Mitä mitäisi tehdä?

Hei kaikki! Olen 12-vuotias tyttö, ja haluaisin purkaa mieltäni tänne palstalle. Ensin kerron tausta-tarinaa eli kun olin 1 luokkalainen olin normaalilla luokalla. minulla oli kaksi ystävää joista pidin paljon. Mutta yhtenä päivänä joudun pienluokkaan, koska linulla oli ongelmia lukemisen kannalta (ei ole mitään oppimis häiriöitä). Tämän takia menetin kaksi ystävääni koska kavereideni luokka oli toisella puolea koulua. no tämähän tarkoitti sitä että jäin yksin. Mutta sain kuitenkin muutaman kaverin sieltäkin (kutsutaan heitä vaikka Stellaksi ja Mikoksi). He vaikuttivat kivoilta ja he olivatkin. No ykkös- ja kakkos luokat oli ihan ok mutta kolmas-luokalla. No minä, Stella ja Mikko rakastimme hippaa. No silloin me leikimme aina hippaa ja minulle tuli hirveät traumat siitä. Sillä joudun aina olemaan hippa ja se tuntui ikävältä. Neljäs.luokkakin oli ihan ok mutta vitos luokalla Stellasta tuli kauheampi. hänestä tuli suoraan sanottuna törkeä hän alkoi kiroilla ja hänestä tuli tyly. Hän aina välillä haukkui minua tyhmäksi tai vammaiseksi. Eikä minulla ollut muita kavereita kuin he. Kuudes -luokka alkoi pahin vuosi kaikista. Stellasta ja mikosta tuli tylympiä no tästä se virallinen tarina alkaa...


Eli... Vuosi alkoi siitä että hengailin vain Stellan kanssa koska Stellalla ja Mikolla oli joku riita. No yhdessä kohtaa tätä lukuvuotta kun menin puolaan. Pahin tapahtui en olisi ikinä uskonut että niin ikinä kävisi. kun tulin suomeen Stella ja Mikko vähän niinkuin ignoorasivat minua olin kyllä heidän kanssaan mutta he puhuivat vain jostain asioista joista en tiennyt mitään. Tätä oli kyllä tapahtunut aikaisemmin mutta nyt se oli vain phempaa. He myös hengailivat joidenkin toisten kanssa ja olin heidän kanssaan. minulle kävi jotain kauhistuttavaa silloinkuin he hengailivat toisten oppilaiden kanssa he kaikki vain nauroicat jotain ja olin ainoa joka ei edes hymyillyt lähdin vain tilanteesta kuin harmitti niin paljon noh kuin olimme sopineet asian niin tänä iltana minulle kävi taas jotain kauheaa juttelin heille instagramin kautta ja olin taas randomi niin kuin aina ja he vain sanoivat et "lopeta toi jo toi on ärsyttävää" ja katosin vain sen jälkeen. Siinä se sitte oli


Onks tääl ketää symppistä ja sori jos oli sekava mut olin tällöin todella väsynyt kun kirjoitin tätä ja enkä ole ollut heille törkeä
1117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ihmiset osaa olla tosi ilkeitä ja inhttavia. Kannattaa yrittää löytää parempaa seuraa, samantyyppistä kuin millainen itse on. Tiedän että se voi koulussa olla vaikeaa, mutta uskon että esim. seurakunnasta voisi löytyä kivoja ihmisiä, jos siellä jotain lasten kerhoja on... käy kysymässä alueesi seurakunnista, jos vaan jostain lähistöltä löytyy!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anastasiav kirjoitti:

Hei kaikki! Olen 12-vuotias tyttö, ja haluaisin purkaa mieltäni tänne palstalle. Ensin kerron tausta-tarinaa eli kun olin 1 luokkalainen olin normaalilla luokalla. minulla oli kaksi ystävää joista pidin paljon. Mutta yhtenä päivänä joudun pienluokkaan, koska linulla oli ongelmia lukemisen kannalta (ei ole mitään oppimis häiriöitä). Tämän takia menetin kaksi ystävääni koska kavereideni luokka oli toisella puolea koulua. no tämähän tarkoitti sitä että jäin yksin. Mutta sain kuitenkin muutaman kaverin sieltäkin (kutsutaan heitä vaikka Stellaksi ja Mikoksi). He vaikuttivat kivoilta ja he olivatkin. No ykkös- ja kakkos luokat oli ihan ok mutta kolmas-luokalla. No minä, Stella ja Mikko rakastimme hippaa. No silloin me leikimme aina hippaa ja minulle tuli hirveät traumat siitä. Sillä joudun aina olemaan hippa ja se tuntui ikävältä. Neljäs.luokkakin oli ihan ok mutta vitos luokalla Stellasta tuli kauheampi. hänestä tuli suoraan sanottuna törkeä hän alkoi kiroilla ja hänestä tuli tyly. Hän aina välillä haukkui minua tyhmäksi tai vammaiseksi. Eikä minulla ollut muita kavereita kuin he. Kuudes -luokka alkoi pahin vuosi kaikista. Stellasta ja mikosta tuli tylympiä no tästä se virallinen tarina alkaa...


Eli... Vuosi alkoi siitä että hengailin vain Stellan kanssa koska Stellalla ja Mikolla oli joku riita. No yhdessä kohtaa tätä lukuvuotta kun menin puolaan. Pahin tapahtui en olisi ikinä uskonut että niin ikinä kävisi. kun tulin suomeen Stella ja Mikko vähän niinkuin ignoorasivat minua olin kyllä heidän kanssaan mutta he puhuivat vain jostain asioista joista en tiennyt mitään. Tätä oli kyllä tapahtunut aikaisemmin mutta nyt se oli vain phempaa. He myös hengailivat joidenkin toisten kanssa ja olin heidän kanssaan. minulle kävi jotain kauhistuttavaa silloinkuin he hengailivat toisten oppilaiden kanssa he kaikki vain nauroicat jotain ja olin ainoa joka ei edes hymyillyt lähdin vain tilanteesta kuin harmitti niin paljon noh kuin olimme sopineet asian niin tänä iltana minulle kävi taas jotain kauheaa juttelin heille instagramin kautta ja olin taas randomi niin kuin aina ja he vain sanoivat et "lopeta toi jo toi on ärsyttävää" ja katosin vain sen jälkeen. Siinä se sitte oli


Onks tääl ketää symppistä ja sori jos oli sekava mut olin tällöin todella väsynyt kun kirjoitin tätä ja enkä ole ollut heille törkeä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu