juhanusta valoisin mielin, ja Q2 tuloksessa saattaa näkyä parempaa.
      Omakin pieni tappio on oikeastaan suht merkittävä, mutta ei tulisi mieleen myydä. Jään tosiaan odottamaan alkuvuoden tuloksia heinäkuulle..

      Vitsinä voisi sanoa johtava toimija ilmaisun videolla, koskien NQX:ää.. tulevaisuuden pilvipalvelu globaaleille markkinoille kuulostaa hyvältä vaikka menneiltä vuosilta muistuu mieleen GeoSentric johtavana toimijana.

      Muuten kyllä itse Globalismi ja matuhalaajat, Suomen kulttuuria halveksivat atlanditet ja viherpunikit maanpetturit... hAISTAKAA SIANVITTU. TE HÄVIÄTTE LOPULTA TÄMÄN PELIN. Näkeehän sen KL- Outo keskustelussakin millainen on vinkuva sika kun tulee ensimmäinen vastoinkäyminen.

    • Anonyymi

      SSH:ta kannattaa nyt tankata kuin viimeistä päivää.

      NQX-palomuurin laajennetut ominaisuudet ovat valmiita ensi kuun loppuun mennessä. Se tarvitsee vielä Viestintäviraston hyväksynnän, mutta sitten on latu auki. SSH:n ja valtion täysin omistaman Erillisverkkojen yhteisyritys on jo perustettu. Sen tarkoituksena on kaupallistaa palomuuri valtion ja viranomaisten käyttöön.

      Ymmärrettekö kuinka merkittävästä asiasta on kyse? Kaikki tärkein Suomessa kulkeva dataliikenne menee jatkossa SSH:n toimittaman tuotteen läpi. En haluaisi käyttää näin kornia termiä, mutta käytännössä se tarkoittaa sitä, että rahaa tulee yhtiöön ovista ja ikkunoista ja pitkään.

      • Anonyymi

        Kannattaa lisätä. Varovasti kuitenkin alkuun. Kuten aiemmin olen todennut, valtion leipä oli ennen pitkä mutta kapea. Se saattaa myös Kyberleijonan tapauksessa olla sitä, mutta on hyvä asia siltikin.

        Venäjähän jo valmistelee internetin suitsimista kriittisinä aikoina. Siinäkin voisi löytyä lisää palveluvolyymiä. Nyt kun Trump hienosti tarttui jälleen ikävään asiaan ja omalta osaltaan suitsii Kiinankauppaa, niin globalismin hulluudelle saadaan jotain rajoja. Myös kriittisen tiedon kulun suojauksen tarve lisääntyy.

        Juutinraumaa


      • Anonyymi

        Jahas.. joku Nonnero ehti heti aamusta pelilappuja keräämään, Onhan selvää, kun SSH:a talvella niin kovalla ruoskalla lyötiin maahan, että positiivinen seuraava uutinen saa tämän epälikviidisen osakkeen eloon, ja pomppu on helposti yli 30% .

        Juutinraumaa


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      203
      2790
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      165
      2496
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1162
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      951
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      904
    6. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      107
      902
    7. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      879
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      307
      874
    9. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      453
      778
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      748
    Aihe