Harvoin näkee noin mahtavaa ampumahiihto viestitatapahtumaa kuin miesten ampumahiihdon maailmanmestaruuskisoissa tänään.
Viimeinen osuus ja mitali Ranskan ulottuvilla täysin, jopa hopea. Benedikt Doll hiihti kukko Martin täysin hapoille. Äijä otti pystystä kaksi sakkokierrosta. Mikä häpeä. Entinen rehvakas Martin on vain varjo entisestään. Ylpeys kävi taas lankeemuksen edellä.
Norja mahtavasti ykkönen, kiitos Böön loistavan veljeskaksikon. Loistava Saksa kakkonen ja Venäjä pronssille.
Mahtavaa oli kuunnella myös Perunkan nikottelua kun kultapoikansa Martin, marttaan, mähli oikein perusteellisesti. Oi riemun päivää!
Gallian kukko romahti
10
166
Vastaukset
- eivätpuhtaita
Keski-Euroopassa radar-indeksi eli talvilajien seuraajien määrä romahtanut, kun piikkiturskien dominointia ei laiteta kuriin.
- Itäinen_kehitysmaa
Miksi et mainitse eposta kärynneitä ryss...ä, joista esimerkiksi Matvejeva hiihti siitä huolimatta eilen Falunin maailmancupissa.
Matvejeva ei todellakaan ole edes ainoa eposta kiinni jäänyt ryss...
Eposta kärynnyt on niin suuri roisto, ettei sellainen saisi kilpailla enää koskaan.
- kekka
Ovat nyt jättäneet jotain kertomatta harjoittelukaverilleen Martin Fourcadelle. Märtään purkat. Ranska on paska kieli. Martin harjoittelee norskien kanssa. Purkatin aineet on menneet ilmeisesti vanhaksi, eikä voi käyttää paljastumisen pelossa. Norskit taas, ovat taas askeleen edellä. Hyvä näin.
- kekka
Ei se Ranska ole sen kummempi kuin Venäjäkään. Tsaarin aikoina oli muodikasta pälpättää ranskaksi. Ranskan vallankumous meni persiilleen jo alkumetreillä. Ranskassa ole koskaan mitään veljeyttä ja tasaista arvoa ollutkaan. Kovia ovat uhoamaan, näyttöjen kanssa on vähän niin ja näin.
- Itäinen_kehitysmaa
kekka kirjoitti:
Ei se Ranska ole sen kummempi kuin Venäjäkään. Tsaarin aikoina oli muodikasta pälpättää ranskaksi. Ranskan vallankumous meni persiilleen jo alkumetreillä. Ranskassa ole koskaan mitään veljeyttä ja tasaista arvoa ollutkaan. Kovia ovat uhoamaan, näyttöjen kanssa on vähän niin ja näin.
Ryss...lä on köyhä kehitysmaa ja täysin erilainen kuin Ranska.
Ranska on vanha sivistysmaa ja kehittynyt sekä vauras länsimainen demokratia.
Ja mitä kieleen tulee, niin se ryss...län kieli on sitä omituista mongertamista. Ranskan kieli ei sellaista ole.
- liekitettyvuohenjuusto
Tekee lajin uskottavaksi, että yksi maa ei hallitse koko ajan.
Maastohiihdon puoli on menettänyt uskottavuuden jo 2010 jälkeen kokonaan, kun Norjan totaalinen dominassi alkoi. Viisimiljoonainen kansa, olkoon rahaa miten paljon tahansa, ei voi tuottaa määrättömästi huippuja ilman kemiallisia temppuja. - paremmatjuomat
Lisää Gallian Asterixin taikajuomaa, sillähän hullut viikingit hävitettiin Galliasta.
- kekka
Muistat väärin. Hulluja nuo roomalaiset.
- Itäinen_kehitysmaa
kekka kirjoitti:
Muistat väärin. Hulluja nuo roomalaiset.
Itärajamme takaisesta kehitysmaasta ei koskaan ole tullutkaan mitään hyvää.
Ei edes Asterixia ja Obelixia.
Jk. Olinkin väärässä, koska kyllähän aurinko kuitenkin tulee itärajan takaa joka aamu.
Se onkin ainoa hyvä ja luotettava sieltä tuleva asia
- SuomiLeijonaNolla
Martin Fourcaden MM-mitalit:
11 kultaa, 10 hopeaa, 4 pronssia
Suomen miesten MM- mitalit viimeisen 15 vuoden ajalta:
0 kultaa, 0 hopeaa, 0 pronssia
Heko heko, Gallian pöyhkeät kukkoilijat! Tulisivat Suomeen opiskelemaan ampumahiihtoa!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen735579Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2734886Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk453204Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 172563025Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1052653Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään52272Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta
"Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S3412111Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin
Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik651821Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t21566Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.151555