Neljä miljoonaa brittiä on allekirjoittanut kansalaisadressin uuden kansanäänestyksen puolesta.
Miten käy ? Kolme vuotta ovat britit asiaa jauhaneet. Jääkö Britannia Euroopan Unioniin loppujen lopuksi ? Mitä veikkaat ?
Veikkaan, että jää.
Miten käy ? Kolme vuotta ovat britit asiaa jauhaneet. Jääkö Britannia Euroopan Unioniin loppujen lopuksi ? Mitä veikkaat ?
Veikkaan, että jää.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Tätä olen odottanut ☺️ Kyllä kansalla järkeä on ! Eihän se koske vain Englantia, vaan koko EU:ta tuo separaatio.
Mitään niin hankalaa ei tunnu olevan kuin sopimusten purkaminen, joten eiköhän nyt jo riitä Teresa May'n lähes säälittävä painostaminen parlamentissä!
Ihanaa, seurataan tilannetta! 😃
Vatvominen saisi jo loppua sotkemasta ihmisten elämää. Näyttää siltä, että uusi kansanäänestys erosta ei tule kysymykseen. Uskomaton valtiontason farssi populistien johdolla. Jos kansa saisi uudestaan äänestää, uskon että britit jäisivät.
EN usko että jää unioniin,
britit alkaa eu:n jäseniksi samoin kuin norja,
on siis tavallaan itsenäisempi valtio, kuin esm. me suomalaiset,
britit kuten norjaki maksaa tullimaksuja sun muita juttuja erilailla
kuin me suomalaiset,
Saarella ja Irlannissa on 64 miljoonaa asukasta ( 2014 ). Laske siitä allekirjoittaneiden osuus.
Tai mielenosoittajien osuus.
Liikkeellä on vain EU:n puolesta olevia ihmisiä, eli reilun 30 miljoonan kansalaisen mielipiteen edustajat.
On se melko suuri mielenosoitus ja kansalaisadressin allekirjoittajien määrä, vaikka prosentuaalisesti onkin vähän.
Brittien päättäjät eivät uskalla järjestää uutta äänestystä.
No miksei uskaltaisi ? Nythän ne vihdoin itsekin huomanneet, että olisi etu (tai pienempi paha)
olla EU-jäsenmaa.
Ylpeys, aloittaa uusi kansanäänestys.
Huono maku jää valehelemalla saavutettu ero eu:a, toki pieni mahdollisuus peruuntumisesta.
Höynäytetyt britit ovat aika sopassa exPm Cameron meni lupaamaan äänestyksen.
Äänestysikäisiä about 50 miljoonaa. Puolet halusi pysyä EU:ssa, mutta nyt, kun asiat ja pahat puolet on kirkastuneet monille, niin kannatus pysymiseen EU:ssa kutistunut 4 miljoonaan.
Pysymisen kannatus pitäisi olla ainakin 25 miljoonaa.
Luvut eivät sovi yhteen sen kanssa mitä media meille tyrkyttää.
Mielenosoittajiakin pitäisi Lontoossa olla paljon paljon enemmän, jotta väitetty pysymisen kannatus pitäisi paikkansa.
Nyt Pasilta Lontoosta lipsahti suorassa lähetyksessä, että gallupien mukaan EU:ssa pysymisen kannatus on selvässä vähemmistössä.
Pasi voi sanoa hyvästit seuraavalle ylennykselle.
Välillä on ollut eron perumisen kannalla, siinäpä jahkailevat 100 vuotta.
Miten niin kannatus EU:ssa pysymiseen on kutistunut neljään miljoonaan ?
Vaikea uskoa.
Mistä olet saanut sen luvun ?
TOTUUS ON,
suomenki media uutisoi asiaa VAIN suomen näkökulmasta katsottuna,
joten
lopputulos tulee olemaan Britit lähtee EU:sta vaikka ilman sopimusta,
ikävä juttu kun suomen media tekee kaikkensa
että suomessa käsittettäisiin asia toisin,
suomessa sillä joukolla jotka kynsin hampain pitää kiinni EU:sta
on suuri pelko ja hätä
jos suomi huomaa myös EU;n suomelle suuremmaksi vahingoksi kuin hyödyksi,
kyllä suomessa p i t ä ä olla valppaana mikä suomelle oikeesti on parasta,
valtavat maksu EU -jäsenyydestä ei ole oikein, eikä varsinkaan se jos ja kun suomi joutuu maksamaan muitten maitten valtavan suuria käsittämättömän suuria velkoja
kuten on ITALIASSA ja Kreikassa, espanjassa porttugalissa ym. muut maat
mitä ne oikeesti pimittää,
sitäpaitsi TV:ssä ilmakuvista päätellen EI VOINUU olla milenosottajia satoja tuhansia ,
lähinnä oli vain kymmeniä tuhansija,
suomen media selkeästi liiotteli tilannetta,
manipulointi suomen mediassa ON aivan liian räikeetä,
ajatelkaa ja katsokaa omilla silmillänne
näette paremmin mikä on totta
ja mikä on pelkkää suomen muutamien pelkoa ja manipulointia,
Alottajalle tiedoksi,
kuten uutisissa i l m a k u v a s t a kaikki voi todeta,
ihmisiä EI VOINU olla sataojatuhansia mielenosoituksessa,
niitähän oli vain siinä pienellä alueellaa muut kadut OLI TYHJIÄ
selkeästi näki ilmakuvasta,
korkeentaan oli muutama kymmenen tuhatta ihmistä
uutiset VALEHTELI
selkeää manipulointia,
liekkö ollu todellisuudessa kymmentä tuhattakaan ihmistä
nehän melkeenin ehti laskea kun näytettiin ilmakuvaa tapahtuneesta,
Samanlainen sun väittämä kuin millä yritetään kumota Sipilän hallituksen saavutukset, tosiasioita ei haluta hyväksyä, työperäisen maahanmuutosta sama juttu.
May väittämä uudesta brexit äänestyksestä söisi politiikan uskottavuutta, empä tiedä uskottavuudesta jos äänestystä ei järjestetä jää ihmisten mieliin miksi ei, varsingin kun talous kääntyisi pahasti taantumaan eron vuoksi, silloin vasta politiikka menettäisi uskottavuutta.
Yks'lysti mitä kieltä käytät, en masennu.
Teresa May'n lähes säälittävä painostaminen parlamentissä
Teresa May ei ole Englannin pääministeri
vaan
pornotähti
Miksi järjestettiin kansanäänestys ja uhottiin, että äänestämällä eron puolesta saamme itsenäisyytemme takaisin. Nyt kun vapaus on kahden viikon päässä, on kansalla hätä.
Miksi äänestys ei ollut suuntaa antava? Se ei olisi velvoittanut hallitusta mihinkään.
EU on monen kymmenen valtion järjestö. Ei sitä pompotella. Turhaa yhden maan on ylimielisesti esittää, että äänestetään uudelleen, eiköhän tulos muutu. EU on jo valmistautunut eroon. Se edellyttää toimia myös siellä. Kaikki maksaa. Lakimuutoksiin on varauduttava. Niiden laatiminen vie aikaa.
Ei ole syytä temppuilla ja epäröidä, vaan kuten Teresa May sanoi, tämä asia viedään loppuun asti. Hän ei ole koskaan ollut uuden äänestyksen kannalla, vaan on sitä mieltä, että kun kansan mielipide kysyttiin, sitä seurataan. Se on demokratiaa.
Alun alkaen May vastusti eroa, mutta pääministerinä on nyt tehnyt silti kaiken sen mihin on pystynyt saadakseen erosta kunniakkaan.
Miksi ne sadattuhannet ovat nyt mielensä muuttaneet? Eikö vapaus viehätäkään?
Skotlannissa äänestettiin ennen tätä erotouhua siitä, haluaako Skotlanti erota omaksi valtiokseen, ja kansa vastusti mahdollisimman pienellä äänierolla.
Nyt ovat sitten samassa veneessä Englannin kanssa.
EU:ssa pysymisen kannattajat eivät olleet riittävän valppaana äänestämään, koska kansanäänestyksen tuloksen odotettiin olevan itsestäänselvästi EU:ssa pysymisen voitto ?
Ei uskottu populistien onnistuneen kääntävän niin monen pään eikä odotettu heidän äänestävän niin aktiivisesti.
Tulos oli EU:n kannattajille varmaankin yllätys ja järkytys ja opetus siitä, että vain äänestämällä voit vaikuttaa.
Olisko ollut niin, että koska ei edes uskottu brexitin voittavan, ei äänestyksestä tehty vahvempia
sääntöjä ? Neuvoa antava kansanäänestys oli ollut oikeampi lähtökohta minustakin.
Luulisi, että niin suureen lopulliseen päätökseen tarvittaisiin kansan 2/3 enemmistö.
Tuloshan oli niukin naukin brexitin puolesta ja nyt kansakunta on ollut sekaisin kolme vuotta.
Populistien huijaus, sitähän huijauksen alulle panija nauroi jälkeenpäin, köpsä kansa.
Lauantaisen miekkarin järjestäjä on ilmoittanut jälkikäteen miljoona marssijaa.
BBC:n ja AlJazeeran toimittajat epäilivät tätä miljoonaa, mutta sanovat useita satojatuhansia.
No vaikka olisi miljoona, niin olihan vähän jengiä, kun pelkästään Suur-Lontoossa asuu 15 miljoonaa.
Nähtävästi koko Eurooppaan/maailmaan tulee taantuma tuotapikaa. Valtamedia silottelee Suomen vihervasemmiston hallitustietä taantuman tulolla, mutta briteissä tietenkin syynä on vain brexit.
Semmonen valtamedia.
Samainen valtamedia kovasti kehui, että brittien selvä enemmistö ei halua eroa.
Lontoossa brexitiä vastustavaan mielenosoitukseen osallistui järjestäjien mukaan yli miljoona ihmistä.
Brexitiä peruuttamista vaativaan kansalaisaloitteeseen allekirjoittanut yli 4,8 miljoonaa ihmistä.
HÖPÖN HÖPÖ
Briteillä EI ole mitään hätää,
mutta
suomen politikoilla näyttää olevan paljon suurempi hätä,
koska suomen raharikkaat miljonäärit OVAT aikojen saatossa menneet ITSE RAHOINEEN ja sijotuksineen BRITANNIAAN suomen VEROJA PAKOON
tällä miljonnäri- ryhmällä ON VALTAVA HÄTÄ,
kuinka heidän rahojen piiloottelulle Britanniaa ja sinne sijotettujen yritystensä käy, heh,
AVATKAA SUOMEN HÖLMÖT SILMÄNNE NÄHKÄÄ TOTUUS,
suomen media ON VALJASTETTU jopa VALEHTELEMAAN ja tekemään kauhu uutisia ettei vain suomen kansa huomaisi totuutta,
suomen kansa on erittäin hyväuskoista hölöläisten porukkaa,
suomi on erittäin hyvä ja tuottava LYPSYLEHMÄ ulkomaille sijotettuihin yrityksiin,
JOOOO, maksakaa hölmöt tyhmyydestänne,,,,
kuten ylempänä jo kerrottiin, uutinen satojen tuhansien mielenosoituksesta oli suuri valhe,
kuten i l m a k u v a s t a saattoi todeta kansa oli kerääntyny pienelle alueelle torille, muuta kadut kaupungissa oli melkein tyhjiä,
joten kansaa EI VOINU olla satoja tuhansia, korkeentaan muutama kymmenen tuhatta ehkä, ei sitäkää,
ihmispaljouden voi kuvata semmosesta kuvakulmasta että näyttää paljolta, hah ,
älkää hyvät ihmiset menkö median tuottamaan valheeseen,
kohtuus pitää olla valehtelemisessaki,
Vouhota vähemmän!
Britit ovat kuin päättömiä kanoja, May miu mau juoksee Lontoon ja Brysselin väiä, May puhuu Brysselissä tuntitolkulla lopputulos ei sanonut mitään asiaa,
EU:a kuvataan brittien jahkailua helvettiin.
May on viisas , hravinaisen viisas ja OVELA,
tahallaan vetkuttelee asian kanssa,
hän saa suurta huomioata ympri maailman
hän nauttii suuresti tehtävästään
hän vetkutelee jotta työ kestäisi mahdollisimman pitkään
ja saisi olla maailman valokeissa mahdollisimman kauan,
HEH HEH te suomalaiset hölmöläiset,
nähkää kerranki KOKO totuus,
SUOMELLA ON HÄTÄ, suomen kansalle valehdellaa jopa media on valjastettu suurten valheitten ja manipuloinnin levittämiseen hah hah,
avatkaa silmämänne ja älkää olko niin hölmöjä kuin näytätte, kai teissä jokin oma järkiki on olemassa, vaikka joskus vaikuttaa ettei suomen kasalla ole omaa jattelua ollenkaan,
--
BRITANNIALLA EI OLE TODELLISUUDESSA MITÄÄN HÄTÄÄ,
HALOO,, VAIN suomen raharikkailla mijonääriellä on hätä,
niillä jotka vei suomesta mijaardinsa Britannian verottajalta piiloon
niillä VAIN ON HÄTÄ,
suomen tyhmyrit
avatkaa silmänne näkemään totuus,
teiltä kynitään viimesetki vitoset mijonäärien taskuun,
totuus on rumempi kuin kansa luuleekaan,
suomalaisia pidehään valheitten verkossa erittäin ovelasti uutisoituna asioita, ettei totuus mkoskaan tulisi julki,
Älä valehtele
On se totta,
oletko sinäki median huijattavissa,
no omapa on tyhmyytesi,
etkö muka tienny
vai oletko itsekki vieny miljoonasi Britanniaan piiloon suomen verottajalta, hymm,
omapa on tyhmyytesi,
suomen tyhmää köyhää kansanosaa höynätään,
jotta suomen rikkaat saisi tahtohtonsa taas läpi heh,
kansamme on erittäin hyvä tuottava LYPSYLEHMÄ,
BRITANNIALLA EI OLE TODELLISUUDESSA MITÄÄN HÄTÄÄ
Ylen ja Hesarin kaltaisilla viherpunikeilla on aina hätä
Englanti on suuri maailmanvalta ENGLANTILAINEN IHMINEN ON KOTONAAN KAIKKIALLA
jos hänelle sanoo missä vain että te kun olette täällä vieras ...
englantilainen loukkaantuu koska hän ei ole vieras vaan englantilainen kaikkialla
Englanti on ydinasevalta eikä mikään onneton Ranska
Englannissa on City eli maailman pörssikeskus New Yorkiin ja Singaporeen verrannollinen
Esim. Venäjällä varsinkaan ja Sakssakaan ei ole mitään vastaavaa
Valtti Englannilla on tietenkin kuuluminen USA:n ja kansanyhteisön veljeskansaan
Siellä kansalla ei ole hätä ollenkaan
vaan normaalia parlamentarismia
Suomessa on KEINOTEKOINEN konsesushakuinen politiikka
Kremlin YYA-kauden jäljiltä ja puoluekenttä aivan kummallinen
(MAALAISLIITTOLAINEN PÄÄMINISTERI Eurooppalaisessa maassa joka ei ole ollut kommunistinen on jotain aivan kummaa, Sipilällä ei ole edes ryhmää EU-parlamentissa
vaan pitää mennä Alden osaksi joka vastustaa maataloustukija jne. Väyrynen ei yhtään
viihtynyt siinä)
Katsokaa muuten joskus parlamentin puhemiestä antikommunistinen romanianjuutalainen moni voisi ajatella että hän on
jotenkin erikoinen mutta se kuuluu tyyliin
haastatteluissa hän sanoo olevansa humanisti
mikä varmaan tarkoittaa että on ateisti
Hän on joutunut samanlaisen pyörityksen kohteeksi kuin HAKKARAINEN ja
hän muistuttaakin Hakkaraista on lyhyt tappi pelannut tennistä mutta lyhyys haittaa siinä?
ryhdistäytykää olkaa mies, taidatte olla vähän röyhkeä kundi mutta ette täällä ...
tämä villapaintamies on puhemies
https://www.youtube.com/watch?v=6rRBLegvo5w
Taloudelliset ongelmat ovat kuitenkin jo alkaneet.
Yrityksiä on muuttanut pois Englannista, työttömiä on tullut lisää
vain pari olennaista mainitakseni.
EU:sta eroon haluava suomalainen reagoi nyt voimakkaasti - ja sekavasti,
kun tulee todistetuksi, että ero EU:sta ei näytäkään tuovan onnea.
Ihannoidaanko brittejä, tuskin jos mietään jos itse olisimme eroamassa, kuinka meille kävisi.
Meille kävisi erittäin huonosti ettei päättäjämme uskalla edes ajatella, tuskin Laura Huhtasaarikaan haluaisi tosissaan eroa, kunhan käyttää persemäistä kieltä, ihminen joka ei ole esittänyt yhtään järkevää puhevuoroa.
Heh, siksihän suomen rikkailla on suuri hätä,
käytä omaa järkeäsi jos sinulla semmonen on,
kun Britannia eroaa EU:sta
eikä suomen rikaille enään virtaakaa miljoonia samassa määrin,
siksi koko vouhotus ja median manipulointi on käynnistetty
kun suomalaisia rikkaita miljonäärejä vituttaa kun niitten mijoonat ei olekaa enään turvassa Briatnniassa, heh,
"nishto"
älä ole sokee, katso totuutta silmiin,
Briannialla EI ole mitään hätää,
niillä on aivan normaalia politiikkaa jota ne toteuttaa,
VAIN sinne muutaneilla esm. suomen miljonääreillä ON SUURI HÄTÄ,
niitten miljoonat on nyt vaarassa,
somessa pidetään surkuhupaisaa näytelmää yllä Britannia kustannuksella, HAH HAH HAAA,
siksi suomalaisia manipuloidaan saadaan kauhun valtaan jos erotaan EU:sta, HAH, HAH,
Eihän briteillä nyt sentään mitään hätää ole, omassa maassaan!
Mutta!
Miten käy oleskelulupien? EU:ssa on vapaa liikkuvuus, mutta nyt on saatava oleskeluluvat sekä brittien mm. täällä Suomessa että EU:n kansalaisten briteissä.
Vai onko tässä asiassa jokin erillissopimus luvassa?
Miten käy Gibraltarin asukkaiden, joiden työpaikat ovat Espanjan puolella? Samat jonot kuin Palestiinan ja Israelin rajalla?
Tässä vain yksi ongelma.
Miljoonat liikkuu tileiltä toiselle alta aikayksikön ympäri maapalloa..
Mikä hätä eri maitten miljonääreillä on ?
Eihän miljonäärit eikä heidän juristinsa tyhmiä ole !!!
Ajatelkaa suomalaiset OMALLA PÄLLÄNNE
KÄYTTÄKÄÄ JÄRKEÄ JOS TEILLÄ SEMMONEN ON,
meitä suomalaisia MANIPULOIDAAN
media syyllistyy jopa valheisiin ,
toisinsanottuna LIIOTTELUUN usein uutisissaan,
kuten nytkin Britannia mielenosoituksen ihmismäärässä oli satojatuhansia LIIKAA ihmisiä heh heh heeee,
Älä ota turhia huolia. Eivät suomalaiset ole mitään menettämässä. Kuka täällä nyt omalla päällään mitään ajattelisi. Sinäkin niin hätäilet liioittelun takia. Kun ihan mielenosoituksiin osallistuneitten lukumäärää liioitellaan surutta.
Sanalla tasolla ne on muutkin brittien ongelmat. Liioteltuja.
Johan sen huomaa näistä mielipiteistäkin.
Britannian+valtiovarainministeriön+mukaan+talous+laskee+vähintään+4+%,+alkaa+tuntumaan+pitkän+päälle,
Norjan+mallinen+sopimus+nii+sekään+ei+käy,+Norjalaiset+älykkäämpiä+taloudessa.
On vaarallista antaa niitten päättää, jolle ei ole annettu tarpeeksi tietoa päätöksen seurauksista.
Kansaa olisi pitänyt valistaa ennen äänestystä.
Vain populistit "valistivat" ja herkkäuskoisimmat uskoivat populistien "totuutta"
Onkohan Suomessa minkään puolueen vaaliteemana enää EU-ero ?.
eu_ero
jaa kiinostaako sinua eu:sta ero hymm...
suomi riepu on sotkenu asiansa niin pahoin EU:n rattaisiin
että jotuu vain maksamaan muitten maitten velkoja,
siihen saadaan rahat kun jätetään omat vanhukset hoitamatta ja kurjistetaan köyhien elämä entistäkin kurjemmaksi,
tai tapetaan ne unohtamalla yksinäisyyteen lukkojen taakse
haamu-hoitajien holeksi,
niin ja tietysti kun suomessa palkataan hyviä johtajia vanhainkotiin
esm. vuodessa 6 miljoonalla eurolla
kuten viimme vuonnaki tehtiin,
sehän on tärkeää että johtajille riittää rahaa, muusta ny ei olekkaa väliä
haamu hoitajat hoiti hommansa,
"On vaarallista antaa niitten päättää, jolle ei ole annettu tarpeeksi tietoa päätöksen seurauksista."
On järkevää antaa kataisen päättää, aikoi kokiksi ja yritti lukea lyhye ranskan, on kuulemma pedantti ja valmistaa ruoka-annosta parikin päivää joten ei kelvannut kokiksi, ranskaakaan ei oppinut (edelleen tulkin kuulokkeet korvissa kun Juncker puhuu) ja lyhyt lasketo lukiossa kutonen
ei osaa toisen asteen yhtälön ratkaisukaavaa ulkoa
Ymmärtää suvereenisti seuraukset ja haluaa kaksimiljoonaa takapajulalaista Suomeen
"Miten käy Gibraltarin asukkaiden, joiden työpaikat ovat Espanjan puolella"
Mietitkö oikeasti tätä?
Ratkaisu on ihan selvä
Gibraltar siirretään osaksi Espanjaa jos tätä mietit eikä brexitiä
(suomalaiset ovat käyneet töissä ja norjalaiset Ruotsissa oli Eu tai ei)
Samalla Katalonialle ja Baskimaalle annetaan itsenäisyys
EU:ssa tehdään päätöslauselma:
EU:lla ei ole varaa aiheuttaa sisällissotia kuten Irlannissa
ja vasta sen jälkeen sopia rauhasta
vaan siltä osin kuin Espanja estää Katalonian ja Baskimaan itsenäisyyden
demokraattisesti äänestämällä ja rauhanomaisesti
Madridin hallituksen on taivuttava
Toisaalta EU seisoo Espanjan tukena vaatimuksille tukikohtien poistamisesta sen alueelta
eli se ei toimi, että entinen kolonialistivaltio n miehittänyt osia Pyreneitten niemimaata
omilla asukkaillaan ja lässyttään edelleen jotain oikeuksia heille
EU takaa että Gibraltarin brittejä kohdellaan asainmukaisesti kuten suomalaisia Lontoossa
ja heille annetaan EU-oikeudet jos suomalaisillekin
tähän malliiin kohta 41:55
http://www.permanto.fi/fi/web/alfatv/player/vod?assetId=13477709
Suomalainen hyvä-veli-systeemi on suopea vähälahjaisille,
aina järjestetään paremminpalkattu virka jos epäonnistuu edellisessä.
niin ja haamu hoitajat hoitaa työt laitoksissa,
se on hyvää pisnestä, jokaisen kannataa alkaa yrittäjäksi, raha edella,
hoidokit sitten jos muistetaan niitten olemassaolo,
alkaakaa pojat yrittäjäksi,
6 miljoonaa euroa vuodessa on palkka se kannataa,
mummo-kulta on kullanarvoista tavaraa,
Suomi ei kummiskaan halua EU:a eroon, jos joskus tulee eteen ei mennä ainakaan litteämaan kreatonisti populisiti Huhtasaareen lankaan, eu muka kaiken pahan alku kimitti pahalla äänellä eduskunnan täysistunnossa.
Britit täytyy olla kauhuissaan. Niillä oli alemmuskompleksi jo ennen EU:ta erikoisesti ranskalaisiin nähden ja manner-Eurooppaan. Eikä syyttä. Britannia oli jälkeenjäänyt monessa suhteessa.
Nyt britit jäävät Euroopan periferiaksi taantumaan.