SULKEUDUN SUOSIOONNE

upikuittolainen

Nimeni on Upikuittos Matti ja olen havainnut, että te Jyväskylässä suositte kaikkia Matti-nimisiä miehiä. Esimerkiksi Matti Nykänen, Matti Paanala, Matti Kuultomosuri (se tunnettu tosi-tv näyttelijä) ja viimeksi mainitun veli Matti Kiintomosuri (tunnettu jääkiekkoilija NHL:ssä).
Koska siis nimeni on Upikuittos Matti, saanen sulkeutua suosioonne.
Upikuittos tarkoittaa KAIKKIALLA läsnä olevaa. Näette minut edessänne ja kun käännätte päätänne, olen teidän takananne. Katsotte oikealle ja näette minut siellä, katsotte vasemmalle ja näette minut
siellä.
Parhaiteenkin kuitenkin tapaatte minut Kaupungintalolla, käyn siellä joka päivä neuvomassa kaupunginjohtajaa ja johtavia virkamiehiä. Annan heille hyviä ohjeita, ja jos he niitä noudattavat, kaupungilla menee hyvin. Mutta jos eivät noudata, kaupungilla menee huonosti.
Saanen vielä kertoa, että asun Himangalla ja edustan urheiliseura Himangan Roimaa. Viime sunnuntaina (10.3.2019) meillä oli mäkihypyn piirinmestaruuskilpailut ja minä voitin ne - olen siis piirinmestari!
Ensi vuonna voitan Suomen mestaruuden, sitten muutaman Maailmanmestaruuden ja muutaman Olympiakullan.
Takuulla niin teen!

38

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kysympävaan

      Arvosa Upikuittolanen! Kun sä annant neuvoja sielä Kaupunkintalolla niin voisitko antaa myös mullen yhden hyvän neuvon.
      Kumpaa mun pitäsi äänestää Etuskuntavaaleisa, Matti Nykästä vai Matti Paanalaa? Oon kuullu puhuttavan et Nykänen olis kuollu, mut paljonhan sitä puhutaan kaikellaista. Vai oisko sittenki varmempaa äänestää Matti Paanalaa?

      • upikuittaa

        Mäki-Mattia varppina äänestän tai sitten Tasku-Mattia.


    • Putinmalli

      Matti Pullia. Ainakin se tytär on kokkari.

    • uljanoffi.itsekin

      Työskentelen Ystävyys-Brojegdeissa. Olen verkostoitunut. Me idän verkostomme KAIKKI verkkolaiset ovat tehneet 1-mielisesti seurraavan päätöksen:
      Äänestämme eduskuntavaaleissa Matti Paanalaa, koska hän on miehistä uljain.

    • ääni_matille

      iKoskas Upikuittolainen äänestää Matti Paanalaa, niin mikä ettei meikä häntä äänestäsi-

    • Maikki.G

      Nimeni on Maikki Gammelgårds ja äänestän vaaleissa AINA vain nuoria ja uljaita miehiä. Matti Paanala on ehdokkaista ylivoimainen ykkönen ja annan hänelle kaksi (2) ääntä, toisen ennakkoäänestyksessä ja toisen varsinaisena vaalipäivänä.
      Täten Matti Paanalasta tulee kansanedustaja, kenties peräti pääministeri.

    • matti.voittaa

      MEIDÄN äänillämme Matti Paanala voittaa vaalit ja hänestä tulee Pää Ministeri!
      Hyvin tehty, Matti!

    • menee.hyvin

      TÄNÄÄN äänestän Matti Paanalan kansanedustajaksi, ENSI VIIKOLLA äänestän hänet pääministeriksi ja koska hyvin epäsuosittu presidentti S. Niinistö siirretään uuteen virkaan Sudanin presidentiksi, ENSI KUUSSA äänestän Matti Paanalan Suomen presidentiksi.
      Vox populi, vox Dei! Se on = Kansan ääni, Jumalan ääni.

      • nyt.alkaa.tapahtua

        Niin oikke! Matti Paanalasta Pääministeri! Matti Paanala Tasavallan Presidentiksi!
        Jo on aikakin lähettää S.Niinistö Sudanin presidentiksi!


    • jallu.maistuu

      Joka päivä syön PALJON makkaraa ja laitan päälle sinappija. Ruokajuomaksi nautin Jaloviinaa. Sitten menen äänestyskoppiin ja äänestän Matti Paanalaa.

    • menee.hyvin

      Koska äänestyskopissa olleessa ehdokkaiden listassa ei ollut Matti Paanalan nimeä eikä numeroa, kirjoitin äänestyslappuun: "Matti Paanala on numero 1 elikkä kaikesta parempi ehdokas".
      Täten Matti Paanala pääsee Arkadianmäelle.

    • vote.äänestää

      Nimeni on Vote. Joka päivä asennan boilereita ja syön broilereita. Mitä sä siihen sanot?
      Kaikissa vaaleissa äänestän Matti Paanalaa. Mitä sä siihen sanot?

    • Anonyymi

      Nimeni on Stanley ja haluan ilmoittaa seuraavan asijan:
      On Matti Paanalan ansiota, että pääsimme eroon surkeasta "pääministeristä" nimeltään J. Sipilä.
      Matti Paanalalle lähettää koko Suomen kansa kiitolliset kiitokset.

    • Anonyymi

      Nimeni on Matti ja työskentelen niinku tuotantotekniikan parissa. Viime vaaleissa oli tarkotukseni äänestää Matti Paanalaa mutta äänestin vahinkossa Matti Nykästä.
      Kuinka saisin korjattua kysesen erehtyksen?
      Soitanko Oikeusministerille tai Sisäministerille tai pitääkö mun soittaa Pres. Sauli Niinistölle?
      Sipilälle en ainakan soita kun se on ihme lestatiolanen.

    • Anonyymi

      Minunkin nimeni on Matti ja koko aikuisikäni olen työskennellyt moniviljaprojekteissa. (Sivumennen sanottuna: syökää moniviljasämpyliä, ne ovat tervellisiä.)
      Siitä lähtien kun sain äänioikeuden, olen aina äänestänyt kaikissa vaaleissa, ensin Santeri Alkiota ja hänen kuoltuaan Matti Paanalaa.
      Ottakaa oppia osoittamastani äänestysuskollisuudesta!

    • Anonyymi

      Minunkin nimeni on Matti ja lyön legot litteiksi aina kun voin. Ja aika usein voin. Pyrkimykseni on Brysselin legotehtaalle, jossa aion tehdä ennätyksen.

    • Anonyymi

      Nimeni on Matti Travolta, ja olen esiintynyt lukuisissa Hollywood-elokuvissa ja Broadway-musikaaleissa. Olen maailmankansalainen, todellinen Maailman-Matti.
      Mutta sydämessäni olen aina Pupuhuhdan oma poika, ja osoituksena siitä kerron että AINA kun Suomessa on vaalit, saavun vaalisunnuntaiksi Jyväskylään ja AINA äänestän Matti Paanalaa.

    • Anonyymi

      Minä olen Matti ja minulla on patti.

    • Anonyymi

      Minunkin nimeni on Matti ja olen Rakkennus-Insinöri. Olen päättänyt solmia Avio-Liiton ensi vuonna ja sen vuoksi äänestän tulev issa Euro-Vaaleissa Matti Paanalaa. Olen kuullut, että Perhe-Poliittiset arvot ovat tärkeitä paitsi minulle, myös Matti Paanalalle.
      Äänestäkäämme Matti Paanala Euroopan Yhteisöön! Arvot ratkeisevat!

    • Anonyymi

      Minun nimeni on Illinoissin Matti ja se nimi tulee siitä kun vuosina 2000 ja 2001 asusin Sikakon kaupunkissa Illinoissin valtiossa. Olisin asunut siellät pitemmänkin aikaa mutta kun siellä oli niin paljon assyyrialaisia ja ne on tosi raakaa porukkaa. Aina piti olla browning-pistooli ulsterin taskussa ja sitä piti myös käyttää. Omien laskujeni mukaan jouduin ampumaan itsepuolustukseksi kyseisten kahden vuoden aikana kuusitoista (16) assyyrialaista.
      Sitten päätin palata takaisin Jyväskylään ja Pupuhuhtaan. Täällä on rauhallista ja täällä saan äänestää Matti Paanalaa.
      Toukokuussa äänestän Matti Paanalan Euroopan Yhteisöön. Siellä hän sanoo suorat sanat kaiken maailman merkkeleille ja makrooneille.

    • Anonyymi

      Minun nimeni on Porin Matti. Käyn muuten vaan kuumana. Rakkaus on punavalkoinen.

    • Kipa Paananen Papa Kiinanen.

    • Anonyymi

      Nimeni on Matti Lafkamo ja olen liikemies. Me liikemiehet ymmärrämme, kuinka tärkeää on saada päättäjiksi meidän etujamme ajavia miehiä esim. eduskuntaan ja Euroopan Parliamenttiin. Tämän johdosta äänestämme AINA Matti Paanalaa, sillä hän jos kuka ymmärtää että vain me liikemiehet pystymme järjestämään kansallemme työtä ja hyvinvointia.
      Äänestäkää siis tekin Matti Paanalaa niin teillä on pöydässänne joka päivä leipää, maitoa ja makkaraa, lisäksi voitte kerran kuukaudessa ostaa 500 kramman kahvipaketin.

    • Anonyymi

      Nimeni on Maakunnan Matti ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että Keski Suomi tarvitsee oman edustajansa Europan Parlamenttiin. Hänen pitää olla päättäväinen ja harkitseva mies, joka nostaa Maakuntamme johtavaan asemaan Europan kansakuntien joukossa.
      Juuri sellainen mies on Matti Paanala!
      Äänestäkäämme Matti Paanala Europan Parlamenttiin!

    • Anonyymi

      Nimeni on Matti Reagan ja koska isosetäni Ronald työskenteli aikoinaan hyvin huomattavissa valtiollisissa tehtävissä Ameriikassa, olen perinyt häneltä mielenkiinnostuksen yhteiskuntapoliittissta politiikkaa kohtaan.
      Jos isosetäni vielä eläisi, hän nimisttäisi Matti Paanalan Suomen edustajaksi Europan Parlamentiin, mutta koska hän ei enää elä, meidän nuorempien velvollisuus on äänestää Matti Paanala kyseiseen Parlamentiin.
      Matti Paanala voittoon, Suomi voittoon!

      • Anonyymi

        Voi kun hauskaa keksi parempi juttu


    • Anonyymi

      Ee oo kaikki jauhot tallessa kommentoijilla, jos ee itelläkää...

    • Anonyymi

      Mylly-Matti Myllykoskelta äänestää EU-vaaleissa Matti Paanalaa.
      Tosi on.

      • Anonyymi

        Voi kun jännää ihanko totta mitenkä nyt niin elä revi pöksyjäs


    • Anonyymi

      Nimeni on Erik Entsyymi, tuttavien kesken Entsyymi-Eki. Kai minäkin saan äänestää Matti Paanalaa, vaikka nimeni ei olekaan Matti?

      • Anonyymi

        Me Matti Paanalan valitsijayhdistyksen jäsenet toivotamme Sinut tervetulleeksi joukkoomme äänestämään Matti Paanalaa. Täten voitammme kaikki merkkelit ja makroonit!
        - Vakuudeksi piirrän
        Valitsijayhdistyksen puolesta: Matti Toimenmies,


    • Anonyymi

      Nimeni on Teo Teokraatti ja senjohdosta työskentelen teokratian opettajana Pappis-Seminarissa.
      Äänestän EU-vaaleissa Matti Paanalaa, sillä myös hänelle ovat teokraattiset arvot kaiken A ja O.
      Matti Paanala pysäyttää Euroopaa riivaavan Julki-jumalattomuuden hyökyaallon ja sitten saamme taas elää rauhassa teokraattisessa Europassa.

    • Anonyymi

      ONKO TÄMÄ LAILLISTA?
      Meitä on täälä Jyväskylässä 5 veljestä. Nimemme ovat Karl-Erik, Jarl-Erik, Per-Erik, Tor-Erik ja Mullqvist. Äänestimme EU-vaaleissa Matti Paanalaa, mutta eilen Oikeusministeriön Vaalikomission puheenjohtaja soitti meille ja ilmoitti, että KAIKKI Matti Paanalalle annetut äänet on siirretty Henna Virkkuselle. Perustelu on, että muuten kukaan ei olisi äänestänyt ko. muijaa, koska se on aika ruma eikä kovin viisas.
      "Tänne se olisi jäänyt Suomeen meidän harmiksi", niin perusteli asiaa Oikeusminsteriön Vaalikomission puheenjohtaja.
      Voihan se niinkin olla, mutta onko tuollainen äänten siirtely laillista? Meidän mielestämme ei! Minne voimme valittaa asiasta?

      • Anonyymi

        Eiks Mannerheimi ollu se tyyppi kun 16.6.1904 ampusi Poprikoffin ja sen jälken perusti Jääkäriliikkeen?
        Niin oon kuullu puhuttavan.


    • Anonyymi

      Marsalkka Mannerheim hoitaa asianne onnelliseen lopputulokseen. Luottakaa Marsalkan sanaan ja sauvaan.
      Nimeni on Todistaja ja AINA todistan Marsalkan nimeen.

    • Anonyymi

      Nimeni on Kunta Kinte ja AINA kun uin, minulla on rannekello kädessä. Ja AINA kun puin, minulla on rannekello kädessä. Ja AINA kun nain, minulla on rannekello kädessä.
      Tämän johdosta olen tehnyt tutkintapyynnön FBI:lle, että miksi Matti Paanalalle antamani ääni on siirretty Henna Virkkuselle. Mielestäni se on rikollisluontoista!
      Terveisin
      Kunta Kinte

    • Anonyymi

      Nimeni on Herra Kimpola.
      Olen klesa, voisiteko auttaa meikää?
      P.S. Olen AINA äänestännyt KAIKISA vaaleisa Matti Paanalaa.

    • Anonyymi

      Olen Räipe Räsänen eikä minulla ole sukupuolta.
      Voinko silti äänestää Matti Paanalaa?

    Ketjusta on poistettu 29 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      93
      4417
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      44
      4406
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      4046
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      2967
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2591
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2153
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      342
      2115
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      204
      2069
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1695
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1462
    Aihe