Armeijaan meno ja lääkärissä käynti

Masentunutpska

Elikkäs olen 01 syntynyt ja tänä vuonna olisi kutsunnat ja pitäisi käydä siellä lääkärintarkastuksessa. Ongelmani onkin että olen ollut itsetuhoinen 2,5v ja kokenut olevani masentunut vähän yli kaksi vuotta. Vasta puoli vuotta sitten huomasin että masennus on jaksoittaista ja silloin kun se on lievimillään niin olen enemmänkin syömishäiriöinen. (Viime syksynä olin 45kg ja 1,5v ollut korkeintaan 54kg. Normi paino on 53kg...) En ole kertonut kenellekään asioistani mutta lääkärintarkastuksessa aion kertoa.
Viime vuoden puolella vanhempani vei minut terkkarille koska vasta silloin laihtumiseni huomattiin. Minulle tehtiin myös mielialatesti (jossa valehtelin aika paljonkin) ja terkkarin mukaan olen ok. Vertailun vuoksi "normaali" mielialaan vaaditut pisteet ovat 0-12 ja pisteet jotka rehellisesti tehtynä olen saanut ovat olleet 45-55 eli vakavan masennuksen pisteitä.


Mitä siellä lääkärintarkastuksessa tapahtuu kun kerron tästä? Tällä hetkellä itselläni on menossa "syömishäiriö jakso" joten masennusta ei välttämättä huomaa niin helposti ellen kerro siitä. Onko kellään kokemuksia? Neuvoja tai mitään?

8

225

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Masentunutpska

      Niin ja tuolla itsetuhoisuudella tarkoitin viiltelyä ja masennusjaksojen aikana olevia itsemurha-ajatuksia.


      -AP

    • dfht

      Sano vaan että jos saat kranaatin käteesi niin todennäköisesti pidät sen sylissä ja annat räjähtää. C-paperit tulee samantien ja pääset opiskelemaan/valmistumaan/tienaamaan vuotta aiemmin kuin ikätoverit.

      • Masentunutpska

        Tuo ois kai yks.. olin myös ajatellut kysyä "mitähän siitä seuraa kun masentuneelle antaa aseen käteen?" Mut joo toiki ois kans yks.

        -ap


    • ei kannata mennä

    • fgsjhfgdjhgfdj

      Kokeile kertoa totuus. Minä epäilen, että tuo on lähes varma C-tapaus muutenkin.

    • armeijankäynyt

      jos on masennusta ja paino ongelmia niin armeijaan ei kannata lähteä siellä joutuu kovaan fyysiseen rasitukseen täyspakkaus painaa paljon ja niitä pitää jaksaa kantaa pitkillä marsseilla ja pitää olla hyvässä kunnossa, että jaksaa urheilla siellä eli jos sulla on yhtään itsetuhoisia ajatuksia niin kerrot rehellisesti lääkärille niistä niin saat vapautuksen en suosittele lähtemään sinun tapauksessa.

      • kehitysvaiheessa

        Ei muuta kuin reippaasti armeijaan miehistymään ja pääsemään irti noista lapsuuden ongelmista.


    • Masentunutpska

      Kiitos vastauksista, ainoa asia enään joka mietityttää niin onkin äitini reaktio joka yrittää saada minut lähes väkisin armeijaan.(kun puhuttiin sinne menosta niin sanoin etten tiedä menenkö ja kuulin heti sanomista)

      Nyt vain yritän oikeesti kertoo siellä tarkastuksessa..

      -ap

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      148
      2483
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      176
      1704
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1588
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      69
      1543
    5. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      80
      924
    6. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      6
      915
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      68
      861
    8. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      59
      835
    9. Milloin viimeksi

      Tunsit perhosia vatsassa? 🦋🦋
      Ikävä
      61
      798
    10. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      160
      773
    Aihe