Yhteislaulu

on havaintojeni mukaan elpymässä. Siellä täällä järjestetään tilaisuuksia. Lieneekö karaoke hiipumassa?
Ilmoita


26 Vastausta

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.


Näkökulmia voi olla erilaisia. Itse en esim. yleensä halua passiivisesti vain kuunnella ja töllötellä "tähtiä". Vieläkö Tammerkosken sillalla lauletaan?
Ilmoita
Sillä lailla olet oikeassa, että niissä paikoissa, joissa iäkkäitä ihmisiä nykyään hoidetaan, yhteislaulutilaisuudet ovat kaikista aktiviteeteista suosituimpia. Laulaa luikutin tänään oikein syrämen kyllyydestä ison joukon pää-äänenantajana, se oli kivaa, kun joukko oli innokkaasti mukana sekä laulaen että kuunnellen ja seuraten. Yksi pappa taisi nukahtaa. - Ääni oli niiin hyvin auki, että loppupäivän muutkin asiat tuli melkein lauleltua.
4 VASTAUSTA:
Kun edesmennyt äitini täytti aikanaan 80 vuotta, halusin järjestää koko palvelutalon asukkaille ja henkilökunnalle juhlan. Tilasin sinne tarjottavat herkut, ja kaikki saivat kutsut, ja olivat paikalla.

Hoitajat laulattivat yhteislauluja, ja se oli aivan ihana tilaisuus. Todella lämpimät muistot. Päivänsankari säteili, sai kukkia ja halauksia.

Yhteisöllisyys on hyvin tärkeää, ja rakkaat yhteislaulumme monelle muistisairauksista kärsiville onnen hetkiä.
Kiwa juttu. Oletko sinä ihan hirveän rikas? Vai oliko palvelutalo ihan hirveän pieni? Oikeassa olet kuitenkin kyllä. Itse en ikinä unohda yhden mummon tuikkivia silmiä, hän ei enää sanonut mitään, mutta huulilta saattoi lukea kaikkien laulujen sanat, joita hänen edesmennyt miehensä oli haitarilla hänelle soitellut.
Ilmekertoikaiken kirjoitti:
Kiwa juttu. Oletko sinä ihan hirveän rikas? Vai oliko palvelutalo ihan hirveän pieni? Oikeassa olet kuitenkin kyllä. Itse en ikinä unohda yhden mummon tuikkivia silmiä, hän ei enää sanonut mitään, mutta huulilta saattoi lukea kaikkien laulujen sanat, joita hänen edesmennyt miehensä oli haitarilla hänelle soitellut.
Sellaisten kahvikutsujen järjestäminen ei maltaita vie. Pullapitkot. pikkuleivät, kahvikakut, täytekakut, eivät maltaita maksa. Enemmän on kyse viitsimestä. Siinä talossa taisi olla kuusi kerrosta, joka kerroksessa ainakin viisi huoneistoa. En enää tarkkaan muista, siitä on jo aikaa. Konkurssia en tehnyt. Kauniita valokuvia muistona. Äiti sai olla viimeisen kerran "prinsessana".

Mukavaa oli, että talon henkilökunta oli innostuneesti mukana. Tunsin heidät hyvin, kävin äidin luona useita kertoja viikossa. Jokaisen vanhuksen pitäisi saada elämä, jossa tuntee olonsa turvalliseksi, ja että heistä välitetään ja rakastetaan, pidetään huolta.
Joo-o, totta. Valitettavasti elämä vain menee monta kertaa sillä lailla, että sitä saa, mitä tilaa.
+Lisää kommentti
Menkää kirkkoon. Siellä lukkari laulattaa.
2 VASTAUSTA:
Eipä tarvitse mennä, muita tilaisuuksia on paljon. Lisäksi kirkossa lauletaan uusia virsiä, joita en osaa . Kun vielä järjestin synttäreitä, ohjelmassa oli aina yhteislaulua. Samoin opiskeluajan tilaisuuksissa. Laulukirjoja oli monenlaisia. Yhteen aikaan meillä oli sellainen tapa, että kokoontumisiin osallistuneet kirjoittivat nimensä jonkin valitsemansa laulun kohdalle.
Oli eläkeläisten kirkkopyhä. Kaikki virret olivat vuoden 1986 jälkeen virsikirjaan otettuja. En osannut yhtäkään, ei ollut yhteislaulua kohdaltani.
+Lisää kommentti
Äskettäin olen muutamassa tanssitilaisuudessa todennut, että esiintyvä yhtye on ehdottanut yleisölle yhtymistä sen esittämään tunnettuun lauluun tai laulun kertosäkeeseen.

Olen itse samoin kuin moni muukin noudattanut kehotusta. On ilo laulaa mukana.
2 VASTAUSTA:
Verot vaan nousee vuosi vuodelta se kait on selvää jo kaikille kun mamut pitää elättää ja ne lisääntyvätkin, ... toisin kuin suomalaiset.

Lisääntyvät nopeasti,
sillä miehellä voi olla eri osoitteissa neljäkin vaimoa, kaikki raskaana. Ja pieniä lapsia jo vilisee ympärillä.

Mies käy tervehtimässä heitä aina säännöllisesti.

ERITYISlisiä annetaan jokaiselle 'yksinhuoltaja-perheelle'.

Integroitumista

ei siis tapahdu. Sitä on turha odottaa.
Ihan hyvä juttu. Kaikki pääsevät mukaan, on yhteisöllistä. Sinkkukausinani en juuri tanssinut, mutta yhteislaulusta pidin. Karaokea olen laulanut kerran.
+Lisää kommentti
Jättäkää laulaminen suosiolla nuoremmille. Vanha ääni on jo piinaavaa väpätystä. Erityisesti naisten. Karaoke vielä menettelee, kunhan on kunnon taustamusiikki ja hälinä.
3 VASTAUSTA:
Äänellään se lintukin laulaa. Tuollaisilla aatoksilla kannattaisi kommentointi jättää väliin. Ihmiset laulavat siksi, että se tekee hyvää sekä mielelle että fysiikalle. Sinä et ole selvästi laulanut milloinkaan.
Ahdasta-ajattelua kirjoitti:
Äänellään se lintukin laulaa. Tuollaisilla aatoksilla kannattaisi kommentointi jättää väliin. Ihmiset laulavat siksi, että se tekee hyvää sekä mielelle että fysiikalle. Sinä et ole selvästi laulanut milloinkaan.
Ruisrääkkää tarkoittanet linnulla. On pahempiakin. Ei se kauniimmaksi muutu, vaikka jättäisin kommentoimatta. Olen kyllä järjestänyt kirkkokonsertteja ja taltioinut. Niitä editoidessa on itänyt ajatukseni ...
Ihan kaikkia lintuja ja ihan kaikkia ihmisiä. Jos ihmisellä on halu ja into laulaa, miksei hän saisi. Pysy sinä poissa kuuntelemasta, jos häiriinnyt. Ja miksi tavallinen ihminen ei saisi laulaa, jos julkisesti itseään esille tuovia on pilvin pimein, eivätkä he osaa yhtään sen paremmin. Nuoresta iästään huolimatta.
+Lisää kommentti
Äitini lauloi eläkeläisten kuorossa siihen saakka kun hänet suljettiin muistisairaiden hoitokotiin, josta hän ei enää päässyt harjoituksiin. Äidilläni oli heleä sopraano ja hyvä nuottikorva ja vaikka hän unohti viimeisinä aikoinaan paljon asioita, kuten esim. tyttärensä nimen, niin "Karjalan kunnaat" olivat vielä tallella.
Hoivakodissakin oli satunnaisia yhteislaulutilaisuuksia ja äitini oli niissä kantava voima.
En ole itse koskaan ollut yhteislaulutilaisuudessa sitten osakuntien lauluiltojen, kun juotiin olutta ja laulettiin Trink trink bruderlein trink ja what shall we do to a drunken sailor- Kivaa ihmisillä näyttää niissä olevan. Harmittaahan se hapannaamoja niinmaan per..leesti kun toisilla on mukavaa.
'''
Mitä tulee maahanmuuttajiin ja heidän vähäiseen osallistumiseensa Ruotsin televisiossa näkyviin yhteislaulutilaisuuksiin, joista joku tuolla ylempänä mainitsi. Uskoisin että heillä on siihen sama syy kuin maahanmuuttaja-Palomalla. En osaa laulujen sanoja, vielä. Monet lauluista, ruotsalaisille kovin rakasta kulttuuriperimää, ovat vielä minulle vieraita ja mahdollisesti siksi jäävätkin.
4 VASTAUSTA:
Lapsena ja nuorena opitut laulut ovat vielä hyvin muistissa. Nelisenkymmentä vuotta elin paljon ruotsinkielisessä ympäristössä, mutta "snabbvisoojen " sanoja en osaa ulkoa.
Niissä telkkarissa näkyvissä yhteislaulutilaisuuksissa annetaan laulujen sanat käteen. Jos lukea osaat ja laulaakin, niin ei muuta kuin sekaan vaan. Ei se ole mikään syy, ettei osaa laulujen sanoja. Minulla on painavana syynä se, ettei minulla ole nuottikorvaa.
Tellukka kirjoitti:
Niissä telkkarissa näkyvissä yhteislaulutilaisuuksissa annetaan laulujen sanat käteen. Jos lukea osaat ja laulaakin, niin ei muuta kuin sekaan vaan. Ei se ole mikään syy, ettei osaa laulujen sanoja. Minulla on painavana syynä se, ettei minulla ole nuottikorvaa.
Lukea osaan, mutta laulaminen on huonompaa. Useimmat näyttivät osaavan ulkoa laulujen sanat yhteislaulussa Skansenilla. Kai siellä on kivempi olla mukana jos on koko ikänsä kuullut niitä lauluja ja on kunnolla sisällä ruotsalaisessa viisukulttuurissa. En ole muutenkaan kauheesti massatapahtumien ystävä.
lauloo kirjoitti:
Lapsena ja nuorena opitut laulut ovat vielä hyvin muistissa. Nelisenkymmentä vuotta elin paljon ruotsinkielisessä ympäristössä, mutta "snabbvisoojen " sanoja en osaa ulkoa.
Miten noin virheen tein? Tarkoitin snapsvisor. Ennen kuin ryyppy otetaan, lauletaan. Eipä kukaan oikaissut.
+Lisää kommentti
Asun kaksikielisellä alueella ja kielikylpyä on tullut harrastustenkin myötä. Folkhälsania olen saanut kiittää monista hyvistä liikuntaryhmistä, myös yhteislaulu ja kuorot ovat suomenruotsalaisille rakkaita ja osa yhteisöllisyyttä, joka on heillä suuri voimavara. Minut on aina hyväksytty mukaan, puhuttu erinomaista suomea, mutta usein olen halunnut olla kielikylvyssä. Kuorolaulu on myös minun savolaislähtöisen sukuni tärkeä hyvinvoinnin lähde ja rakas harrastus ollut sukupolvesta toiseen, äiti kahdeksankymppiseksi asti kirkkokuorossa ja isä mieskuorossa. Lapset ja osa lastenlapsista on ollut ja on musiikkiluokilla, esiintymiset ovat vieneet ulkomaillekin, huoltojoukoissa olen aikanaan paljon mukana puuhannut.

Viimeksi olen laulanut mukana kaksikielisessä ryhmässä, ja kävimme esimerkiksi vanhainkodeissa laulamassa ja laulattamassa. Siinä näki, miten tuttujen laulujen avulla muistojen ja tunteiden lipas dementoituneellakin aukeni, monelle virret ja hengelliset laulut tuovat turvallisuutta aina lapsuusmuistoista lähtien. Yllättävän moni vanhus halusi laulettavan morsiuslaulua "Där björkarna susa", suomeksi "Miss soutaen tuulessa koivut sorjat soi". Yksi vanhojen miesten suosikki oli serenadityyppinen "Min älskling du är som en ros", ja haikea kansanlaulu "Vem kan segla förutan vind". Ryhmämme joutui lopettamaan johtajan vakavaan sairauteen pari vuotta sitten . Yhteislauluun pääsen sukujuhlissa, käyn kirkossa hakemassa joulutunnelmaa Hoosiannasta ja kauneimmista joululauluista. Seurakunnalla on viikollakin lauluhetkiä, ovat vaan kovin virsipitoisia ja laulu laahaavaa. Meillä on ollut jo kolmen lapsenlapsen konfirmaatio ja ensi kesänä kahden. Nykyiset riparilaulut ovat ihania, voin kuvitella rippileirien lauluhetket iltanuotioilla. Oma rippikouluni oli talvella koulun ohessa, leirilauluja lauloin kylläkin partiossa, mahtavaa yhteenkuuluvuuden tunnetta "Meill´on metsässä nuotiopiiri, jossa kuusten kuiske soi. "

Yhteislaulussa on voimaa, olen joskus käynyt Helsingin Musiikkitalossa Sulasolin yhteislauluilloissa, joissa on aina jokin teema. Kävisin useamminkin, jos olisi ihan lähellä. Ensi kuussa teemana on "Suomi on metsäläinen", lauluja puista ja kevään tulosta.
1
Ilmoita
Yhteislaulu on hauskaa. Toivoisi pääsevänsä siihen useamminkin mukaan, miksei tanssissakin..
3 VASTAUSTA:
Pääsethän sinä kun vaan menet. Ensin otat selvää missä yhteislaulua teillä päin on ja sitten vaan mukaan ! Yhteislauluun ei ole pääsyvaatimuksia, kuoroihin on.
Kuoroihin tosiaan ainakin usein ikäraja, liekö 70 vuotta.
Mistähän se johtuu? Äänen heikkenemisestä vai kuulon heikkenemisestä?
Ehkä molemmista, mutta etenkin siitä, että hyvin moni iäkäs ei kestä enää meteliä, älämölöä ja kakofoniaa ympärillään. Ja jos / kun äänet ympärillä muuttuvat häiritseviksi, on mahdotonta saada omaa ääntään pysymään nuotissa.
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Yhteislaulu

on havaintojeni mukaan elpymässä. Siellä täällä järjestetään tilaisuuksia. Lieneekö karaoke hiipumassa?

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta