Finnairin bisnes pullollaan huonotapaisia kakaroita

Tuli erehdyttyä hiihtoloma-aikaan Finnairin lennolle. Myös bisnesluokassa oli kamalia riehuvia kakaroita. Vanhemmat ja ilmeisesti sponsoreina toimivat papat ja mummut eivät edes yrittäneet saada näille mitään kuria. Ilmaisista tarjoiluista syötettiin mussukoille sokeri- ja pullamössöjä noin miljoonan kalorin verran ja sitten näille ADHD-hirviöille ryskytettiin vartin välein matkatavaraluukuista milloin mitäkin lelua ja rättiä. Tällaista ei ole tietenkään tapahdu muun maailman sivistyneesti kasvatettujen lasten ja aikuisten kohdalla.

Mutta tämä olikin ensimmäinen ja viimeinen kerta omalla kohdalla. Seuraavat Finnairin bisneslennot ovat suomalaisten kakaroiden loma-ajan ulkopuolella. Yhtiön bisnes sinänsä on ihana tapa lentää.
5186
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

helvetin hyvä että on löytäneet toisensa saman luokan kansalaiset , noista valopäistä tulee aikanaa hyviä kansanedustajia , rahalla kasvatetuista tulee rahan orjia ,kännykkä korvassa kaiken aikaa ja maastiuri surisee perseen alla , iso talo vain kääntymistä varten , myyvät velkaa toisille rahan orjille.

1Äänestä

Pitäisikö tuollaisille lennoille olla mukana yhtiön palkkaama Super-Fanny? MTV on toteuttanut suomalaisen version. Kyllä täytyy ihmetellä miten hakusessa joidenkin asiat ovat. Vai onko tarkoituksella tehty tuollainen ohjelma?

1Äänestä

Juuri matkustettiin bisneksessä lapsen kanssa, oli oikein antoisa matka. Mukava kun pystyi nukkumaankin, eikä lapsi ollut ad/hd vaikka sai pullamössöä :) Muutama kauhistunut katse tietysti saatiin heti koneeseen tultua, mutta ihmekös tuo, bisnesluokkahan kuuluu vain ”aikuisille” eikä siellä saa pitää pienintäkään ääntä.

1Äänestä

Mistä johtuu, että suomalaiset kakarat häiriköivät ja kiljuvat kaikilla mahdollisilla lennoilla, missä ovatkin, kun muunmaalaiset lapset käyttäytyvät kiltisti ja uskovat vanhempiaan. Suomalainen nainen on surkea äiti ja kasvattaja ja isä vellihousu, lienee johtopäätös.

1Äänestä

Niin se voi olla että tuo suomalaisuus on syy lapsen kurittomuudelle. Siksi meidänkin napero käyttäytyy hienosti, kun löytyy ulkomaalaista verta myös ;)

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kasvatettu kirjoitti:

Tuli erehdyttyä hiihtoloma-aikaan Finnairin lennolle. Myös bisnesluokassa oli kamalia riehuvia kakaroita. Vanhemmat ja ilmeisesti sponsoreina toimivat papat ja mummut eivät edes yrittäneet saada näille mitään kuria. Ilmaisista tarjoiluista syötettiin mussukoille sokeri- ja pullamössöjä noin miljoonan kalorin verran ja sitten näille ADHD-hirviöille ryskytettiin vartin välein matkatavaraluukuista milloin mitäkin lelua ja rättiä. Tällaista ei ole tietenkään tapahdu muun maailman sivistyneesti kasvatettujen lasten ja aikuisten kohdalla.

Mutta tämä olikin ensimmäinen ja viimeinen kerta omalla kohdalla. Seuraavat Finnairin bisneslennot ovat suomalaisten kakaroiden loma-ajan ulkopuolella. Yhtiön bisnes sinänsä on ihana tapa lentää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu