Mitä tehdä koiravanhukselle joka pissii sisälle ja huutaa?

Meidän coton de tulear rotuinen pikkuinen villakoira täyttää ensi kesänä 13 vuotta ja on nyt viimeisen muutaman vuoden aikana alkanut pissimään ja ulostamaan sisälle. Hän tekee yleensä kun emme ole kotona mutta on myös kertoja jollon hän ihan meidän näköetäisyydellä tekee pissan. En usko että kaikilla kerroilla on hätä koska yksikin päivä juuri kun tulimme ulkoa niin hän pissi aivan minun nenän eteeni.... Myös toinen inhottava asia tullut viimesen talven aikana on se että koira inisee, ulvoo ja haukkuu todella paljon. Hän herättää öisin ja varsinkin kun äitini lähtee reissuun niin huutaminen on aivan sietämätöntä. Eläinlääkärissä käytetty ehkä noin vuosi takaperin eikä mitään häikkää löytynyt. Tässä ei ihan kohta enään jaksa kuunnella ja siivota sen pissejä ja kun vielä koiranhoitajien määrä on vähentynyt ja jäljellä on enään minä ja äitini ja kumpikaan ei enää jaksaisi eikä ehdi edes huolehtia hänestä enään.. uutta kotia tälle olisi lähes mahdotonta löytää.
153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos on dementtinen eli muistihäiriöinen,kuulo,näköhäiriöinen ja ajoittain pidätyskyvytön, niin eikö omistaja kyllästyneenä tilanteeseen tee itse sen päätöksen lopetukseen viennistä?
Eihän vanhaa ja raihnaista lemmikkiä kiertoon laiteta.Julmaa hylätä lemmikki sen elon loppupuolella.Eikä lemmikistä ole seuraavalle enää mitään iloa,siivoamista,eläinlääkärikuluja ja pelkkää huolta ja surua .Koira myös ikävöisi entiseen kotiinsa,joten se olis julmaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulenhulluksi kirjoitti:

Meidän coton de tulear rotuinen pikkuinen villakoira täyttää ensi kesänä 13 vuotta ja on nyt viimeisen muutaman vuoden aikana alkanut pissimään ja ulostamaan sisälle. Hän tekee yleensä kun emme ole kotona mutta on myös kertoja jollon hän ihan meidän näköetäisyydellä tekee pissan. En usko että kaikilla kerroilla on hätä koska yksikin päivä juuri kun tulimme ulkoa niin hän pissi aivan minun nenän eteeni.... Myös toinen inhottava asia tullut viimesen talven aikana on se että koira inisee, ulvoo ja haukkuu todella paljon. Hän herättää öisin ja varsinkin kun äitini lähtee reissuun niin huutaminen on aivan sietämätöntä. Eläinlääkärissä käytetty ehkä noin vuosi takaperin eikä mitään häikkää löytynyt. Tässä ei ihan kohta enään jaksa kuunnella ja siivota sen pissejä ja kun vielä koiranhoitajien määrä on vähentynyt ja jäljellä on enään minä ja äitini ja kumpikaan ei enää jaksaisi eikä ehdi edes huolehtia hänestä enään.. uutta kotia tälle olisi lähes mahdotonta löytää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu