Tänään suomessakin monet teini-ikäiset koululaiset olivat koulusta poissa osoittaakseen mieltään ilmastonhoitokysymyksen huonon hoidon takia.
Vain 16 vuotias ruotsalaistyttö Greta on lähtenyt kampanjoimaan asiaa maailmanlaajuisesti.
https://yle.fi/uutiset/tuoreimmat
Greta Thunberg on huikea mimmi.
454
1953
Vastaukset
- flegmaatti
Aivopeseytyneiden lapsukaisten säälittävää peleilyä.
Tosin kaikki aikuiset ja oikeustoimikelpoisetkaan eivät tajua ilmasto-ongelman todellista syytä. Maapallon ylikansoittumisen jatkumista.
Tekniikan keinoin voidaan tuhoa vain hidastaa mutta ei pysäyttää.
Suomen panos kokonaisuudessa on pienempi kuin itikan pisu Itämeressä.
Onhan se toki liikuttavaa kun 6:s luokkalainen sanoo lopettavansa yksityisautolusa ja lentämisensä.
Kylläpä varhain saa ajokortin! Koneeseen toki pääsee vanhempien valtuuttamana- Revisiitä
Kommenttisi kuulostaa siltä, että teikäläisen kannattaisi liikuttua kaikista eniten siitä, ettei oma ymmärrys yllä.
- Anonyymi
Mut on tää kumma et jos joku vastustaa äänekkäästi maahanmuuttoa ja sais koululaisetkin lakkoilemaan sen puolesta, niin se on kiihotusta kansanryhmää vastaan. Mutta kun joku 13v. pikkutyttö sanoo että ilmastonmuutos pitää pysäyttää, levittäen asiasta propagandaa, niin vihervassarit ja muut maailmanparantajat, jotka eivät todellisuudessa ymmärrä todellisesta maailmanmenosta mitään kieltävät lapsiaan menemästä kouluun. Greta on vaan vielä niin lapsi, että se ei ymmärrä, että vaikka ilmastonmuutos onkin kamala asia, niin talous ei saa kärsiä sen vastustamisen takia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Aspergerit ovat yhden asian ihmisiä. Gretahan on ns. alykäs asperger. Hänellä on yksi intohimoinen päämäärä se on ilmastonmuutoksen pysäyttäminen. Tuskin hän pystyy muihin asioihinsa keskittymään. Ilmastonmuutoksen ehkäisemiseen hän tulee koko elämänsä uhraamaan. Hän menee eteenpäin puskien tieltään vastustajat. Hän pakottaa häntä ympäröivät ihmiset vaatimuksiensa taakse. Ei tule olemaan helppo elämä.
- Anonyymi
" Ei tule olemaan helppo elämä. " Kannattaisiko keskittyä omaan elämäänsä, kun hänen elämästään et voi tietää yyyhtään mitään. Tiedätkö omastasi kaiken tarpeellisen? Esteet ja estot, jotka estävät tekemästä hyviä ja oikeita asioita.
" ... niin talous ei saa kärsiä sen vastustamisen takia. " Mikähän logiikka tässä on? Taloudenko siis pitäisi toimia ja kasvaa luonnonvarojen kustannuksella? Luonnotonta, typerää ja epäinhimillistä ajattelua, joka osoittaa, että ihmisen perversio on kulkenut ja mennyt liian pitkälle. - Nm. Luomakunnan tyhmin eläin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mut on tää kumma et jos joku vastustaa äänekkäästi maahanmuuttoa ja sais koululaisetkin lakkoilemaan sen puolesta, niin se on kiihotusta kansanryhmää vastaan. Mutta kun joku 13v. pikkutyttö sanoo että ilmastonmuutos pitää pysäyttää, levittäen asiasta propagandaa, niin vihervassarit ja muut maailmanparantajat, jotka eivät todellisuudessa ymmärrä todellisesta maailmanmenosta mitään kieltävät lapsiaan menemästä kouluun. Greta on vaan vielä niin lapsi, että se ei ymmärrä, että vaikka ilmastonmuutos onkin kamala asia, niin talous ei saa kärsiä sen vastustamisen takia.
"Greta on vaan vielä niin lapsi, että se ei ymmärrä,"
Joo, mutta sen taustalla härivät Antifasismi-järjestö kyllä ymmärtävät miten kansaakusetetaan, ja miten niiden äänet kerätään!
Katso kuvista millaista t-paitaa tyttö pitää yllä, jolla se kertoo tuon järjestön olemassa olosta.
https://www.google.com/url?sa=i&source=imgres&cd=&cad=rja&uact=8&ved=2ahUKEwjsj-zKuOjkAhXMcJoKHUGyDlIQjRx6BAgBEAQ&url=https://www.euronews.com/living/2019/07/25/greta-thunberg-and-the-1975-release-rallying-cry-for-climate-rebels&psig=AOvVaw1hHATKmZ4R944B5Y5k4d4M&ust=1569379559708828 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aspergerit ovat yhden asian ihmisiä. Gretahan on ns. alykäs asperger. Hänellä on yksi intohimoinen päämäärä se on ilmastonmuutoksen pysäyttäminen. Tuskin hän pystyy muihin asioihinsa keskittymään. Ilmastonmuutoksen ehkäisemiseen hän tulee koko elämänsä uhraamaan. Hän menee eteenpäin puskien tieltään vastustajat. Hän pakottaa häntä ympäröivät ihmiset vaatimuksiensa taakse. Ei tule olemaan helppo elämä.
Greta Thunberg tullaan muistamaan historian kirjoissa ehkä vielä seuraavallakin vuosisadalla. MIten lie mollaajien ja säälittelijöiden kanssa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Ei tule olemaan helppo elämä. " Kannattaisiko keskittyä omaan elämäänsä, kun hänen elämästään et voi tietää yyyhtään mitään. Tiedätkö omastasi kaiken tarpeellisen? Esteet ja estot, jotka estävät tekemästä hyviä ja oikeita asioita.
" ... niin talous ei saa kärsiä sen vastustamisen takia. " Mikähän logiikka tässä on? Taloudenko siis pitäisi toimia ja kasvaa luonnonvarojen kustannuksella? Luonnotonta, typerää ja epäinhimillistä ajattelua, joka osoittaa, että ihmisen perversio on kulkenut ja mennyt liian pitkälle. - Nm. Luomakunnan tyhmin eläinJuurikin noin, Nm.Luomakunnan tyhmin eläin. Noin kirijottasin jos osaasin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juurikin noin, Nm.Luomakunnan tyhmin eläin. Noin kirijottasin jos osaasin.
Osaathan sää. Greta-vaino on saanut sellaisia muotoja ketjuissa, että kirjoitusvirhe tms. pikkuerhe kommentissa ei niiden rinnalla haittaa eikä paina yhtään mitään, jos ihmisen asia on hyvä ja tervehenkinen. - Nm. Kirjain kirjaimen perään näpytellen vain
- Anonyymi
Revisiitä kirjoitti:
Kommenttisi kuulostaa siltä, että teikäläisen kannattaisi liikuttua kaikista eniten siitä, ettei oma ymmärrys yllä.
Liikuttuminen kun tuppaa olemaan vääränlaista ja asiaan vaikuttamatonta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mut on tää kumma et jos joku vastustaa äänekkäästi maahanmuuttoa ja sais koululaisetkin lakkoilemaan sen puolesta, niin se on kiihotusta kansanryhmää vastaan. Mutta kun joku 13v. pikkutyttö sanoo että ilmastonmuutos pitää pysäyttää, levittäen asiasta propagandaa, niin vihervassarit ja muut maailmanparantajat, jotka eivät todellisuudessa ymmärrä todellisesta maailmanmenosta mitään kieltävät lapsiaan menemästä kouluun. Greta on vaan vielä niin lapsi, että se ei ymmärrä, että vaikka ilmastonmuutos onkin kamala asia, niin talous ei saa kärsiä sen vastustamisen takia.
Ei Greta ole enää lapsi vaan täysi-ikäinen. Toivottavasti saa lääkkeistä apua harhanäkyihin. Tämä on oikeasti vakava asia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Ei tule olemaan helppo elämä. " Kannattaisiko keskittyä omaan elämäänsä, kun hänen elämästään et voi tietää yyyhtään mitään. Tiedätkö omastasi kaiken tarpeellisen? Esteet ja estot, jotka estävät tekemästä hyviä ja oikeita asioita.
" ... niin talous ei saa kärsiä sen vastustamisen takia. " Mikähän logiikka tässä on? Taloudenko siis pitäisi toimia ja kasvaa luonnonvarojen kustannuksella? Luonnotonta, typerää ja epäinhimillistä ajattelua, joka osoittaa, että ihmisen perversio on kulkenut ja mennyt liian pitkälle. - Nm. Luomakunnan tyhmin eläinGreta on skitsofreenikko, joka näkee harhoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aspergerit ovat yhden asian ihmisiä. Gretahan on ns. alykäs asperger. Hänellä on yksi intohimoinen päämäärä se on ilmastonmuutoksen pysäyttäminen. Tuskin hän pystyy muihin asioihinsa keskittymään. Ilmastonmuutoksen ehkäisemiseen hän tulee koko elämänsä uhraamaan. Hän menee eteenpäin puskien tieltään vastustajat. Hän pakottaa häntä ympäröivät ihmiset vaatimuksiensa taakse. Ei tule olemaan helppo elämä.
HULLU REETALTA ja sen vanhemmilta on vissiin rahat loppu, kun pitää pentu pistää silmät pullollaan uhomaan ilmastomuutoksista
- kuulin.Yle-Suomesta
Greta Thunberg on aspergersyndroomainen, mutta silti lahjakas lapsi, ei vielä nainen. Hänelle on jo ehdotettu Nobelilla palkitsemista.
Vaikka ilmasto-asia onkin tärkeä, Aasian jättivaltioiden, Kiinan ja Intian välinpitämätön asenne ilmastonsuojeluun tekee teinisirkushuolesta ikäänkuin turhaa.
Ilmaston lämpenemisen pysähdyttämiseen tarvittaisiin kaikki maapallon ihmiset talkoisiin. Onko touhu edes mahdollista. Auringon aiheuttamalle korroosiolle emme lopultakaan voi mitään vaikka siirtyisimme globaalisti kivikauden kulttuuritasolle.- Anonyymi
Auringon elämää tuhoavalle e r o o s i o l l e lienemme voimattomia. Ehkä fosiillisen polttoenergian käytön lopettaminen voisi hidastaa maapallon autioitumista. Se on silti vääjäämätöntä. Valitettavasti. G. Thunberg on hyvällä asialla.
Mm. Siperian ikijäästä vapautuvaa metaanikaasua pidetään pahana uhkana ilmastolle, mutta sille on vaikeaa asettaa esteitä. - Anonyymi
nyt tuli tieto,,,,et greta on 10 johtav,, tiedemiehen joukossa,,,
seuraavakin päätoks,,laus,,ei viipyy kauan,,,,kun todistetaan,,et 85 % maailman populatiosta ovat älykköitä ja super nerokkaita,,ja vain 10% ovat tavallisia ja 5% avaruuden olentoja,,,,,
mitä ihanammin,,kuin totuuden esille,tulon ,,,,
HERRA ARMADA ,,,,,,, !
- lapset.on.lapsia
Greta tuntui ihan manipuloidulta lapselta. Eikös hänen isänsä ole Ruotsin vihreitten
- ettei vaan puoluejohtaja ?
Tuli ihan mieleen joku kommaripropagandan aivopesty toistaja sillä erotuksella, että ilmastonmuutos on Gretan agendana.
Nuorille olisi ollut varmaan hyödyllisempää olla päivä luonnontieteen oppitunneilla
kuin kailottaa mielenosoituksessa asioista joita eivät tajua kunnolla,
muuta tulipahan ulkoilua heille - - -- hytinäx1
Gretan isä on näyttelijä /kirjailija/tuottaja Svante Thunberg ja äiti on oopperalaulajatar Malena Ernman.
- Anonyymi
Greta Thunberg on erikoislahjakas Asbergerin syndromansa takia. Se tarkoittaa sitä että hän ottaa asioista selvää intohimoisen tarkasti ja pystyy keskustelemaan tasaveroisesti minkä tahansa professorin kanssa ilmastoaiheesta. Hän tietää tarkalleen mitä hän haluaa tehdä kun tulee suureksi. Ja suuri hänestä on toden teolla tulossa!
Kaikki kateelliset suunpieksäjät tulevat vielä näkemään! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Greta Thunberg on erikoislahjakas Asbergerin syndromansa takia. Se tarkoittaa sitä että hän ottaa asioista selvää intohimoisen tarkasti ja pystyy keskustelemaan tasaveroisesti minkä tahansa professorin kanssa ilmastoaiheesta. Hän tietää tarkalleen mitä hän haluaa tehdä kun tulee suureksi. Ja suuri hänestä on toden teolla tulossa!
Kaikki kateelliset suunpieksäjät tulevat vielä näkemään!Juuri näin. Greta on ilmiö! Greta Tintin Eleonora Emman Thunberg kuin Orleansin neitsyt aikanaan. https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=greta thunberg
Aspergerlapset ovat yhden asian lapsia. Tämä Greta tyttö on erikoistunut ilmastonmuutokseen. Muuta ei mahdu hänen pieneen päähänsä. Miksi sellainen olisi Nobelin arvoinen mikä on hänen ansionsa Nobelin palkinnon saajaksi?
- onneaaaa
Sinullekin voisi hyvin ehdottaa Nobelin rauhanpalkintoa:
Koska et ole mikään ruudinkeksijä. - hushusss
Et tiedä Asperger-syndroomasta mitään etkä tiedä tuosta tytöstä mitään. Läträä sinä vaan siitä kurasta puutarhatonttujasi ja leiki nukkemökilläsi ja ole hiljaa.
- Korppis11
hushusss kirjoitti:
Et tiedä Asperger-syndroomasta mitään etkä tiedä tuosta tytöstä mitään. Läträä sinä vaan siitä kurasta puutarhatonttujasi ja leiki nukkemökilläsi ja ole hiljaa.
Ruuti oli jo keksitty ennen syntymääni joten minulla ei ole siihen osaa ei arpaa.
Aspergerin eri muodoista taidan tietää enempi kuin sinä. Sinulla on aspergerin oireyhtymä. Se ilmenee siten, että kiinnostuksesi on rajoittunut yhden nimimerkin kommentteihin. Et pysty ymmärtämään, että olet jatkuvasti väärässä. - taassenähtiin
Korppis11 kirjoitti:
Ruuti oli jo keksitty ennen syntymääni joten minulla ei ole siihen osaa ei arpaa.
Aspergerin eri muodoista taidan tietää enempi kuin sinä. Sinulla on aspergerin oireyhtymä. Se ilmenee siten, että kiinnostuksesi on rajoittunut yhden nimimerkin kommentteihin. Et pysty ymmärtämään, että olet jatkuvasti väärässä.Ruudinkeksijä-kommentti todistettu oikeaksi.
- dir.cant_hermanni
hushusss kirjoitti:
Et tiedä Asperger-syndroomasta mitään etkä tiedä tuosta tytöstä mitään. Läträä sinä vaan siitä kurasta puutarhatonttujasi ja leiki nukkemökilläsi ja ole hiljaa.
Korppis on sielunsisareni. Minun rakas isosiskoni pääsi Taiwaiden pankolle isosyövän levittyä koko pikkukehoonsa. Meillä Korppiksen kanssa monet asiat ovat samat. Touhuta täytyy että energiataso ei notkaha korjaamattomaksi kuten Korppiksen vihaajalle on päässyt käymään.
Pidettih sielunmesutilaisuus kaikkien kunnioittaman viilarimestarin muistolle Piippolassa. Tilaisuus notkahti aamuyölle. - Anonyymi
Greta tekee jotain asioiden eteen. Ketään Suomesta pääsee otsikoihin....ilmasto kieltävät.
- Anonyymi
dir.cant_hermanni kirjoitti:
Korppis on sielunsisareni. Minun rakas isosiskoni pääsi Taiwaiden pankolle isosyövän levittyä koko pikkukehoonsa. Meillä Korppiksen kanssa monet asiat ovat samat. Touhuta täytyy että energiataso ei notkaha korjaamattomaksi kuten Korppiksen vihaajalle on päässyt käymään.
Pidettih sielunmesutilaisuus kaikkien kunnioittaman viilarimestarin muistolle Piippolassa. Tilaisuus notkahti aamuyölle.Minustakin Korppiksella on luontaista luovaa lahjakkuutta. Kuitenkin Greta toimii ihan eritasoilla. Erikoislahjakas tyttö hän on.
- munkkiniemen.solu
Koululaisiin tehdään tällä ilmastohysterialla manipulointikokeilu Pirkkalan papereiden kaltaisesti.
Huomattavaa on, että nuoriso on saatu syyttämään selvästi vanhempia ikäluokkia. Jos vertaan sitä mitä kulutin ja mitä aiheutin ilmastoon itse samanikäisenä, niin se oli tuskin murto-osaakaan nykyisestä nuorisosta.
Tästä kylkiäisenä on nuorisoon kohdistettuna poliittisesti muu manipulointi, jota jo esiopetuksessa tullaan käyttämään.
60-80-luvulla käytettiin paljon kevyempiä keinoja. Nykyiset keinot ovat todella massiivisia.
Ylellä on tässä iso rooli. - höynäytetyt
Antakaa heille anteeksi,he eivät tiedä mitä tekevät..
- Erimielinen
He opettelevat vaikuttamaan tässä yhteiskunnassa. Sinä sen sijaan kuulostat höynäytetyltä.
- Hyh.hyh
Ilmastoahdistusta väittävät, kyllä 14-15 vuotias voi miettiä ilman manipulointia, joku 70 kymppinen vieläkin pitää ilmastomuutosta huuhaana tai yhdentekevänä koska elää viimeisiä vuosia, hällä väliä tyyliin.
Trumppi tajuaa sen mutta hänelle bisnes tärkeämpää antaa ilmaston pilaantua.
Nämä tänää ilmastomielen osoituksissa huomenna palaavat arkeen, toivottovasti jäi pieni kipinä tästä päivästä, vai luuletteko että joka päivä ovat hillumassa - Toisenlainen
Hyvä, hieno ja etenkin rohkea tyttö. Tulevaisuus on hänen laistensa.
En tiedä, katsotteko yle femmalta tulevaa ohjelmaa " Skavlan", ehkä kannattaisi, toisi valoa myös kainuulaiseen pirttiin.
Maailma on nuorten, ei onneksi meidän kuihtuvien "käpyjen". Hienoa, että joku saa maailman nuoret, ( joiden on maapaapallomme tulevaisuus) kiinnostumaan siitä, millaisessa maailmassa he elävät.
Toivon, että nuoret itse saisivat päättää, mitä he haluavat tulevaisuudeltaan. Pihtiputaan mummot, ja muut katoavat luonnonvarat, pitäisivät huolta vain omasta hautapaikastaan.
Upeaa, että Gretat ja muut nuoret, riippumatta Aspergeristaan tai muista rajoitteistaan, ovat heränneet. Heille kaikille papukaijamerkki!Maapaapalloon tuli hieman liikaa kirjaimia, toivottavasti ajatukseni tuli kuitenkin perille.
- Twelvepoints
Papukaijamerkki myös sinulle.
- Nokipoikaprkl
Kiitos itsellesi. Tänä päivänä se tuntuu erityisen hyvältä kiitokselta, päivä ei mennyt ns. putkeen.
Minusta on rohkeaa, että kuuluisa ruotsalainen laulajatar Maleta Ernman ei ole halunnut hiljentää lastaan, vaan on antanut hänelle mahdollisuuden tuoda esiin omaa sanomaansa.
Heja Sverige!- Rohkearuotsalainen
Totta, viisaat vanhemmat ovat harvassa. Sanoisin.
- Greta.Ilmastoherättäjä
Tosiaan. Mitä vikaa on olla yhden asia puolesta puhuja jos asia on tärkeä, kuten ainutlatuinen ilmastomme on. Hyvät Gretalle! Herättäjiä tarvitaan.
Saksa on kieltämässä dieselmoottorit lähi vuosikymmeninä. Myös rahtilaivoja kulkee jo akkuvoimalla. Hiilenkäytöstä luovutaan pitkässä juoksussa jne.
Ei taida olla ensimmäinen kerta kun viestintuoja ammutaan, alaikäinenkin näköjään kelpaa, jos puhuu asiaa, jota ei ole mieluista kuulla.
"Manipuloitu" voi yhtä hyvin olla varhaiskypsä. Ja jos tarkkoja ollaan kaikki kasvatus voidaan katsoa manipuloimiseksi,
Aika asenteellista myös ottaa Asperger lyömäaseeksi, kun tämän syndrooman kantajat on monesti todettu huippulahjakkaiksi niissä asioissa joihin he paneutuvat.
Minä arvostan Gretaa ja kaikkia näitä nuoria, jotka näkevät ja tahtovat muutosta. Vaikka heidän intonsa kestäisi vain hetken sillä voi silti olla iso merkitys.- Heja.heja.Greta
Olet hyvä tyyppi demeter1, kun puolustat Gretaa. Jos Gretan aloitteellisuus on hyväksi tärkeälle asialle ja hänelle itselleenkin, asia on OK.
- guga
Tämmöinen asia on tullut esiin tässä sivussa:
On tosi vaihtelevaa mikä tai kuka yhden asian puolesta puhuva tai yhtä asiaa ajava
hyväksytään Suomessa tai ei. - Ramoona_
Paljon on tullut kritiikkiä sitä, että mielenosoitus on järjestetty koulupäivänä. Tiettävästi kouluilla on erilaisia kantoja, oma Helsingissä lukiota käyvä lapsenlapsemme oli mukana rehtorin luvalla ja huoltajan suostumuksella. Vastineeksi tuli enemmän itsenäistä kotityöskentelyä, jota muutenkin tehdään lukioissa aika paljon. On myös ihmetelty, miksi ei vapaa-ajalla voinut marssia banderollien kanssa. Yksi pointti nuorilla tässä on, että jos ilmastonmuutos tuhoaa ympäristön ja elinehdot, mitä merkitystä koulutuksellakaan sitten enää on.
Greta käyttää paljon aikaansa tähän, vanhemmat ovat mukana ulkomailla ja tyttö suorittaa peruskoulua loppuun itsenäisesti. Hän on valinnan edessä, jatkaako lukioon , pitääkö kenties välivuoden. Tuskin hän mikään yhden asian ihminen on, vaikka onkin Asperger-diagnoosi, sehän voi sisältää niin erilaisia ja -asteisia muotoja. Luulenpa, että monilla nuorilla huippu-urheilijoilla on samantapainen tilanne. Greta on tulisieluinen nuori, joka poikkeaa raikkaasti poliitikkojen liturgiasta. Esimerkiksi lentämiseen ei uskalleta ottaa kunnolla kantaa, saati itse näyttämään esimerkkiä, jopa yksityiskoneilla kiidetään halki ilmojen huolestumaan kokouksiin ilmaston muutoksista. Meillä hehkutetaan, miten Lappiin saadaan turisteja pilvin pimein Kiinasta, lentokoneillapa tietenkin. Greta on tyytymätön myös oman maansa vihreään puolueeseen.
Hyvä, Greta !Millähän se Greta seurueineen liikkuu maasta toiseen?
Roomaan esim. Ruotsista on melkoinen matka ympäristöystävällisesti kävellen.
Eikö nykytekniikan aikaan olisi mahdollista ja ympäristöystävällisempää videoida ne hänen puheensa ja sähköisesti siirtää kohteiden kuunneltaviksi ja katsottaviksi seinän kokoisella näytöllä kuin että itse seurueineen matkustaa paikan päälle.- Anonyymi
Niillä samoilla kulkuvälineillä kuin kaikki muutkin, koska muita vaihtoehtoja ei vielä ole. Vai pitäisikä hänen / heidän kyetä lentämäänkin, koska pystyvät ajattelemaan toisella tavalla kuin tavalliset tallukat. - Nm. Miksi sinä et kykene
- friedrich.Verdi.third
Hakematta tulee mieleen ruotsalainen lentokoneseisoja Elin Ersson, tai suomalainen Aino Pennanen.
Maailman halaajia, itse kuitenkin lentelevät kuka missäkin. - Hallaahon.äänestäjä44
AIKA HAUSKAA PÄIVITTELYpuhetta näillä palstoilla on keskustelu ilmastosta
jota
käy sellainen porukka joka ei mm. tiedä
että KIINASSA ON LÄHES KOKO POHJOISMAIDEN SUURUISIA KAUPUNKEJA
ASUKASLUVULTAAN
JOIDEN NIMEÄ KUKAAN EI TEISTÄ OLE KOSKAAN KUULLUT
ja sitten puhutaan jostain pikkutytöstä joka kirjoittelee sitä ja tätä lännessä
eikä kiinaksi
Kiinassa opiskelleena tiedän että haluatte varmaan OPETTAA YMPÄRISTÖSUOJELUA
KIINAN KAUPUNGISSA CHONGQING
ai ette ole kuulleet
MUTTA SIELLÄ ON ENEMMÄN IHMISIÄ KUIN YHTEENSÄ POHJOISMAISSA ELI YLEENSÄ ARVIOIDAAN LUKU VÄLILTÄ 30 - 40 MILJOONAA kun ei tarkkaan tiedetä
eli CHONGQING tunistteko, olkaa hyvä eivät tiedä ilmastosta eivätkä sen suojelusta mutta haluvat länsimaisen elintason ja pian
https://www.google.com/search?rls=com.microsoft:en-GB:IE-Address&biw=1179&bih=609&tbm=isch&sa=1&ei=BbSQXPeKLer6qwHzzq_IDA&q=mega chongqing&oq=mega chongqing&gs_l=img.3...3123.134624..134925...3.0..0.100.1128.16j1......4....1..gws-wiz-img.....0..0j0i67j0i10j0i10i24j0i24.Act4oefJz5w - onnimimmi
Miksi täälläkin nostetaan henkilö, ei asia, esille?
- Siksi
Henkilöitä on helpompi haukkua kuin asioita.
- wahter.Vaasa
No niin no. Onhan se noloo tunnustaa että Greta T on uskottavampi kuin hänen itäisen naapurimaansa ylin poliisijohto.
Ollaan niin tuohtuneita, kun ihan ilmastonmuutoksesta nuoret huolestuvat.
Lyhyt on muisti.
70-luvulla saman ikäiset olivat taistolaisia.- Pertikk
Meidän ikäiset ei ilmastoa enään pelasta, maapallo on suljettu alue eikä täältä pääse karkuun.
Kyllä uskoisin ympäri maapallon ymmäretään tilanne mutta joka puolella ei ole samanlaisia keinoja toteuttaa ilmaston suojelua, yhteisymmärrys löydyttävä.
Annetaan nuorille tilaisuus.- liikakansoitus
Koittaisit sinäkin vastustaa sitä, että kohta pilataan tämä pohjolakin liikakansoituksella kun ensin omat maat ja maanosat on pilattu. Kuivuus, kuumuus ja eroosio johtuu eniten metsien hakkaamisesta. Sademetsät on hakattu, mitään uutta ei istuteta , kastelujärjestelmiä ei viitsitä tehdä eikä pitää kunnossa. Nälkä johtuu siitä että on liikaa väkeä, tytöt pannaan jo lapsina synnytyskoneiksi. Länsimaat vie ruokaa ja lääkintää, yhä vaan lisäännytään vaikka ei mitään edellytyksiä huoltaa perhettä ole. Pakolaisleireilläkin naiset on joka vuosi raskaana.
- Pertikk
liikakansoitus kirjoitti:

Liikakansoitus, eihän meillä väki kasva, tällähetkellä plus miinus nolla, hyvä ettei miinuksella.
Tulevaisuus on ihmisellä lohduton, hyvä että edes yritetään, korkeintaan pystymme viivästyttää ilmaston muutosta jollei jälkipolvi keksi jotain mitä emme vielä ymmärrä, elämä ei maapallolla lopu vielä miljardiin vuoteen vaikka ihminen häviää, ihminen on ollut maapallolla muutama miljoonaa vuotta ja meidän jälkeen kerkiää kehittyä uusi ihmisen kaltainen. - Pertikk
Pertikk kirjoitti:
Liikakansoitus, eihän meillä väki kasva, tällähetkellä plus miinus nolla, hyvä ettei miinuksella.
Tulevaisuus on ihmisellä lohduton, hyvä että edes yritetään, korkeintaan pystymme viivästyttää ilmaston muutosta jollei jälkipolvi keksi jotain mitä emme vielä ymmärrä, elämä ei maapallolla lopu vielä miljardiin vuoteen vaikka ihminen häviää, ihminen on ollut maapallolla muutama miljoonaa vuotta ja meidän jälkeen kerkiää kehittyä uusi ihmisen kaltainen.Ei ihminen ole ollut tarpeeksi viisas, mutta kyllin viisas noustessaan luomakunnan kruunuksi, luonnossa vallitsee tasapaino tai pitäisi, kun ihmiseen ei enään tehoa edes sairaudet niin mikään ei estä lisääntymistä, vain muutamissa maissa se on hallinnassa ihan itsestään kuten meillä muualla karannut käsistä mutta stoppi tulee vääjäämättä.
Joku sanonnut " elämme historian parasta aikaa tällä hetkellä "
- Zeni
Tyttö-raasu on ahdistunut ja ominaisuutensa ajamana sekä taustalla vaikuttavien aikuisten nähdessä "tilin paikan" käydään taistoon, jonka perimmäiset motiivit jävät nähtäväksi.
Vastustako sinä ilmastonmuutosta? Etkö usko, että työ kannattaa? Eikö nuori saa huolestua tulevasta? Etkö ajattele, että nuoret sanovat totuuden, kun sanovat. että he joutuvat elämään tulevaisuudenuhan kanssa.
Liikakansoitus ja ruuan puute eivät ole kovinkaan kaukana tulevaisuudessa.
Mutta eihän sitä meidän surra tarvitse, ollaan jo ikäihmisiä. Lapset nyt aina touhottavat, mitä milloinkin.
Ikäihmiset pääsevät ikirauhaan, jossa jonkun tiedon mukaan osan ei todellakaan tarvitse palella.
- Moloki
Höynäytetyt kuka mitenkin lisäätykää ja täyttäkää maa. Sitä on yllinkyllin saatu oikein kirjaimellisesti, ja nyt ihmetellään haavi auki, että jotain tarttis tehdä. Pikku Suomi ei saisi syödä munia ei lihaa maitoa tilkka. Autot pannaan kaikki pyöräilemään tai kävelemään. Paljon suuremmat voimat ovat liikkeellä, siinä ruotsalais tyttönen on kuin lastunen.
Suuremmat voimat ovat liikkeellä, olet oikeassa Moloki, mutta me saamme valita:
antaudummeko niiden vietäviksi vai kuuntelemmeko sitä pientä tyttöä, jolla on niin suuri sanoma, että sitä ei voi kiistää.
Ja höynäytettyjä taidamme olla me, jotka uskoimme, kun markkinavoimat vakuuttivat meille, että jatkuva taloudellinen kasvu on mahdollinen ja kulutusjuhlamme on ansaittu eikä maksa meille mitään....
Johan minä 60-luvun loppupuolella (tietämättäni) yritin estää ilmastonmuutosta lintsaamalla koulusta. Jollakin tavalla tosin ymmärsin jo silloin koulun ympäristövaarallisuuden, mutta jos olisin ymmärtänyt sillä olevan näin kauaskantoiset seuraukset ilmastoon, niin enhän olisi sinne mennyt koskaan. Olisin vain lorvinut niinkuin Greta.
Saataisikohan ilmastonmuutos pysäytettyä, jos koulut lakkautettaisiin kokonaan? Vai mihin tuo koululakkoilu pyrkii.Heh, Tellukalta löytyy aina tuo tuore näkemys asiaan kuin asiaan..))
Luonnonystävänä ja julkivihreänä vakuutan kyllä, ettei se taistelu "tuulimyllyjen puolesta" aina niin herkkua ole. Ivaa, pilkkaa ja vihastumista saatiin osaksemme vielä muutama kymmenen vuotta sitten. Nyt sentään tilanne on parempi, meidät otetaan vakavasti. Edelleen pidän häpeällisenä ja yksisilmäisenä sitä, miten meidän sukupolvi esittelee itsensä hyvinvointivaltion rakentajana, mutta on sokea sille, mikä hinta siitä on maksettu ja kuka sen lopulta maksaa...- vihersuvakkiushiiteen
demeter1 kirjoitti:
Heh, Tellukalta löytyy aina tuo tuore näkemys asiaan kuin asiaan..))
Luonnonystävänä ja julkivihreänä vakuutan kyllä, ettei se taistelu "tuulimyllyjen puolesta" aina niin herkkua ole. Ivaa, pilkkaa ja vihastumista saatiin osaksemme vielä muutama kymmenen vuotta sitten. Nyt sentään tilanne on parempi, meidät otetaan vakavasti. Edelleen pidän häpeällisenä ja yksisilmäisenä sitä, miten meidän sukupolvi esittelee itsensä hyvinvointivaltion rakentajana, mutta on sokea sille, mikä hinta siitä on maksettu ja kuka sen lopulta maksaa...Mieti myös, ketkä siitä hyvinvointityhteiskunnan sosiaaliturvasta tulevaisuudessakin nauttii ! Tänne muualta sosiaaliturvaan rynnivät jotka eivät päivääkään sen eteen ole töitä tehneet. Ne ei lähde, tulee vaan jokaisen laaja suku ja kummin kaimat osille, sitäkö tulevien sukupolvien pitäisi kiittää. Vihreät ovat estämässä jopa rikollisten karkottamista. Äänestäkää vihreitä, vihreät haluaa Suomen maailman suvakkiuden suurvallaksi. Ovat jo siinä onnistuneet aika hyvin, ollaan anteliain maa maailmassa , sen onnellisuuden lisäksi.
vihersuvakkiushiiteen kirjoitti:
Mieti myös, ketkä siitä hyvinvointityhteiskunnan sosiaaliturvasta tulevaisuudessakin nauttii ! Tänne muualta sosiaaliturvaan rynnivät jotka eivät päivääkään sen eteen ole töitä tehneet. Ne ei lähde, tulee vaan jokaisen laaja suku ja kummin kaimat osille, sitäkö tulevien sukupolvien pitäisi kiittää. Vihreät ovat estämässä jopa rikollisten karkottamista. Äänestäkää vihreitä, vihreät haluaa Suomen maailman suvakkiuden suurvallaksi. Ovat jo siinä onnistuneet aika hyvin, ollaan anteliain maa maailmassa , sen onnellisuuden lisäksi.
Jaaha. Että heti tuli turpiin kun julkivihreäksi tunnustautuu..))
En voi kiistää tuota mitä kirjoitit, "vihersuvakkiushiitteen". Se vain, että me olemme EU:in jäsenvaltio ja se velvoittaa meitä tekemään oman osuutemme myös maahanmuuttajien kohdalla.
Hiukan yleistystä tuossa kirjoituksessasi kuitenkin näen. Tänne tullut/tuleva joukko ei ole mitenkään homogeeninen ja kuten meistä, heistäkin löytyy varmasti niitä, jotka osaavat hyödyntää hyvää sosiaaliturvaamme. Me olemme saaneet lottovoiton syntymällä Suomeen, mutta he eivät ole sitä saaneet, eikä heitä siitä oikein voi syyttääkään.
Vihreä politiikka on kyllä kompastellut välillä ja itsestänikin tuntuu, että joskus ihmisoikeudet ja "suvakkius" ovat saaneet liikaa painoa isompien asioiden kustannuksella. Luotan kuitenkin siihen, että oikea arvojärjestys löytyy kun luonto alkaa voida entistä huonommin... Ja tällä menolla niin todennäköisesti käy.
- Eimuuta
Iso huokaus. Ai että demeter ilmottautui julkivihreeksi. Pientä pettymystä kyllä tunnen fiksusta kirjoittajasta ja ajatusten esittäjästä. Kuvittelin kyllä vähän muuta, mutta jokainen meistä leirinsä valitsee.
Itselläni valinta on vaikeaa, kun aiemmat leirit ovat osoittautuneet epämukaviksi monesta syystä. Tämä viimeinen leirinuotio kipunoi niin lujasti, että mahdollisten kipinävauriotten takia aion tehdä vaihdon, mutta minne jää nähtäväksi ehkä vaalikoppiin.Jaa. Ikävä jos tuotin sinulle pettymyksen, "Eimuuta"..)) Pettynyt minäkin olen, vihreisiinkin, mutta kun puoluekentästä ei löydy juuri sitä minulle räätälöityä puoluetta, ajattelen, että vanhassa vara parempi.
Pari "ensimmäisen aallon" vihreää on vielä jäljellä eduskunnassa/EU-parlamentissa , samoin oman kuntani luottamuselimissä, heihin asetan toivoni.- vastausta.odotan
demeter1 kirjoitti:
Jaa. Ikävä jos tuotin sinulle pettymyksen, "Eimuuta"..)) Pettynyt minäkin olen, vihreisiinkin, mutta kun puoluekentästä ei löydy juuri sitä minulle räätälöityä puoluetta, ajattelen, että vanhassa vara parempi.
Pari "ensimmäisen aallon" vihreää on vielä jäljellä eduskunnassa/EU-parlamentissa , samoin oman kuntani luottamuselimissä, heihin asetan toivoni.Vihreät vastustaa kaikkea mikä auttaisi Suomen kilpailukykyä. Eka aalto se pahin oli, kun atomivoimalat piti niiden mielestä sulkea. Just ne ekat oli äärivasemmalta, yleensä kaupunkilaisia joilla ei ollut hajuakaan luonnosta jota olivat muka suojelemassa. Eipä kukaan vastustanut rantarakentamista, mitä ei muualla Euroopassa sallita. Joka ranta on mökitetty, ei niihin mökittömillä ole asiaa. Ne omistaa vielä järvetkin ja varmaan taivasosuudet myös. Miksi haluatte kylmään maahan lisää elättejä ?
vastausta.odotan kirjoitti:
Vihreät vastustaa kaikkea mikä auttaisi Suomen kilpailukykyä. Eka aalto se pahin oli, kun atomivoimalat piti niiden mielestä sulkea. Just ne ekat oli äärivasemmalta, yleensä kaupunkilaisia joilla ei ollut hajuakaan luonnosta jota olivat muka suojelemassa. Eipä kukaan vastustanut rantarakentamista, mitä ei muualla Euroopassa sallita. Joka ranta on mökitetty, ei niihin mökittömillä ole asiaa. Ne omistaa vielä järvetkin ja varmaan taivasosuudet myös. Miksi haluatte kylmään maahan lisää elättejä ?
No pahus. Olisi varmasti pitänyt pysyä kaapissa kun nyt vedetään tilille koko puolueen tekemistä "virheistä"..))
Ei vaineskaan. Kuten edellä yritin sanoa, en hyväksy kaikkea, mitä Vihreät ovat keksineet kannattaa, mutta kun minusta lähes kaikki puolueet liputtavat samojen "hyvien" asioiden puolesta ja olen vähän hidas liikkeissäni, pysyn entisillä sijoilla.
Tervettä realismia ja laskutaitoa minäkin olen kaivannut vihreään päätöksentekoon, mutta en pidä ihan pahana sitäkään, että pidetään kiinni ihanteista, pyritään niitä kohti. Luonnonsuojelu, tasa-arvo, ihmisoikeudet - en näe niitä huonoina arvoina.
Tuohon maahanmuuttopolitiikkaan yritin ottaa kantaa aiemmin.- näin.se.on
demeter1 kirjoitti:
No pahus. Olisi varmasti pitänyt pysyä kaapissa kun nyt vedetään tilille koko puolueen tekemistä "virheistä"..))
Ei vaineskaan. Kuten edellä yritin sanoa, en hyväksy kaikkea, mitä Vihreät ovat keksineet kannattaa, mutta kun minusta lähes kaikki puolueet liputtavat samojen "hyvien" asioiden puolesta ja olen vähän hidas liikkeissäni, pysyn entisillä sijoilla.
Tervettä realismia ja laskutaitoa minäkin olen kaivannut vihreään päätöksentekoon, mutta en pidä ihan pahana sitäkään, että pidetään kiinni ihanteista, pyritään niitä kohti. Luonnonsuojelu, tasa-arvo, ihmisoikeudet - en näe niitä huonoina arvoina.
Tuohon maahanmuuttopolitiikkaan yritin ottaa kantaa aiemmin.Kuuluuko ihmisoikeuksiin valita maa jossa on anteliain sosiaalihuolto ja esiintyä siellä vainottuna ja kuuluuko vihervasureiden sitä asiaa ajaa jopa estämällä poliisia karkotuksissa ? Onko tasa-arvoa, että Vihreät puolue ei hyväksy muita kuin omat mielipiteensä , heti paukkuu rasistin leima jos on eri mieltä ja ajattelee omia kansalaisiaankin ? Kuuluuko luonnonsuojeluun antaa mökittää kaikki parhaat rannat, jolloin köyhillä ei ole asiaa rannoille ? Onko luonnonsuojelua estää metsien hakkuut ja rämettää kaikki joksikin ryteiköiksi ? Suomessa on ainakin toistaiseksi metsien yksityisomistus ja metsänomistajilla on vastuu niiden hoidosta.Joka vuosi kasvua on enemmän kuin hakkuita, mutta sekään ei vihreille riitä. Oikea väri teille olisi punainen,sellainen kun pää punaisena hehkuu vihasta muita suomalaisia kohtaan.
Aiheellisia kysymyksiä kaikki, "näin.se.on." Listasit asioita, joita en välttämättä itsekään hyväksy.
Vaikka tuntuu patenttiselitykseltä puhua yksittäistapauksista, niistä mielestäni on monesti kyse. Viittaan ensi sijassa lentokonevälikohtaukseen. Syntipukki täytyy aina saada ja jos vihreiden ihanteelliset arvot ovat syynin alla niin aina niistä voi löytää moitittavaa.
Tuota viimeistä lausettasi en kyllä allekirjoita. Näkyvimmät vihreät eivät harrasta vihapuhetta, ellei sen tuomitsemista katsota vihapuheeksi..))
En nyt kuitenkaan tahtoisi alkaa väitellä siitä, koska mielipidettä ei oikeastaan voi todistaa vääräksi. Se on mikä se on ja sen esittäjälle aina tosi.
Me kuitenkin saamme elää maassa, jossa meillä on yhtäläinen äänioikeus ja väreissä löytyy. Ei muuta kun uurnille..))- Anonyymi
Kaikki on aika lailla sattumaa - politiikassakin.
Jos Vihreillä ei sattuisi olemaan yhtenä johtohahmona Pekka Haavistoa, ihmisoikeuksien ja rauhan puolesta puhuja, Vihreitten julkinen kuva olisi toisenlainen, vieläkin yksiulotteisempi.
Vihreillä ei ole montakaan vakuuttavaa hahmoa. Kannatus on ollut aika paljon Ville Niinistön ja Pekka Haaviston varassa.
Persoonattomat Heidi Hautala ja Satu Hassi eivät sytyttäneet juuri ketään.
Ilman Haavistoa ja Ville Niinistöä puolue ei olisi kasvanut ja nyt ei ole enää Niinistöäkään puolueessa.
Vihreitten huippusuosio osui tähän kevääseen ja epäilen, että siitä se vaan laskee,
ellei puolue pysty laajentamaan ohjelmaansa.
Yksi etevä selkeäsanainen köyhyystutkija voisi ehkä vähän antaa nostetta ?- Anonyymi
Mitä vihreät ovat saaneet aikaan muuta kuin taloudellista vahinkoa, työttömyyden lisääntymistä ja jotain transvessojen ja peräaukkojen tasoisia aloitteita?
- Anonyymi
Vihreät eivät tee eivätkä saa aikaan yksinään mitään, eivät yhtäkään päätöstä, vahinkoa tai vikatikkiä, koska poliittiseen järjestelmäämme kuuluu monta muutakin puoluetta, jotka kaikki osallistuvat yhteiseen sotkemiseen ja sähläämiseen. - Nm. Mitä muuta jäänyt väliin
- Anonyymi
Eikä vaan koulusta. Tuhannet teinitytöt ovat päättäneet valita lapsettomuuden kun "ilmastokatasrofiseen" maailmaan ei kuulemma kannata lapsia tehdä kärsimään.
Viime vuonna syntyvyys suomessa laski v.1918 tasolle. Että sitä rataa...- Anonyymi
Hyvä. Niin minäkin valitsin jo 60-luvulla. Ja linja pitää!
:) - Anonyymi
Teinitytöt (lapset) tulee kyllä toisiin ajatuksiin kun luonto tikanpojan puuhun vetää.
Iskeekin vauvakuume. - Anonyymi
Toiset tulevat, toiset eivät. Lienet kuullut että lapsettomuus on nykyisin hyvin yleinen trendi ihan lisääntymisikäisillä ihmisillä. - Nm. Lapsenlapseton
- Anonyymi
Kansallis-kristillisen Unkarin vastaisku Euroopan globalismille - korkein syntyvyys 20 vuoteen!
Vuodesta 2010 aitojen avioliittojen määrä on kasvanut 43 prosenttia, avioerot ovat vähentyneet 22,5 prosenttia ja aborttien määrä on laskenut 33,5 prosenttia
Sosialistisen vasemmiston kovasta vastustuksesta huolimatta Orbánin hallitus pysyi lujana kannassaan ja sääti lainsäädännön, jonka tuloksena syntyi ”laaja perheiden tukijärjestelmä, perheystävällinen verojärjestelmä, asunto-ohjelma, 800 000 uutta työpaikkaa ja monia mahdollisuuksia luoda tasapaino elämän ja työn välillä”, Novak luettelee.
Lisää....
https://www.oikeamedia.com/o1-107915- Anonyymi
Orbanin puolue kielsi abortin. Tottakai se laskee aborttien määrää.
Varmaan avioeron saamista vaikeutettiin myös.
"Aitojen" avioliittojen määrä kasvoi myös....hmh...
jotain on siinäkin takana. Veroteknillistä syistä tai lapsilisien lakkautus jos ei mene avoliitosta naimisiin.
Noin suuria muutoksia ei synny luonnollisesti vaan jonkinlaisin pakkotoimin.
Orbanin puolueen juttuihin ei usko kukaan länsimaalainen. - Anonyymi
Siis persumedian valeuutisia ! Persutkin on siis Orbanin oppilaita ja nuoleskelijoita.
- Anonyymi
Greta Thunberg - profeetta omalla maallaan.
- Anonyymi
Eikö hän ole ihan muoalimoita aiheensa kanssa kierrellyt? Eikö se sanonta kuulu: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan? - Nm. Tarkoitusperäsi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö hän ole ihan muoalimoita aiheensa kanssa kierrellyt? Eikö se sanonta kuulu: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan? - Nm. Tarkoitusperäsi
Ei hän ole tainnut vielä Kiinassa, Intiassa, Afrikassa ... käydä luennoimassa. Siellä, missä kuorma-autoittain kipataan roskat suoraan mereen, mikä jo ennestään lainehtii muovijätettä. Häntä taidetaan kuljetella vain ympäri Eurooppaa niinkuin jotain sirkusnähtävyyttä.
On hänen esiintymisvarmuutensa kasvanut paljon siitään, kun hän piti ensimmäisiä puheitaan silmiään räpytellen ja melkein itkua kiertäen, kun unohti vuorosanansa. Nythän hänellä näkyy olevan ne vuorosanansa paperilla, mitä voi käyttää apunaan.
Pikkusen tuntuu olevan siitä ylpeä itsekin, kun kertoo: " – Jag brukade nästan aldrig prata på lektionerna med mina klasskompisar. Nu talar jag till hela världen, säger Greta Thunberg till Time."
Ehkä hänestä vielä tulee hyväkin näyttelijä.
Olisihan se jo tietysti jotain, jos hän edes saisi nuoretkin käyttämään roskakoreja ja vähentämään hupimopoilua, jos ei muuta.
Ainakin minä olen lajitellut roskani jo kauan ennen gretan syntymää. Varmaan suurin osa teistä muistakin?
Uskotteko te muuten siihen, että gretalla on ainutlaatuinen kyky (ainut maailmassa koskaan ) nähdä paljain silmin ilmassa oleva hiilidioksidi?
Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun näin että Tellukka, jonka sanaan on aina voinut luottaa, ei tykkää Gretasta..))
No. Joku mediatutkija voisi tietysti analysoida tätäkin ilmiötä. Että miksi juuri Gretan vetoomus on mennyt läpi, miksi häntä on kuunneltu, eikä tiedemiehiä, poliitikkoja ja maailmanlopun ennustajia, jotka ovat puhuneet ilmastonmuutoksesta vuosikymmeniä.
Ja onko lopulta niin, että "totuus" on sittenkin hyvin selkeä ja yksinkertainen ja sen näkee parhaiten se, joka elää marginaaleissa, jollakin tavoin irti valtavirran yhdenmukaistavasta vaikutuksesta ?Gretastahan aloitus on, eikä minusta.
Mistä sellaisen käsityksen sait, etten tykkäisi tuosta ahdistuneesta lapsiraukasta, joka on otettu ympäristöjärjestöjen äänitorveksi. Ja rahaa kilisee niitten kassoihin.
Malena Ernman:
"Greta fick iden till skolstrejken från Bo Thorén från Fossilfritt Dalsland. Han kontaktade Greta och några andra unga efter att hon kom tvåa i Svenska Dagbladets skrivtävling för klimatet i maj 2018."
Mitäs muuta tarvitsee tietää?- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Gretastahan aloitus on, eikä minusta.
Mistä sellaisen käsityksen sait, etten tykkäisi tuosta ahdistuneesta lapsiraukasta, joka on otettu ympäristöjärjestöjen äänitorveksi. Ja rahaa kilisee niitten kassoihin.
Malena Ernman:
"Greta fick iden till skolstrejken från Bo Thorén från Fossilfritt Dalsland. Han kontaktade Greta och några andra unga efter att hon kom tvåa i Svenska Dagbladets skrivtävling för klimatet i maj 2018."
Mitäs muuta tarvitsee tietää?Mistä sinä sait sellaisen käsityksen, että Greta on ahdistunut lapsiraukka, Tellukka? Tai sellaisen, että hänet noin vain pystytään "ottamaan" johonkin?
Samapa tuo lienee tykkäätkö sinä Gretasta vai et, mutta olen sitä mieltä että jos vähänkin tykkäisit niin et kirjoittaisi hänestä kuten kirjoitat.
Bessie Anonyymi kirjoitti:
Mistä sinä sait sellaisen käsityksen, että Greta on ahdistunut lapsiraukka, Tellukka? Tai sellaisen, että hänet noin vain pystytään "ottamaan" johonkin?
Samapa tuo lienee tykkäätkö sinä Gretasta vai et, mutta olen sitä mieltä että jos vähänkin tykkäisit niin et kirjoittaisi hänestä kuten kirjoitat.
BessieOletkos sinä kuunnellut hänen puheitaan ollenkaan?
Itse hän on kertonut ahdistuksestaan siitä, ettei hänellä tule olemaan tulevaisuutta, koska edelliset sukupolvet ovat tuhonneet tulevat elinmahdollisuudet tällä pallolla. Hänellä oman kertomansa mukaan on ollut jopa syömishäiriöitä (anorexiaa) ja unettomuutta ilmaston pilaantumisen takia.
Kyllä minä hänestä ehkä tykkäisinkin, jos edes tuntisin hänet. Tunnetko sinä?
Nyt olen vain sen varassa, mitä olen hänen itsensä kuullut kertovan ja lukenut hänen äitinsä kirjoittvan.
Nyt minua vai säälittää tyttöressu, jota käytetään hävyttömästi hyödykseen aikuisten ihmisten taholta äänten kalastamiseen.
Kyllä hänet alunpitäen houkuteltiin siihen 15 päivän koululakkoon just ennen Ruotsin riksdagsvaalia aikuisen ihmisen taholta, Ei se ollut hänen oma ideansa vaikka niin on annettu maailman ymmärtää. Miehellä oli tarkoituksena saada koululakkoilemaan suurempikin porukka koululaisia riksdagin eteen, mutta vain Greta oli tarpeeksi sinisilmäinen mennäkseen koukkuun ja eläväksi vaalimainokseksi, jota sitten on nostettu julkisuuteen tasaisin väliajoin.
https://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=125&artikel=7127615
Ja mikä pessimistinen ajatus aikuiselta ihmiseltä nuorille koululaisille:
"""Bo Thorén ser inget problem i att uppmana till skolstrejk, trots att vi i Sverige har skolplikt.
– Vi behöver göra väldigt mycket på kort tid. Vad är det för mening att gå i skolan om de ändå inte får användning för den här kunskapen, säger han."""- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Oletkos sinä kuunnellut hänen puheitaan ollenkaan?
Itse hän on kertonut ahdistuksestaan siitä, ettei hänellä tule olemaan tulevaisuutta, koska edelliset sukupolvet ovat tuhonneet tulevat elinmahdollisuudet tällä pallolla. Hänellä oman kertomansa mukaan on ollut jopa syömishäiriöitä (anorexiaa) ja unettomuutta ilmaston pilaantumisen takia.
Kyllä minä hänestä ehkä tykkäisinkin, jos edes tuntisin hänet. Tunnetko sinä?
Nyt olen vain sen varassa, mitä olen hänen itsensä kuullut kertovan ja lukenut hänen äitinsä kirjoittvan.
Nyt minua vai säälittää tyttöressu, jota käytetään hävyttömästi hyödykseen aikuisten ihmisten taholta äänten kalastamiseen.
Kyllä hänet alunpitäen houkuteltiin siihen 15 päivän koululakkoon just ennen Ruotsin riksdagsvaalia aikuisen ihmisen taholta, Ei se ollut hänen oma ideansa vaikka niin on annettu maailman ymmärtää. Miehellä oli tarkoituksena saada koululakkoilemaan suurempikin porukka koululaisia riksdagin eteen, mutta vain Greta oli tarpeeksi sinisilmäinen mennäkseen koukkuun ja eläväksi vaalimainokseksi, jota sitten on nostettu julkisuuteen tasaisin väliajoin.
https://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=125&artikel=7127615
Ja mikä pessimistinen ajatus aikuiselta ihmiseltä nuorille koululaisille:
"""Bo Thorén ser inget problem i att uppmana till skolstrejk, trots att vi i Sverige har skolplikt.
– Vi behöver göra väldigt mycket på kort tid. Vad är det för mening att gå i skolan om de ändå inte får användning för den här kunskapen, säger han."""Ihan sattumalta olen kerran pari jonkun pienen pätkän kuullut, taisi olla jotain uutislähetystä tai ajankohtaisohjelmaa seuratessani.
Heti ensimmäisellä kerralla tunnistin/tajusin/tiedostin välittömästi hänen 'erilaisuutensa', vaikka en tiennyt hänestä silloin juuri mitään.
On, ja on ollut jo paljon ennen kuin kukaan oli Gretasta kuullutkaan, erittäin yleistä, että lapset ja nuoret ovat enemmän tai vähemmän ahdistuneita ja 'ahdistuneita' maapallon tulevaisuudesta ja että heistä tuntuu etteivät aikuiset tee tarpeeksi tai tekevät liikaa ja vääriä asioita.
Anoreksiakaan ei kovin harvinainen (tai uusi) sairaus ole.
Asperger lapset ja nuoret voivat toki olla hyväuskoisia jne., mutta he voivat myös olla ja usein ovatkin erittäin periksiantamattomia ja asialleen omistautuneita. Tästä syystä he tavallaan eivät ole manipuloitavissa mihinkään ellei se jo alunperin ole heidän juttunsa. Tukeminen ja kannustaminen toimii heidänkin kohdallaan, vaikka aivonsa hieman eri tavalla toimivatkin. Ja eihän sitäpaitsi ole mitään syytäkään olla tukematta ja kannustamatta yleensäkään, saati sitten silloin kun nuoren oma juttu on näin iso ja tärkeä kuin Gretan.
Teeskentelemään, valehtelemaan tai "näyttelemään" autismin kirjolle sijottuvat ihmiset eivät ainakaan minun kokemukseni mukaan pysty, eivät vaikka heitä ohjailtaisiinkin. Tietty 'itsepäisyys' ja kyvyttömyys kompromisseihin oman itsensä kanssa saattaa olla yksi syy 'yltiörehellisyyteen'. Arvelen sen usein johtuvan myös siitä, etteivät he tunnista tilanteita joissa ehkä kannattaisi ja se taas johtunee heidän erilaisista tai sanoisinko heikoista tai peräti olemattomista sosiaalisista tuntosarvistaan.
Houkuteltiin tai ei, mitä väliä? Asia on tärkeä useimpien mielestä ja aivan varmasti Gretan itsensä.
En muuten oikein ymmärrä miksi kirjoitat näin: "Uskotteko te muuten siihen, että Gretalla on ainutlaatuinen kyky (ainut maailmassa koskaan ) nähdä paljain silmin ilmassa oleva hiilidioksidi?"
Kerran ja ohimennen ja TAUSTOITTAEN jos hiilidioksidin paljain silmin näkemisistä jos kirjoittaisit, niin sen vielä ymmärtäisin.
Gretallahan tietääkseni (en edelleenkään tiedä kovin paljon hänestä) ei ole osaa eikä arpaa hänestä kirjoitettuihin profeetta-vertauksiin vai mitä ikinä ne nyt olivatkaan?
Bessie Anonyymi kirjoitti:
Ihan sattumalta olen kerran pari jonkun pienen pätkän kuullut, taisi olla jotain uutislähetystä tai ajankohtaisohjelmaa seuratessani.

BessieMalena Ernman:
"– De ringde från skolan, vi hämtade henne och slussades sedan mellan olika läkare, vårdcentralen, akuten, det togs blodprover – vi visste inte vad det var och Greta ville inte prata och inte äta. Hon var bara väldigt ledsen och deprimerad och ville inte gå till skolan, ville inte vara där. Vi var hemma med henne 24 timmar om dygnet. Hon ville mest sitta i soffan med oss, säger hon i en öppen intervju med Expressen.
---
När dottern till slut fick diagnosen Aspergers syndrom föll bitarna på plats.
---
Efter en tuff återhämtningsperiod mår dottern i dag bra igen, dansar flera gånger i veckan och spelar gärna teater.
– På scen säger hon att ”hon är i karaktär” och då är hon inte blyg."- Anonyymi

BessieEtpä vaivautunut yhtään omaa sanaa laittamaan.
Oletan sinun haluavan keskustella:) minun kommenttini tästä kohdasta: "Teeskentelemään, valehtelemaan tai "näyttelemään" autismin kirjolle sijottuvat ihmiset eivät ainakaan minun kokemukseni mukaan pysty, eivät vaikka heitä ohjailtaisiinkin.", ja siinäkin nimenomaan tuosta näyttelemisestä.
Varmaan huomasitkin, että "näyttelemään", en siis näyttelemään.
Tiedän kyllä erittäin hyvin, että harrastuksena ja jopa ammattinakin näytteleminen ja muunlainenkin esiintyminen sopii oikein hyvin myös Aspergereille.
Bessie Tellukka kirjoitti:
Malena Ernman:
"– De ringde från skolan, vi hämtade henne och slussades sedan mellan olika läkare, vårdcentralen, akuten, det togs blodprover – vi visste inte vad det var och Greta ville inte prata och inte äta. Hon var bara väldigt ledsen och deprimerad och ville inte gå till skolan, ville inte vara där. Vi var hemma med henne 24 timmar om dygnet. Hon ville mest sitta i soffan med oss, säger hon i en öppen intervju med Expressen.
---
När dottern till slut fick diagnosen Aspergers syndrom föll bitarna på plats.
---
Efter en tuff återhämtningsperiod mår dottern i dag bra igen, dansar flera gånger i veckan och spelar gärna teater.
– På scen säger hon att ”hon är i karaktär” och då är hon inte blyg."Ja mitenkä tuo Gretasta annettu luonnekuva vaikuttaa hänen sanomaansa ? Tai ihmisten huoleen ilmastonmuutoksesta, mikä asia on hänen kauttaan saanut joukkoja heräämään ?
"Näytteleminen" on vähän kinkkinen juttu. Kaikkihan me jotenkin näyttelemme, vedämme erilaisia rooleja eri tilanteissa ja sellainen käsitys minulla on, että Aspergerväki näyttelee meitä vähemmän koska heitän ymmärtääkseni puuttuu normaali tilannetaju, he eivät osaa laskelmoida kuten suurin osa meistä "normaaleista".
Tahdotko Tellukka todistella että Greta on vain häiriintynyt pikkutyttö , joka ylireagoi sentään
jo yleisessäkin tietoisuudessa olevaan huoleen ilmastomuutoksesta ?demeter1 kirjoitti:
Ja mitenkä tuo Gretasta annettu luonnekuva vaikuttaa hänen sanomaansa ? Tai ihmisten huoleen ilmastonmuutoksesta, mikä asia on hänen kauttaan saanut joukkoja heräämään ?
"Näytteleminen" on vähän kinkkinen juttu. Kaikkihan me jotenkin näyttelemme, vedämme erilaisia rooleja eri tilanteissa ja sellainen käsitys minulla on, että Aspergerväki näyttelee meitä vähemmän koska heitän ymmärtääkseni puuttuu normaali tilannetaju, he eivät osaa laskelmoida kuten suurin osa meistä "normaaleista".
Tahdotko Tellukka todistella että Greta on vain häiriintynyt pikkutyttö , joka ylireagoi sentään
jo yleisessäkin tietoisuudessa olevaan huoleen ilmastomuutoksesta ?Tuossa viimeisen kapittelisi ajatuksessa saattaa olla perääkin (vaikkakin ovelasti yrität tyrkyttää sen olevan minun ajatukseni).
Kun ottaa huomioon, että Gretalla (äitinsä kertoman mukaan ) on myös diagnoosi OCD, joka sisältää tällaista: """... useimmiten se esiintyy potilaan pakonomaisina ajatusmalleina ja/tai tapana tehdä joitakin rituaalinomaisia tehtäviä eli pakkotoimintoja, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta tai katastrofilta."""
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pakko-oireinen_häiriödemeter1 kirjoitti:
Ja mitenkä tuo Gretasta annettu luonnekuva vaikuttaa hänen sanomaansa ? Tai ihmisten huoleen ilmastonmuutoksesta, mikä asia on hänen kauttaan saanut joukkoja heräämään ?
"Näytteleminen" on vähän kinkkinen juttu. Kaikkihan me jotenkin näyttelemme, vedämme erilaisia rooleja eri tilanteissa ja sellainen käsitys minulla on, että Aspergerväki näyttelee meitä vähemmän koska heitän ymmärtääkseni puuttuu normaali tilannetaju, he eivät osaa laskelmoida kuten suurin osa meistä "normaaleista".
Tahdotko Tellukka todistella että Greta on vain häiriintynyt pikkutyttö , joka ylireagoi sentään
jo yleisessäkin tietoisuudessa olevaan huoleen ilmastomuutoksesta ?virheitä pukkaa taas. Ainakin toisen kappaleen toisessa virkkeessä: kuuluisi olla "heiltä ymmärtääkseni puuttuu..."
Tellukka kirjoitti:
Tuossa viimeisen kapittelisi ajatuksessa saattaa olla perääkin (vaikkakin ovelasti yrität tyrkyttää sen olevan minun ajatukseni).
Kun ottaa huomioon, että Gretalla (äitinsä kertoman mukaan ) on myös diagnoosi OCD, joka sisältää tällaista: """... useimmiten se esiintyy potilaan pakonomaisina ajatusmalleina ja/tai tapana tehdä joitakin rituaalinomaisia tehtäviä eli pakkotoimintoja, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta tai katastrofilta."""
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pakko-oireinen_häiriöEntä sitten ? Et kai nyt voi tarkoittaa, että jos ihmisellä on jokin diagnoosi tai oireyhtymä, häntä ei voi ottaa todesta vaan puhe täytyy laittaa oireen piikkiin ?
Melkoista leimaamista, rasismia suorastaan...demeter1 kirjoitti:
Entä sitten ? Et kai nyt voi tarkoittaa, että jos ihmisellä on jokin diagnoosi tai oireyhtymä, häntä ei voi ottaa todesta vaan puhe täytyy laittaa oireen piikkiin ?
Melkoista leimaamista, rasismia suorastaan...Ja nyt vielä ihan lopuksi kysyisin sinulta, että missä suhteessa Greta on sinut herätellyt.
Mitä hän on kertonut sellaista, mistä ei olisi jo vuosikymmenet pidetty suuria kokouksia asiantuntijoitten kesken, järjestetty kymmentuhatpäisiä ympäristö-/ilmasto marsseja, informoitu kuluttajia ja tuottajia ... ?
Ilmaston hiilidioksidipitoisuuttakin on mitattu laitteilla (tarvitsematta luotta omaan silmäänsä).
Et kai ole ollut autuaan tietämätön näistä?
Jo viime vuosituhannella (paljon ennen Gretan syntymää) eräässä ilmastokokouksessa tultiin siihen tulokseen, että tilanne ilmaston suhteen on jo niin äärimmäisen kriittinen ja vakava, että pitäisi soittaa kirkonkelloja ympäri maapallon, niinkuin ennenvanhaan on tehty monissa maissa suuren vaaran uhatessa, silloin kun ei oikein muuta joukkoviestintää vielä ollut.
Minkä konkreettisen ratkaisun hän on keksinyt ilmastonlämpenemisen estämiseksi, mitä ei kukaan alan ekspertti ole aikaisemmin ole keksinyt?Tellukka kirjoitti:
Ja nyt vielä ihan lopuksi kysyisin sinulta, että missä suhteessa Greta on sinut herätellyt.
Mitä hän on kertonut sellaista, mistä ei olisi jo vuosikymmenet pidetty suuria kokouksia asiantuntijoitten kesken, järjestetty kymmentuhatpäisiä ympäristö-/ilmasto marsseja, informoitu kuluttajia ja tuottajia ... ?
Ilmaston hiilidioksidipitoisuuttakin on mitattu laitteilla (tarvitsematta luotta omaan silmäänsä).
Et kai ole ollut autuaan tietämätön näistä?
Jo viime vuosituhannella (paljon ennen Gretan syntymää) eräässä ilmastokokouksessa tultiin siihen tulokseen, että tilanne ilmaston suhteen on jo niin äärimmäisen kriittinen ja vakava, että pitäisi soittaa kirkonkelloja ympäri maapallon, niinkuin ennenvanhaan on tehty monissa maissa suuren vaaran uhatessa, silloin kun ei oikein muuta joukkoviestintää vielä ollut.
Minkä konkreettisen ratkaisun hän on keksinyt ilmastonlämpenemisen estämiseksi, mitä ei kukaan alan ekspertti ole aikaisemmin ole keksinyt?Ei Greta minua ole herätellyt kuten ei varmasti muitakaan, joille asia on tuttu, jotka ovat sen kanssa askarrelleet ja tietysti olen iloinen siitä, että Gretaa kuullaan, että hän onnistuu siinä, missä moni on epäonnistunut.
Surullinen olen siitä, että hän kokee saman kohtalon kuin jokainen, joka yrittää rakentaa parempaa maailmaa. Hän joutuu kohtaamaan vähättelyä, ivaa, pilkkaa ja paheksuntaa. Jo pelkästään se saa minut arvostamaan häntä ja hänen työtään.demeter1 kirjoitti:
Ei Greta minua ole herätellyt kuten ei varmasti muitakaan, joille asia on tuttu, jotka ovat sen kanssa askarrelleet ja tietysti olen iloinen siitä, että Gretaa kuullaan, että hän onnistuu siinä, missä moni on epäonnistunut.
Surullinen olen siitä, että hän kokee saman kohtalon kuin jokainen, joka yrittää rakentaa parempaa maailmaa. Hän joutuu kohtaamaan vähättelyä, ivaa, pilkkaa ja paheksuntaa. Jo pelkästään se saa minut arvostamaan häntä ja hänen työtään."""että hän onnistuu siinä, missä moni on epäonnistunut."""
Niinkun missä?
Mitä hän on saanut aikaseksi sillä, että hänellä on kuuntelijoita? Mitä parannusta on hänen ansiostaan tapahtunut konkreettisesti ilmaston suhteen?
Jos ei nyt lasketa mukaan sitä, että todennäköisesti hänen avullaan on saatu haalittua lisää vasemmistovihreitä EU-parlamenttiin hyville palkoille ja leveälle leivälle.Tellukka kirjoitti:
"""että hän onnistuu siinä, missä moni on epäonnistunut."""
Niinkun missä?
Mitä hän on saanut aikaseksi sillä, että hänellä on kuuntelijoita? Mitä parannusta on hänen ansiostaan tapahtunut konkreettisesti ilmaston suhteen?
Jos ei nyt lasketa mukaan sitä, että todennäköisesti hänen avullaan on saatu haalittua lisää vasemmistovihreitä EU-parlamenttiin hyville palkoille ja leveälle leivälle.Käsittääkseni hän on saanut ihmiset kuuntelemaan, kiinnittämään asiaan huomiota ja parhaassa tapauksessa jopa näkemään mikä hinta "hyvinvoinnista" on maksettu ja kuka sen lopulta maksaa.
Tiedostaminen, muutoksesta puhumattakaan, on hidas prosessi minkä tahansa asian kohdalla.
Isot laivat kääntyvät hitaasti. Gretan kaltaiset nuoret välittävät toivoa. Ainakin minulle.demeter1 kirjoitti:
Käsittääkseni hän on saanut ihmiset kuuntelemaan, kiinnittämään asiaan huomiota ja parhaassa tapauksessa jopa näkemään mikä hinta "hyvinvoinnista" on maksettu ja kuka sen lopulta maksaa.
Tiedostaminen, muutoksesta puhumattakaan, on hidas prosessi minkä tahansa asian kohdalla.
Isot laivat kääntyvät hitaasti. Gretan kaltaiset nuoret välittävät toivoa. Ainakin minulle.No kun asiaan on kiinnitetty huomiota jo vuosikymmenet ennen Gretan syntymää, mutta kuten itsekin totesit, niin muutos on hidas prosessi, eikä Greta sitä nopeuta yhtään vaikka hänen mainostoimistonsa varaa hänelle kuulijoita kuinka suurille saleille ja suurelle kuulijakunnalle hyvänsä.
Tellukka kirjoitti:
No kun asiaan on kiinnitetty huomiota jo vuosikymmenet ennen Gretan syntymää, mutta kuten itsekin totesit, niin muutos on hidas prosessi, eikä Greta sitä nopeuta yhtään vaikka hänen mainostoimistonsa varaa hänelle kuulijoita kuinka suurille saleille ja suurelle kuulijakunnalle hyvänsä.
Niin. Mistäpä tuon tietää. "Ihmeitten aika on aina", sanotaan. Ja se nyt vain pakkaa olla niin että ilman rahaa ja julkisuutta mikään asia ei etene niin ikävältä kuin se kuulostaakin.
Kiitos Demeter ajatuksistasi, jotka oli todella tarpeen Tellukan iroonisen ja lähes raivostuttavan omahyväisen tulkinnan jälkeen.
En pystynyt itse lähettämään vastaustani. Takaisinhan sieltä olisi paukautettu niinkuin tavallista.
Miten voi olla niin kyyninen, kuvitellessaan surevan tyttösen itkevän vuorosanojen unohtumisen vuoksi, hyvä Luoja.
Maapallon vuoksi ne kyyneleet virtaavat monella muullakin nuorella!Ja sitten kuvittelit, etten tästä näe kommenttiasi?
No eipä nuolaista ennenkuin tipahtaa.
Katsotaanhan ensin, saako Greta pelastettua maapallon tuholta, ennenkuin kruunataan hänet.
Tai no eipä tiedä, kun takatalvesta jo nyt toukokuulla puhuttiin. Oliko sitten lie Gretan ansiota?
Joissakin uskonnollisissa piireissä häntä pidetään jopa Jumalan lopunaja profeettana, koska Raamatussa sanotaan: "" Viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, minä vuodatan Henkeni kaikkiin ihmisiin. Teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, nuorukaiset näkevät näkyjä ..."
Kuulemma näkee Greta paljain silmin ilmasta sen hiilidioksidipitoisuuden. Jotain yliluonnollisen maagista siinä täytyy olla.Tellukka kirjoitti:
Ja sitten kuvittelit, etten tästä näe kommenttiasi?
No eipä nuolaista ennenkuin tipahtaa.
Katsotaanhan ensin, saako Greta pelastettua maapallon tuholta, ennenkuin kruunataan hänet.
Tai no eipä tiedä, kun takatalvesta jo nyt toukokuulla puhuttiin. Oliko sitten lie Gretan ansiota?
Joissakin uskonnollisissa piireissä häntä pidetään jopa Jumalan lopunaja profeettana, koska Raamatussa sanotaan: "" Viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, minä vuodatan Henkeni kaikkiin ihmisiin. Teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, nuorukaiset näkevät näkyjä ..."
Kuulemma näkee Greta paljain silmin ilmasta sen hiilidioksidipitoisuuden. Jotain yliluonnollisen maagista siinä täytyy olla.Mistä kumman uskonlahkosta tuollaista älyttömyyttä ammennat. Ei niitä tänne palstalle kannataisi levittää ! Ihmetellä täytyy minkälaisissa hurmospiireissä oikein liikut?
sini.sirkku kirjoitti:
Mistä kumman uskonlahkosta tuollaista älyttömyyttä ammennat. Ei niitä tänne palstalle kannataisi levittää ! Ihmetellä täytyy minkälaisissa hurmospiireissä oikein liikut?
Svenska kyrkan respektive Equmeniakyrkan
"På samma sätt som Jesaja, Jeremia, Elia, Daniel och Jona var profeter på sin tid, är klimataktivisten Greta Thunberg en profet i vår tid. Det anser Anna Ardin, diakon i Equmeniakyrkan, och Joakim Kroksson, miljödiplomerare i Svenska kyrkan.
I en debattartikel i Kyrkans tidning beskriver de sex karaktärsdrag som är typiska för profeter och som de menar stämmer in på Greta Thunberg. ..."
https://www.varldenidag.se/nyheter/greta-thunberg-ar-profet-fran-gud/repsep!jMgRPJKLuY40mo3pLfqw/?fbclid=IwAR3uquRyrRdgbtLHJtqodNRH3RhNEEpjCF1_Wtx4OgD13z3F3EtxKeRKOA8- Anonyymi
Linkkejäsi Tellukka ei avata Suomessa.
Anonyymi kirjoitti:
Linkkejäsi Tellukka ei avata Suomessa.
Miksi ei?
Kyllä sen saa auki jos haluaa ja osaa.Anonyymi kirjoitti:
Linkkejäsi Tellukka ei avata Suomessa.
No tässäpä se, jos et saa linkkiä auki:
"""På samma sätt som Jesaja, Jeremia, Elia, Daniel och Jona var profeter på sin tid, är klimataktivisten Greta Thunberg en profet i vår tid. Det anser Anna Ardin, diakon i Equmeniakyrkan, och Joakim Kroksson, miljödiplomerare i Svenska kyrkan.
I en debattartikel i Kyrkans tidning beskriver de sex karaktärsdrag som är typiska för profeter och som de menar stämmer in på Greta Thunberg.
En person som skriker ut sitt budskap, eller sätter sig utanför riksdagen med en skylt, bejakar sin kallelse, menar de.
Att se att det ”inte räcker med en vegetarisk dag i veckan eller några procents utsläppsminskning” är, enligt skribenterna, lika med att lyssna på Guds röst och vara öppen för sanningen.
Den tredje punkten handlar om att ”tala om den hårda verkligheten”.
"Profeten ropar ut att kejsaren är naken för folk och makthavare. Även när folk inte vill lyssna, även när hen hotas för sanningen”, skriver skribenterna.
De tre sista karaktärsdragen handlar om att ”predika omvändelse”, leva som man lär och att inte ge upp.
Debattörerna avslutar sin artikel med att betona att poängen med artikeln inte är att hylla ”Poängen är att vi måste lyssna på budskapet, för budskapet kommer från Gud. Det krävs en radikal omvändelse till ett fossilfritt liv och samhälle”, skriver de. """
- Anonyymi
Luin lehdestä, että varsinkin nuoret naiset ahdistuvat, kun ajattelevat esim. ilmastonmuutosta. Viiltelevät itseään. Eikö lasten pitäisi voida pysyä lapsina eikä kannatella koko maapalloa? Ilmastonmuutoksen tajuaminen vaatii melko paljon tietoa, jota monilla aikuisillakaan ei ole.
Niin just.
Lapsille voisi opettaa terveellä ja positiivisella tavalla ympäristötietoisuutta maalaamatta negatiivisia kauhukuvia, kuinka heidän tulevaisuutensa on ryöstetty heiltä edellisten sukupolvien taholta, eikä mitään tulevaisuudentoivoa ole, niinkuin tuo masentunut ja hysteerinen tyttö saarnaa.
En näe sitä hyvänä, että nuoret menettävät tulevaisuudentoivonsa, lakkaavat yrittämästä mitään, jättävät koulunkäyntinsä ja jatko-opiskelunsa, kun heiltä "on viety heidän tulevaisuutensa".
En ihmettelisi, jos monet ajautuisivat toivottomuudessaan itsemurhaan asti.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Niin just.
Lapsille voisi opettaa terveellä ja positiivisella tavalla ympäristötietoisuutta maalaamatta negatiivisia kauhukuvia, kuinka heidän tulevaisuutensa on ryöstetty heiltä edellisten sukupolvien taholta, eikä mitään tulevaisuudentoivoa ole, niinkuin tuo masentunut ja hysteerinen tyttö saarnaa.
En näe sitä hyvänä, että nuoret menettävät tulevaisuudentoivonsa, lakkaavat yrittämästä mitään, jättävät koulunkäyntinsä ja jatko-opiskelunsa, kun heiltä "on viety heidän tulevaisuutensa".
En ihmettelisi, jos monet ajautuisivat toivottomuudessaan itsemurhaan asti.Viisaita mietteitä itsemurhia myöten.
Taas saatiin nauttia Tellukan laatuajatuksia. Tellukka kirjoitti:
Niin just.
Lapsille voisi opettaa terveellä ja positiivisella tavalla ympäristötietoisuutta maalaamatta negatiivisia kauhukuvia, kuinka heidän tulevaisuutensa on ryöstetty heiltä edellisten sukupolvien taholta, eikä mitään tulevaisuudentoivoa ole, niinkuin tuo masentunut ja hysteerinen tyttö saarnaa.
En näe sitä hyvänä, että nuoret menettävät tulevaisuudentoivonsa, lakkaavat yrittämästä mitään, jättävät koulunkäyntinsä ja jatko-opiskelunsa, kun heiltä "on viety heidän tulevaisuutensa".
En ihmettelisi, jos monet ajautuisivat toivottomuudessaan itsemurhaan asti.Miksi liioitella noin radikaalisti Tellukka ? Oletko ollut samaa mieltä silloin kun työläiset marssivat eduskuntatalon eteen mielenosoituksissa, jättäen työpaikkansa?
Vrt ahtaajat täällä , ja Räty aikanaan !
He painostivat läpi vain "omia palkkaetujaan", kun taas nämä nuoret maailmalla ajattelevat herätteellään laajemmin kaikkien tulevaisuutta.
PS.
Kotimaankin lehdistön otteista ei aina riitä kiinnostusta, samoin on kirkollisten ennustukset jyrisseet joko hyvää sanomaansa,.... tai tuomiopäivä jylissyt kautta aikojen, heippa!- Anonyymi
sini.sirkku kirjoitti:
Miksi liioitella noin radikaalisti Tellukka ? Oletko ollut samaa mieltä silloin kun työläiset marssivat eduskuntatalon eteen mielenosoituksissa, jättäen työpaikkansa?
Vrt ahtaajat täällä , ja Räty aikanaan !
He painostivat läpi vain "omia palkkaetujaan", kun taas nämä nuoret maailmalla ajattelevat herätteellään laajemmin kaikkien tulevaisuutta.
PS.
Kotimaankin lehdistön otteista ei aina riitä kiinnostusta, samoin on kirkollisten ennustukset jyrisseet joko hyvää sanomaansa,.... tai tuomiopäivä jylissyt kautta aikojen, heippa!Sirkku lue Tellukan antamat liitteet niin opit jotain.
No voihan itsepäisyyden henki 😊))
miks' minä haluaisin inhorealismiä joidenkin näkemyksistä oppia? Haluan nähdä asiat niin kuin ne koen, vaikka jäisivät vain "kauniin ajatuksen tasollekin"
Se on jo paljon ja hyvä alku , kyynisyyteen verraten. Adjö!
Avatkaa silmänne näkemään mistä on kysymys ilmiössä Greta Thunberg
https://www.spiked-online.com/2019/04/22/the-cult-of-greta-thunberg/?fbclid=IwAR04b7TJ_c7jRfGfHuF4HhRGseAgzeNw79Mk_bm8-JSbS0ofI80JEft7Jgw
Tai sitten sama toisella kotimaisella, jos se on hyväksyttävämpää palstalla kuin englannin kieli
https://www.spiked-online.com/2019/04/22/the-cult-of-greta-thunberg/?fbclid=IwAR04b7TJ_c7jRfGfHuF4HhRGseAgzeNw79Mk_bm8-JSbS0ofI80JEft7Jgw- Anonyymi
Ihailla täytyy lahjakasta ja rohkeaa nuorta!
Kirjallinen selkeys itsensä ilmaisemisessa
on avunaan palkinnosta päätellen.
Liike onkin tuottanut maailmanlaajuisesti
tietoisuuden lisääntymistä asian teemoilta.
Hieno kehitys, ja työkenttä nyt ja tulevaisuuden
nuorille sankareille <3- Anonyymi
Mistä palkinnosta päätellen?
- Anonyymi
Mielivikaisten huippu, hän on oikeassa muovin käyttöön joka menee mereen ei muuten, tietenkin muussakin joka koskisi Suomalaista teollisuutta maailmassa.
- Anonyymi
Kansaa viedään kuin pässiä narussa ! Ihmeellistä että yksi ihminen saa niin monta jallitettua, vertaa Hitler ,Khomeiny, Trump,Putin jne.... :(
- Anonyymi
Greta Thunberg ei ole verenhimoinen diktaattori kuten Hitler tai Stalin. Greta on tärkeän ilmastomme puolesta puhuja. Tulen ehdottamaan Gretalle nobelpalkintoa ideatyöstä klaikkien meidän ja koko luonnon puolestapuhujana.
Olen neljän lapsen isä. Että Greta on nyt päässyt noin arvovaltaiseen seuraan: Hitler, Trump, Putin..))
"Ja kansaa viedään kuin pässiå narussa", kirjoittaa Anonyymi eilen klo 22.36. Niin mihin kansaa viedään ja keitä nyt on jallitettu ?
Kerrohan nyt Anonyymi niin minäkin pääsen "totuudesta" osalliseksi !Anonyymi kirjoitti:
Greta Thunberg ei ole verenhimoinen diktaattori kuten Hitler tai Stalin. Greta on tärkeän ilmastomme puolesta puhuja. Tulen ehdottamaan Gretalle nobelpalkintoa ideatyöstä klaikkien meidän ja koko luonnon puolestapuhujana.
Olen neljän lapsen isä."""Tulen ehdottamaan Gretalle nobelpalkintoa ..."""
Myöhästyit.
Norjan sosialistinen vasemmistopuolue ehti jo ennen sinua ja puoluettasi.
Nobelin rauhanpalkintoon on ehdotettu yli 300 muutakin tosin.
- Anonyymi
Sairasta se on kun paavi ja eri maitten päättäjät pokkuroivat jottain 16 kesäistä :(
Katolinen kirkkohan on yleensäkin innostunut kaikesta yliluonnollisesta.
Ehkä hänestä ajan mittaan tehdään vielä pyhimys, kun hänellä on se ainutlaatuinen/yliluonnollinen kyky nähdä paljain silmin ilman hiilidioksidipitoisuus.Suorastaan rumaa irvailua nyt Tellukka, miten viitsit tuoda moista skeidaa asian tiimoilta!
sini.sirkku kirjoitti:
Suorastaan rumaa irvailua nyt Tellukka, miten viitsit tuoda moista skeidaa asian tiimoilta!
Ketjun kannanotoissa ei missään ole mainittu Svenska Dagbladet'in järjestämää koulujen kirjoituskilpailua aiheena ilmastonmuutos.
Greta Thornberg'in käsittelemä aihe pääsi 2 sijalle, ja on saanut nuorten keskuudessa maailmanlaajuisen innoituksen asiaan.
Pitäisi muistaa nuorisossa olevat tulevaisuuden kyvytkin uinuvina, niin tieteen -, kuin teknologian innovaatioiden kehittäjinä, aikanaan 😀))
Hyvä kehityssuunta on saanut kipinän.sini.sirkku kirjoitti:
Ketjun kannanotoissa ei missään ole mainittu Svenska Dagbladet'in järjestämää koulujen kirjoituskilpailua aiheena ilmastonmuutos.
Greta Thornberg'in käsittelemä aihe pääsi 2 sijalle, ja on saanut nuorten keskuudessa maailmanlaajuisen innoituksen asiaan.
Pitäisi muistaa nuorisossa olevat tulevaisuuden kyvytkin uinuvina, niin tieteen -, kuin teknologian innovaatioiden kehittäjinä, aikanaan 😀))
Hyvä kehityssuunta on saanut kipinän.Enkös ole maininnut?
Muistaakseni montakin kertaa jo.
Siksihän tämä linkin mies hänet omien sanojensa mukaan valitsikin istumaan koululakossa (elävänä vaalimeinoksena) Ruotsin Riksdagin edessä 15 päivää just ennen vaaleja, vaalipäivään asti.
https://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=125&artikel=7127615
Kuinka sinulta on mennyt ohi sellainen, että osa nuorista on ollut ympäristöaktivisteja jo vuosikymmenten ajan.
Osa taas ei ota kuuleviin korviinsakaan vieläkään vaikka Greta matkustelisi kuinka paljon ympäri Eurooppaa. Tuollahan mopot pörrää menemään niinkuin ennenkin. Taitaa olla niitä enemmänkin kuin aikaisemmin.
Joka paikassa, missä nuorisoa kokoontuu, niin heidän jälkeensä jää maahan isot kasat roskaa.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Enkös ole maininnut?
Muistaakseni montakin kertaa jo.
Siksihän tämä linkin mies hänet omien sanojensa mukaan valitsikin istumaan koululakossa (elävänä vaalimeinoksena) Ruotsin Riksdagin edessä 15 päivää just ennen vaaleja, vaalipäivään asti.
https://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=125&artikel=7127615
Kuinka sinulta on mennyt ohi sellainen, että osa nuorista on ollut ympäristöaktivisteja jo vuosikymmenten ajan.
Osa taas ei ota kuuleviin korviinsakaan vieläkään vaikka Greta matkustelisi kuinka paljon ympäri Eurooppaa. Tuollahan mopot pörrää menemään niinkuin ennenkin. Taitaa olla niitä enemmänkin kuin aikaisemmin.
Joka paikassa, missä nuorisoa kokoontuu, niin heidän jälkeensä jää maahan isot kasat roskaa.Ketju on luettu, etkä ole maininnut missään Dagens Nyhetenin kilpailua ilmastoaiheesta. Missä kaikkialla olet motkottanut ja päivitellyt, en tiedä enkä haluakaan!
Anonyymi kirjoitti:
Ketju on luettu, etkä ole maininnut missään Dagens Nyhetenin kilpailua ilmastoaiheesta. Missä kaikkialla olet motkottanut ja päivitellyt, en tiedä enkä haluakaan!
Huolimattomasti luettu, tai sitten et ymmärrä toista kotimaista kieltä.
Tästä ketjusta:
"Tellukka
17.5.2019 18:21
Malena Ernman:
"Greta fick iden till skolstrejken från Bo Thorén från Fossilfritt Dalsland. Han kontaktade Greta och några andra unga efter att hon kom tvåa i Svenska Dagbladets skrivtävling för klimatet i maj 2018.""
- Anonyymi
Ei kait kukaan täysjärkinen mene eduskunnan portaille istumaan kouluaikana ? Rätta mig om jag har fel !
- Anonyymi
Anonyymi19.5.2019. 23.55
Kaikki teini-ikäiset eivät ole vielä "täydellisiä". Aniharva aikuisistakaan.
- Anonyymi
Greta Thunberg on meidän ja tulevien sukupolvien kannalta tärkeällä ja globaalilla asialla. Peukkuja Gretalle. https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&channel=trow&q=greta thunberg
- Anonyymi
Mitähän hyvää tuo on maailmalle tehnyt? Istunut eduskunnan rappusilla kun olis pitänyt koulussa olla, Voihan vee mikä esimerkki nykyajan nuorille :( Ei niitä eläkerahoja istumisella tule :( Olis edes tupakantumppeja kaupungissa kerännyt tai roskia maantieen ojista !
Vaalit on ohi.
Ei hänen enää ole tarpeen istua eduskunnan rappusilla.
Kuuluu lopettavan koulunkäynnin nyt, kun peruskoulu on käyty.
Aikomuksena on lähteä Etelä-Ameriikkaan saarnamatkoille.
Ongelmana on vain yksi pikku asia, kun hän ei lennä, koska lentskarit käyttävät fossiilista polttoainetta.
Millä hän sinne matkustaa, niin se jää nähtäväksi. Ainoat vaihtoehdot lienevät purjevene taikka ihan vain soutuvene. Laivatkin kun käyttävät fossiilista polttoainetta.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Vaalit on ohi.
Ei hänen enää ole tarpeen istua eduskunnan rappusilla.
Kuuluu lopettavan koulunkäynnin nyt, kun peruskoulu on käyty.
Aikomuksena on lähteä Etelä-Ameriikkaan saarnamatkoille.
Ongelmana on vain yksi pikku asia, kun hän ei lennä, koska lentskarit käyttävät fossiilista polttoainetta.
Millä hän sinne matkustaa, niin se jää nähtäväksi. Ainoat vaihtoehdot lienevät purjevene taikka ihan vain soutuvene. Laivatkin kun käyttävät fossiilista polttoainetta.Mitähän tarkoitusperää palvelee tuo naapurimaan uutisista täällä tiedottaminen?
Lähes noitavainon piirteitä alkaa saada tuo ironisoiminen, uskomattoman nuivaa ja tuomitsevaa. Miksiköhän? Anonyymi kirjoitti:
Mitähän tarkoitusperää palvelee tuo naapurimaan uutisista täällä tiedottaminen?
Lähes noitavainon piirteitä alkaa saada tuo ironisoiminen, uskomattoman nuivaa ja tuomitsevaa. Miksiköhän?Enemmänhän Gretaa näytetään hehkutettavan Suomessa kuin Ruotsissa konsanaan.
Laskeutukaapas jo takaisin maan pinnalle.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitähän tarkoitusperää palvelee tuo naapurimaan uutisista täällä tiedottaminen?
Lähes noitavainon piirteitä alkaa saada tuo ironisoiminen, uskomattoman nuivaa ja tuomitsevaa. Miksiköhän?Miksiköhän? Eikös tämä Greta ole ihan länsinaapurin tyttöjä, eikä mistään Kivennavan kaakkoiskolkasta!! Sitäpaitsi kaikista tärkeistä ilmastoa koskevista asioista pitää aina tiedottaa.
- Anonyymi
Hän on h e r ä t e l l y t ilmastotiedottomia, umpiunessa nukkuvia luonnonvarojen tuhlaajia. - Nm. Tärkeä tehtävä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksiköhän? Eikös tämä Greta ole ihan länsinaapurin tyttöjä, eikä mistään Kivennavan kaakkoiskolkasta!! Sitäpaitsi kaikista tärkeistä ilmastoa koskevista asioista pitää aina tiedottaa.
Greta on huikea mimmi!
- Anonyymi
On tämä Greta huikea mimmi. Nyt on vaarana, että Ruotsin kuningashuone on perikadon partaalla ja valtiomuodon muuttuessa hänestä tulee lähiaikoina Presidentti ja kaikki ministerit tulevat olemaan vihreitä. Mahdollisesti karkoittetavan kuningasperheen on luvannut ottaa vastaan Suomeen(På Svenska Kyrksläts Kommun) Kirkkonummen Kunta, näin on alustavasti suunniteltu kunnanhallituksen iltaistunnossa.
Ei hätää.
Ympäristöpuolue meni viime syksynä Ruotsin vaaleissa alaspäin kuin lehmän häntä vaikka tyttöressu laitettiin istumaan kahden viikon ajaksi ennen vaaleja riksdagin eteen.
Paremman vaalikampanjan sille puolueelle teki Leila Ali Elmi, joka osasi kohdistaa kampanjansa oikeaan kohteeseen. Pääsikös niitä muita edustamaan ympäristöpuoluetta, en muista. Siinä ja siinä rajalla olivat vihreät, että pääsivät riksdagiin ollenkaan.
https://www.youtube.com/watch?v=x4uUU4waaNoTellukka kirjoitti:
Ei hätää.
Ympäristöpuolue meni viime syksynä Ruotsin vaaleissa alaspäin kuin lehmän häntä vaikka tyttöressu laitettiin istumaan kahden viikon ajaksi ennen vaaleja riksdagin eteen.
Paremman vaalikampanjan sille puolueelle teki Leila Ali Elmi, joka osasi kohdistaa kampanjansa oikeaan kohteeseen. Pääsikös niitä muita edustamaan ympäristöpuoluetta, en muista. Siinä ja siinä rajalla olivat vihreät, että pääsivät riksdagiin ollenkaan.
https://www.youtube.com/watch?v=x4uUU4waaNoNiin, en ihmettelisi vaikka Leilasta tulisi vielä Ruotsin presidenttikin.
- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Niin, en ihmettelisi vaikka Leilasta tulisi vielä Ruotsin presidenttikin.
Mitä se meitä kiinnostaa kotimaasi politiikka. Kun olet maasi myynyt, pysyttele siellä spekuloimassa vallankumousaatteitasi, äläkä tänne änge naurettavia juorujasi.
Anonyymi kirjoitti:
Mitä se meitä kiinnostaa kotimaasi politiikka. Kun olet maasi myynyt, pysyttele siellä spekuloimassa vallankumousaatteitasi, äläkä tänne änge naurettavia juorujasi.
Aloituksessa hehkutetaan nimenomaan ruotsalaista ympäristötaistelijaa.
Halusin vain tuoda esiin, että on täällä sujuvakielisempiäkin ympäristökysymyksiin herättelijöitä, niinkuin tuo Leila. Hänellä on hyvä ulosanti, ei sotkeudu sanoihinsa, eikä tarvitse papereita mistä lukea.
Vertailepa häntä tähän toiseen ilmastonpuolesta puhujaan, jota niin ylistellään
https://www.aftonbladet.se/tv/a/287679/greta-thunberg-sluta-ta-selfies-med-oss
Onko kysymys rassismista, kun ei Leilaa ylistellä?- Anonyymi
Woi olla. Tai sitten vain siitä tilasta, jonka media suo ja luo. Kaikkihan näinä päivinä on kiinni siitä, innostuuko ja kiinnostuuko mediat ja somet ja sen sellaiset muut tuubat. - Nm. Muuten ei ole mitään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä se meitä kiinnostaa kotimaasi politiikka. Kun olet maasi myynyt, pysyttele siellä spekuloimassa vallankumousaatteitasi, äläkä tänne änge naurettavia juorujasi.
En kyllä rehvastelis kun Suomen möitte EU:lle ja mummonmarkat vaihtui €:ihin :(
Me täällä rakennettiin Ruotsista maa, raukat te jäitte merten taa !
(Per-kel) Anonyymi kirjoitti:
Mitä se meitä kiinnostaa kotimaasi politiikka. Kun olet maasi myynyt, pysyttele siellä spekuloimassa vallankumousaatteitasi, äläkä tänne änge naurettavia juorujasi.
Möinhän minä oman osuuteni perintötilasta siskoni pojalle, mutta en minä koko Suomea ole myynyt, en vielä.
Ostatko?- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En kyllä rehvastelis kun Suomen möitte EU:lle ja mummonmarkat vaihtui €:ihin :(
Me täällä rakennettiin Ruotsista maa, raukat te jäitte merten taa !
(Per-kel)Suomen turvallisuuden takia on parempi että olemme EU-jäsenmaa. Sitä ennen Suomen uskottiin olevan tanakasti Venäjän ohjauksessa.
Muuten; Greta Thunpergille ehdotan nobelpalkintoa ilmastokatastrofin pidättelyssä. Hukkahan maapallon perii pitemmän päälle, mutta liian monet ihmiset eivät usko että saastekuormitusta on vähennettävä globaalilla tasolla. Anonyymi kirjoitti:
Suomen turvallisuuden takia on parempi että olemme EU-jäsenmaa. Sitä ennen Suomen uskottiin olevan tanakasti Venäjän ohjauksessa.
Muuten; Greta Thunpergille ehdotan nobelpalkintoa ilmastokatastrofin pidättelyssä. Hukkahan maapallon perii pitemmän päälle, mutta liian monet ihmiset eivät usko että saastekuormitusta on vähennettävä globaalilla tasolla.Onhan sitä Nobelin palkintoa ehdottaneet hänelle jo muutkin, eikä mitenkään yllätyksenä ketkä, minkä puolueen edustajat:
"Den 16-åriga klimataktivisten har nominerats av de svenska politikerna Jens Holm (V) och Håkan Svenneling (V) och de tre norska politikerna Freddy André Øvstegård, Mona Fagerås och Lars Haltbrekken från Socialistisk Venstreparti."
Yhdessä kuvassa hän esiintyy äärivasemmistolaisten T-paita päällään
- Anonyymi
Häntä vie koiraa, tässäkin tapauksessa :)
Kol kot- Anonyymi
Mitä tarkoitat? Eikö se mene niin, että koira käskee häntää ja häntä pershekarvoja. - Nm. Ajatuksesi ontuu
Hän ajaa asiaansa yllyttämällä koululaisia lakkoon. Ikinä ei lakoilla ole saatu pysyvää aikaan. Lakoilla voidaan vauhdittaa neuvotteluja, siinä kaikki.
Jos nuoret yhä haluavat osoittaa mieltään, niin on viikonloput olemassa. Koulu pitää käydä, sitä ei saa häiritä lakkoon yllyttämisellä. Innostuvatko koululaiset vapaa-ajallaan mielenosoituksiin?
Vai että Nobel. Huoh.
Hyviä asioita on pilvin pimein. Hyvähän on, että nuori tyttö alkaa ajaa tärkeänä pitämäänsä asiaa, mutta intomielisiä maailmanparantajia on aina ollut. Jos he saavat päättäjät mukaansa, ja todella tekemään asialle jotain, niin ihme on tapahtunut.Ei hänen lakkoon yllyttämisensä rajoitu enää pelkästään nuoriin ja koululaisiin, vaan nyt hän yllyttää kaikkia aikuisiakin lakkoon syyskuun 27. pvä.
Ruotsissa ei oikein olla innostuttu siihen. Miten sitten käy muualla päin maailmassa, se menee nähtäväksi.
https://www.expressen.se/ledare/sanna-rayman/gretas-klimatstrejk-ar-en-stor-dyr-pose/
- Anonyymi
Ihmiset ovat tosi hölmöjä, monet nobelin saajat ovat olleet apinan tasolla!!!
Mikään asia ei ole irti muista . Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa koko maapallon tulevaisuuteen. Lapsi on oikealla asialla, kun haluaa muistuttaa siitä. Tieto leviää hänenkin aloittamallaan tavalla.
Mutta vaikka me kaikki ryhtyisimme omalta osaltamme vähentämään hiilidioksidipäästöjämme ja huolestuisimme fossiilisista polttoaineista, öljystä ja pienhiukkasista, niin suurta pyörää ei voi noin vain lakolla pysäyttää.
Lakoilla aiheutetaan turhaa vahinko, Toivottavasti ne kuivuvat kokoon, Ollaan jo saatu Gretan sanoma kaikkialle. Nyt on Gretan aika perehtyä asiaan muuta kautta, keksiä keinoja, osoittaa käyttökelpoisia tapoja, jotka vähentävät päästöjä. Nyt on aika siirtyä toteuttaman asioita käytännössä. Tästä tulee varmaan Gretan elämäntehtävä. Yhden maailmanlaajuisen asian puolestapuhuja.
Nyt Gretan on syytä miettiä, mitä päästöjen vähentäminen vaikuttaa maailman talouteen ja kehitykseen.- Anonyymi
Gretalla ja äidillään oli kuvissa antifasistin paidat
Liikkeeseen sisältyy sitä "parempaa väkivaltaakin"
https://fi.wikipedia.org/wiki/AntifasismiJossain Euroopan maassa (oliko Ransakassa) niitten rauhallisen ilmastomielenosoituksen poliisi hajoitti, koska se liike katsotaan anarkistiseksi.
Kaikkiin tapahtumiin saadaan aikaan salalittoja, rasismia ja poliittisia taka-ajatuksia.
Ei ole enää asioilla merkitystä, koska halutaan vain löytää pahuutta ja vääryyttä kaikesta.
Maailma on täynnä ahdistuneita ja epäluuloisia ihmisiä. Uutiset ja valeuutiset lisäävät ihmisten pelkoja. Uskonnolla pelotellaan, se ei ole enää kenenkään turva.
Ilmaston lämpenemisellä pelotellaan, odotetaan maailmanloppua huomispäiväksi.
Jokainen uusi ajatus on ammuttava alas.
Mitä me oikein odotamme tulevaisuudelta?- Anonyymi
Kysy vihervasureilta, miksi pilaavat nuorten elämän pelottelulla ja syyllistämällä ? Miksi haluavat lisää sopeutumattomia tänne ? Me vanhat päästään pian pois.
- Anonyymi
Thurnberg on antifan kannattaja. Siis samaa sakkia kuin ELPaso:n joukkoampuja.
Niin se vihertely sekoittaa ihmiseltä päänupin. - Anonyymi
Olettaisin 70 muistavan, mikäli ei ole dementikko että näinä menneinä vuosikymmeninä nämä ilmastot ovat kyllä vaihdelleet aika paljon ja mitähän mittauksia on menneinä vuosikymmeninä tehty ja millä ? tuskin paljon mitään ja Suomi ei kyllä pelasta yhtään ilmastokatastrofia kyllä siinä on joillain muilla mailla ja maanosilla paljon suurempi vaikutus kuin meillä joilla ei kohta ole edes yhtään työpaikkaa, kiitos ilmastonmuutoshörhöjen.
- Anonyymi
Mitähän mittaiksia ?
Sateliitit ovat nykyajan mittaajia ne mittaa yötäpäivää kaikki mittaukset mitkä ennaltä määrätty.
Sateliitti pystyy oikestaan mittaamaan koko maapallon olotilan joka hetki joka paikasta.
Ensimmäisiä mittauksia alettu tekemään 1800 -luvulla lämpötiloista siihen on hyvä verrata.
Suomen tarkoitus on pelastaa omalta osaltaan.
- Anonyymi
Täytyyhän 70 vuotiailla olla joku ihanne ennen kuolemaa.
- Anonyymi
Greta T taitaa olla purjehdusmatkalla parhaillaan ameriikkaan isänsä ja muun miehistön kanssa. Greta halusi näin osaltaan vähentää ilmaston saastumista, ei halunnut lentäen mennä.
pappa. Greta fani.- Anonyymi
Kuka maksaa, näkyi vene TV:ssä. Paljon on huolia kansalla vaikka kivihiili ja turve ovat tärkeitä--ainoa puhdas on atomivoimalaitos.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka maksaa, näkyi vene TV:ssä. Paljon on huolia kansalla vaikka kivihiili ja turve ovat tärkeitä--ainoa puhdas on atomivoimalaitos.
Ilmastoaktivisti Greta Thunberg aloittaa purjehduksen Atlantin yli. https://yle.fi/uutiset/3-10921083
Greta-fani
- Anonyymi
Millä kyydillä tyttö tulee takaisin Amerikasta , lentämällä melko varmasti.
Pari viikkoa tekee ämpäriin tarpeitaan , eikä saa kunnolla nukuttua riippumatossa ja pussikeittoja syöden. Siinä kermapylly tytöllä voi ankeuden keskellä johtoajatus muuttua.- Anonyymi
Tiettävästi Thunbergin perheen vene on 12 metrinen huvipurjejahti. Eiköhän sieltä vessatila, ellei parikin riitä. Ite uitan Nuuksiopuiston lammessa desinfoitua kaarnalaivaa.
Makriina2 kirjoitti:
Mihin se ämpäri tyhjennetään?
Ehkä sitä ämpäriä ei tyhjennetäkään, vaan viedään tuliaisina Trumpille.
Minkähän takia se ämpäri muuten on sininen, eikä vihreä?
- Anonyymi
Noin isossa purjeveneessä on pakastin ja jääkaappi, liesi, vessa ja suihku . On telkkari ja kaikki sähköiset navigointilaitteet ja purjeitten lisäksi iso dieselmoottori. Kunnon makuutilat tietysti. Vessan ehkä joutuu tyhjentämään mereen, ei ole kuin satamissa tyhjennyspaikkoja. Moottorilla pitää enimmäkseen mennä, jotta akut lataantuvat ja sähköisiä laitteita voi käyttää.
- Anonyymi
Ikävää tietoa jaettu tuosta "purjehduksesta", joka aiheuttaa itseasiasse enemmän edestakaista lentelyä..
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ilmastoaktivisti-greta-thunbergin-purjehdus-atlantin-yli-ei-olekaan-kovin-ymparistoystavallinen-kilpavene-vaatii-valtavasti-ammattilaisia-tietenkin-he-lentavat-sinne/7514572#gs.wpaymq- Anonyymi
Ihmiset eivät tajua, miten valtavasti yksinkertaiselta näyttävä asia vaatii toimia, että asia voi näyttää yksinkertaiselta.
Se että katsot YouTube videoita, tarkoittaa valtavaa määrää toimia. Serveri asemilla ympärimaailmaa on jatkuvia huoltoja, liukuhihnalla menee vanhoja kovoja ja muita laitteita kaatopaikalle, valtavasti sähköä imevät serverit imevät vähän enemmän sähköä, etcetera... - Anonyymi
Olet oikeassa---miksi massat ovat nollia?
- Anonyymi
Pieni kommentti minulta: hyvin moni ei ymmärrä lainkaan Gretan tehtävää ja valintaa Atlantin ylitykselle. Itse uskon, että Jumalan luomaa maailmaa pitäisi kunnioittaa ja hoitaa hyvin, luonto ja eläinkunta. Entäs te? Jos olette samaa mieltä, silloin emme voi nähdä mitään väärää Gretan sanomassa - voi hyvinkin olla, että hän on Jumalan valitsema, valistaakseen meitä aivottomia ihmisiä, jotka vain ajattelemme rahaa ja valtaa, emme ollenkaan toisia, ihmisiä, luontoa ja eläimiä. Olemme järkyttävän pahoja tässä maailmassa. Siksi, tiedoksi, Jumala lähetti ainoan poikansa Kristuksen niiden pelastukselle, jotka häneen uskovat.
Joten Gretan Atlantinmatkaa on yritetty monella eri tapaa vääristää ja syyllistää - miksi? Hän valitsi purjehduksen siksi, että se on totuudenmukaisesti ympäristöystävällisin tapa ylittää meren hänelle. Tässä on kyse vain Gretasta, ei veneen rakentamisesta, ei tiimin eri tehtävistä veneen parissa. Tämä on siis symbolisella tavalla merkki meille kaikille: me tiedämme jo, että lentäminen aiheuttaa valtavia määriä päästöjä niin ilmassa kuin lentokentillä, jossa lentokoneet huolletaan myrkyllisillä kemikaaleilla jotka päätyvät luontoon. Myös risteilyaluksillakin on valtava hiilijalanjälki fossiilisilla polttomoottoreilla, miksi siis jatkaisimme näiden tukemista? Haluatteko te? Näin yksinkertaista se on, se on hänen sanoma. Minä olen irtisanonut kaikki lentämiset vuosien takaa, maailmalle pääsee ympäristöystävällisemminkin. Joten valittamisen ja Gretan syyttämisen sijasta: otetaanpa kaikki hänestä hyvää esimerkkiä ja muutetaan elämämme ilmastojärkeväksi ja luontoystävälliseksi !""" Tässä on kyse vain Gretasta, ei veneen rakentamisesta,"""
Rakennettavahan ne purjeveneet on ensin.
Ei muuta kuin purjeveneteollisuus oikein rytinällä käyntiin.
Minulla ei ole varaa ostaa omaa purjevenettä, mutta odottelen nyt tässä milloin seuraava purjevenevuoro lähtee Tukholmasta Turkuun.- Anonyymi
Greta itte on aivoton.
- Anonyymi
Vai Greta valistaa meitä aivottomia ihmisiä ???
Gretan olisi parempi alkaa napsia rauhoittavia että saa koulunsa käytyä,
kun ei muuten onnistu.
Onko Greta joku malli nuorisolle ?
Että voi heittäytyä ihan pölhöksi,
jättää kaiken sikseen kun on paljon kivempi vaan purjehtia
tekosyyllä.
Täyttä hulluutta.
Onko se ihan terve, entä vanhempansa ? - Anonyymi
Olisi mennyt uimalla.
Ja jos kerran on mielestäsi joku jumalan valittu, niin olisi kävellyt meren yli!
Tästähän on yksi ennakkotapaus Raamatussa.
Nytkö tämäkin temppu on joku symbolinen merkki meille typeryksille?
- Anonyymi
Gretalla menee vähän yli siinä että boikotoi koulunkäyntiä sen takia kun globaalille ilmaston lämpenemiselle ei tehdä riittävästi.
Jos itse boikotoikin koulunkäyntiä, mutta kun yllyttää siihen lintsaamiseen heikompilahjaisetkin koululaiset.
Kutenkin kysymys yhdestä viidesosasta koulunkäyntiä, minkä veronmaksajat heille kustantavat, että heillä olisi jonkunlaiset mahdollisuudet tulevaisuuteensa.
- Anonyymi
Purjevene ei ratkaise maapallon ylikansoittumisen ongelmaa joka on kaiken ydin!
Kumiveneethän sen sijaan ovat pikkuisen jarruttaneet ylikansoitusta, olen kuullut. Ainakin yliastatut kumiveneet.
- Anonyymi
Nämä luontokiimaiset täytyy laittaa kuriin ovat liian suurta vähä älyisille!
2 km näyttäisi olevan vielä enenkuin pääsevät astumaan maihin.
Joutuivat olemaan ankkurissa 11 km päässä välillä odottelemassa maahanpääsyselvitystä.- Anonyymi
Gretalla ei ole mitään tieteeseen perustuvaa viestiä. Koulunkäyntikin pinnaamista täynnä. Vanhempiensa ja Antifan bisneskalu ja välikappale.
Ei hänellä mitään omaa, uutta ja mullistavaa sanottavaa ole.
Ympäristöjärjestöjen tehokas keulakuva, koska hän on nuori ja tyttö.
Jos olisi samalla paikalla aikuinen mies, niinkuin niitä onkin, niin ei häntä niin kuunneltaisi.
Tässä hän saapuu perille
https://www.youtube.com/watch?v=JjqnRTYrY5U- Anonyymi
Purjeveen omistajan mukaan ei matkalla ollut mitään tekemistä luonnon kanssa vaan Gretalla taisi olla han matkassa, kyllä Tellukka kai sen tietää?
- Anonyymi
Kyrpä matkassa--- Tellukka on hiljaa... .
- Anonyymi
Nostettu jonkinlaiseksi keulakuvaksi,toiset laittaa sanoja suuhun,sääliksi käy.
Maailmanparantajat ovat yden aatteen ihmisiä.
Jos haluaa ihan aidosti ajaa jotain hienoa asiaa, on opiskeltava ala. On tiedettävä myös, mitä negatiivista siihen liittyy.- Anonyymi
Tavallaan huikea kuin äitinsä kaunis ja kuuluisa ooppera laulaja Malena Ernman.
Lähde Vikibedia.- Anonyymi
Vaikeaa kun on sairauksia elämässä, toivon Gretalle hyvää jatkoa elämässä.
Tellukalle kaikkea hyvää elämässä.
- Anonyymi
Suomen viherpellet, eikun purjeveneellä töihin, maailma pelastuu....
- Anonyymi
Tuskin niin voi sanoa. Kunnioitan häntä mitä saanut aikaan maailmassa, mutta kaikilla ihmisillä on vaikeuksia jonain aikoina elämässä.
- Anonyymi
Huolestuttavaa on se, että hänellä jää nyt tämän "matkailun" takia koulu kesken.
On sanonut jopa, että miksi opiskella, kun tulevaisuutta ei välttämättä ole.
Jos tulevaisuutta ei ole, niin mitä se tämä matkailu ympäri maailmaa enää sitten hyödyttää?Mielestäni Greta on hyväksikäytetty pikkutyttö, yhden asian tyttö kuten autistit yleensä. Älykäs autisti hämmentää tiedoillaan ja ulosannillaan, mutta jos seuraa älykkästä autistia vuosia huomaa hänen polkevan paikoillaan. Ideoita ja suunnitelmia on, mutta niiden loppuun vieminen jää aina puolitiehen.
- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Mielestäni Greta on hyväksikäytetty pikkutyttö, yhden asian tyttö kuten autistit yleensä. Älykäs autisti hämmentää tiedoillaan ja ulosannillaan, mutta jos seuraa älykkästä autistia vuosia huomaa hänen polkevan paikoillaan. Ideoita ja suunnitelmia on, mutta niiden loppuun vieminen jää aina puolitiehen.
Aikamoista vähättelyä ja tyhmänsekaista ylimielisyyttä (kyllä minä tiedän millaisia älykkäät autistit ovat) sinun puoleltasi. Sanot hyväksikäytetyksi pikkutytöksi hyvin itsenäiseltä vaikuttavaa nuorta naista ja takerrut hänen aspergerin syndroomaansa ikäänkuin se olisi pääasia ja ikäänkuin tämä ominaisuus mitätöisi tai jotenkin 'selittäisi' Gretan tekemiset ja ajaman asian.
Tiedät siis jo etukäteen, että Gretan ideoiden ja suunnitelmien "loppuun vieminen jää aina puolitiehen"?! Mitä tarkoitat loppuun viemisellä? Mikä Gretan olisi mielestäsi vietävä loppuun? Onko Greta jo jättänyt jotain puolitiehen? Jos, niin mitä?
Bessie - Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Mielestäni Greta on hyväksikäytetty pikkutyttö, yhden asian tyttö kuten autistit yleensä. Älykäs autisti hämmentää tiedoillaan ja ulosannillaan, mutta jos seuraa älykkästä autistia vuosia huomaa hänen polkevan paikoillaan. Ideoita ja suunnitelmia on, mutta niiden loppuun vieminen jää aina puolitiehen.
”Yhden asian tyttö”, tuollaisen hokeman olet jostain kuullut ja nyt olet niin aspergerin syndrooman asiantuntijaa. Pakkoko on joka asiaa sorkkia, vaikka ei ole mitään hajua.
korpikirjailija kirjoitti:
Mielestäni Greta on hyväksikäytetty pikkutyttö, yhden asian tyttö kuten autistit yleensä. Älykäs autisti hämmentää tiedoillaan ja ulosannillaan, mutta jos seuraa älykkästä autistia vuosia huomaa hänen polkevan paikoillaan. Ideoita ja suunnitelmia on, mutta niiden loppuun vieminen jää aina puolitiehen.
Yhden asian ihmisiä on aina ollut. Ehkä on hyvä, että joku ottaa elämänikäiseksi työkseen maailmanparannuksen, se herättää muissakin ihmisissä ajatuksia ja ehkä yritystä.
Greta on nuori, hän ehtii vielä huomata, että pelkkä asiasta puhuminen eri foorumeilla ei riitä, on tehtävä myös jotain. On tiedettävä, mitä tekee, on tunnettava asia. On saatava mukaan muutkin.
Joten kyllä Greta vielä ehtii koulunsa käydä, kunhan on saanut sanomansa mahdollisimman laajalle.
Onnea vain valitsemalleen tielle.Makriina2 kirjoitti:
Yhden asian ihmisiä on aina ollut. Ehkä on hyvä, että joku ottaa elämänikäiseksi työkseen maailmanparannuksen, se herättää muissakin ihmisissä ajatuksia ja ehkä yritystä.
Greta on nuori, hän ehtii vielä huomata, että pelkkä asiasta puhuminen eri foorumeilla ei riitä, on tehtävä myös jotain. On tiedettävä, mitä tekee, on tunnettava asia. On saatava mukaan muutkin.
Joten kyllä Greta vielä ehtii koulunsa käydä, kunhan on saanut sanomansa mahdollisimman laajalle.
Onnea vain valitsemalleen tielle.En ole huolestunut Gretan koulunkäynnistä. Kuten kirjoitin hän on älykäs ja käy koulunsa, jatkannee yliopistoon.
Hän ei lennä, mutta kiinnostaisi tietää paljonko rahaa on sijoitettu purjehdusmatkan järjestelyyn ja itse purjehdukseen. Vaatetuksesta päätellen bonsoreita on, Gretahan on mitä myyvin mainostaulu.
Rahaa kuluu vaikka se raha olisi voitu käyttää vaikka sademetsien suojeluun.korpikirjailija kirjoitti:
En ole huolestunut Gretan koulunkäynnistä. Kuten kirjoitin hän on älykäs ja käy koulunsa, jatkannee yliopistoon.
Hän ei lennä, mutta kiinnostaisi tietää paljonko rahaa on sijoitettu purjehdusmatkan järjestelyyn ja itse purjehdukseen. Vaatetuksesta päätellen bonsoreita on, Gretahan on mitä myyvin mainostaulu.
Rahaa kuluu vaikka se raha olisi voitu käyttää vaikka sademetsien suojeluun.Sepä!
Yhden suuren ajatuksen edesauttamiseksi pitää sijoittaa purjehdusmatkaan ja sen ympärillä touhuaviin ihmisiin rahnaa, mjnkä olisi aivan mainiosti voinut antaa suoraan ilmaston ja luonnon suojeluun. Mutta kukapa siitä olisi kuullut, siihen uskonut ja kunnioittanut! Mainokseen pitää satsata.
Nyt jokainen edistyksellinen ihminen tuntee Gretan, Nyt menee sanoma paksuunkin kalloon. Urhea Greta aaltojen armoilla viemässä maailman tärkeintä sanomaa merten yli.
Mutta koulu odottaa häntä vielä, Vastahan hän oli 13 v. kun tämä ponnistus alkoi. Nyt kai vuotta vanhempi.
En ole seurannut mediasta, mitä Amerikoissa nyt on tapahtunut, kun hän on perillä. Mutta tuskin purjehtii enää takaisin.Makriina2 kirjoitti:
Sepä!
Yhden suuren ajatuksen edesauttamiseksi pitää sijoittaa purjehdusmatkaan ja sen ympärillä touhuaviin ihmisiin rahnaa, mjnkä olisi aivan mainiosti voinut antaa suoraan ilmaston ja luonnon suojeluun. Mutta kukapa siitä olisi kuullut, siihen uskonut ja kunnioittanut! Mainokseen pitää satsata.
Nyt jokainen edistyksellinen ihminen tuntee Gretan, Nyt menee sanoma paksuunkin kalloon. Urhea Greta aaltojen armoilla viemässä maailman tärkeintä sanomaa merten yli.
Mutta koulu odottaa häntä vielä, Vastahan hän oli 13 v. kun tämä ponnistus alkoi. Nyt kai vuotta vanhempi.
En ole seurannut mediasta, mitä Amerikoissa nyt on tapahtunut, kun hän on perillä. Mutta tuskin purjehtii enää takaisin.Hän on nyt 16v.
Oli 15, viime syksynä, kun aloitti sen lakkoilun. Kävi peruskoulun viimeistä luokkaa silloin ja nyt olisi ollut lukioon meno, jos olisi halunnut jatkaa koulua.
Näyttää kyllä monta vuotta nuoremmalta, kun on niin pienikokoinen ja lapsen oloinen muutenkin.
Tässä sinulle hänen Amerikan tapahtumiaan. Näkyy olevan livelähetys meneillään juuri nyt
https://theintercept.com/2019/09/06/greta-thunberg-naomi-klein-climate-change-livestream/?fbclid=IwAR2btPQ4nFTFsEmL7XXHoPiMFfCGJ0DbvsEnE7dwrhFyMXEwcSkfvkrgTfUTellukka kirjoitti:
Hän on nyt 16v.
Oli 15, viime syksynä, kun aloitti sen lakkoilun. Kävi peruskoulun viimeistä luokkaa silloin ja nyt olisi ollut lukioon meno, jos olisi halunnut jatkaa koulua.
Näyttää kyllä monta vuotta nuoremmalta, kun on niin pienikokoinen ja lapsen oloinen muutenkin.
Tässä sinulle hänen Amerikan tapahtumiaan. Näkyy olevan livelähetys meneillään juuri nyt
https://theintercept.com/2019/09/06/greta-thunberg-naomi-klein-climate-change-livestream/?fbclid=IwAR2btPQ4nFTFsEmL7XXHoPiMFfCGJ0DbvsEnE7dwrhFyMXEwcSkfvkrgTfUTai sitten voi katsoa tuupilta hänen haastatteluaan jenkeissä
https://www.youtube.com/watch?v=Vw58ckJdDmI- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
En ole huolestunut Gretan koulunkäynnistä. Kuten kirjoitin hän on älykäs ja käy koulunsa, jatkannee yliopistoon.
Hän ei lennä, mutta kiinnostaisi tietää paljonko rahaa on sijoitettu purjehdusmatkan järjestelyyn ja itse purjehdukseen. Vaatetuksesta päätellen bonsoreita on, Gretahan on mitä myyvin mainostaulu.
Rahaa kuluu vaikka se raha olisi voitu käyttää vaikka sademetsien suojeluun.Mikä se bonsori on ?
Tellukka kirjoitti:
Tai sitten voi katsoa tuupilta hänen haastatteluaan jenkeissä
https://www.youtube.com/watch?v=Vw58ckJdDmITellukka täällä oli yöllä kolmen korvilla myös toinen valvoja, satuitko tunnintamaan yönkulkijan. Kylmätotuushan potee unettomuutta satutuitko huomaamaan?
korpikirjailija kirjoitti:
Tellukka täällä oli yöllä kolmen korvilla myös toinen valvoja, satuitko tunnintamaan yönkulkijan. Kylmätotuushan potee unettomuutta satutuitko huomaamaan?
Mites minä siellä kolmen kieppeillä, kun nävyn istuneen ja kirjoittaneen täällä kahden kieppeillä (meidän aikaa).
Yöllä näkyvät tuollakin jenkeissä valvovan. Tuostapa innostuin seuraamaan heidän lähetystään pitemmänkin aikaa.
Olihan siinä välillä suorastaan hengellisen hurmoskokouksen tuntua vaikka ilmastosta sen aihen oli.
Valvon yleensäkin tuonne aamuun, kolmeen ja neljään. Ihan vain siitä ilosta kun ei tarvitse lähteä aamulla töihin ja se tuntuu olevan normaali vuorokausirytmini. Unettomuudesta ei ole kysymys, kun nukahdan heti pääni tyynyyn painettua ja nukun sen kahdeksan tuntia, ellei minua herätetä.
Kylmiksestä minulla on omat epäilyni, että hän lienee yövuorossa töissä silloin, kun kirjoittelee tänne palstoille yöllä. Potkut joutaisi antaa mokomalle ...Tellukka kirjoitti:
Mites minä siellä kolmen kieppeillä, kun nävyn istuneen ja kirjoittaneen täällä kahden kieppeillä (meidän aikaa).
Yöllä näkyvät tuollakin jenkeissä valvovan. Tuostapa innostuin seuraamaan heidän lähetystään pitemmänkin aikaa.
Olihan siinä välillä suorastaan hengellisen hurmoskokouksen tuntua vaikka ilmastosta sen aihen oli.
Valvon yleensäkin tuonne aamuun, kolmeen ja neljään. Ihan vain siitä ilosta kun ei tarvitse lähteä aamulla töihin ja se tuntuu olevan normaali vuorokausirytmini. Unettomuudesta ei ole kysymys, kun nukahdan heti pääni tyynyyn painettua ja nukun sen kahdeksan tuntia, ellei minua herätetä.
Kylmiksestä minulla on omat epäilyni, että hän lienee yövuorossa töissä silloin, kun kirjoittelee tänne palstoille yöllä. Potkut joutaisi antaa mokomalle ...Voihan kylmä tietty olla vielä työelämässä. Luin jostain, että kipuja olisi, jotka estää nukkumisen.
Kuten sinäkin niin minäkin nukahdan heti kun silmät suljen. Pruukaan pelata subokua enne nukahtamista se jos mikä pitää silmät ja aivot tarkkoina vaan kun sulkee koneen, se on siinä. Tuossa kahdentoista kieppeillä olen valmis unten maille.
Onko tietoo millä pelillä tyttö palaa Eurooppaan. Tulisko kuumailmapallolla?korpikirjailija kirjoitti:
Voihan kylmä tietty olla vielä työelämässä. Luin jostain, että kipuja olisi, jotka estää nukkumisen.
Kuten sinäkin niin minäkin nukahdan heti kun silmät suljen. Pruukaan pelata subokua enne nukahtamista se jos mikä pitää silmät ja aivot tarkkoina vaan kun sulkee koneen, se on siinä. Tuossa kahdentoista kieppeillä olen valmis unten maille.
Onko tietoo millä pelillä tyttö palaa Eurooppaan. Tulisko kuumailmapallolla?Ei hän aivan heti tunnu olevan palaamassa takaisin. Kai hän käyttää kokonaisen vuoden ympäri jenkkilää ja latinomaita kierrellen seurueensa kanssa, kun sitä hyväntahtoisten lahjoittamaa rahaa heillä näkyy olevan. Bussilla kuuluu liikkuvan ja päämääränä mennä Boliviaankin lietsomaan koululakkoa.
Voidaanhan siellä olla huuli pyöreänä, että mikä se sellainen koulu on, kun luin Wikiltä, että siellä "maaseudun lasten on usein koulun sijasta osallistuttava tukemaan perheensä taloutta".
Mites se muuten jenkeissä? Kulkeekos siellä bussit purjeilla vai millä?Tellukka kirjoitti:
Ei hän aivan heti tunnu olevan palaamassa takaisin. Kai hän käyttää kokonaisen vuoden ympäri jenkkilää ja latinomaita kierrellen seurueensa kanssa, kun sitä hyväntahtoisten lahjoittamaa rahaa heillä näkyy olevan. Bussilla kuuluu liikkuvan ja päämääränä mennä Boliviaankin lietsomaan koululakkoa.
Voidaanhan siellä olla huuli pyöreänä, että mikä se sellainen koulu on, kun luin Wikiltä, että siellä "maaseudun lasten on usein koulun sijasta osallistuttava tukemaan perheensä taloutta".
Mites se muuten jenkeissä? Kulkeekos siellä bussit purjeilla vai millä?Kuten jo kirjoitin, isolla rahalla ostettu tuote, joka vetoaa ihmisten tunteisiin. Ketä kohtaan tunteet kallistuu lie ihailijoilla hurmoksen keskellä hämärän peitossa.
Ilmastonmuutokseen vai pikku-Gretan söpöön persoonaan.- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Kuten jo kirjoitin, isolla rahalla ostettu tuote, joka vetoaa ihmisten tunteisiin. Ketä kohtaan tunteet kallistuu lie ihailijoilla hurmoksen keskellä hämärän peitossa.
Ilmastonmuutokseen vai pikku-Gretan söpöön persoonaan.Jälleen kerran maapallo on huomattavan ilmastonmuutoksen kourissa. Tällä kertaa ihminen voi pienentää ilmakehään ja meriin kertyvää saastetta.
Ilmastomme tilasta huolestuneet ihmiset, kuten Greta Thunberg ovat oikealla asialla. Seuraava millenium on ehkä jo ihmiskunnalle katastrofaalinen.
- vanha paapa Anonyymi kirjoitti:
Jälleen kerran maapallo on huomattavan ilmastonmuutoksen kourissa. Tällä kertaa ihminen voi pienentää ilmakehään ja meriin kertyvää saastetta.
Ilmastomme tilasta huolestuneet ihmiset, kuten Greta Thunberg ovat oikealla asialla. Seuraava millenium on ehkä jo ihmiskunnalle katastrofaalinen.
- vanha paapaAsia on oikea sen ymmärrän.
Greta istui aluksi yksin osoittamassa mieltään kyltteineen. Missä olivat silloin nuoren koulutytön ystävät?
Aspergerlapsen sosiaaliset kyvyt ovat rajoittuneet. Hän on pieni aikuinen, lapsi aikuisten maailmassa.
Videokuvauksissa näen tyytyväisen tytön.
Hänestä on tullut kuuluisa.
Miten hänen jatkossa käy riippuu kestääkö hänen psyykeesä riepottelun ympäri maailmaa. Toivon, että kestää. Ehkä hän ei kaipaa ikäistensä seuraa joten hän ei jää vaille mistään.- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Asia on oikea sen ymmärrän.
Greta istui aluksi yksin osoittamassa mieltään kyltteineen. Missä olivat silloin nuoren koulutytön ystävät?
Aspergerlapsen sosiaaliset kyvyt ovat rajoittuneet. Hän on pieni aikuinen, lapsi aikuisten maailmassa.
Videokuvauksissa näen tyytyväisen tytön.
Hänestä on tullut kuuluisa.
Miten hänen jatkossa käy riippuu kestääkö hänen psyykeesä riepottelun ympäri maailmaa. Toivon, että kestää. Ehkä hän ei kaipaa ikäistensä seuraa joten hän ei jää vaille mistään.Siinäpä oikein bsygolooki taas latelemassa jostain hömppälehdestä lukemiaan Asperger-syndroomasta. Miten kehtaat tehdä typeriä ja loukkaavia johtopäätöksiäsi asiasta ja ennen kaikkea nuoresta ihmisestä, josta et mitään tiedä. Meneppäs nyt sen keski-ikäisen kuopuksesi kanssa vääntämään kiviä grilliin, et tiedä yhtään mitään lapsista etkä nuorista.
Anonyymi kirjoitti:
Siinäpä oikein bsygolooki taas latelemassa jostain hömppälehdestä lukemiaan Asperger-syndroomasta. Miten kehtaat tehdä typeriä ja loukkaavia johtopäätöksiäsi asiasta ja ennen kaikkea nuoresta ihmisestä, josta et mitään tiedä. Meneppäs nyt sen keski-ikäisen kuopuksesi kanssa vääntämään kiviä grilliin, et tiedä yhtään mitään lapsista etkä nuorista.
En osaa sanoa kuinka paljon sinä sitten Gretasta tiedät.
En häntä tunne henkilökohtaisesti minäkään, mutta luulisi Gretan äidin kuitenkin tietävään omasta lapsestaan ja hänen diagnooseistaan.
Hänen äitinsä on kirjoittanut Gretalla olevan, ei pelkästään Asperger, vaan myös diagnoosi OCD. Varmaan tiedätkin, mikä se on, kun tunnut olevan ekspertti Aspergerissäkin.
Kaikille toisille ei ehkä tuo kirjainyhdistelmä ole tuttu, mutta se sisältää muun muassa, että :
"... useimmiten se esiintyy potilaan pakonomaisina ajatusmalleina ja/tai tapana tehdä joitakin rituaalinomaisia tehtäviä eli pakkotoimintoja, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta tai katastrofilta."
Ja juuri tuollaisestahan Gretan tapauksessa on kysymys.- Anonyymi

Ja juuri tuollaisestahan Gretan tapauksessa on kysymys.En tiedä enkä ole väittänyt tietäväni, mutta en myöskään tule mestaroimaan vieraan lapsen psyykeä keskustelupalstalle. Antakaa lapsen olla rauhassa, ottakaa kantaa hänen sanomaansa. Vaikkapa turhista lennoista .
Tellukka kirjoitti:
En osaa sanoa kuinka paljon sinä sitten Gretasta tiedät.
En häntä tunne henkilökohtaisesti minäkään, mutta luulisi Gretan äidin kuitenkin tietävään omasta lapsestaan ja hänen diagnooseistaan.
Hänen äitinsä on kirjoittanut Gretalla olevan, ei pelkästään Asperger, vaan myös diagnoosi OCD. Varmaan tiedätkin, mikä se on, kun tunnut olevan ekspertti Aspergerissäkin.
Kaikille toisille ei ehkä tuo kirjainyhdistelmä ole tuttu, mutta se sisältää muun muassa, että :
"... useimmiten se esiintyy potilaan pakonomaisina ajatusmalleina ja/tai tapana tehdä joitakin rituaalinomaisia tehtäviä eli pakkotoimintoja, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä oletetulta uhkalta tai katastrofilta."
Ja juuri tuollaisestahan Gretan tapauksessa on kysymys.Seurustelin aikoinani aspergerpojan isän kanssa. Luin muutaman kirjan koska en tiennyt mistä oli kysymys. Henkilökohtaisesti minulle avautui tietämys autismin eri tasoista. Vaikka ystäväni poika oli vaikeasti autisti hänellä oli kykyjä joihin normaali lapsi ei kykene esim. huippuun kehittynyt näkömuisti.
Mieheni on toiminut erityiskoulun rehtorina ja testannut erityislasten kykyjä selviytyä koulumaailmassa. Lisäksi tuttavapiiriimme kuuluu kaksi älykästä aspergeria. Toisella sosiaalinen kanssakäyminen on rajoittunutta, mutta esim. Rakentamisen suunnittelu ja tekninen toteutus huippuluokkaa ja toinen asperger, joka opiskelee, suorittaa yliopistotutkintoja, mutta ei taida ikinä oikeesti valmistua mihinkään ammattiin.korpikirjailija kirjoitti:
Seurustelin aikoinani aspergerpojan isän kanssa. Luin muutaman kirjan koska en tiennyt mistä oli kysymys. Henkilökohtaisesti minulle avautui tietämys autismin eri tasoista. Vaikka ystäväni poika oli vaikeasti autisti hänellä oli kykyjä joihin normaali lapsi ei kykene esim. huippuun kehittynyt näkömuisti.
Mieheni on toiminut erityiskoulun rehtorina ja testannut erityislasten kykyjä selviytyä koulumaailmassa. Lisäksi tuttavapiiriimme kuuluu kaksi älykästä aspergeria. Toisella sosiaalinen kanssakäyminen on rajoittunutta, mutta esim. Rakentamisen suunnittelu ja tekninen toteutus huippuluokkaa ja toinen asperger, joka opiskelee, suorittaa yliopistotutkintoja, mutta ei taida ikinä oikeesti valmistua mihinkään ammattiin.Ps. näitä ihmelapsia on ympärillämme ja jos katsomme avoimin silmin näemme heissä ihastuttavia ja vihastuttavia piirteitä.
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä enkä ole väittänyt tietäväni, mutta en myöskään tule mestaroimaan vieraan lapsen psyykeä keskustelupalstalle. Antakaa lapsen olla rauhassa, ottakaa kantaa hänen sanomaansa. Vaikkapa turhista lennoista .
Luulin sinun tietävän paljonkin, koska kirjoitit, ettei joku toinen tiedä mitään lapsista ja nuorista.
Greta on itsekin sanonut kerta toisensa jälkeen olevansa poikkeava, eikä niinkuin normaalit nuoret ja lapset yleensä.- Anonyymi
Ja hän poikkeaa erinomaisen rohkealla tavalla. - Nm. Normaalit ovat sopuleita
Anonyymi kirjoitti:
Ja hän poikkeaa erinomaisen rohkealla tavalla. - Nm. Normaalit ovat sopuleita
Nimenomaan sopuleita ja se näkyy tuosta nykyisestä liikehdinnästä:
"Sopulit, erityisesti tunturisopuli, ovat tunnettuja massavaelluksistaan".
On sitten kyllä niitäkin nuoria, jotka eivät ole sopuleita, vaan suorittavat oppivelvollisuuttaan, kun sopulimassat vaeltavat lakkoilemaan.- Anonyymi
Vain pieni osa koululaisista on lakkoillut eli suurin osa on ollut opin tiellä. Pienemmästä joukosta on vain pidetty isompi meteli. - Nm. Tuumi tarkemmin
Anonyymi kirjoitti:
Vain pieni osa koululaisista on lakkoillut eli suurin osa on ollut opin tiellä. Pienemmästä joukosta on vain pidetty isompi meteli. - Nm. Tuumi tarkemmin
Niinhän se.
"Tyhjät tynnyrit ne kovimmin kolisee".- Anonyymi
Nii-in; media. - Nm. Osaavat otsikoinnin
- Anonyymi
Maailma pelastuu kun lopetamme kaikenlaisen koulunkäynnin ja opiskelun ja palaamme takaisin aikaan, ennen kärrynpyörän keksimistä.
- Anonyymi
Sitähän se Greta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitähän se Greta.
Greta on oppivelvollisuutensa suorittanut. Täällä on hänen autismiaan selostettu, ehkä hän ei pärjäisikään lukiossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Greta on oppivelvollisuutensa suorittanut. Täällä on hänen autismiaan selostettu, ehkä hän ei pärjäisikään lukiossa.
Asperger syndrooma on hovitason autismia. Ruotsin kuninkaallakin on as-piirteitä.
Anonyymi kirjoitti:
Greta on oppivelvollisuutensa suorittanut. Täällä on hänen autismiaan selostettu, ehkä hän ei pärjäisikään lukiossa.
Hän on oppivelvollisuutensa suorittanut.
Siksi ihmettelenkin, että miksi hän sen kylttinsä kanssa vieläkin kulkee, että on koululakossa. Purjeveneessäkin.
Aivan sama vaikka ei enää koulua kävisikään, mutta se ei tunnu oikealta, että hän yllyttää koululakkoon niitä, joilla vielä on oppivelvollisuus kesken.
On samaan aikaan maita, joissa on suorastaan yleellisyyttä saada käydä koulua ja oppia lukemaan, mutta perheillä ei ole siihen varaa, kun pitää mennä töihin jo alaikäisinä, että saa leipää suuhunsa.
Kiittämättömiä nuo lakkoilijat, kun eivät ymmärrä kuinka suuren lahjan yhteiskunta on heille tarjonnut kustantaessaan heille koulunkäynnin.
- Anonyymi
meillä ilmastohöpötys päättyi siihen kun totesin elektroniikkalaitteiden hiilijalanjäljen liian suureksi ja keräsin kännykät läppärit kaikki pelikoneet pois ja ilmoitin että tehdään ilmastoteko ja myydään kyseiset laitteet alkaen elää kunnon maailmanpeöastajain elämää jolloin kakarat ilmoittivat että ilmastohöpinä ei kiinnosta enää,varsinkin kun elektroniikkakasan huipulla komeilivat kulkuneuvojen avaimet eli olisi ollut polkupyörän käyttöä tiedossa.
- Anonyymi
Aika moni muukin on käsittänyt aiheen väärin eli päin hevon peetä. - Nm. Ota selvää - ensin
Ilmaston suojeleminen onnistuu vasta, kun siihen heräävät kaikki. Päättäjät, tuotantolaitokset, kaupungit, metsien tuhlaajat, merten roskaajat, karjankasvattajat, autoilijat, me maailman asukkaat, kaikki 7 miljardia luontoa tuhlaavat ja itsekkäät ihmiset, jotka olemme ottaneet tosissaan yhden Raamatun lauseen, jossa luvataan ihmiselle oikeus hyödyntää maailmamme ja kaikki, mitä siinä on, kasvit ja eläimet.
Alkuperäiskansat ovat osanneet hyödyntää elinympäristöään oikein. He ovat ottaneet luonnosta vain sen minkä tarvitsevat ja sallineet luonnon paikata arvet, mutta teollistunut maailma vie luonnolta jatkuvuuden , käyttää, tuhlaa ja myy.
Varmaan tarvitaan Gretan kaltaisia yhden ajatuksen ihmisiä, jotka eivät lakkaa puhumasta muutoksen välttämättömyydestä.
Tällaiset ihmiset ovat nykypäivän Donkkihotteja, jotka taistelevat tuulimyllyjä vastaan.
Toivottavasti Greta kuitenkin selviää omassa elämässään ja ymmärtää, että muutakin elämää on, ja että kouluttautumalla hän pystyy ajamaan suurta aatettaan paljon tehokkaammin kuin koulunsa jättänyt teinityttö.
Hän on nyt joutumassa uhriksi mainosmaailmalle, joka pahimmassa tapauksessa käyttää hänen ehdottomuuttaan hyväkseen. Toivottavasti häntä suojellaan maailman myrskyissä.Makriinan ajatuksiin voin minäkin yhtyä . Mielestäni tuon eksyneen oloisen tytön asema mediamyllytyksessä ja ympäri maailmaa riepottelussa on sydäntäsärkevän hauras ja haavoittuvainen. Mielestäni hän on tehnyt enemmän kuin oman osansa, nyt on - ja olisi ollut jo kauan sitten -hänen vuoronsa viettää huoletonta teinin elämää. Kun hän - vai vanhemmatko - valitsi lukion sijasta purjehdusmatkan maailmalle valistamaan , tuntui että nyt menee lopullisesti liiallisuuksiin, kyseessä on sentään alaikäinen. Onkohan hän saanut normaalin lapsuuden, vai onko pikkuvanhaa tyttöä rohkaistu siihen rooliin. Toteuttavatko vanhemmat omia pyrkimyksiään hänen kauttaan.
En kovin hyvin Asperger-syndroomaa tunne, ja siinähän on paljon eri asteita ja muotoja. Osa kasvaa tavallaan ulos lapsuuden ja nuoruuden vaikeuksista oikealla tuella. Vanhemmilla on suuri vastuu, tässä tapauksessa näyttää että vanhemmat tukevat tätä medianäkyvyyttä. Oli motiivit miten yleishyödyllisiä tahansa, lapsen ja nuoren elämä on tärkein, oikeus elää ikäkautensa mukaisesti kaikissa olosuhteissa, paljon myös ikäistensä seurassa. Siitä huolimatta, että tyttö nauttii elämäntavastaan, tai ainakin siltä näyttää ulospäin.Tässä tuli kaksi kommenttis Makriinalta ja Ramoonalta samoilla sisällöillä kuin kannanottoni ylempänä.
Saastumiselta ei maapalloa enää pelasteta. Kuka pelastaa pikku Gretan?- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Tässä tuli kaksi kommenttis Makriinalta ja Ramoonalta samoilla sisällöillä kuin kannanottoni ylempänä.
Saastumiselta ei maapalloa enää pelasteta. Kuka pelastaa pikku Gretan?Eikö kuitenkin ole hyvä asia, että on ihmisiä jotka haluavat "pelastaa maapallon saastumiselta"?
Ei voi kuin ihmetellä miten tunnepitoisesti sinä suhtaudut (tai olet suhtautuvinasi) Gretaan. Syynä ilmeisesti hänen ulkonäkönsä ja se, että tiedät hänen olevan 'erilainen'. Järjellä, tosiasioiden valossa realistisesti ja laajemmin asioita katsovalle ja ajattelevalle tuskin tulee ensisijaisesti mieleen, että "pikku Greta" pitäisi pelastaa.
Koulun kesken jättäminen (?), välivuoden /tai vuosien) pitäminen, toisen asteen koulutuksen hankkimisen siirtäminen tai jättäminen pois suunnitelmista ihan muuten vain tai hyvin erilaisista, mutta perustelluista yksilöllisistä syistä johtuen on hyvin yleistä. Yleistä on myös koulusta lintsaaminen ja erilaisten oikeiden tai tekosyiden takia koulusta pois jääminen.
Varmaa on, että Greta saa nyt todella paljon oppia ja kokemuksia joita hän ei koulussa saisi.
On tietysti mahdollista, että tämä julkisuus ja vaihe hänen elämässään ei ole hänen tulevaisuuttaan ajatellen hyvä juttu, mutta pidän sitä epätodennäköisenä. Arvelen pilkkaajien, suoranaisten kiusaajien, kohtuuttomia odotuksia ja vaatimuksia ääneen huutavien typerysten jne., kuitenkin olevan vain pieni vähemmistö. Luulen myös Gretan osaavan ottaa asiallisen kritiikin vastaan ja asiattoman ja kiusaamisen puolelle menevänkin käsittelemään, varsinkin koska häntä ei varmaan yksin jätetä näiden asioiden kanssa. Luotan myös siihen, että hänellä on lähellään tukijoita ja "pelastajia", mm. rakastavat vanhemmat.
Bessie - Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Tässä tuli kaksi kommenttis Makriinalta ja Ramoonalta samoilla sisällöillä kuin kannanottoni ylempänä.
Saastumiselta ei maapalloa enää pelasteta. Kuka pelastaa pikku Gretan?Lastensuojeluvirasto mahdollisesti, tai sitten adoptointi euroopankomission komissaarille?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö kuitenkin ole hyvä asia, että on ihmisiä jotka haluavat "pelastaa maapallon saastumiselta"?
Ei voi kuin ihmetellä miten tunnepitoisesti sinä suhtaudut (tai olet suhtautuvinasi) Gretaan. Syynä ilmeisesti hänen ulkonäkönsä ja se, että tiedät hänen olevan 'erilainen'. Järjellä, tosiasioiden valossa realistisesti ja laajemmin asioita katsovalle ja ajattelevalle tuskin tulee ensisijaisesti mieleen, että "pikku Greta" pitäisi pelastaa.
Koulun kesken jättäminen (?), välivuoden /tai vuosien) pitäminen, toisen asteen koulutuksen hankkimisen siirtäminen tai jättäminen pois suunnitelmista ihan muuten vain tai hyvin erilaisista, mutta perustelluista yksilöllisistä syistä johtuen on hyvin yleistä. Yleistä on myös koulusta lintsaaminen ja erilaisten oikeiden tai tekosyiden takia koulusta pois jääminen.
Varmaa on, että Greta saa nyt todella paljon oppia ja kokemuksia joita hän ei koulussa saisi.
On tietysti mahdollista, että tämä julkisuus ja vaihe hänen elämässään ei ole hänen tulevaisuuttaan ajatellen hyvä juttu, mutta pidän sitä epätodennäköisenä. Arvelen pilkkaajien, suoranaisten kiusaajien, kohtuuttomia odotuksia ja vaatimuksia ääneen huutavien typerysten jne., kuitenkin olevan vain pieni vähemmistö. Luulen myös Gretan osaavan ottaa asiallisen kritiikin vastaan ja asiattoman ja kiusaamisen puolelle menevänkin käsittelemään, varsinkin koska häntä ei varmaan yksin jätetä näiden asioiden kanssa. Luotan myös siihen, että hänellä on lähellään tukijoita ja "pelastajia", mm. rakastavat vanhemmat.
BessieTätä mieltä miekii on. Greta T on turvallisella tiellä, hyvissä käsissä. Kansankodin teini-ikoni on sytyttänyt tuhannet ja tas tunannet maapallon ilmaston pelastamistalkoisiin.
Se alkaa niin pienestä periaatteessa. Meillä päin osa nuorisosta kyllä nukkuu. He roskaavat ympäri vuoden asuinalueillaan. Nuuskarasioita, rytättyjä juomapulloja ja tölkkejä yllä riittää kaupungin siivoustoimella. Anonyymi kirjoitti:
Eikö kuitenkin ole hyvä asia, että on ihmisiä jotka haluavat "pelastaa maapallon saastumiselta"?
Ei voi kuin ihmetellä miten tunnepitoisesti sinä suhtaudut (tai olet suhtautuvinasi) Gretaan. Syynä ilmeisesti hänen ulkonäkönsä ja se, että tiedät hänen olevan 'erilainen'. Järjellä, tosiasioiden valossa realistisesti ja laajemmin asioita katsovalle ja ajattelevalle tuskin tulee ensisijaisesti mieleen, että "pikku Greta" pitäisi pelastaa.
Koulun kesken jättäminen (?), välivuoden /tai vuosien) pitäminen, toisen asteen koulutuksen hankkimisen siirtäminen tai jättäminen pois suunnitelmista ihan muuten vain tai hyvin erilaisista, mutta perustelluista yksilöllisistä syistä johtuen on hyvin yleistä. Yleistä on myös koulusta lintsaaminen ja erilaisten oikeiden tai tekosyiden takia koulusta pois jääminen.
Varmaa on, että Greta saa nyt todella paljon oppia ja kokemuksia joita hän ei koulussa saisi.
On tietysti mahdollista, että tämä julkisuus ja vaihe hänen elämässään ei ole hänen tulevaisuuttaan ajatellen hyvä juttu, mutta pidän sitä epätodennäköisenä. Arvelen pilkkaajien, suoranaisten kiusaajien, kohtuuttomia odotuksia ja vaatimuksia ääneen huutavien typerysten jne., kuitenkin olevan vain pieni vähemmistö. Luulen myös Gretan osaavan ottaa asiallisen kritiikin vastaan ja asiattoman ja kiusaamisen puolelle menevänkin käsittelemään, varsinkin koska häntä ei varmaan yksin jätetä näiden asioiden kanssa. Luotan myös siihen, että hänellä on lähellään tukijoita ja "pelastajia", mm. rakastavat vanhemmat.
BessieOn jokapäiväistä ajatteluani toimia luontoa säästäen. Teen oman osani niin hyvin kuin mahdollista. Kuitenkaan lentämistä en jätä. Kuka nyt tällä ikää jaksaa maata myöten tai meriä seilaten siirtyä pitkiä matkoja paikasta toiseen. Siinä suhteen olen mukavuudenhaluinen ja rahakin ratkaisee ei ole sponsoreita.
Ihmettet suhtautumistani Gretaan. Se on osa minua, osa äidin vaistoani.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lastensuojeluvirasto mahdollisesti, tai sitten adoptointi euroopankomission komissaarille?
Turha vakavaaa asiaa vähätellä. Kyllä minustakin tuo Greta on valjastettu kaupallisuuteen, kamalaan mediahässäkkään joka ei ole enää tuon perheen hallinnassa. Lapsi on menettänyt varhaisen teini-iän ja liian suuren osan koulustaan julkisuudelle. Olkoon vaikka miten hyvä asia, rajat on kyllä ylitetty ja vanhemmat vastuussa, Kai se Ruotsin koululaitoskin on niin lepsu, että saa olla poissa miten paljon vaan . Eikös tuollainen autistilapsi tarvitse juuri vakaita oloja , ei maailmalla kuljettamista ja toreilla mieltä osoittamassa. Kai Gretalla ystäviäkin on, milloin hän ehtii heitä tavata ?Tyttö raukka.
On siellä Ruotsissakin nukkuvaa nuorisoa ja vastapainoksi riehuvia. Nuuskatkin tulee Ruotsista. Olkoon vaan turvallinen tie kun isä määrää tahdin eikä tyttö varmaan pääse koskaan yksin ulos, mutta ei se ole nuoren elämää ! Haluatteko omalle lapselle tuollaisen elämän ? Meillä voi olla tuon ikäisiä lapsenlapsia. Heille kuuluu koulu, kivat harrastukset ja kaverit. Anonyymi kirjoitti:
Tätä mieltä miekii on. Greta T on turvallisella tiellä, hyvissä käsissä. Kansankodin teini-ikoni on sytyttänyt tuhannet ja tas tunannet maapallon ilmaston pelastamistalkoisiin.
Se alkaa niin pienestä periaatteessa. Meillä päin osa nuorisosta kyllä nukkuu. He roskaavat ympäri vuoden asuinalueillaan. Nuuskarasioita, rytättyjä juomapulloja ja tölkkejä yllä riittää kaupungin siivoustoimella.Tuollahan nuo liiraavat huvikseen autojensa kanssa kaiket iltaa ja yötä parkkipaikoilla polttaen bensaa ja irroittaen renkaista sitä mikromuovia ilmaan vaikka Greta toruu jenkkiläisiä, että siellä ilmastokriisi on jotain mihin uskotaan tai ei uskota, mutta siellä, mistä hän tulee, ilmastokriisi on tosiasiaa.
https://www.aftonbladet.se/tv/a/295307/kangan-till-usa-dar-jag-kommer-ifran-ar-klimatkrisen-ett-faktum
- Anonyymi
Iltastosta: Kaikkein tärkeintä on veden kierto maailmassa.
Suomessa on kai turve aivoissa, tulisi kieltää sen käyttö kaikissa maissa .- Anonyymi
Tuoreimman tutkimuksen mukaan on tultu siihen tulokseen, että kaikkein tärkeintä maailmassa on VERENKIERTO, "Iltasto" tulee sitten seuraavana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuoreimman tutkimuksen mukaan on tultu siihen tulokseen, että kaikkein tärkeintä maailmassa on VERENKIERTO, "Iltasto" tulee sitten seuraavana.
Ei näytä olevan.
Anonyymi kirjoitti:
Tuoreimman tutkimuksen mukaan on tultu siihen tulokseen, että kaikkein tärkeintä maailmassa on VERENKIERTO, "Iltasto" tulee sitten seuraavana.
Naapurin mummo valitteli aikoinaan huonoa veronkiertoaan.
- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Naapurin mummo valitteli aikoinaan huonoa veronkiertoaan.
Naapurin mummosi valittelema veronkierto aikanaan on vain parantunut entisestäänkin nykyään.Terv. Veronalle.
- Anonyymi
Vedestä on nyt haittaa Suomessakin ja muualla koska veden käyttö maailmassa ei ole normaalia ex USA ja muutkin, vesi on se elämän lähde. Kaikki muut ilmastossa ovat nolla puheita.
- Anonyymi
Kyllä se vain on niin, että jos kaikki pohjoismaalaiset lapset lopettaisivat kokonaan koulunkäyntinsä ja alkaisivat löhöämään loppuikänsä kotisohvillaan tai julkisten rakennuksien rappusilla, niin maailma taatusti pelastuisi. Siis kaikki vanhemmat, jos lapsesi haluaa mennä jostakin syystä kouluun, niin silloin on otettava yhteys ilmastonsuojeluvirastoon, joka antaa ohjeet mm. miten lapsi saadaan kotiutettua sohvalle tai vaihtoehtoisesti istumaan vaikkapa eduskuntatalon rappusille kuudeksi tunniksi päivässä vuoden koeajalla.
- Anonyymi
Maapallo aavikoituu auringon vaikutuksesta joka vuosi yli 100.000 neliökilometriä lisää. Ihmiskuntakin hyötyeläimineen on tässä mukana.
Merien saastuminen lisää ja niiden puhdistuminen olisi ehkä mahdollista. Thames-joki oli pahimmillaan viime vuosisadan loppupuolella. Ehkä on vielä toivoa. - Anonyymi
Greta Thunberg sai YK:n Amnestypalkinnon. Yli 200 valtion ihmiset ovat olleet kiinnostuneita ilmastonparantamis asioista.
IHMISOIKEUSJÄRJESTÖ Amnesty International on myöntänyt ruotsalaiselle Greta Thunbergille ”Omantunnon suurlähettilään” tunnustuksen, kertoo uutistoimisto AFP. Kyseessä on järjestön merkittävin palkinto.
16-vuotiaan Thunbergin lisäksi järjestö palkitsi Fridays for Future -nuorisoliikkeen, joka on järjestänyt koulunkäyntilakkoja ilmaston hyväksi eri puolilla maailmaa.
Eli mitä Greta ja tämä nuorisoliike ovat saanut aikaseksi ilmaston muutoksen hyväksi ....olleet koululakossa.IHMISOIKEUSJÄRJESTÖ Amnesty International on myöntänyt ruotsalaiselle Greta Thunbergille ”Omantunnon suurlähettilään” tunnustuksen, kertoo uutistoimisto AFP. Kyseessä on järjestön merkittävin palkinto.
16-vuotiaan Thunbergin lisäksi järjestö palkitsi Fridays for Future -nuorisoliikkeen, joka on järjestänyt koulunkäyntilakkoja ilmaston hyväksi eri puolilla maailmaa.
Eli mitä Greta ja tämä nuorisoliike ovat saanut aikaseksi ilmaston muutoksen hyväksi ....olleet koululakossa.- Anonyymi
Korppikotka kirjoitti:
IHMISOIKEUSJÄRJESTÖ Amnesty International on myöntänyt ruotsalaiselle Greta Thunbergille ”Omantunnon suurlähettilään” tunnustuksen, kertoo uutistoimisto AFP. Kyseessä on järjestön merkittävin palkinto.
16-vuotiaan Thunbergin lisäksi järjestö palkitsi Fridays for Future -nuorisoliikkeen, joka on järjestänyt koulunkäyntilakkoja ilmaston hyväksi eri puolilla maailmaa.
Eli mitä Greta ja tämä nuorisoliike ovat saanut aikaseksi ilmaston muutoksen hyväksi ....olleet koululakossa.Korppikotka jaksaa nuorta urheaa tyttöä nokkia, jopa palkinnon mitätöisit. Miksi kopsaat tänne palkinnon, vaikka et sitä hänelle soisi ? Onneksi et päästä yhtään mistään. Greta on saanut aikaan enemmän kuin monen maan johtajat ja hänen puheensa ovat itämässä ainakin nuorten kuulijoidensa mielessä. Hän on uhrannut aikaansa hyvälle asialle. Koulunsa hän on hoitanut myös, oppivelvollisuus on suoritettava vaikka olisi poissa koulusta. Jotkut käyvät kotikouluakin. Hän on vasta 16, hän ehtii vaikka mitä, opiskellakin. Mutta hän puhuu nyt, koska ilmaston muutos ei odota.
Mitä itse olet uhrannut ilmaston eteen ? Sitä kasvisruokaa mainostat siksi, että oli pakko muuttaa ruokavalio. Ilmastonparantamisasioista ollaan oltu kiinnostuneita jo kymmeniä vuosia ennen Gretan syntymistä, pidetty suuria ilmastokokouksia ja ilmastomarsseja.
Jos et ole niistä kuullut kuin nyt vasta, niin olet nukkunut umpisukkelissa valosuojat silmillä.Anonyymi kirjoitti:
Korppikotka jaksaa nuorta urheaa tyttöä nokkia, jopa palkinnon mitätöisit. Miksi kopsaat tänne palkinnon, vaikka et sitä hänelle soisi ? Onneksi et päästä yhtään mistään. Greta on saanut aikaan enemmän kuin monen maan johtajat ja hänen puheensa ovat itämässä ainakin nuorten kuulijoidensa mielessä. Hän on uhrannut aikaansa hyvälle asialle. Koulunsa hän on hoitanut myös, oppivelvollisuus on suoritettava vaikka olisi poissa koulusta. Jotkut käyvät kotikouluakin. Hän on vasta 16, hän ehtii vaikka mitä, opiskellakin. Mutta hän puhuu nyt, koska ilmaston muutos ei odota.
Mitä itse olet uhrannut ilmaston eteen ? Sitä kasvisruokaa mainostat siksi, että oli pakko muuttaa ruokavalio.Minähän tunnen sympatiaa Gretaa kohtaan. Aikuiset ovat valjastaneet hänet ilmaston saastekuorman vetojuhdaksi. Pieni tyttö vielä.
Mitä itse olet tehnyt ilmaston muutoksen eteen?
- Anonyymi
Aika veitikka "Fistbumppasi" Obaman kanssa :D
No sitä se olisi puuttunut, että olisi kieltäytynyt, kun Obama sitä ehdotti ja tyrkytti nyrkkiään.
- Anonyymi
Mitäs kenenkään pitäisi Greta T:a väheksyä. Pohjolan ilmiömäisimpiä neitosia juuri nyt omalla sektorillaan. Toivotan hänelle kaikkea hyvää.
No siitähän tehköön jokainen ihan itse omat päätelmänsä.
Minusta vain tuntuu kuin väheksyisit nyt muita Pohjolan neitosia. Osaahan suurin osa 16v täällä lukea, mutta ei tietty pitäisi kaikilta muiltakaan kysellä sellaista mitä paperissa ei lue.
https://www.youtube.com/watch?v=5hiFVmae32I- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
No siitähän tehköön jokainen ihan itse omat päätelmänsä.
Minusta vain tuntuu kuin väheksyisit nyt muita Pohjolan neitosia. Osaahan suurin osa 16v täällä lukea, mutta ei tietty pitäisi kaikilta muiltakaan kysellä sellaista mitä paperissa ei lue.
https://www.youtube.com/watch?v=5hiFVmae32IKaikki eivät nykytiedon mukaan osaa edes lukea ja vielä harvemmat osaavat esiintyä ja puhua asiansa ymmärrettävällä tavalla suurten yleisöjen edessä. - Nm. Koetapa
- Anonyymi
Hän on sairas ihminen kuin vanhemmat.
On kuitenkin nollaa puhua ilmastosta ja vetää kaikki matkaan tässä näkyy missä järki.Kovin heppoisin perustein nimität koko perheen sairaaksi.
Jonkun on pakko ruveta vetämään Suurta Aatetta. Ei se muuten pysy suurena.
Greta saa ilmaston parantamisesta elämäntehtävän. On hyvä, että joku paneutuu siihen koko sydämestään ja toimii maailman omanatuntona.
Mutta kyllä olen silti sitä mieltä, että koulutus on paras taisteluase tässäkin kamppailussa.
Toivottavasti asia valkenee Gretallekin ihan oman huomion mukaan, niin että hän ymmärtää, mikä on kuitenkin parasta hänen ikäiselleen nuorelle. Nyt on opintojen aika. Tämän päivän nuoren ei tarvitse koulutusta etsiä. Hän voi kouluttautua ammattiin, jossa hän parhaiten voi työskennellä maailmankatsomuksensa mukaan.
Tsemppiä vaan!
Koululakkoilu ei ole paras ase,- Anonyymi
Makriina2 kirjoitti:
Kovin heppoisin perustein nimität koko perheen sairaaksi.
Jonkun on pakko ruveta vetämään Suurta Aatetta. Ei se muuten pysy suurena.
Greta saa ilmaston parantamisesta elämäntehtävän. On hyvä, että joku paneutuu siihen koko sydämestään ja toimii maailman omanatuntona.
Mutta kyllä olen silti sitä mieltä, että koulutus on paras taisteluase tässäkin kamppailussa.
Toivottavasti asia valkenee Gretallekin ihan oman huomion mukaan, niin että hän ymmärtää, mikä on kuitenkin parasta hänen ikäiselleen nuorelle. Nyt on opintojen aika. Tämän päivän nuoren ei tarvitse koulutusta etsiä. Hän voi kouluttautua ammattiin, jossa hän parhaiten voi työskennellä maailmankatsomuksensa mukaan.
Tsemppiä vaan!
Koululakkoilu ei ole paras ase,Samaa mieltä Makriina2. Mailman koko väetöstä on aspergereitä ainakin 2 %. Suomessakin as-henkilöitä on korkeissa viroissa. Tiedemiehiä, teologeja ym. ym.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaa mieltä Makriina2. Mailman koko väetöstä on aspergereitä ainakin 2 %. Suomessakin as-henkilöitä on korkeissa viroissa. Tiedemiehiä, teologeja ym. ym.
Korjaus; Po. maailman koko väestöstä...
- Anonyymi
Kun taipumukset ei viittaa millekään alalle voi ryhtyä ilmastoaktivistiksi.
- Anonyymi
Jos Jumala olisi halunnut ihmisten lentävän
hän ei olisi luonut lentokenttien turvatarkastuksia.
- Anonyymi
Sairas manipuloitu lapsi joka ei ymmärrä ilmaston muutoksesta enempää kuin sika pyhäpäivästä.Ihminen ei voi mitenkään vaikuttaa ilmaston muutokseen.Ennen ihmistä maapallolla on koettu ilmaston lämpeämisiä.
- Anonyymi
" Sairas manipuloitu lapsi " ymmärtää siis paremmin tiedemiesten jutut ja puheet kuin sinä. - Nm. Vai koetko olevasi tieteen tekijöitä viisaampi
- Anonyymi
Lastensuojelun pitäisi puuttua asiaan.
- Anonyymi
Greta tietää mistä raha tulee, sen tiesi aatukin.
Sanokaa nyt aivan oikeasti rehellinen mielipiteenne, että eikö tuo ahdistunut ja hysteerinen lapsiraukka pitäisi saada hoitoon, ennenkuin romahtaa totaalisesti.
Katsokaa tuo uusin video ja päätelkää aikuisena ihmisenä (ehkä itsekin äitinä tai isänä) itse, onko hänellä kaikki ok.
https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/3JQ71A/greta-thunberg-talar-i-fn-vi-kommer-aldrig-forlata-er- Anonyymi
Hän suhtautuu omaan asiaansa tunteella ja intohimoisesti. Ts. aivan samalla tavalla kuin kaikki nuoret omiin aiheisiinsa. Vai oletko jo unohtanut? - Nm. Nuoruus on tulta, tappuraa ja ehdottomuutta

Näkyy olevan.
Monta yötä peräkkäin taas liiranneet autoillaan tuolla parkkipaikoilla polttamassa bensaa ja irrottamassa renkaistaan sitä mikromuovia ilmaan.
Alkaa heti, kun kaupat alkavat menemään kiinni ja jatkuu se renkaitten ulvottaminen tuonne kolmeen ja neljään aamuyöstä.
Greta ei voi hyvin. Aivan paniikissa lapsiraukka niinkuin maailmanloppu tulisi huomenna.
Minusta on irvokasta/groteskia, että porukat hurraavat hänelle, sairaalle lapselle, ja taputtavat käsiään, kun toinen on hermoromahduksen partaalla.
Häntä pitäisi ennemminkin rauhoittaa, että kyllä sen ilmaston eteen jatketaan koko ajan parannusta niinkuin tähänkin asti, mene sinä pikkuinen vain lepäämään ja rauhoittumaan ja jätä se ilmastonparannus niitten huoleksi, joilla siihen on valmiudet.Tellukka kirjoitti:
Näkyy olevan.
Monta yötä peräkkäin taas liiranneet autoillaan tuolla parkkipaikoilla polttamassa bensaa ja irrottamassa renkaistaan sitä mikromuovia ilmaan.
Alkaa heti, kun kaupat alkavat menemään kiinni ja jatkuu se renkaitten ulvottaminen tuonne kolmeen ja neljään aamuyöstä.
Greta ei voi hyvin. Aivan paniikissa lapsiraukka niinkuin maailmanloppu tulisi huomenna.
Minusta on irvokasta/groteskia, että porukat hurraavat hänelle, sairaalle lapselle, ja taputtavat käsiään, kun toinen on hermoromahduksen partaalla.
Häntä pitäisi ennemminkin rauhoittaa, että kyllä sen ilmaston eteen jatketaan koko ajan parannusta niinkuin tähänkin asti, mene sinä pikkuinen vain lepäämään ja rauhoittumaan ja jätä se ilmastonparannus niitten huoleksi, joilla siihen on valmiudet.Fasessa pyöri filmi, jossa mahtipontinen Turmp saapui ympäristökokoukseen käveli Gretan ohi, tytön naama meni kireäksi ja kieli nousi palloksi poskeen. Ei hyvä.
- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Näkyy olevan.
Monta yötä peräkkäin taas liiranneet autoillaan tuolla parkkipaikoilla polttamassa bensaa ja irrottamassa renkaistaan sitä mikromuovia ilmaan.
Alkaa heti, kun kaupat alkavat menemään kiinni ja jatkuu se renkaitten ulvottaminen tuonne kolmeen ja neljään aamuyöstä.
Greta ei voi hyvin. Aivan paniikissa lapsiraukka niinkuin maailmanloppu tulisi huomenna.
Minusta on irvokasta/groteskia, että porukat hurraavat hänelle, sairaalle lapselle, ja taputtavat käsiään, kun toinen on hermoromahduksen partaalla.
Häntä pitäisi ennemminkin rauhoittaa, että kyllä sen ilmaston eteen jatketaan koko ajan parannusta niinkuin tähänkin asti, mene sinä pikkuinen vain lepäämään ja rauhoittumaan ja jätä se ilmastonparannus niitten huoleksi, joilla siihen on valmiudet." Greta ei voi hyvin. " ! Nii-in, en minäkään voisi tietäen , mitä iso joukko ihmisistä ajattelee aiheesta. Tai siis ei pysty / kykene / osaa ... ajatella ollenkaan. Tämä on jo pitkä ketju. Onkohan täällä yhtäkään, joka on katsonut tv:sta viime päivien uutisointia Grönlannista.
Niistä kertomuksista selviää, miksi Greta ei voi hyvin. Huligaanit ym. pahantekijät kuuluvat samaan joukkoon, vaikka heidän syynsä olisi eri. - Nm. Herätkää ns. aikuiset pahvit
A-studiossa haastateltiin Al holin leirillä, 13-vuotiasta ssuomalaistyttöä, että teki pahaa. Ollut naimisissa, aviomies kuollut taisteluissa. Käynyt vajaa kaksi vuotta koulua Suomessa ollessaan. Ei halua palata takaisin Suomeen.
Hänestähän voisi haastattelun perusteella kehittyä nuori Kalifaatin puolustaja.
Ei kai se koulunkäynti ole tarpeen jos tuntee palavaa halua tehdä jotai sisäistämänsä aatteen nimissä.
Greta väänsi itkua, tämä neitonen hermostuneesti käsiään ja kehoaanA-studiossa haastateltiin Al holin leirillä, 13-vuotiasta ssuomalaistyttöä, että teki pahaa. Ollut naimisissa, aviomies kuollut taisteluissa. Käynyt vajaa kaksi vuotta koulua Suomessa ollessaan. Ei halua palata takaisin Suomeen.
Hänestähän voisi haastattelun perusteella kehittyä nuori Kalifaatin puolustaja.
Ei kai se koulunkäynti ole tarpeen jos tuntee palavaa halua tehdä jotai sisäistämänsä aatteen nimissä.
Greta väänsi itkua, tämä neitonen hermostuneesti käsiään ja kehoaan- Anonyymi
Tyttö ressukka käy kovilla kierroksilla.
Näkee tuon jo maallikko, että hoitoa ja lepoa kiireesti.
Greta on 16-vuotias.
Me olemme eläkeiässä. Ikäeroa Gretaan ainakin 50- 60 v. Ei ole kovinkaan ystävällistä repostella teini-ikäisen maailmankatsomusta. Hänellä on oikeus mielipiteeseensä. Hänen maailmansa on erilainen kuin meidän siinä iässä oli.
Eikö olisi oikeus ja kohtuus sallia hänelle hänen asenteensa ja urhoollisuutensa.
Toivotaan, että hänellä on kylliksi läheisiä ja tukijoita tässä kamppailussa.
Ilmastonmuutos on tosiasia. On ihan turhaa miettiä, miksi ilmastomme lämpenee, koska siitä on nyt tullut politiikkaa. Niin tai näin, jotain on tehtävä. 5 viimeisintä vuotta ovat kuulemma lämpimimmät koko siitä ajanjaksosta, minkä aikana mittauksia on suoritettu, sanottiin tänään uutisissa.
Greta on nyt asian keulakuvana tällä hetkellä.Helsingin Sanomat.....Greta Thunberg katseli vierestä, kun Donald Trump marssi hänen ohitseen YK:ssa – ilmastoaktivisti ei koe mitään tarvetta tavata presidenttiä https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006248087.html?share=011f08e2f1bf90af1c2b7e7de72d2ddd
- Anonyymi
Iso iso iso iso iso iso iso iso iso iso iso iso iso iso iso iso iso iso iso iso iso iso.......isovanhempani kun ei ajatelleet silloin ilmastomuutosta ja päräyttelivät autoillaan aivan turhia kilometrejä ja toimivat muutenkin ilmaston vastaisesti joka asiassa niin saivat aikaan jääkauden. Häpeän sukuani.
No mutta sitten asiaan. Oikeasti ilmastonmuutokset johtuu ihan muusta kun ihmimistä joita maapallolla on. Toki järjetöntä meno maailmalla kun kaadetaan kuorma-autoista jäte jokiin kuten ennen Suomessa kaatopaikoille, tai jossain ilma niin huonoa että sitä on huono hengittää. Mutta ei noilla silti ole merkitystä tähän vouhotukseen ja mitä muka noista seuraa, emme pysty vaikuttamaan jos ilmasto muuttu. Kaikesta surkeinta on että Suomessa vouhotetaan, kun kaikki on hoidettu vimosen päälle. Jos oikeasti kaikella tuolla vouhkaamisella olisi edes vaikutuksia, niin Suomi hoitanut asiat mallilleen ja suomalaiset siitä paljon maksaneet ja ilmeisesti turhaan. Kun etsii maat jossa entinen asukkaita vaikka top kympin niin ne nauraa tälle Suomen touhulle, ja niiden vaikutus olisi satatuhatkertainen Suomeen nähden jos vaikuttaisi.
Nyt sitten tuli tämä kaikista säälittävin esiin kun lapsetkin sotkettiin asiaan. Uutisen alla olevissa kommenteissa totuus vaikka paljon se tuota lapsiraukkaa loukkaakin. Toivottavasti jotkut saadaan tuosta lapsen hyväksikäytöstä vastuuseen. Tuo lapsi ei itse edes taida ymmärtää missä mukana.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/670ba3db-4772-4245-9bdf-33ceef10587b- Anonyymi
Toki G.T tietää. Nyt ilmastonmuutoksen merkit ovat vaan niin hyvin näkyvissä. Jäätiköt sulavat paitsi napa-alueilla, myös kaikkialla maailman vuoristoissa.
Onhan tätä ennenkin tapahtunut. Silloin ei ollut vielä ihmisten muodostamaa sivilisaatiota tätä todistamassa. Nyt vielä hiidioksidipäästöt kirittämässä eroosiovaikutusta.
- Anonyymi
Suomen Vihreät. Itse eivät mitään mistään ymmärrä, mutta kun joku maksaa niin niin syövät ja annoksensa ottaa, taas on muutama tunti kivaa parantaen maailmaa.
Eivät edes ymmärrä oikeasti tuon nuoren tytön kohtaloa ja hänen omaa ymmärrystään. mutta siksi fanittavatkin vihreitä ja kuuluvat porukkaan tyhmään..- Anonyymi
Viha, pettymys ja raivo purkautui todella pienen Gretan Thungerg'in puheessa YK:ilmastokokouksessa.
Joku kirjoitti ylempänä " kun lapsetkin on sotkettu asiaan " voi sentään, etkö ymmärrä juuri nuoria ympäsi maailmaa, heitähän asia kipeimmin koskee !!!
Verratkaa meidän sukupolveemme, saimme tehdä tulevaisuudensuunnitelmamme ilman pelkoa ilmakehämme saastumisesta, ja synnyttää lapsemme uskoen tulevaisuuteen.
Sokeutuiko monet kuunnellen kuin itsestään selvänä vuosikausia millä sijalla olemme bruttokansantuotteessamme " hyvinvointivaltioiden " listalla.
Perin itsekästä se on globaalisti ajatellen.
Oikeutettua raivoa ja pettymystä oli luettavissa pienen urhoollisen Greta Thunberg'in
YK:n ilmastololouksessa. Hänen ja nuorten tulevaisuudennäkymät ovat maailmanlaajuisesti vaakalaudalla. Omien lastenlasteni joukossa on monet tytöt jo valinneet elämän ilman omia jälkeläisiä.
Kunnioitetaan nuorten oikeutta levottomuuteen, ja pyritään yksilöinäkin valinnoillamme osallistumaan paremman tulevaisuuden puolesta! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viha, pettymys ja raivo purkautui todella pienen Gretan Thungerg'in puheessa YK:ilmastokokouksessa.
Joku kirjoitti ylempänä " kun lapsetkin on sotkettu asiaan " voi sentään, etkö ymmärrä juuri nuoria ympäsi maailmaa, heitähän asia kipeimmin koskee !!!
Verratkaa meidän sukupolveemme, saimme tehdä tulevaisuudensuunnitelmamme ilman pelkoa ilmakehämme saastumisesta, ja synnyttää lapsemme uskoen tulevaisuuteen.
Sokeutuiko monet kuunnellen kuin itsestään selvänä vuosikausia millä sijalla olemme bruttokansantuotteessamme " hyvinvointivaltioiden " listalla.
Perin itsekästä se on globaalisti ajatellen.
Oikeutettua raivoa ja pettymystä oli luettavissa pienen urhoollisen Greta Thunberg'in
YK:n ilmastololouksessa. Hänen ja nuorten tulevaisuudennäkymät ovat maailmanlaajuisesti vaakalaudalla. Omien lastenlasteni joukossa on monet tytöt jo valinneet elämän ilman omia jälkeläisiä.
Kunnioitetaan nuorten oikeutta levottomuuteen, ja pyritään yksilöinäkin valinnoillamme osallistumaan paremman tulevaisuuden puolesta!Kiitos. Tämän kipeän ketjun paras anti. - Nm. Twelve points
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos. Tämän kipeän ketjun paras anti. - Nm. Twelve points
Samaa mieltä; Nm Tvelve points
- Anonyymi
Laps oli niin-niin tomerana YK:ssa.
Monella ainakin arabilla kävi mielessä ottaa vyö ja läiskiä Gretaa takalistolle. Tulee komentamaan meitä aikuisia....- Anonyymi
Kunhan Greta, muuten urhea ja asialleen kovin pitäytynyt nuori nainen, hän oppii, että aurinko polttaa maapallon ennemmin tai myöhemmin karrelle aavikoitumisen myötä. siitäkin huolimatta, että koko maailman ihmiset olisivat ilmastotalkoissa mukana.
- Anonyymi
Ei puhunut suomalaista englantia änkytystä ja rallia.
- Anonyymi
Miten on mahdollista että tästä lapsesta ei ole tehty lastensuojeluilmoitusta ja otettu huostaan vanhemmiltaan ? Aivan uskomatonta touhua kyllä, kuka ja ketkä kantaa vastuun kun se päivä tulee !?
- Anonyymi
Ketjussa on jo käynyt selväksi ettei Greta ole köyhän perheen lapsi. Vain hyvät tuki- ja taustavoimat mahdollistavat tuollaisen USA-kampanjan.
- Anonyymi
Kautta aikojen ovat ihmiset pesseet hiuksistaan ja iholtaan pois ilman epäpuhtauksia, mitä ne nyt milloinkin ovat olleet. Kampaajat ammattiryhmänä jopa ääneen puhuneet, kuinka hiukset keräävät llmasta likaa ja saasteita, ja ne tulee pestä. Mistä uutuudesta tämä Thunberg nyt sitten agiteeraa oikein maailman johtajille?
- Anonyymi
Heh heh, yöllä on pimeät ajatuksetkin!
- Anonyymi
Miljoonat ihmiset 150 erimaasta osallistuivat Greta T:n kampanjaan maapallon ilmaston hyväksi. Ei ihan tusina likka. Tsemppistä edelleen Gretalle.
Kyllä sitten ilmasto paranee.
Millä tavalla he kampanjoivat? Mitä he siis konkreettisesti tekevät ilmaston hyväksi muuta kuin vaativat jonkun toisten tekevän jotain?- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Kyllä sitten ilmasto paranee.
Millä tavalla he kampanjoivat? Mitä he siis konkreettisesti tekevät ilmaston hyväksi muuta kuin vaativat jonkun toisten tekevän jotain?Ei kannata haaskata ruutia enään, ei mene perille on jo käynyt selväksi.
Anonyymi kirjoitti:
Ei kannata haaskata ruutia enään, ei mene perille on jo käynyt selväksi.
Tuskin se nyt ruudilla ilmasto paranisikaan.
Onhan ne aktivistit täällä sitäkin kokeilleet.
Saisivat pitää pikkusen paussia siinä kampanjassaan jo, kun kovin on kylmäksi ilma mennyt. Ettei vain yöksi pakkasen puolelle vaikka on vasta syyskuu.
- Anonyymi
Kovasti innolla ovat monet, monet puolustamassa Gretaa täällä. Ja kun palsta on suljettu, aletaankin suunnittelemaan taas kerran "Ihanaa ja ihmeellistä" kaukomatkaa, luonnollisesti lentäen..ja käyttäen noilla matkoillaan turhaa ja tarpeetonta energiaa.
Huomaatteko tässä ristiriitaa?
Tiedän että näin on, koska niin monet ovat aivan tavattomalla innolla kertoilleet niistä kaukomatkoistaan, milloin missäkin "turistirysässä"..suorastaan lapsenlapsetkin mukanaan raahaten tai lapsille joululahjoiksi hankkimalla matkoja.
Kaksinaamaista, sanoisin. - Anonyymi
Mistä johtunee, että vanhat sedät ja tädit ovat isolla enemmistöllä yrittämässä torppaamaan mm. Gretan ilmastoaktiivisuutta.
Tavisihmiset eivät usko siihen että päästöjä ilmakehään tarvittoo mitenkää suitsia. Kyllä pitää.- Anonyymi
Mitä horiset?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä horiset?
Kattos toi noin kun nettikirjoittelu on tarkoitettu myös meille taviksille, Greta T ei kuulu mielestäni taviksiin. Mm. kirjailija Lasse Lehtinen Kallavedeltä moitti Gretaa aktiivisuudestaan ilmastoasiassa. L.L on jo myös ikääntynyt herra.

https://www.youtube.com/watch?v=YKKGxNzJnqQ
ei enää muuta,,,,,
- Anonyymi
Greta on kuin Haitta-aho.
Sama ilmiö.
Paasaa muttei itse mihinkään pysty.
Manipuloidut seuraavat ja ihailevat häntä
niinkuin "mestaria".
Gretalla ja hänen vanhemmillaan on lähtenyt "mopo käsistä".- Anonyymi
Kyllä, fanaattisuudessaan sama ilmiö.
Kaksi fanaatikkoa.
Vitu huikea mimmi Assburger Greta Thunberg. Vitu ruma. Petolinnun perse aamupaskan jälkeen. Hyi saatana. Yäk!
- Anonyymi
. . . sanoi Miss Hintikka. Hyvä on sanoa, kun kävi Hondurasista hakemassa uudet hampaat, kun vanhat meni kiristellessä muusiksi.
Leveä hymy kirkastaa mustimmankin naaman. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
. . . sanoi Miss Hintikka. Hyvä on sanoa, kun kävi Hondurasista hakemassa uudet hampaat, kun vanhat meni kiristellessä muusiksi.
Leveä hymy kirkastaa mustimmankin naaman.Miss Hintikka! Millainen on oma naamasi? Sinulla on vielä rasistinen mielikin.
- Anonyymi
Me nuoret pyhtääläiset olemme Gretan puolella. Te wanhat kääkät olette pian haudassa. Me kärsimme ilmaston muutoksesta. Se pahenee koko ajan. Hävetkää Gretan vastustajat!
- Anonyymi
Kerro joku konkreettinen esimerkki miten te nyt kärsitte Suomessa ilmastonmuutoksesta ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerro joku konkreettinen esimerkki miten te nyt kärsitte Suomessa ilmastonmuutoksesta ?
Fennoskandian aluella tapahtuu nopeimmin ilmastonmuutosta. Viime talvi oli vielä hyvä, mutta talven aika on lyhentymässä. Aurinkoa on vähän. Nyt on syyssateiden vähäisyys uhka pohjavesivarannoille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Fennoskandian aluella tapahtuu nopeimmin ilmastonmuutosta. Viime talvi oli vielä hyvä, mutta talven aika on lyhentymässä. Aurinkoa on vähän. Nyt on syyssateiden vähäisyys uhka pohjavesivarannoille.
Tässä kesässä ja syksyssä ei ole ollut mitään erikoisen poikkeavaa.
Kaikki ilmiöt toistuvat aika ajoin.
- Anonyymi
Jotenkin surullista, et mummerot, jotka itsekin ovat tehneet nuorena kaikenlaisia aspergeri juttujaan ja muita juttuja. Arvostelevat ja tekevät diagnoosejaan ammattitaitoisesti, eikä kateellisuuttaan tai narsisminsa vuoksi, jippii!
- Anonyymi
Missä ja mikä ammattitaito näkyy? Ammattitaitoa siivoukseen, ostarin kassan tehtäviin, vaihetyöhön autotehtaan kokoonpanolinjalla?
Mikä tahansa ammatti ei anna perustietoja ilmastonmuutokseen, joten mummerot voisivat ensin perehtyä asiaan ja antaa sitten lausuntojaan nettiin.
Älä sure. Kukaan ei noiden mielipiteiden takia menetä uskoaan maailmanparannukseen. Anonyymi kirjoitti:
Missä ja mikä ammattitaito näkyy? Ammattitaitoa siivoukseen, ostarin kassan tehtäviin, vaihetyöhön autotehtaan kokoonpanolinjalla?
Mikä tahansa ammatti ei anna perustietoja ilmastonmuutokseen, joten mummerot voisivat ensin perehtyä asiaan ja antaa sitten lausuntojaan nettiin.
Älä sure. Kukaan ei noiden mielipiteiden takia menetä uskoaan maailmanparannukseen.Kun tuossa tuon siivouksen mainitsit, niin kyllä meidät (ent.)siivoojat perehdytettiin ympäristökysymyksiin siivouskoulutuksessa jo viime vuosituhannella..
Miljö oli yksi oppiaine koko koulutuksen ajan.
Siivousfirmat, joissa työskentelin olivat ISO 14001 sertifioituja.
Jos et satuisi tietämään (vaikka tietysti tuollaisena enemmänkin kuin perustietoisena tiedätkin) mitä se tarkoittaa, niin "ISO 14001 sertifioitu ympäristöjärjestelmä on maailman tunnetuin ympäristöjärjestelmämalli, joka on osoitus ympäristöasioiden hyvästä hoidosta ja jatkuvasta kehittämisestä. "
- Anonyymi
Greta Thunberg on tuonut ihmisten tietoa asperger-ominaisuudesta. Se johtaa usein kiinnostuskohteiden erilaisuuteen. Kuten nyt Gretankin tapauksessa.
Ketjussa on huudettu silmät suitsirenkaina em. nuoren naisen sairaudesta. Hyvissä olosuhteissa as voi merkitä suuren lahjakkuuden kehittymiseen. - Anonyymi
Tässä kevättalvella aloitetussa ketjussa ei ole väitetty aloittajan puolelta että Greta T olisi mikään uhri. Kyllä hän itse ominut pitkällä aikavälillä uhkaavan ilmaston muutoksen ja sen että asialle pitäisi tehdä jotain, ja nopeasti.
- Anonyymi
Niin mieltäni lämmitti kun tänään pääministerin haastatteleohjelman loppupuolella pääministeri Rinne sanoi antavansa täyden tukensa Greta Thunberin työlle.
Anonyymi kirjoitti:
Niin mieltäni lämmitti kun tänään pääministerin haastatteleohjelman loppupuolella pääministeri Rinne sanoi antavansa täyden tukensa Greta Thunberin työlle.
Eurooppalaisista valtiomiehistä vain aniharva vastustaa Gretan kannustamaa ilmastotalkooaatetta. Nuorten kuuluukin pitää siitä mekkalaa.
Anonyymi kirjoitti:
Niin mieltäni lämmitti kun tänään pääministerin haastatteleohjelman loppupuolella pääministeri Rinne sanoi antavansa täyden tukensa Greta Thunberin työlle.
"""Rinne sanoi antavansa täyden tukensa Greta Thunberin työlle."""
Millä tavalla hän konkreettisesti antaa sen täyden tukensa?
Miksi vain Gretan työlle? Miksi ei kaikkien ympäristöjärjestöjen (joita on ollut kymmeniä vuosia ennen Gretaa) työlle?
Sanoillako hän vain tukee? No nehän ei paljon paina politikon sanat ja helppo (nykyisisn pakkokin) livauttaa, ettei leimata "ilmastomuutoksen kieltäjäksi".
Teoillako hän antaa tukensa? Minkälaisilla? Rahallisestiko vai omilla teoillaan; lopettamalla lentämisen, autoilun, alkamalla vegaaniksi, lopettamalla (vessa)paperin käytön ... ? Vai nostamalla bensan ja muovikassien hintaa?Tellukka kirjoitti:
"""Rinne sanoi antavansa täyden tukensa Greta Thunberin työlle."""
Millä tavalla hän konkreettisesti antaa sen täyden tukensa?
Miksi vain Gretan työlle? Miksi ei kaikkien ympäristöjärjestöjen (joita on ollut kymmeniä vuosia ennen Gretaa) työlle?
Sanoillako hän vain tukee? No nehän ei paljon paina politikon sanat ja helppo (nykyisisn pakkokin) livauttaa, ettei leimata "ilmastomuutoksen kieltäjäksi".
Teoillako hän antaa tukensa? Minkälaisilla? Rahallisestiko vai omilla teoillaan; lopettamalla lentämisen, autoilun, alkamalla vegaaniksi, lopettamalla (vessa)paperin käytön ... ? Vai nostamalla bensan ja muovikassien hintaa?Jos minä olisin päättäjien paikalla, niin minä tukisin Fridays For Futurea konkreettisesti määräämällä 4-päiväisen kouluviikon ja jatkamalla peruskoulua parilla vuodella.
Kaikki lapset saisivat osoittaa mieltään (ilmaston hyväksi) perjantaisin menettämättä opetuksesta mitään. Kaikilla kun ei ole mahdollisuutta siihen yksityisopetukseen, niinkuin Gretalla itsellään oli.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Jos minä olisin päättäjien paikalla, niin minä tukisin Fridays For Futurea konkreettisesti määräämällä 4-päiväisen kouluviikon ja jatkamalla peruskoulua parilla vuodella.
Kaikki lapset saisivat osoittaa mieltään (ilmaston hyväksi) perjantaisin menettämättä opetuksesta mitään. Kaikilla kun ei ole mahdollisuutta siihen yksityisopetukseen, niinkuin Gretalla itsellään oli.Näinhän asia on. Greta on etuoikeutettu pikkuvarakkaiden vanhenpiensa avulla. Kuitenkin ruotsissa on kymmeniatuhansia koulutetumpia ja kauniimpia tyttöjä, mutta heillä ei ole sitä Gretan sisäistä paloa lähteä kampanjoimaan mielestään hyvän asian puolesta.
Anonyymi kirjoitti:
Näinhän asia on. Greta on etuoikeutettu pikkuvarakkaiden vanhenpiensa avulla. Kuitenkin ruotsissa on kymmeniatuhansia koulutetumpia ja kauniimpia tyttöjä, mutta heillä ei ole sitä Gretan sisäistä paloa lähteä kampanjoimaan mielestään hyvän asian puolesta.
Tulisieluisia apostoleja ja evankelistoja on ollut kautta aikojen.
Heillä vain huonot mainostajat, etteivä ole päässeet lööppeihin.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinhän asia on. Greta on etuoikeutettu pikkuvarakkaiden vanhenpiensa avulla. Kuitenkin ruotsissa on kymmeniatuhansia koulutetumpia ja kauniimpia tyttöjä, mutta heillä ei ole sitä Gretan sisäistä paloa lähteä kampanjoimaan mielestään hyvän asian puolesta.
Mitäs tekemistä kauneudella tässä on, "ei siitä kauniista naamasta montaa velliä keitetä", sanoi aikanaan entinen vanhus. Kauneuskilpailut on erikseen.
Muutoin olen samaa mietä siitä, että sisäinen palo kampanjaa kohtaan on vain harvoilla ihmisillä. - Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Tulisieluisia apostoleja ja evankelistoja on ollut kautta aikojen.
Heillä vain huonot mainostajat, etteivä ole päässeet lööppeihin.Niinpä. Tai asia jota lähtevät kannattamaan ei ole suurta yleisöä kiinnostavaa. Ilmastonmuutos huolestuttaa miljoonia ihmisiä globaalisti.
Greta T on sisäistänyt tärkeän asian. Kuuluisuus hänestä tulee. Anonyymi kirjoitti:
Niinpä. Tai asia jota lähtevät kannattamaan ei ole suurta yleisöä kiinnostavaa. Ilmastonmuutos huolestuttaa miljoonia ihmisiä globaalisti.
Greta T on sisäistänyt tärkeän asian. Kuuluisuus hänestä tulee.Hän on jo kuuluisampi kuin ilmastoasiat.
Suuri osa hänen kuulijakunnastaan vaikuttaa menneen vain livenä näkemään ja hurraamaan Gretaa. Katsoin hänen puhettaan Kanadasta. Siis, kun ihminen vain aukaisi suutaan sanomatta edes mitään, niin kansa hurmaantui taputtamaan ja huutamaan.
Sitten hän sanoi puolikkaan lauseen (ilmastoon liittymättömän) ja sama riehaantuminen. Noin sitä jatkuin yli viisi minuttia, sitten en enempää välittänyt katsoakaan, kun siinä oli nyt kaikki nähty ja kuultu. Siihen mennessä ei ilmastosta mitään ...- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Hän on jo kuuluisampi kuin ilmastoasiat.
Suuri osa hänen kuulijakunnastaan vaikuttaa menneen vain livenä näkemään ja hurraamaan Gretaa. Katsoin hänen puhettaan Kanadasta. Siis, kun ihminen vain aukaisi suutaan sanomatta edes mitään, niin kansa hurmaantui taputtamaan ja huutamaan.
Sitten hän sanoi puolikkaan lauseen (ilmastoon liittymättömän) ja sama riehaantuminen. Noin sitä jatkuin yli viisi minuttia, sitten en enempää välittänyt katsoakaan, kun siinä oli nyt kaikki nähty ja kuultu. Siihen mennessä ei ilmastosta mitään ...Ei se kyllä Gretan syytä ole, että nykyajan sopulilaumat käyttäytyvät kaikkien idoliensa edessä samalla viisiin. Jos on nimi, laumat luulevat, että se on joku hieno, hyvä, oikea ja kaikkea, mitä kannattaa kannustaa ja hurrata. - Nm. Joukkohurmaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se kyllä Gretan syytä ole, että nykyajan sopulilaumat käyttäytyvät kaikkien idoliensa edessä samalla viisiin. Jos on nimi, laumat luulevat, että se on joku hieno, hyvä, oikea ja kaikkea, mitä kannattaa kannustaa ja hurrata. - Nm. Joukkohurmaa
Maapallon ilmaston lämpeminen tarkoittaa koko pallon alueella olevaa jääpeitteen häviämistä. Viimeinen paikka missä jäätä viimeksi on, on Siperian ikiroudan alue.
Antarktiksen jäätikkö saattaa kokonan sulaa jo seuraavalla vuosisadalla.
Siitä seuraa merenpinnan kohoaminen nykyisestä ehkä metrillä. Meitä täällä pohjolassa se ei haittaa, mutta Hollannissa padot eivät enää estäisi viljeltäville alangoille.
Matalat etelänmeren saaret ovat jo nyt asuinkelvottomia. Joukkoliikkeeseen ilmaston saastumisen vähentämiseksi on jo nyt maailman herättävä. Tähän Greta T halua kiirehtimistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maapallon ilmaston lämpeminen tarkoittaa koko pallon alueella olevaa jääpeitteen häviämistä. Viimeinen paikka missä jäätä viimeksi on, on Siperian ikiroudan alue.
Antarktiksen jäätikkö saattaa kokonan sulaa jo seuraavalla vuosisadalla.
Siitä seuraa merenpinnan kohoaminen nykyisestä ehkä metrillä. Meitä täällä pohjolassa se ei haittaa, mutta Hollannissa padot eivät enää estäisi viljeltäville alangoille.
Matalat etelänmeren saaret ovat jo nyt asuinkelvottomia. Joukkoliikkeeseen ilmaston saastumisen vähentämiseksi on jo nyt maailman herättävä. Tähän Greta T halua kiirehtimistä.Jooo-jooo, mutta miten kaikki tuo liittyy siihen kommenttiin, johon vastaat? - Nm. Lipsahtiko
- Anonyymi
Greta Tornberg ei ole itse kirjoittanut puhetta, vaan ainuiset. Lehden mukaan tyttö on autistinen ja hieman jälkeenjäänyt yksilö. Tämä tempaus on aikuisten keksimä, koska juuri tällainen on hyvä kohauttamaan Ruotsin mainetta ylöspäin. Tyttö ei sairautena takia itse edes älyä keksiä yhtäkään järkeä puhetta. Joku hihhuli keksi tämän autistisen tytön asialle. Ei tämä ole tytön itsensä keksimä kun hänen sairaudet ja ikä otetaan huomioon.
- Anonyymi
"Jälkeenjäänyt yksilö"! Pitäisikö sun huolehtia omastasi paremmin, kun olet noinkin 'hyvin kartalla' siitä sairaudesta, joka hänellä on? - Nm. Mihin sinä olet jäänyt
- Anonyymi
Autistinen ihminen on hyvinkin älykäs. Ei pidä mitätöidä tuntematonta.
- Anonyymi
Kaikki pohjoismaiden hallitukset ovat Greta Tunbergin kampanjaa tukemassa!
Millä tavalla ne tukevat?
Sanoillaan?
Slussenille tilattiin äskettäin Kiinasta 140 metriä pitkä kullan värinen silta, jonka valmistamisen ja tänne kuljettamisen on laskettu ilmastohaitallisesti vastaavan noin 3000 kertaa lentäen Tukholmasta Nykiin.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Millä tavalla ne tukevat?
Sanoillaan?
Slussenille tilattiin äskettäin Kiinasta 140 metriä pitkä kullan värinen silta, jonka valmistamisen ja tänne kuljettamisen on laskettu ilmastohaitallisesti vastaavan noin 3000 kertaa lentäen Tukholmasta Nykiin.Tilaus ei vielä aina merkitte mitää, arvoisa nm. Tellukka. Mäkin tilasin puhelinmyyjltä ohuen siiderin saattelemana kipulääkettä nesteenä.
Lähetysluluineen uusi kipulääke olisi maksanut 3.500 € litralta. Myyjä esitti, että ihmelääkettä laitetaan lasilliseen vettä aamuin illoin 4 tippaa.
Joku puuttus huijausyrityksee, lähetys ei koskaan tullut poistamaa kipujani. Miten tämä Greta ThunbErgiin liittyy? Ei niin mutta pian Greta tulee Suomeen esitelmöimään. Se tulee oleen iso tapahtuma. Anonyymi kirjoitti:
Tilaus ei vielä aina merkitte mitää, arvoisa nm. Tellukka. Mäkin tilasin puhelinmyyjltä ohuen siiderin saattelemana kipulääkettä nesteenä.
Lähetysluluineen uusi kipulääke olisi maksanut 3.500 € litralta. Myyjä esitti, että ihmelääkettä laitetaan lasilliseen vettä aamuin illoin 4 tippaa.
Joku puuttus huijausyrityksee, lähetys ei koskaan tullut poistamaa kipujani. Miten tämä Greta ThunbErgiin liittyy? Ei niin mutta pian Greta tulee Suomeen esitelmöimään. Se tulee oleen iso tapahtuma.Ei Greta tule vielä aikoihin Suomeen.
Saatte puhallella hiilidioksidia ilmaan aivan rauhassa, autoilla ja tehdä muutaman etelänmatkankin ennenkuin hän tulee.
Häntä kierrätellään nyt pari kuukautta ympäri jenkkilää kierrellen kaarrellen kohti Chileä, missä on joulukuun alussa ilmastohuippukokous, jonne on jo lähtenyt Amsterdamista hengenheimolaisten tukijoukkue matkaan.
https://www.theguardian.com/environment/2019/oct/02/activists-set-sail-across-the-atlantic-to-chile-to-demand-curbs-on-flying?fbclid=IwAR1RAyXN__pxb0RMPP9Np6qq_V-B-0nA1c0VfaNYXfearUYgCPK997ib1nw
- Anonyymi
Gretaa haastateltiin juuri äsken puoli tuntia Teema-kanavan ohjelmassa.
Katso 80 . Varmaan ihailijat olivat haltioissaan ?- Anonyymi
Hyvä että vanhempi väkikin kannustaa ilmastoaktiiveja, mutta keski-ikäisten ja nuorten asia tässä on kysymyksessä. Greta T ei ainakaan "nuku".
Milläs pelillä ne haastattelijat matkustivat jenkkeihin haastattelemaan Gretaa?
Purjeveneelläkö?
Etteivät vain lentäneet saastuttaen ilmakehää ja siten edistäneet ilmaston lämpenemistä.
- Anonyymi
Suapkohan Greta Thunberg osarauhan nopelin. Piän peukkuja pystyssä.
- Anonyymi
Jos se saakin oman pikkuisen sähköauton ja uudet aurinkopaneelit leikkimökin katolle?
Voi päästä paha irvistys, kun koko kupla puhkeaa.
Kuunnelkaa tiedemiehiä...heh...
- Anonyymi
Greta oli oikeassa vanhat ovat lapsia!!
- Anonyymi
Setä Putin sonoo teini -Grete olevan ilmaston sätkynukke. Uskotaanko Putin-setää?
- Anonyymi
Joku vanha kääkkä kirjoitti Gretan olevan ruma, sairas ja johdateltavissa oleva lapsi. Mielestäni persoonalliset kasvot. Mikä lie ivallisen kirjoittajan pärstäkerroin?
- notta perenkele - Anonyymi
Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista , luulis Gretaakin vituttavan kun tajuaa ettei tätä maailmaa koulupinnarit hallitse !
- Anonyymi
Aivan niin, kautta aikojen on juuri tapoihinsa juuttuneet vanhukset olleet hanakoita tuomitsemaan nuorisoaan. He, jotka eivät i t s e koskaan u s k a l t a n e e t nousta barrikaadeille vääryyttä vastaan !
- Anonyymi
Hän olisi paljon parempi hallitsija kuin ne seniilit sedät, jotka nyt monia maita hallitsevat. - Nm. Sotahullut suohon
- Anonyymi
Mut Greta ei ole tavallinen koulusta lintsaaja. Katsotaan ylihuomenna saako hän nobelsäätiöltä palkinnon. Upea napurimaan nuori nainen hän on.
. seniorkansalainen,Suomi Anonyymi kirjoitti:
Mut Greta ei ole tavallinen koulusta lintsaaja. Katsotaan ylihuomenna saako hän nobelsäätiöltä palkinnon. Upea napurimaan nuori nainen hän on.
. seniorkansalainen,SuomiSenhän nyt sanoo terve järkikin, ettei oppivelvollisuutensa suorittanut enää pysty olemaan koululintsaaja vaikka kulkeekin sellaisen koululakkokylttinsä kanssa.
Se vain on pahempi, kun hän yllyttää lintsaamaan sellaisia, joilla on oppivelvollisuus vielä kesken. Yllyttää siis laittomuuteen.
Ei kaikilla ole mahdollisuutta ja varaa yksityisopetukseen, niinkuin hänellä itsellään oli silloin, kun viimeisellä peruskoululuokallaan lakkoili perjantaisin.Anonyymi kirjoitti:
Aivan niin, kautta aikojen on juuri tapoihinsa juuttuneet vanhukset olleet hanakoita tuomitsemaan nuorisoaan. He, jotka eivät i t s e koskaan u s k a l t a n e e t nousta barrikaadeille vääryyttä vastaan !
Anonyymi 7.10. klo 06:20
Kaikella on aikansa.
Meidän nuoruudessamme ei vastaväitteitä ja uutuuksien esiin tuomista hyväksytty. sillä isämme olivat ase kädessä taistelleet meille JUURI tämä olomuodon, jossa elimme. Ei ollut oikein eikä Talvisodan henkeä kunnioittavaa arvostella olevia oloja, sitä paitsi Valpo kyllä vahti, etteivät soraäänet kuuluneet.
70-luvulla kyllä sitten uskallettiin!
Olisi pitänyt liittyä taistolaisiin, sillä HE tiesivät, kuinka maailmaa muutetaan: "Jollet ole puolellamme, olet meitä vastaan! Kenen kassia kannat!" Lakoilla ja devalvaatioilla yhteiskuntaa pidettiin pystyssä ja luotiin uutta ihmistä, joka ei koskaan vastusta aatetta, koska tietää, että tulevat olot ovat aina parhaat mahdolliset.
Uutta, uljasta aikaa muovattiin nuorisoon iskevillä menetelmillä. lauluilla, näytelmillä, julkimomme eturivissä. Siellä he kailottivat, Loirit, Kinnuset ja Kaisakorhoset.
Siihen aikaan uskallettiin nousta barrikaadeille vääryyttä vastaan.
Olisi vain tiedettävä, mikä itse asiassa se vääryys on, jota vastaan taistellaan!
Eipä ihan onnistunut sen ajan uho. Aikansa kuva kuitenkin.
Nyt on uhkana ilmastonmuutos. Pelastakaamme maailma. Se taistelu kuuluu nyt nuorille ja innokkaille sukupolville, ikäihmiset taistelivat muunlaisia vaikeuksia vastaan.
Eläkeläiset ovat taistelleet oman elintasonsa puolesta, ja nykyajan nuoret eivät edes tiedä, millaisia vaikeuksia sodan jälkeisessä Suomessa oli. Sen ajan läpi käyneet ihmiset eivät niitä aikoja muistele, se oli silloista elämää, asuntopulaa, kurjia palkkoja, puutetta, mutta tulevaisuudentoivoa.
Jokainen aika tuo omat aatteensa. Emmehän muuten menisi ikinä eteenpäin. Vastakkainasettelu ei tuo tulosta.
- Anonyymi
On se kivaa kun vielä saa autolla ajella ja lentokoneella lomalle kaukoitään , onneks ei vihervasserit ehdi mun elonaikana touhua stoppaamaan :D
- Anonyymi
Korven savenlätkijät taas nostaa tyhmää päätään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korven savenlätkijät taas nostaa tyhmää päätään!
Ai että on kivaa kun vanhoilla autonromuillani raitilla sauhuttelen ,ja Greetat ei voi estää :D
- Anonyymi
Jos koulusta poissa niin myös opintorahan vähennys !
- Anonyymi
500 tutkijan kirje YK:lle: ei ole mitään ilmastokatastrofia
https://vastavalkea.fi/2019/10/04/500-tutkijan-kirje-yklle-ei-ole-mitaan-ilmastokatastrofia/
Kirjeen allekirjoittaneet tutkijat
https://www.technocracy.news/wp-content/uploads/2019/09/ED-brochureversieNWA4-1.pdf- Anonyymi
Kahtiajako ilmastokäsityksissäkin saadaan aikaan, milloin minkäkin ei tieteellisen julkaisun avulla mediassa!
Sitten näitä polttoaineen korotuksia vastaan protestoivia latinohulinoitsijoita riehuu aivan ymmärrättöminä, kuten nyt Ecuadorissa.
Paras niiden raivoa on lähteä livohkaan! Niinhän tuo on kuin minä olisin kirjoittanut.
Tässä yksi kommenttini palstalle.
Vuodelta 2017:
"Jenkit tekivät viisaasti.
Irtaantuivat ilmasto-sopimuksesta ja ottivat rahansa omaan käyttöönsä
Viisaanpeihin investoiteihin.
-
Minä en usko ilmaston-muutokseen, joka on ihmisen aiheuttama.
Nyt pitäisi jo ajoissa valmistautua muutokseen, ei taistella sellaista tutkainta vastaan jolle ei mitään voi."
H.- Anonyymi
hunksz kirjoitti:
Niinhän tuo on kuin minä olisin kirjoittanut.
Tässä yksi kommenttini palstalle.
Vuodelta 2017:
"Jenkit tekivät viisaasti.
Irtaantuivat ilmasto-sopimuksesta ja ottivat rahansa omaan käyttöönsä
Viisaanpeihin investoiteihin.
-
Minä en usko ilmaston-muutokseen, joka on ihmisen aiheuttama.
Nyt pitäisi jo ajoissa valmistautua muutokseen, ei taistella sellaista tutkainta vastaan jolle ei mitään voi."
H.Edellisenkin kirjoittaneena,
uskon silti ihmisen joututtaneen hiilidioksiidin lisääntymistä ilmakehässä. Toivon uusien energiamuotojen kehitystä, puhtaampaa polttoainetta ja fossiilisten astettaista lopettamista!
Pidän hieman kyseenalaisena ja lyhytnäköisenä poissulkea ihmisen osuus, eihän pyrkiminen puhtaampaan energiamuotoon ole ainakaan pahitteeksi?
Saattaa tosin koetella meidän ja tulevien sukupolvien mukavuusaluetta. - Anonyymi
Vain paikallisesti voi olla ilmastokatastrofeja kuten äskettäin Jamaikalla päin, tässä tapauksessa trooppisen hirmumyrskyn riehuessa.
Maapallolla on menossa ilmastonmuutos. Tosin sitä on tapahtunut yhtä kauan planeetan syntymisestä alkaen.
Venuksessa lienee ilmastokatastrofi. Lämpötila yli 400 C. Alvariinsa riehuvat ukkosmyrskyt. Jos tämä olis tiedetty raamattujen kirjoitus vuosisatoina, olisi sanottu; jos teette syntiä, joudutte venukseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain paikallisesti voi olla ilmastokatastrofeja kuten äskettäin Jamaikalla päin, tässä tapauksessa trooppisen hirmumyrskyn riehuessa.
Maapallolla on menossa ilmastonmuutos. Tosin sitä on tapahtunut yhtä kauan planeetan syntymisestä alkaen.
Venuksessa lienee ilmastokatastrofi. Lämpötila yli 400 C. Alvariinsa riehuvat ukkosmyrskyt. Jos tämä olis tiedetty raamattujen kirjoitus vuosisatoina, olisi sanottu; jos teette syntiä, joudutte venukseen.Se helvettikin oli gehenna, eli kaatopaikka Jerusalemin ulkopuolella, johon arvottomien ruumiit saatettiin heittää ilman hautaanpanoa. Ylösnousemushan ei silloin ollut mahdollinen kun ruumis hävisi !
Siitä jäi elämään kaksjakoinen helvetti ja taivaskäsite. Eihän missään uskonnossa rakastava Jumala ikuiseen tuleen ketään toivoisi. Järjenvastaista jo itsessään.
- Anonyymi
Tänään, pe.11.10 se nähdään, palkitseeko nobelkomitea Gretan panosta ilmastoaktiivisuudestaan. Pidän peukkuja joka tapauksessa.
- Anonyymi
Koetetaan välttää viesteissä tänään -sanaa. Sanotaan vaikka tännään.
- Anonyymi
Jos tämä lapsi palkitaan on se Nobel palkintojen jaon pohjanoteeraus kautta aikojen...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos tämä lapsi palkitaan on se Nobel palkintojen jaon pohjanoteeraus kautta aikojen...
Ei vanhempien opetettu lapsi näytteliä YLE:n hehkutuksesta huolimatta tullut nuorinta Nobel-palkittua ?
Näittekö kun toimittajat esitti Reetalle kysymyksiä ? Ei tyttö parka osannut vastata mihinkään mitään ;))))
Oli kuten YLE kysyi 10-vuotialta tytöltä, mitä on pahinta ilmaston tannalta ? Tyttö vastasi HIILIHYTRAATIT ;?))
Opettava isä seiso jopa vieressä ja näin pitkä oli tytön muisti... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vanhempien opetettu lapsi näytteliä YLE:n hehkutuksesta huolimatta tullut nuorinta Nobel-palkittua ?
Näittekö kun toimittajat esitti Reetalle kysymyksiä ? Ei tyttö parka osannut vastata mihinkään mitään ;))))
Oli kuten YLE kysyi 10-vuotialta tytöltä, mitä on pahinta ilmaston tannalta ? Tyttö vastasi HIILIHYTRAATIT ;?))
Opettava isä seiso jopa vieressä ja näin pitkä oli tytön muisti...Mitä itse saisit sanotuksi mediasekamelskan keskellä? - Nm. Mikä on ikäsi
- Anonyymi
Ei tullut koulupinnarille Nobelia :)
- Anonyymi
Mikä on ongelmasi nimi, jos levy on jäänyt noin pahasti päälle? - Nm. Väärä pointsi
- Anonyymi
Greta T:n aktiviteetti on vaikuttanut lähentävästi koko Ruotsi-asenteeseeni myönteisesti. Aikanaan hän tulee suomessakin käymään.
Sekään vierailu ei jää ns. vakan alle. Media pitää siitä huolen. Oli ihan oikein sen todellisen rauhanmiehen nobelpalkinto. Greta vielä ehtii vaikuttamaan !!!
- Anonyymi
Kyllä Gretan pitää lisätä vauhtia.
Tutkijat ovat avaruuslaitteilla havainneet, että aurinkokuntamme reuna-alueet ovat hurjaa vauhtia kuumenemassa.
Aurinkokunta on pelastettava!
PS - ei sitten yhtään pökköä pesään!- Anonyymi
Aurinko kuumenee ennen sammumistaan?
- Anonyymi
Väärien tietojen levittäminen on joutavaa humpuugia. kas kun aurinkoa lähimpänä olevan Merkurius planeetan varjopuolellakin on hirmu pakkanen. Merkurius kelluu koko ajan samassa asennossa pyörimättä.
Pihtiputaan mummo erikoisen tarkasti tietää, että aurinko, joka antoi meille elämän, myös ottaa sen polttamalla kaiken elämän karrelle.
On kuitenkin hyvä että ajan pitkään fossiilisista polttoaineista luovutaan.Toivottavasti vielä tämän vuosisadan aikana. Tähän Gretakin tähtää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väärien tietojen levittäminen on joutavaa humpuugia. kas kun aurinkoa lähimpänä olevan Merkurius planeetan varjopuolellakin on hirmu pakkanen. Merkurius kelluu koko ajan samassa asennossa pyörimättä.
Pihtiputaan mummo erikoisen tarkasti tietää, että aurinko, joka antoi meille elämän, myös ottaa sen polttamalla kaiken elämän karrelle.
On kuitenkin hyvä että ajan pitkään fossiilisista polttoaineista luovutaan.Toivottavasti vielä tämän vuosisadan aikana. Tähän Gretakin tähtää.Greta on mahtava mimmi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väärien tietojen levittäminen on joutavaa humpuugia. kas kun aurinkoa lähimpänä olevan Merkurius planeetan varjopuolellakin on hirmu pakkanen. Merkurius kelluu koko ajan samassa asennossa pyörimättä.
Pihtiputaan mummo erikoisen tarkasti tietää, että aurinko, joka antoi meille elämän, myös ottaa sen polttamalla kaiken elämän karrelle.
On kuitenkin hyvä että ajan pitkään fossiilisista polttoaineista luovutaan.Toivottavasti vielä tämän vuosisadan aikana. Tähän Gretakin tähtää.Kummia juttuja kirjoittelet.
Anonyymi kirjoitti:
Greta on mahtava mimmi!
Ei hän aivan turha mimmi ollutkaan, kun sai kuvansa Ruotsin 100kr seteliin
https://www.riksbank.se/sv/betalningar--kontanter/sedlar--mynt/sedlar/giltiga-sedlar/100-kronorssedel/
- Anonyymi
Hyvä Greta!!
- Anonyymi
Greta on huippu!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Greta on huippu!
Jaahas, jotkut Greta-kannattajat iskeneet ketjuun spämmäämään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaahas, jotkut Greta-kannattajat iskeneet ketjuun spämmäämään.
Kyllä kansa uskoo, kun tarpeeksi toista. Jo natsit hiffasivat sen. Periytyy vihreille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Greta on huippu!
Kuinka voi olla mahdollista,että näillä ilmastovouhkaajilla on kännykät.Aloittakaa nyt ensimmäisenä viemällä ne kierrätykseen.
Niiden valmistushan tuottaa päästöjä jotka tuhoavat meidän ilmakehäämme.Eipä muuta
kun kierrätykseen,oppikaa olemaan ilman näitä
kulutushyödykkeitä,niin pelastatte pellet maailman.Toista se on minulla jolla on vielä järki
jotensakin tallella,voin kommentoida muutaman
muun samaa ajatusmaailmaa omaavan kanssa.
Hävittäkää nyt ilmasto höperöt heti ne puhelimenne,ollette silloin ottaneet osaltanne
osaa maailman pelastamiseen.🤣
- Anonyymi
paskasakki eli tekopyhä nuoriso tuhoaa maailmaa
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006281330.html Erityisesti Koivuniemi hämmästelee sitä, että hänen havaintonsa mukaan isoimmista hävikeistä ovat vastuussa lapset ja nuoret, noin 5–20-vuotiaat. Samaan aikaan nuoret potevat eniten ilmastoahdistusta.
– Eli nyt ensi kerralla, kun lintsaatte koulusta ja osallistutte ilmastolakkoon, niin miettikääpä, mikä ilmastokuorma oli vaikkapa niillä pekoneilla, jotka jätit lomalla lautaselle aamiaisella. Jotka tuotettiin ja valmistettiin siis täysin turhaan.- Anonyymi
Kansanedustajaksi äänestetty PP-Petelius kertoo olevansa hyvin huolissaan kuudennen joukkotuhon vääjäämättömästä tulosta ihmiskunnan historiassa.
Mielestäni sellaista ei ole näkyvissä vielä hänen lapsenlapsilleenkaan.
Kuitenkin Greta Thunberg on ihan oikealla asialla. Herättäjiä toki tarvitaan. Kaikkea hyvää hänelle aikuistumisessaan.
- Anonyymi
Greta is end and out, nyt on Putin ja Erdogan :D
- Anonyymi
Jos kaikki hyvin tytön kohdalla menee, mitä toki toivoisi, jää hän vielä mainittujen Putinin ja Erdoganin jälkeenkin elämään. Hallitsijoita on pitkät rivit toinen toisensa jälkeen ,
mutta Greta tyttö jää historiaan aikakautensa ilmastopionäärinä. Anonyymi kirjoitti:
Jos kaikki hyvin tytön kohdalla menee, mitä toki toivoisi, jää hän vielä mainittujen Putinin ja Erdoganin jälkeenkin elämään. Hallitsijoita on pitkät rivit toinen toisensa jälkeen ,
mutta Greta tyttö jää historiaan aikakautensa ilmastopionäärinä.Missä Greta on nykyisin?
Ilmastokokous oli ja meni. Palaako Greta kotiin, ja miten?Makriina2 kirjoitti:
Missä Greta on nykyisin?
Ilmastokokous oli ja meni. Palaako Greta kotiin, ja miten?Se YK:n varsinainen ilmastohuippukokous pidetään 2.–13. joulukuuta Santiagossa Chilessä. Ei hän ennen sitä ainakaan palaa takaisin.
Sinne on purjelaivailemassa 36 muutakin ilmastoaktivistia, jotka lähtivät lokakuun alussa Amsterdamista liikkeelle 7 viikon purjehdukselle Chileen. Niitten matkasta en ole kuullut niitten lähdön jälkeen mitään, mutta kaipa siitä olisi uutisoitu, jos olisvat hukkuneet.
Nyt Gretaa on pyöritelty ympäriinsä USA:n pohjoisvaltioita paikasta toiseen rentoutumislomalla. Taitaa nyt olla uudestaan Kanadan puolella, koska kirjoittaa lakkoilevansa perjantaina Vancouverissa.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Se YK:n varsinainen ilmastohuippukokous pidetään 2.–13. joulukuuta Santiagossa Chilessä. Ei hän ennen sitä ainakaan palaa takaisin.
Sinne on purjelaivailemassa 36 muutakin ilmastoaktivistia, jotka lähtivät lokakuun alussa Amsterdamista liikkeelle 7 viikon purjehdukselle Chileen. Niitten matkasta en ole kuullut niitten lähdön jälkeen mitään, mutta kaipa siitä olisi uutisoitu, jos olisvat hukkuneet.
Nyt Gretaa on pyöritelty ympäriinsä USA:n pohjoisvaltioita paikasta toiseen rentoutumislomalla. Taitaa nyt olla uudestaan Kanadan puolella, koska kirjoittaa lakkoilevansa perjantaina Vancouverissa.Jos Greta olisi vastaanottanut tuon rahapalkinnon olisi kirjoiteltu ja huudeltu, että arvasihan tuon; palkkansa eteen hän esiintyy.
Hyvä Greta!
- Anonyymi
Nyt kun kaikki koululaiset ovat maailmalla mieltä osoittamassa ja koulurakennukset ovat tyhjillään oppilaista, niin voisihan niihin hieman parempiin ja vähemmän homeettomiin majoittaa vaikka näitä uudisasukkaita siksi aikaa, kunnes heidän kerrostalonsa valmistuvat pasilaan. Toki eihän näitä vanhojakaan kouluja saisi polttaa, kuten nurmijärveläiset keppostelijat tekivät parille koululleen, sillä asiallisesti purettuina niistä olisi saanut helloihin hellapuita ja takkoihin takkapuita pitkäksi aikaa.
- Anonyymi
Oletteko kuulleet sitä kammottavaa uutista, että kansanedustaja Mikko Kärnä on k r i t i s o i n u t Gretan päätöstä olla ottamatta palkintoa vastaan.
Onko kummempaa kuultu!
Onneksi Kärnä ei kauan kränää, on saanut jo 12 tappouhkausta.
Onhan se nyt aivan hirveetä, että Gretan edesottamuksia ei ihailla sataprosenttisesti.
Päivittelee Makriina.- Anonyymi
Kuulemma Kalanaisen Hennakin olisi ollut valmis ottamaan palkinnon vastaan, kuullessaan sen olevan oikein rahapalkinto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulemma Kalanaisen Hennakin olisi ollut valmis ottamaan palkinnon vastaan, kuullessaan sen olevan oikein rahapalkinto.
No hyvä, joka fiksu sentään. Mutta mahtaako ne nyt Hennaa muistaa. - Mkr,
- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No hyvä, joka fiksu sentään. Mutta mahtaako ne nyt Hennaa muistaa. - Mkr,
-Tiedän vain läpikäytävän Hennan. Hen oli joku näytelmän henkilö hyvin kauan sitten. Greta on taas nykyajan ja tulevaisuudenkin nainen, nyt vielä teini-ikäinen neitonen.
- Anonyymi
Hon är bra va händer, ihmiset ovat apinoita suuri osa suomessa.
- Anonyymi
Juuri näin, varsinkin ahvenanmaa ja länsirannikko ovat suorastaan pullollaan näitä luisuotsaisia ja kyteväkatseisia kädellisiä.
- Anonyymi
ruune kuitenkin niitä harvoja apinoita jotka huruuttelevat ajaa rollaattorilla. Tämä vastineeksi apina/yli-insinööri asteikolta.
- Anonyymi
Greta Thunberg on nykyään Etelä-Amerikassa odottelemassa vesitiekyytiä eurooppaan. Varmaan sellainen löytyykin. Greta-fan.
- Anonyymi
Suaphan sitthen luovia vastatuuleen :)
- Anonyymi
Vastatuuleen luovijoista kasvaa vahvoja. Aivan kuten yksin kasvavasta puustakin. - Nm. Hyvä tyttö
- Anonyymi
Greta on purjehtinut Eurooppaan. Hänet nähtiin tänään suomen tv-uutisissakin. Pikainen kuuluisuus ei ole noussut hänellä tukkaan; sama vaatimaton koulutyttönen. Hänestä tulee suuri persoona, aikamme yksi suurista. Kaikkea hyvää pyrkimyksilleen.
- Anonyymi
Ilmastonmuutos ja luonnon elvyttäminen alkaa jo lastentarhassa.
Pikkulapset on opetettava panemaan roskat roskiin, ei lattialle, ei pihalle, ei auton penkille, vaan roskikseen. Purkka pannaan roskikseen. Muovimukeja ei enää käytetä. Jos käytetään, ne pannaan roskikseen.
Vähitellen lapsi oppii kunnioittaman luontoa.
Muovi on korvannut puiset esineet. Palautettakoon takaisin rasiat, leipäkorit ja muut taloustavarat, jotka vielä muutama vuosikymmen sitten oli valmistettu jostakin muusta raaka-aineesta kuin muovista. Miksi taulujen kehykset ovat muovia? Miksi matot? Pihakalusteet!
Tulevaisuudessa muovipullot palautetaan kauppaan, ei vain kokakolapullot, vaan kaikki muutkin pullot. Muovijäte kerätään erikseen erillisiin säiliöihin ja hävitetään jäteasemilla.
Jos viet metsään eväitä, tuot kääreet takaisin kotiin ja panet ne omaan roskikseesi.
Lopetat muovikassien ostamisen. Hankit tukevan kauppakassin ja varakassin sen pohjalle. Voit käyttää niitä vuosikausia.
Unohdetaan muoviaika. Se oli hieno keksintö, mutta sen käyttö karkasi käsistä.
Kävi kuin DDT:n, jonka piti olla tulevaisuuden aine, joka pelastaa maailman tuhohyönteisiltä.
Mkr. - Anonyymi
Totta se on. Hän on vain lapsi ja väärässä paikassa väärine mielipiteineen. Puhuu muiden suotamaa roskaa ja samalla matkustaa tupruttamassa kaasuja ympäri maailmaa kuten muutkin kokoustajat. Häneen on todistetusti vaikuttanut muuan raha mies joka vain ajaa omia asioita ja tämä tyttö joka toden näköisesti on keskivertoa tyhmempi niin on helppo käyttää oman tarpeiden täyttämiseen.
Tyttö ei tiedä mistä puhuu. Naurettavaa katsoa hänen puheita jossa haukkuu päättäjiä. Oikea Trump Junior. - Anonyymi
Eikös Hitler , Stalin,Mao, Khomeyni sun muut saaneet kansat liikkeelle ? :D
- Anonyymi
Greta Thunbergistä tulee pohjolan kuuluisin nainen. Tosin ilmaston muutos jatkaa kulkuaan yhä nopeutuen, mutta ompahan vielä nuoria, jotka saavat ajattelunsa, huolensa teoiksi.
- Anonyymi
Greta julistetaan pyhimykseksi.
Raamatun uudistettuun versioon lisätään tieto siitä, että kahdeksantena päivänä Jumala loi Greta Thunbergin. Uuteen testamenttiin lisätään Thunbergin evankeliumi. Lopulta Thunberg syrjäyttää evankelisluterilaisen kirkon, mikä onkin hyvä, sillä hän saa liikkeelle paljon enemmän kansaa kuin kirkosta ehtii erota.- Anonyymi
Kirkko on alun alkaen ollut soin luontovastainen. Kuningas Salomon, tuhannen vaimonsa kanssa piti koiraa halveksittavana otuksena.
Myös käärme piti tappaa tavattaessa. Nykyään niilläkin katsotaan olevan oma paikkansa luonnossa.
- Anonyymi
Hon är en apa ock den p0tten---- kaikilla ei ole järkeä ja eri tyisisti suomalaisilla.
- Anonyymi
- unohdit sanan "paitsi" .
Siis: "kaikilla ei ole järkeä, PAITSI erityisesti suomalaisilla."
("Erityisesti" on yhdyssana) - Anonyymi
Anonyymi eilen 22:53. Voit olettaa olevasi suomalaisia fiksumpi, höperö raisiolainen. Sinut tunnetaan jo!
- Anonyymi
juu muovipillien lopetus pelastaa telluksen..reeta on puppet jota muut liikuttelee..aivan kuin jussi halla aho sanoi,,kun olin 16v tiesin kaikesta kaiken..
- Anonyymi
Jussi Halla-aho uskoo yhä tänäänkin tietävänsä kaikesta kaiken. Nyt hän suomen puoluejohtajista vielä kärkeä, mutta jo kolmen vuoden kuluttua häntäpäässä.
Mutta Greta T kasvaa joka viikko korkoa
- Anonyymi
kyllä tommosen HULLU greetan sais lähettää suljetulle osastolle, asia on ok, mutta tollasen kakaran vouhkaaminen hullunkiilto silmissä on aivan sieltä mihin aurinko ei paista
- Anonyymi
Anonyymi b:n kommentti eilen 15:26. Kyllähän buskista on helppo kirjoittaa jotain ps-sairaalan, vähähappisimman hoidokin tasoista tekstiä.
Kuitenkin aniharva 17 vuotias on niin paljon tapahtumien tasolla globaalisti, kuin Greta Thundberg on.
a-anonyymi Niuvanniemi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi b:n kommentti eilen 15:26. Kyllähän buskista on helppo kirjoittaa jotain ps-sairaalan, vähähappisimman hoidokin tasoista tekstiä.
Kuitenkin aniharva 17 vuotias on niin paljon tapahtumien tasolla globaalisti, kuin Greta Thundberg on.
a-anonyymi Niuvanniemi.Hyvä, että sanoit sille. - Nm. Twelve points
- Anonyymi
täällähän joitain muitakin hoitoa kaipaavia, kun tuo lumperin reetta.
luonto/ ilmasto ei parane, kun kiihkomielisesti silmät pullollaan vaahtoo tollanen reetta pentu.
nyt tuli juuri uutinen esim. Kiina kieltää muutamassa kaupungissa muovipussien käytön, jos tuo toteutuu niin siinä on hyvä esimerkki miten asia etenee ja tietysti samantyyppiselle toiminnalle pitää olla jatkumoa.- Anonyymi
Greta Thunberg täytti tammik. 3 jo 18 vuotta. Nuori aktiivinen nainen eikä mikään pentu.
. Greta fani. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Greta Thunberg täytti tammik. 3 jo 18 vuotta. Nuori aktiivinen nainen eikä mikään pentu.
. Greta fani.Greta on nolla mutta apinoita on maailma täynnä tosin vain yksi paavi ja huora papit.
Anonyymi kirjoitti:
Greta Thunberg täytti tammik. 3 jo 18 vuotta. Nuori aktiivinen nainen eikä mikään pentu.
. Greta fani.Pitäisihän sinun paremmin Greta fanina tietää, että hän täytti 17v, eikä 18v nyt tammikuun 3.
- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Pitäisihän sinun paremmin Greta fanina tietää, että hän täytti 17v, eikä 18v nyt tammikuun 3.
Pirskatti vie, totta kirjoitat, niinpäs onkin. https://fi.wikipedia.org/wiki/Greta_Thunberg
Onneksi tuo ei Gretan arvoo vähennä.
Prinsessa Victoria on myöskin suomalaisten ystävä. Hän on sydämellinen ja hyvä ihminen. Tämäkin on hyvä tietää. Anonyymi kirjoitti:
Pirskatti vie, totta kirjoitat, niinpäs onkin. https://fi.wikipedia.org/wiki/Greta_Thunberg
Onneksi tuo ei Gretan arvoo vähennä.
Prinsessa Victoria on myöskin suomalaisten ystävä. Hän on sydämellinen ja hyvä ihminen. Tämäkin on hyvä tietää.Onhan hänen miehellään suomalaista sukujuurta.
"Prinssi Danielin isänäidin suku on Rautalammilta lähteneitä metsäsuomalaisia, ilmeisesti sukunimeltään Seppäisiä."
Niinollen myös Victorian lapsissa on suomalaisverta.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Onhan hänen miehellään suomalaista sukujuurta.
"Prinssi Danielin isänäidin suku on Rautalammilta lähteneitä metsäsuomalaisia, ilmeisesti sukunimeltään Seppäisiä."
Niinollen myös Victorian lapsissa on suomalaisverta.Paremminkin Pörsänmäeltä ovat kotoisin.

Trumppikin kiinnostunut karitsan lihasta :D
- Anonyymi
Toki on huikee mimmi! Pidän hänen ehkä näennäisestäkin vaatimattomuudestaan.
'väpä v'- Anonyymi
Juuri niin joka päivä hänen nimensä luetaan uutisissa ja nähdään Huvustabadetissa. Leikkasin hänen kuvansa huoneentaulukseni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri niin joka päivä hänen nimensä luetaan uutisissa ja nähdään Huvustabadetissa. Leikkasin hänen kuvansa huoneentaulukseni.
Päinvastoin G.Thundberg kohu näyttää jo viimein hiljenevän. Niin käy aina loiskiehunnalle.
Nyt covit-19 virus sekoittaa maailmaa. Tätä ei kukaan ennalta osannut ottaa huomioon.
Maailmalla kaatuu pankkeja ja lentoyhtiöitä. Kesäolympialaisetkin ovat vaarassa. Ne pidettäisiin japanissa. Yleisökato olisi suuri isku japanille kun kisajärjestelyt ovat maksaneet miljardeja $ollareita.
- Anonyymi
Vituttaa aika saatanasti tommonen ruotsalainen ämmä joka arvostelee Suomen hallitusta Fortumin uudesta Saksaan avattavasta hiilidioksidista, okei myönnän sen ois voinu jättää rakentamattakin mutta ei Suomen hallitus voi Fortumia käskeä mitä rakennetaan ja minne. Jotenkin pännii myös Suomen auto ja polttoaine verotuskin kun fakta on se että ihmiset tarvitsee autoa töissä käymiseen ja muuhun elämiseen eikä auton käyttö vähenny verotusta kiristämällä se on kaikki vaan ostovoimasta pois.
Ja faktahan on myös se että me Suomalaiset emme tule ilmastoa pelastamaan. Se on raaka tosiasia mitä ei ole ymmärretty isot maat kuten Yhdysvallat, Venäjä, Kiina ja Intia voivat vielä ilmaston pelastaa jos lähtevät sopimuksiin mukaan mutta tuskin lähtevät, ei tarvitse ihmetellä minkä takia Trump veti Yhdysvallat pois Pariisin ilmastosopimuksesta koska tiukentuneet ympäristö määräykset olivat johtaneet kaivosten sulkemiseen ja työpaikkojen menetyksiin kun huomioi myös tämän en usko että Yhdysvallat palaavat osaksi ilmastosopimusta mikäli Trump valitaan uudelleen presidentiksi eli voimme todeta että taistelu ilmaston muutosta vastaan on hävitty ja voimme laittaa hanskat tiskiin.- Anonyymi
Missä se linkki on, jossa Greta T arvostelee pääministeriä, hallitusta ja suomea fortumin päästötapauksessa?
Laajalti vanhojen ihmisten tapauksessa jopa keksitään syy, jossa Greta on sanonut sitä tai tätä - kokonaan ilman syytä.
- Anonyymi
GReta on simppeli.
- Anonyymi
alotukseen:
toista mieltä, kretta on lapsellinen, jossainmäärin tyhmä,
ideolisti, kuvittelee ressukka aivan liian suuria,
lukisi maapallon historiaa ja sen syntyä myös kuinka montakertaa maapallolla on oikeesti ilmasto muuttunu,
todella monta kertaa,
tämä mitä nyt tapahtuu kuuluu just siihen kiertoon mitä maapallo on kokemu miljoonien vuosien aikana jo monta kertaa,
kretta riepu ei tiedä täällä pohojolassa on ollu tropiikki ennenmmin,jo montakertaa, tällä on ollut j ä ä k a u s i jo montakertaa,
tämä mitä edeleen ilmastossa tapahtuu on ikuista luonnon kiertokulkua,
tietenkin kun ihminen luulee olevansa viisas, ihminen voisi keksi teollisuuden niin ettei se tuottaisi hiilioksiidia ilmastoon ollenkaan,
mutta toisaaltaan valtavat metsäpalot tuottaa mijoonia kertoja enemmän hiilioksiidia ilmastoon jota ihminen ei näytä pystyvän estämään,
joten krettan kanttaisi lopettaa idioottimainen vouhotus,
otta selvää mitä o i k e e s t i on kysymys, eikä syyllistäis ishmiskuntaa siitä mihin ihminen ei ole syyllinen siis normaaliin ikuisuuden maailman kaikeuteen ja sen aiheuttamaan maapallon ilmaston muutoksiinkaan,
kertta on pikkusen tyhmepää sorttia, lapselline suuruuden huluudessaan,
soti, kirj. virheet,, ei jaksa korjata,
tällä - Anonyymi
alotukseen,,,,,
tyhmyys huipussaan, surku,
olisi nyt viimeistään tärkeää ottaa oikeesti selvää mijoonien vuosien takainen historia
maailman kaikkudesta
ja sen vaikutuksesta myös maapllon ilmastoon,
se on muuttunu monta monta monta kertaa,
ja tulee aina muuttumaan,
johtuu avaruuden kaikeuden kiertokulusta,
ja sen vaikutuksesta kaikkiin planettoihin,
ihminen elää vain pienen pienen mikro ajan maailman kaikeudessa, miksroopistaki pienemmän ajan,
pitää loptettaa tyhmyys
ja alkaa elää ihmisen normaalia elämää
sen pienen ajan minkä ihminen saa maanpäällä elää,
korkeentain keskimäärin 100 vuotta,
mutta siitäki suurimman osana tuotamattomana avuttomattoma ihmis-raunuona muitten avustettavana,
jos yleensä saa noin vanhaksi elää, vain hyvin hyvin hyvin harva saa elää sata v.
vain pienen
pieni murto-osa yleesäkkä ihmisitä elää sata vuotiaaksi
ja sitä pienen pientä osaa vanhoja mainostetaan mahtavana saavutuksena, yleistetään ihmisen ikuisuutta maanpäällä, eipä kannataisi, kun tiedetään kuinka heikko ja sairas ihminen oikeesti on,
kretta riepu ei vielä tajua maailman kaikeuden suuruutta,
eikä kuinka lyhyt ja mitätön hänen elämänsä oikeesti on ja tulee olemaan maailman kaikeudessa miljoonien, miljaardien vuosiin verrattuna,
viesti ihmiskunnalle, eläkää normaalia ihmisen elämää,
hyvän elämän salisuus löytyy raamatusta, uskokaa siihen, - Anonyymi
surku juttu, tyhmyys huipussaa,
- Anonyymi
Miksei näkisi? Hän ikäisiään opiskeluissa ikäisiään paljon edellä. Kielitaitoinen nuori maailmankansalainen.
Uskon, että Greta T. opiskelee koko ajan uutta. Me ikivanhat dinosauriit emme ymmärrä työnsä merkityksellisyyttä.
Tulevatkin sukupolvet tulevat Greta Thunberg'in muistavat, kun meistä jää lumeen vain jäljet, nekin talvisaikaan.- Anonyymi
höpön höpö, kertta on lapsellinen,
ottaisi selvää kuinka usein ilmasto on maapallolla muuttunu,
ja muuttuu aina ja ikuisesti,
ihminen ei voi estää ilmaston muutosta, ei ikinä,
turha on potkia tutkainta vastaan,
ilmasto muuttu vaikka kuinka kreetta pistäis hanttiin, itkis ja potkis, hutais ja haukkuis päättäjät,
kreetta raukkaki kuolee aikanaan
tajuaakohan se sitäkää, elämä maanpäällä on kuin hyttysen surina avaruudessa lyhyt
ja turha,
mikään muu maapallolla ei ole ikuista
kuin se että ilmasto muuttuu aina ja ikuisesti,
- Anonyymi
Luojan kiitos että kohta tulee - toivottavasti - 500 kommenttia täyteen.
Ettei enää sitten tartte tätä aloitusta roikottaa kommenttisivuilla :(- Anonyymi
Mut, tuleeko 500-koskaan täyteen, koska täällähän poistavat asialliset kirjoitukset, ja tällaiset viestit kyllä jäävät näkyville. Jotka ei loukkaa ketään vai loukkaavatko ?
- Anonyymi
Greta T. on päässyt HS-sarjakuvaankin etunimellään ja tunnistettavina kasvonpiirteineen.
Greta on globaalitason ilmastosuojelun ikoninen hahmo. Pidän häntä suurenmoisimpana pohjoismaalaisena ihmisenä ja kulttihahmona.
Leikkasin Gretan kuvan lehdestä. Asetin sen näkyvälle paikalle sisätilan kulkureitin lähelle. Tekee hyvää nähdä edes kuva elävästä legendasta.
-mies -Dannysyndrooma sinulla?
Yli seitenkymppinen ukko oikein leikkelee nuoren tytön kuvia lehdestä ja asettelee näkyville.
- Anonyymi
kahtelin eilen pätkän sitä dokkarija.en myötähäppeältä ilinny katella alusta.mulla tuli mieleen sacha baron gohenin elokuvat joita pidän maailman parhaina.luuleeko tyttö tosiaan että pelastaa maailman,vitut.nauroin kippurassa kun ympärimaailmaa joku teini tai lapsi huutaa samoilla sanoilla kuin greeta ja ollaan edelläkävijöitä..kun ollaan realistejä. olen nähnyt ydinvoimaa vastustavan mielenosoituksen. olen nähnyt turkis on murha mielen osoitukset.ollaampa ihan raohassa.60 luvulla teinit vastusti vietnamin sotaa,sotaveteraanit oli kaikki lahtareita.80 luvulla alko ydinvoimala mielenosoitukset, mieleeni jäi yksi panderolli.siinä luki.mihin pistät ydin jätteet,taitaa jäähä paska kätteen.tuli 90 luku ja nämä niinsanotut eläinsuojelijat.no vapautus onnistui,mutta mikä oli vaikutus luontoon.
- Anonyymi
kyllä ollaan ku kärpäsen paska kartalla. asia on niin ettei tätä juttua voi ihminen pysäyttää, asia on fakta.mikään ei tapahdu äkkiä, muutokseen menee satojavuosia,nämä greetat on vain niin kuin jeesus kauppiaat jehovalaiset.
- Anonyymi
80 luvulla marssittiin ydinaseita vastaan,meni vuosi , kukaan ei muistanu.90 luku . kettutytöt ei kukaan muista. tämmöstä tämä on. yhä nuoremmat juovat ja käyttävät aineita ja jakavat persettään.sanon että sain piiskaa lapsena varmaankin 2 viikon välein.ei tullu traumoja, eikä isä lyöny kovasti,silleen että tuntu,oon ajatellu että se sattu isää enempi.nyt isä on haudassa mutta joka ilta kun menen nukkumaan sanon,hyvää yötä isä rakas
- Anonyymi
Alumperin ihminen on syntynyt ydinenergiasta
Vasta sen jälkeen kemialliset ja sen jälkeen mikrobiologiset prosessit alkoivat toimia - Anonyymi
Hiljaista näillä Greta sivuilla kun tuli meille pohjolaan kunnon talvi ! Ilmastonmuutos Fake News ?
STT - Anonyymi
Toki on. Greta T pohjolasta. Mitä tuikein mimmi hyvällä asialla.
Se, että suomessakin koetaan normaali talvi, ei sulje sitä, että napajäätiköt sulavat k e s k i m ä ä r i n kokonaan pois.
Me nyt jo ikäihmiset emme sitä koe, mutta vääjäämättä niin käy.
Arktiksen sulaminen vaikuttaa Golf virtaan. Kylmää vettä ei virtaa eteläisiin valtameriin. Se ennestään kiihdyttää jo kuluneen kliseen omaista sanaa - ilmastonmuutosta.
Ei ihminen ole sitä käynnistänyt ja se jatkuu sittenkin kun viimeinen ihminen maapallolla on poistunut lajikuoleman myötä pois.- Anonyymi
19:31
salli mun nauraa,, hah hah, haaa
- Anonyymi
Lehtorin Luiseva Salli ?
- Anonyymi
Ilmastoaktivisti Greta Thunbergin sosiaalisen median tilillä jaettiin ilmeisesti epähuomiossa taustajoukkojen sisäisiä dokumentteja, jotka näyttävät kuinka 18-vuotiaan aktivistin kannanottoja käsikirjoitetaan. Dokumentit katosivat pian, mutta nopeimmat ehtivät saada ne talteen. Näin toimii vedätys.
Ruotsalaisen 18-vuotiaan ilmastoaktivisti Greta Thunbergin Twitter-tilille ilmestyi keskiviikkona hetkellisesti dokumentteja, jotka näyttävät, kuinka “Gretan” poliittisia kannanottoja käsikirjoitetaan valmiiksi hänen taustajoukoissaan.
Koulunsa 15-vuotiaana ilmastolakon vuoksi keskeyttänyt Thunberg on ottanut kantaa paitsi ilmastonmuutokseen, myös esimerkiksi Yhdysvaltain presidentinvaaleihin ja viimeisimpänä maanviljelijöiden protestiliikkeeseen sekä maataloushyödykkeiden hintoihin Intiassa.
Thunbergin kannanotot ja näkemykset, joita maailman johtajat näyttävät kuuntelevan tarkalla korvalla, ovat herättäneet kysymyksiä siitä, ovatko ne hänen omiaan. Nyt näyttää siltä, että asiaan on ainakin osittain saatu vastaus.
Ilmeisesti vahingossa julkaistuista dokumenteista, jotka katosivat pian julkaisunsa jälkeen, käy ilmi kuinka Thunbergille käsikirjoitetaan twiittejä valmiiksi. Dokumenteissa Thunbergia kehotetaan esimerkiksi kannustamaan seuraajiaan mielenosoituksiin Intian suurlähetystöjen luona.
Että sellaista,,taas kerran huijaus. No,,jotkut lankeavat tuollaisiin. Minä en. - Anonyymi
Onhan GT yhä ilmastonalamagneetti. Hänen pitäisi kuitenkin lukea lisää ja erikoistua oman alansa kohteeseen.
- Anonyymi
En tiiä enkä oo seurannut mutta sen ulkonäkö ei ole kovin houkutteleva, vie vain poispäin
Kyllä hän pystyy olemaan ihan söpönkin näköinen silloin, kun hän on rennon hyväntuulinen ja iloinen, minkälaisena häntä harvoin tosin on nähty.
Sitten taas tämän näköistä Gretaa säikähtäisi, jos pimeässä vastaan kävelisi. Voisi luulla suljetulta osastolta karanneeksi.
https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/3Eqz50/andrew-tate-gripen-i-rumanien
- Anonyymi
kaiken maailman räkänokkia sitä kuunnellaan hyi hiivatti ! ilmasto politiikka on 50-vuotta jäljessä tavoitteistaan venäjä ,intia välittävät paskan vertaa ilmasto tavoitteista !
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123760MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar761980Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421608Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin831267Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671077Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3788