Tiirismaan kierros on 4,5 km pitkä retkeilyreitti, joka kulkee hyvin vaihtelevassa maastossa ja mielenkiintoisia luontokohteita löytyy matkalta monta. Lännessä pääsee ihailemaan Isoa Tiilijärveä näköalapaikalta, joka on nimetty Tilkin kurkistukseksi. Näköalapaikalta reitille palatessa astutaan metsän siimekseen ja mäkeä kiivetessä saattaa sateen jälkeen kuulla maanalaisen puron solinan jalkojensa alta. 220 metrin korkeudessa merenpinnasta voi paistaa makkarat Martan maja-laavulla ja koillisessa pääsee ihailemaan Pirunpesän kalliohalkeamaa.
Tiirismaan ja Pirunpesän luonnonsuojelualueen maasto on vaihtelevaa ja paikoitellen hyvin kivikkoista. Polku kiemurtelee maaston muotojen mukaan. Suppia löytyy runsaasti. Kangasmetsässä kasvaa varpukasveja ja paljon eri sammalia, joista osa on hyvinkin harvinaisia. Puissa kasvaa luppoa ja naavaa.
Suosittelen lämpimästi kaikille.
Tiirismaan kierros
7
94
Vastaukset
- Helavetkutin
Et muuten suosittele turhaan.
- Kohoumaa
Tiirismaa on Etelä-Suomen korkein kohta eli 220 metriä.
- Tukaani
Me käydään useana viikonloppuna Tiirismaalla retkeilemässä vaikka asutaan noin 60km päässä. Nuuksion ja Sipoonkorven maisemat ja reitit ovat jo niin tuttuja että pieni vaihtelu on tosi mukavaa.
- Lahest
Mukavaa kuulla että Tiirismaata kehutaan täällä keskusteluissa. Se tuntuu näin Lahtelaisest hyvältä.
- Maakäytössä
Tiirismaalla sijaitseva Soisalmensuo jonka yli kulkee pitkostettu reitti niin kannattaa myös käydä.
- Uteliaisuus-palkitaan
Hienoa, että Lahdessakin ymmärretään Tiirismaan arvo. Tiirismaa sijaitsee Hollolan kunnassa. Soisalmensuo sijaitsee Tiirismaan eteläpuolella Iso-Tiilijärven itärannalla, Tiirismaan ja Salpakankaan taajaman välissä. Minäkin suosittelen poikkeamista alas suon pitkospuureitille, samoin Iso-Tiilijärven pohjoisrannan rantaviivassa kulkevalle polulle, jonka varressa on mukava käväistä vaikka syömässä eväät.
- Hotdedaame
Kun Hollolassa ja Tiirismaalla käy niin kannattaa myös poiketa läheiseen Uskilan kylään ja käydä katsomassa upeaa ja taianomaista Kiikunlähdettä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.2355416Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki843464PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1233251Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma423053Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne722929Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv922748Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest152435Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k1032297- 1691818
Vapaa- ajan asunto palanut Haapavedellä
Haapavesi päässyt Iltalehteen Vapaa- ajan asunto palanut 35 neliötä palanut. Missä päin tämä on ollut? Poliisin tutkinn91420