Oikeus kirjoittaa todellisista tapahtumista ja ihmisistä?

salafisti

Hei, olen viime aikoina joutunut osaksi kiinnostavaa tapahtumaketjua, enkä voi olla ajattelematta, miten upea romaanin siitä saisi kirjoitettua. Vaihtaisin tietenkin henkilöiden nimet ja pistäisin mukaan omiani, mutta myös paljon todellisia tapahtumia. Henkilöiden esikuvat tulisivat kuitenkin varmasti tunnistamaan itsensä, jos kirja joskus heidän käsiinsä päätyisi, eivätkä taatusti pitäisi siitä. Onko minulla lain puolesta oikeus kirjoittaa tällainen kirja vai voiko minut perustellusti haastaa siitä oikeuteen?

7

589

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mnkiuj

      Onhan tuollaisia avainromaaneja aina julkaistu. Ei siitä voi oikeuteen haastaa, jos romaanin kirjoittaa, ellet sitten mainitse ketään oikealla nimellä.

    • Lupåpi

      Nimet kun muutat niin ok. Vaitiolovelvollisuuden piirissä olevan tiedon suhteen asia ei ole aivan niin yksinkertainen.

    • kirjoittelija

      Itsellä käynyt sama ajatus mielessä, sillä erotuksella, että asian yhteyteen kuuluu salassapito ja oikeus on määrännyt päähenkilön asiakirjat salaisiksi sadaksi vuodeksi. Miten tällaisessa tapauksessa.

      • riippuu_asemastasi

        Tässä vaikuttaa paljon suhteesi "asiaan" ja siihen, kuinka olet saanut salassa pidettävät tiedot käsiisi. Oletko rikoksen uhri tai rikoksentekijä? Poliisi? Asiananjaja? Oikeusistuimen työntekijä? Lääkäri? Joku muu, jolla oikeus salassa pidettäviin tietoihin perustuu virkaan, ja jolla on vaitiolovelvollisuus?

        Jos olet jokin edellä mainituista, jättäisin koko jutun suosiolla, koska edessä on helposti käräjät ja tuomio.

        Jos olet "ulkopuolinen", rikosoikeudelliseen vastuuseen tuskin joudut (salassapidettävät tiedot sinulle vuotanut voi joutua), mutta kannattaa muistaa kunnianloukkaus- ym. säädökset aina, kun kirjoittaa todellisista ihmisistä ilman heidän suostumustaan. Kannattaa esim. muuttaa tapahtumia ja henkilöitä niin, etteivät he ole tunnistettavissa.


      • eirohkea

        Ihan hyviä vastauksia olet saanut. Tutustupa Katariina Vuoren kirjaan Erään tapon tarina. Ymmärtääkseni uhrin poika ja tappajan tyttärenpoika halusi tarinan kansien väliin ja Vuori sen sitten kirjoitti ja hyvin kirjoittikin. Kannattaa lukea. En ole kuullut, että kukaan olisi haastanut oikeuteen, joten homma on varmaakin hoidettu asiallisesti.


    • Niin, ja olenhan itsekin kirjoittanut tositapahtumiin perustuvan kirjan Vanha nainen Espanjassa. Se on julkaistu pari vuotta sitten enkä vielä ole saanut haastetta käräjille.

      Varoitin etukäteen vieraakseni ilmoittautuneita, että ehkä teen kirjan matkan tapahtumista. Annoin käsikirjoituksen ekan version kaikkien vieraideni luettavaksi ja jos oli jotain mitä eivät halunneet kirjaan tai jos halusivat korjata virheitä tai jos oli muuta huomautettavaa, niin se oli oikea hetki. Nimet tietysti vaihdoin ja häivytin tunnistettavuutta muutenkin. Kaikkea tapahtunutta en ottanut kirjaan mukaan, mutta jos tapahtumalla tai keskustelulla oli tärkeä merkitys kirjan rakenteen kannalta, annoin sen olla, Siten kirjaan tuli tapahtumia, jotka olisin mieluiten pitänyt vain omana tietonani.

      Kirjaan päässeet henkilöt tuntuvat olevan oikein tyytyväisiä omasta roolistaan. Myöhemmin luin jostakin raharikkaasta, joka halusi niin kovasti kirjan henkilöksi, että oli valmis maksamaan siitä mukavan summan kirjailijalle. Pitää vaan kertoa ihmisistä kunnioittavasta ja ilman seiskatyyliä. Ja mitään salassapidettävää eli vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvaa ei saa tietenkään paljastaa. (terv. nimim. eirohkea).

    • Gijf

      Toteutuspa ratkaisee paljon. Jos pyrit suututtamaan ja loukkaamaan yleensä ihmiset suuttuvat ja loukkaantuvat ja toimivat sitten sen mukaan. Onhan tällaisia kirjoitettu vaikka kuinka paljon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      175
      2968
    2. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      64
      2566
    3. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      203
      2220
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      73
      1849
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      102
      1773
    6. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1651
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      102
      1452
    8. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      217
      1151
    9. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1120
    10. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1079
    Aihe