mua kummastuttaa mun kaverin naimisiinmeno. se ite täytti joulukuussa 18 vuotta ja sen mies on joku 22v. niillä on yli 300km välimatkaa toisiisa ja näkevät vaan harvoin viikonloppusin, ei läheskää joka viikonloppu. ne tapas viime juhannuksena ja menivät jouluna kihloihin, nyt niillä on jo kovat hääsuunnittelut käynnissä ensikesälle, heinäkuulle. kirkko, pitopalvelut yms. on jo varattu ja kaikkee suunnitellaan koko ajan. minusta tämä oli aika yllättävä käänne?! kuitenki ovat niin vähän aikaa tunteneet toisensa ja nyt jo näinki ratkaisevaa päätöstä tekemässä..huh! mitä mieltä te ootte? me ollaan muun kaveriporukan kaa mietitty ja ollaan kaikki ku halolla päähän lyötyjä! tottakai ollaan onnelisia sen kaverin puolesta, mut kuitneki vähä arveluttaa... ite olin tuntenu mieheni yli neljä vuotta ku mentiin kihloihin ja tässä vaiheessa ei oo vielä tietoa häistä, eikä kyllä vielä kiirekkään...
mutta kommentoikaapa mitä ootte mieltä! :)
mutta kommentoikaapa mitä ootte mieltä! :)
Vastaukset 9
Vanhimmat
jopas jotakin! no eihän siinä, jokainen omalla tyylillään, mut kyllä tuo nyt silti aika nopea tahti on..ja kerta eivät ole edes asuneet yhdessä.. no jokatapauksessa onnea heille.
.. mitään kummallista ole! Ei oikean löytymiseen tarvitse olla vuosia kihloissa ja pettää muutaman kerran tai asua yhdessä.. Voi se helpomminkin käydä! Antakaa jokaisen edetä omaan tahtiinsa, toisilta avioituminen ei vie kauan, ja saattavat olla onnellisia ja naimisissa loppuelämänsä. Ja taas toisaalta on paljon pareja, jotka ovat vuosia asuneet saman katon alla ja kaikesta huolimatta eronneet joskus. Sellaista elämä on!!
Minä muutan asumaan kultani kanssa vasta kun menemme syksyllä naimisiin, emmekä myöskään harrasta seksiä ennen kun olemme naimisissa, vaikka välillä kyllä mieli tekee niin että...!!! Tunnemme toisemme henkisen puolen niin hyvin, ja olemme niin turvallisessa suhteessa, että uskomme elävämme onnellisina loppuelämämme tässä samassa suhteessa.
Niin että ei huolta kaverisi puolesta. Tunnen useita pareja jotka ovat menneet vuoden sisällä tapaamisesta naimisiin ja jotka ovat nykyään onnellisia avioliitossaan ja pienten lasten vanhempina.. :)
moi!
en ymmärrä tuota ajatusta!siis miksi pitäisi asua yhdessä ja olla yhdessä vuositolkulla!?ja jos ei itse uskalla sitä askelta ottaa avioliittoon niin antaa edes muiden tehdä se rauhassa jos haluavat. eikä kaukosuhde vaikuta juuri asiaan, meillä ainakaan!mietipäs käytäntöä ennenvanhaan ja nykyään ja vertaa niitä avioerolukuihin!että enpä usko että se vetkuttelu mitään auttaa!
Olen kanssasi hieman eri mieltä. Nimittäin ennen vanhaan avioero ei ollut sosiaalisesti niin hyväksyttyä kuin mitä se tänä päivänä on. Tästä syystä erot olivat harvinaisia ja yhdessä pysyttiin vaikka sitten hammasta purren. Nykyään joka toinen liitto päättyy eroon, eikä eronnutta naista/miestä huidota enää raamatulla. Nykyään ei tarvitse yhteiskunnan paineesta kärvistellä epäonnistuneessa liitossa. Onneksi.
Olen kanssa eri mieltä myös siitä yhdessä asumisesta. Uskallan väittää, että vasta vuoden yhteiselon jälkeen sitä oppii tuntemaan toisen tavat ja mielenliikkeet. Se taas on mielipidekysymys, kuinka hyvin toisen haluaa tuntea ennen naimisiinmenoa. Ehkä mielipiteissäni on iän tuomaa kyynisyyttä, mutta olen itse henkilökohtaisesti sitä miletä, että on hyvä opetella elämään sitä tuikitavallista arkea yhdessä ennen vihvivalojen lausumista. Mutta jokainen tehköön, kuten parhaaksi näkee.
Ja jokainen antakoon toisten tehdä niinkuin heistä parhaalta tuntuu. Jokaisella on oma tahtinsa, ei kaikkien tarvitse saman kaavan mukaan mennä.
Nykyään ihmiset luovuttavat liian helposti. Ei jakseta tehdä mitään suhteen parantamisen eteen, vaan erotaan kun ensimmäinen isompi riita tulee. Luullaan, että parempi löytyy nurkan takaa.. Sääliksi käy semmoisia täydellisyyden tavoittelijoita, jotka eivät lopulta koskaan pysty kokemaan täydellistä onnea ja turvallisuudentunnetta pysyvän elämänkumppanin rinnalla... :/
...ja vaikka sitä kuinka hyvin olisi tutustunut, niin ei kai kukaan voi kuvitella, ettei ihmiset muutu 25 vuoden aikana. Jos alle vuoden tuttavuuden perusteella uskaltaa luvata, että tämän suhteen eteen on valmis tekemään töitä, niin siitä vaan. Yhtä iso lupaus se on, vaikka olis seurustellut jo 10 vuotta. (Vaikka toivon mukaan se lupaus on tehty ilman sormuksia jo paljon aikaisemmin.)
Niin mua kummastuttaa se, että ollaan muka kihloissa mutta ei tietoakaan häistä. Kihlaushan on nimenomaan lupaus avioliitusta. Sitten jossain vaiheessa "kositaan uudestaan" vaikka on jo kosittu. Vai onko tällaiset kihlat vain leikkikihloja, joilla merkataan toinen varatuksi?
kyllähä se on niin että kihloihin meno on lupaus avioliitosta, miksikäs sitä sitten pitkittämään jos koska asiasta ollaan siinä vaiheessa jo varmoja. en ymmärrä mitä ihmeellistä tuossa naimisiin meno jutussa nyt on, koska tunnen ihmisiä jotka on menneet paljo aikasemminkin naimisiin ku vuoden päästä. ja hyvin pelittää! ei kai oo vaan mandiehilla kateutta ilmassa vai mitenkä?
Tuskinpa on alkuperäisellä kirjoittajalla kateutta ilmassa.. Mun puolesta ihmiset voi mennä naimisiin niin pian kuin huvittaa, mutta 18-vuotiaana vuoden seurustelun jälkeen...vähän kyllä pistää miettimään!