Opetitko lapsesi arvostamaan ruokaa ? Maistuiko sinulle kouluruoka ?

Mikä vikana? Vikana on se, että monet lasten vanhemmat eivät itse osaa arvostaa/laittaa ruokaa, joten lapsetkaan eivät opi kunnioittamaan ruokaa. Tiedän yhden tuttava perheen jossa äiti eikä isä anna mitään arvoa koti -ja kouluruokailulle. Ei ne ole lasten syitä jos eivät osaa arvostaa kunnon ruokaa. Kaiken maailman pika-seka sotkut kyllä kepaa. Meidän aikuisten pitäisi tehdä lapsille ja nuorille selväksi, että kaikki ruoka maksaa.
Me veron maksajat maksamme jokaisen hukkaan heitetyn kouluaterian.

Vanhemmat teroittakaa lastenne päähän yksi tärkeimmistä syistä.
1) Kiitos ja kunnioitus ruokaa kohtaan, jos meiltä otetaan jokapäiväväinen leipämme pois olemme hukassa.

Joka neljäs sekunti yksi ihminen kuolee nälkään tai nälän aiheuttamiin sairauksiin tällä maapallolla.

Ongelma on miten saadaan riittävästi ruokaa tuotettua miljardeille ihmisille.

Nuorten- ja lapsien ilmasto- ja ympäristötietoisuus on hyvin ohutta ja ajattelu vielä kehittymätöntä, kun on varaa ruokansa kantaa biojätteeseen.

Aloitus versoisi laajan pohdinnan. Vastaan lisäksi vain, että oikein hyvin kelpasi kouluruoka aikoinaan, vaikka nykykoululainen ei ehkä tikulla koskisi sen aikaiseen ruokaan, kun nytkään kaikille ei maistu mikään.

Omassa lapsuudessa oppi arvostamaan kaikkea, kun lähes kaikesta oli pula tai ainakaan yllin kyllin ei ollut mitään, rahaakaan. Yksinkertainenkin ruoka maistui. Ateria oli perunaan perustuvaa,
sitä vedettiin mahan täydeltä, "lisukkeena" saattoi olla ruskea jauhokastike ja lantunpaloja.
Puuroa tai velliä syötiin usein.
Pienellä kylällä ei osuuskaupassa paljon ollut raaka-aineita.
Omasta kasvimaasta/kellarista sai perunaa, porkkanaa ja lanttua.
Pienien kylien pienissä kyläkaupoissa ei ollut kylmälaitteita, ei siellä liha olisi säilynytkään puhumattakaan kalasta.

Nykyään elämme valikoimien suhteen yltäkylläisyydessa.
Tuntuu pahalta ja oudolta, ettei kouluruoka kelpaa nykylapsille.

Kun itse aikanaan kävi koulua, oli puuroa, velliä tai keittoa. Lautanen syötiin tyhjäksi.
Nyt notkuu kouluruokalan tiski monenmoista sapuskaa ja aina valitetaan.
Olen yksineläjä ja esim. aina kun ostan leivän palastelen sen valmiiksi siivuihin ja laita pakkaseen. Otan sieltä siivun kerrallaan, ei mene haaskuun yhtään.
Minua kauhistuttaa tuo ruuan haaskaaminen.
Nämä television ruokaohjelmat saisi vallan kieltää, on ruokasotaa ja helvetin keittiötä ym.

Ruoasta on tullut hifistelyä, joku pelleilytrendi melkein. Ruoalle ja sen tekijöille koulussa
ei anneta enää arvoa.

Telkkarista saa joskus nähdä välähdyksiä kouluruokailun ongelmista.
Koululaisia palvellaan kuin kuninkaita. Heiltä on kysytty suosikkiruokia,
että voidaan tehdä enemmän niitä maistuvia ruokia "hukkaruoan" vähentämiseksi.
Ei vaan auta nirsoimmille, a la cartea pitäisi kai olla ?

Onko se jotain erikoisuudentavoittelua vai mitä, kun ei normiruoka kelpaa ?

Omat penskamme olivat oppineet kotona, ettei syömäkelpoisesta ruuasta purnata. Eivätkä purnanneet.
Sen verran koulun ruokalistat vaikuttivat kotiruokaan, että kun listalla oli pinaattikeittoa niin vaimo heitti kotona kattilaan pari perunaa enemmän.

Poikamme oli aktiivinen liikunnan harrastaja. Etupäässä hänen tarpeitaan varten ostimme kaurahiutaleet säkeittäin koska kilon pussista ei ollut moneksikaan aamuksi.

Parin "pane sieniin puolet petäjäistä" vuoden jälkeen poikamme , jos oli mahdollista, niin vältti sienien syömistä. Niinä todellisen niukkuuden vuosina ruokapöydässämme oli sientä jossakin muodossa ainakin 5:nä päivänä viikossa. Kuivattuja tatteja murennettuna mureketaikinaan, sekoitettuna jauhelihakastikkeeseen, leivitettyjä "ukonhattupihvejä", kanttarellikeittoa ja tietenkin sienikastikkeita eri sienistä, sienisalaatteja jne. Poika söi mutta itsenäistyttyään omaan talouteensa hänen pöytäänsä ei ilmesty mitään sieniruokaa.

Asuntolainako veti ruokapöydän tiukkaa linjaa ilman höyryävää lihapottia?

Ns. aikuiset, jotka eivät osaa ohjata, opastaa ja opettaa.

Ruokaa on ollut siitä ei koskaan ole puhuttu, kai ovat syöneet kouluissa en ole kysellyt.

Nykyään on kouluruoka paljon parempaa kuin aikoinani, ala-asteella oli pakkosyöminen ja ruoka oli mautonta. Siitä jäi joku kammo ruokaan. Toiset oksenteli ja pakotettiin syömään se oksennus niin aivan järkyttävää. Perunat olivat sisältä mustia kumiperunoita ja kamalan pahan makuisia. Tillilihassa liian isoja sitkeitä lihanpaloja jotka harmaassa limassa lillui. Ylä-asteella loppui pakkosuyöminen ja elin usein vain näkkileivällä. Ruokalassa haisi usein pahalle ja sekin yökötti, kamalan ankeita kolkkoja.

Tämä ruoka jäi mieleen: kamalanmakuisia teurasjäte kanannahka pullia ja kittisiä eines "liha" kengänpohjia kuivuneella porkkana tai lantturaasteella. Siinä oli kumiperuna ja mauton kastike.

Ehkä nykyään ongelma on siinä ettei se ruoka ole tarpeeksi vaihtelevaa vaan kyllästyy aina niihin samoihin pöperöihin. Riippuen kokista sama ruoka saattaa olla ihan erimakuista. Toinen saa siihen jotain makua ja toinen ei.

Tytär oli lapsensa kanssa käymässä, olin valmistellut vähän parempaa ruokaa parikin sorttia, kysyin ennen ruokailua lapsenlapselta mitä ruokaa söisit..makaroonilaatikkoa ol vastaus, seuraavana päivänä tein makaroonilaatikkoa, itse en pahemmin makarooni ruuista perusta.

On täysin naurettavaa verrata tämän päivän kouluruokaa siihen, mitä se oli meillä tai lapsillamme.

Ei silloin ollut vielä intialaisia, japanilaisia, meksikolaisia jne ravintoloita katukuvassa. Emme ravanneet ulkomailla syömässä ja kouluissa oppilaatkin oli vain suomalaisia.

Itse aloitin koulun 50-luvulla ja kyllä silloinkin nirsoiltiin. En syönyt kaura-ohra-tai ruispuuroa ja en syö vieläkään.

Pohjaanpalaneen makaroonivellin etova haju ja ruskeat hiutaleet on minunkin , vuonna -53 kouluni alkaneen ikävin kouluruokamuisto. Aina oli padassa keitettyä velliä, puuroa tai keittoa, ruokailuvälineinä vain lusikat ja emalikippo. Lusikat olivat alkuun syöpyneitä alumiinisia, minulla ja monella muullakin oli oma lusikka mukana. Eväsleivät, joiden väliin äiti paistoi usein kananmunan tai oli ainakin juustoa, maitoa lasipullossa, joka pakkasilla sujautettiin villasukkaan. Opettaja annosteli ruuan luokassa, onneksi hän oli ymmärtäväinen, oma tyttärensä oli samalla luokalla, eikä ruokaa ollut pakko ottaa kuin nimeksi ja jos ei maistunut, sai jättää. Ruispuolukkapuurosta pidin, syksyllä vietiin kouluun puolukoita. Pulpetille levitettiin ruokaliina, itse vohvelikankaalle kirjailtu, ruokarukous tietenkin luettiin. Oppikoulun ja lukion kävin parinsadan metrin päässä kotoa, saatoin kipaista kotiin ruokatunnilla syömään.

Omat lapset saivat jo monipuolisen kouluaterian, ruokalista oli jääkaapin ovessa, ettei samaa ruokaa tullut tehdyksi kotona päivälliseksi. Olen aina luottanut siihen, että nälkä säätelee lasten syömisiä, ja kun ylimääräisiä välipaloja ei ole tarjolla, kyllä seuraavalla aterialla taas maistuu. Koulusta ei mitään erityistä kuulunut lasten ruokailuun liittyen, olivat hyvinvoivia ja paljon liikkuvia. Kaikkea kehotettiin ainakin maistamaan, ja olihan lisäksi aina jotain tuoretta, salaattia tai raastetta, näkkäriä ja maitoa. Koetin ylläpitää kotona mutkatonta suhdetta ruokaan, ja kun lapset osallistuvat ruuanlaittoon esimerkiksi pilkkoen salaattiaineksia, ennakkoluulot väistyivät. Pinaattilettuja, ohrapuuroa ja makaroonilaatikkoa kehuivat, kanaviillokkia ja perunoita eivät.

Lastenlasten kautta olen tutustunut päiväkotiruokailuun, ja se tuntui olevan oikein hyvällä mallilla. Alakoulussa opettaja syö luokkansa kanssa, ilmeisesti melko hyvin toimii , itse saa ottaa mieleisensä määrän ruokaa ja opettaja valvoo ruokailutapoja. Yläkoulussa eivät aineopettajia velvoiteta syömään luokan kanssa (ei ole edes mahdollista aikataulullisesti), monet oppilaat livahtavat lähikauppaan herkkuostoksille. Ensimmäinen ruokailuvuoro saattaa olla jo kymmeneltä, viimeinen kahdentoista jälkeen, ruokarytmi ei aina noudata energiantarvetta. Oppilaita on kuunneltu ruokalistassa, on joskus tacoja, tortilloja ja pizzoja , enimmäkseen tavallista suomalaista monipuolista perusruokaa, ruokarajoitteisille omansa ja kasvisruokaakin tarjolla, joten siinä ei mitään vikaa pitäisi olla.

Uskon, että ruuan arvostus lähtee kotoa, vanhempien esimerkillä on vaikutusta. Pieni maksu voisi lisätä arvostusta , mutta se taas törmää peruskoulun maksuttomuusperiaatteeseen ja eriarvoisuuskäsitykseen. Koulujen ja päiväkotien keittiöistä kerrotaan, että maanantaisin on ruuan menekki paljon suurempaa kuin muina päivinä, on siis paljon lapsia, joille kouluruoka on päivän tärkein, ehkä ainut lämmin ateria. Monet yksinhuoltajat ovat kertoneet olevansa tiukilla pitkinä loma-aikoina, eli kyllä kouluruualla on myös sosiaalinen merkitys. Täytyy ihmetellä , miten pienellä rahalla kouluruokaa loihditaan, toisaalta pitäisi suosia lähiruokaa ja korkealaatuisia raaka-aineita, onhan kyse lasten ja nuorten terveydestä ja tasa-arvoisuudesta. Samalla voisi hiilijalanjälkeen vedota. Bonuksena pitäisi olla viihtyisä ja kiireetön yhteinen ruokailuhetki , niin henkistä kuin fyysistä hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä lisäävä.

Velli-ja keittoruokia olivat 50-luvun kouluruokani ja ihmekyllä mitään inhokkia ei ole jäänyt mieltäni painamaan. Parasta oli hernerokka, jota eräs yläluokan poika söi 6 lautasellista. Hän oli köyhästä 11-lapsen pesueesta. Tämä nykyinen nirsoilu ja ylenkatselu helpottuisi, kun perittäisiin maksu oppilailta, mutta siitä nousisi mölyä ainakin punikkivihreiltä. Kouluruokailu oli 50-luvulla kurinalaista touhua. Ruokalassa ei mölytty ja ruokaa ei haaskattu. Miesopettajat olivat melkein laiastaan sodankäyneitä ja olivat aika lyhytpinnaista väkeä, joskus kävi oviaukossa kolina, kun eräskin opettaja poisti niskapersus otteella yläluokan paria poikaa ulos.

Me elimme koko pula-ajan korttiannoksilla. Äitini oli periaatteen ihminen, eikä suostunut maksamaan mustan pörssin hintoja paikkakunnan maanviljelijöille.
Särvintä kerättiin sienimetsästä ja parina kesänä oli pihassa vuohi, jonka lihoja ei kansanhuolto vienyt, vaan saimme käyttää kaiken itse. Marjoja ja kurkkuja oli kellarissa talven varalta, ja "vesilasissa" munia.. Kiinnostaisi tietää, millainen säilöntämenetelmä se oikein oli. En sitä lapsena käsittänyt enkä osallistunut.
Ikinä ei ruoka lautaselle jäänyt. Olimme aliravittuja ja huonokuntoisia. Kalanmaksaöljyä juotiin vitamiinien puutteeseen.
Yhä vielä kauhistun, jos joudun heittämään pois käyttökelpoisia ruuanloppuja. Pula-aikana se olisi ollut kerrassaan synti.
Omille lapsilleni terotin, että koulun ruoka on saman arvoista kuin kotiruokakin, harvassa huushollissa sen gurmeempaa arkiruokaa tehtiin.
Olivat samaa mieltä. Kokeiltiin eri reseptejä kotona ja opeteltiin käyttämään mausteita iänikuisen valkopippurin lisäksi.
Lapsistani on kehkeytynyt erinomaiset ruuanlaittajat.

Kerrompa esim. miniäni on niin hyvä kokki, että polttaa kananmunatkin kattilaan.
Aina kun tulivat mummolaan olisi pitänyt olla parasta pöydässä.
Muutaman kerran oli nakkisoppaa ja seuraavana päivänä muusia ja jauhelihakastiketta.
Miniä tökki lusikalla ja haarukalla ruokaa eikä suostunut syömään. Mieheni kysyi, että eikö ruoka maistu? Vastausta ei tullut, johon mieheni sanoi, että meillä on tapana nousta pöydästä odottamaan seuraavaa ruokailua. Lisäsi vielä, että voihan miniä laittaa täällä mieleistään ruokaa kattilat on kaapissa ja ruokatarvikkeet kylmiössä.
Sen vierailun jälkeen ei miniää ole näkynyt. Lapsen lapset kertoo, että ei äiti koskaan laita meillä ruokaa ja mollaa vielä isää jos ruoka ei ole hyvää.
Kysyin lapsen lapsilta, että syökö he kouluruokaa ja vastaus oli , että kyllä ja se suurimmaksi osaksi hyvää.

Luin kommenttejanne viiskytluvun kouluruokailusta, joten en palaa omaan kouluaikaani. Omat lapseni aloittivat koulunkäynnin yhdeksänkytluvun alussa.
Piti oikein miettiä minkalaisia palautteita he toivat kouluruoista. Ei tullut mieleen., joten ilmeisesti kaikki kelpasi. Ainut, josta kuulin lasten juttelevan keskenään oli ns. nahkaperunat,

En nyt menisi kehumaan, että opetin arvostamaan en, en opettanut, olivat jo vauvana hyviä syömään. Kahden kuukauden ikäisenä lisäsin tekemäni peruna-ja porkkanasoseen heidän ruokalistalleen.

Söivät ja nukkuivat hyvin.

Muistuu mieleen koulu 50 luvulla koulussa omakeittiö ruoka oli hyvää.

Joka vuosi uudet kirjat, opettajat vaihtuivat lähes samaan tahtiin oli hyviä ja huonoja.

Jos lapsi ronklaa ruuan kanssa, niin vika on harvoin lapsessa. Sen sijaan hänen kasvattajansa ja ohjaajansa kannattaa mennä peilin eteen seisomaan, sieltä näkyy se henkilö, jonka ohjauksen mukaan lapsi toimii.

Kannattaa miettiä, milliaisia arvoja perillisilleen opettaa, oli kyseessä ruoka tai mikä tahansa muu elämän ja maailman asia, joka lasta vastaan kävelee elon tiellä ennemmin ja myöhemmin.

Minut pakotettiin syömään kouluruokaa. En ollut saanut kotona lämmintä ruokaa, joten kaikki ne erilaiset perunakeitot (liha-, makkara-, kaali -) olivat outoja ja minulle jäi ikuinen kouluruokakammo, kun opettajat ja keittäjät seisoivat rinkinä ympärillä ja pakottivat syömään.

En ole eläissäni tehnyt yhtään keittoa, johon laitetaan perunaa. Kokoperunaakin keitän vain kalan kanssa, jos syömässä on kanssani toinen. En ymmärrä, mitä ihmiset näkevät, tai siis maistavat uusissa perunoissa. Samaa perunaa se on kaikki. Haaveilen edelleen perunasadon tuhoutumisesta.