Yhden tähden annan palvelusta siihen saakka kun perämoottorikauppa ja toimitus oli tehty. Kauppias oli erittäin miellyttävä ja palvelualtis kauppaa tehdessämme. Ongelmana kuitenkin jo silloin oli huono tavoitettavuus, ei puhelimella, meilillä eikä tekstarilla meinannut saada kiinni. Ongelmat alkoivat kun aloin viime elokuussa perätä hyvitystä takuulaskuun ja toimittamatta jääneeseen potkuriin. Ei vastausta meileihin eikä tekstareihin. Ajattelin että putiikki on jo kuopattu, mutta vuodenvaihteen jälkeen huomasin että nettisivut olivat uusiutuneet. Laitoin meiliä ja kerroin että jaan kokemukseni somessa jos asiat eivät ala selviämään. Sitten tulikin hetimmiten vastaus että hän ei ole saanut viestejäni? Kopsasin aiemmat viestini ja lähetin WhatsAppilla, josta näin että hän oli lukenut ne. Sen jälkeen onkin taas ollut hiljaista. Jälleenmyyjä- ja huoltopaikkalista on ainakin osittain feikkiä! Viime kesän takuurempan teetin Jyväskylässä osaavalla Säynätsataman Yamaha-huollolla. Muuramessa olisi ollut Meguron valtuutettu huolto Fei Maritime, mutta näin sovittiin. Myöhemmin selvisi että Fei Maritimella ei ole ollut edustusta enää 4-5 vuoteen? Kuinka suuri osa myynti/huoltolistan liikkeistä on feikkiä, kannattaa tarkistaa ennenkuin luottaa tietoon. Minun luottoni kuitenkin on mennyttä.
t. Jouni Saarinen
Olkaa tarkkana jos teette kauppoja Meguron kanssa!
Jopitsu
0
136
Luetuimmat keskustelut
- 1161376
- 45921
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r133704- 70666
- 67626
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.101507Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20490- 34477
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e98470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32468Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115463- 5458
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 51445
- 52413
- 42410