Omakohtaisten kokemusten mukaan hoitajat ja lääkärit ei ole pystyneet semmoiseen asiaan että skitsofreniasta tai ainakin sen oireista voi parantuakin. Onko semmoista mahdollisuutta missään eli onko kellään tietoa että voiko lääkityksen lopettamiseen saada hoitajien ja lääkärien suostumuksen eli apua lääkityksen lopettamiseen ettei sitä tarttisi itsekseen tehdä ja salata hoitajilta ja lääkäreiltä. Olen nyt puolen vuoden ajan vähentänyt ja päässyt melkein lääkkeistä. Ajattelin salata asian vielä n. vuoden että itsekkin sitten tiedän tulevani ilman lääkkeitä toimeen. Se vaan on ollut että eri lääkkeet on niitä harhoja ja psykooseja lähinnä aiheuttaneet kun ne määrättiin lähinnä äänien kuulemisen takia. Ääniä oon kuullu koko ajan kaikissa lääkkeissä mutta nyt kun olen pääsemässä lääkkeistä niin harhat alkavat olla poissa. En edes yritä kertoa tämmöistä hoitsuille ja lääkäreille,on sen verran huonoja kokemuksia. Minusta heillä on piinttyneet omakohtaiset käsityksensä näistä asioista ja minua ei ole kuultu.
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
https://madinfinland.org/3828-2/
Tarina onnistuneesta neuroleptivieroituksesta
JOS ONNISTUT ONNEA. MINULLE EI IKINÄ SUODA SITÄ KUNNIAA ,ETTÄ JOKU LÄÄKÄRI TAI MUU TAHO MYÖNTÄISI , ETTÄ EN OLE SKITSO. EN KUULE ÄÄNIÄ EN NÄE HARHOJA MINULLA ON TAI OLI JONKIN ASTEINEN HARHALUULOISUUS HÄIRIÖ SEKIN PARANTUI EN ENÄÄ POHDI MITÄ TUOKIN MULKKAA TAI MINUSTA AJATTELEE EI ENÄÄ JOS AJATTELEE YHDEN TEKEVÄÄ RIITTÄÄ, KUN TIEDÄN MIKÄ OLEN JA MISSÄ MENEN MUTTA OLEN KAI JÄÄNÖS SKITSO TAI REDIALINEN. YKSI TOHTORI KERRAN EPÄILI ETTEI MINULLA KOSKAAN OLE OLLUT SKITSOFRENIAA SAIRAUTENA VAAN TUO NYT KAUAN SITTEN OLLUT AKUUTTI PSYKOOSI TILA OLI HETKELLINEN TILAPÄINEN MIELEN HÄIRIÖ NO SE SIITÄ KIITOS AJATUKSESTA T.MÄNNIKKÖ PSYKIATRIN ERIKOISLÄÄKÄRI TOHTORI.
Se onkin tärkeää että tietää että kuka on ja missä menee. Lääkkeissä se harhaisuus vaan tuonkin asian suhteen lisääntyy.
Tuo suomi24:n automaattivalvonta on tullut ihan hulluksi. Mikään normaali linkki ei enää käy. Tämäkin laittamani linkki on julkaistu täällä moneen kertaan ja silti poistettiin:
Avoin dialogi-dokumentti
https://www.youtube.com/watch?v=c4aKg7gZZrk
Lääkityksen tarvetta ei olekkaan kun saa elämän asiat mallilleen. Minusta tuossa avoin dialogi dokumentissa kävi hyvin selville kuinka avoimessa dialogissa osataan osallistua psykoosiin sairastuneen elämään että lähdetään ratkomaan niitä asioita mitkä sen psykoosin aiheuttivat. Eikä siihen aina tarvita lääkitystä ollenkaan.
https://madinfinland.org/
Tuolta sivustolta löytyy ylävalikosta "toiminta" nimikkeen alta lääkevieroitusryhmiä.
Tänään sitte tapasin hoitajani ja kerroin lääkityksen vähentämisestäni ja että pyrin kokonaan eroon. Hän suhtautuikin asiaan asiallisesti ja kirjasi asian ylös. Mulla on mennyt yksi 5 mg Olanzapiinipilleri 3-4 vuorokauden välein kun vielä puoli vuotta sitten se oi 20 mg illassa ja 5 mg aamussa. Nyt on menny 4 vrk ja tää lääkkeittenpottoväli voi nyt vissiin alkaa pidentyä viikkoon. Siis kerran viikossa yks 5 mg Olanzapiinia. Olanzapiinia voi kuulemma ottaa vain tarvittavana vaikkapa nukahtamisvaikeuksiin. Olen nyt yhteisymmärryksessä hoitajani kanssa tämän asian suhteen vaikka hän kyllä heti tarjosi sitten muuta lääkitystä ja aikaa lääkärille. Kieltäydyin kohteliaasti ettei nyt uusia lääkekokeiluja vaan koitan tulla ilman toimeen. Se voi olla että noitten hoitajien ja lääkärien kanssa voikin jollain tavalla tulla toimeen. Kumminkaan ei mitään apua lääkityksen lopettamiseen tällä kertaa tarjottu.
Olet jossain määrin mun sankari! Minulla on just olanzabiiniä 20 mg iltasin. Haluisin lopettaa lääkkeen käytön kokonaan mutta aina kun lopetan lääkkeen käytön minulle tulee kunnon harhat. En tiedä pääsenkö koskaan eroon lääkkeistä.
Onneksi olkoon, toivottavasti jatkuu hyvin:) Muistathan että tosi hitaasti kannattaa edetä. Hitaasti mutta varmasti.:)
Löytyisikö täältä ketään, joka kertoisi elämästään skitsofreenikon puolisona?
Miten olette selvinneet? Mikä on ahdistavinta ja mistä saatte apua itsellenne?
Meillä on välillä lähes normaalia elämää. Sitten puolison käytös muuttuu oudoksi ja elämä sekavaksi.
On kurjaa kun en tunne ketään jonka kanssa keskustella silloin kun itseäni ahdistaa.
Mene lääkäriin ja pyydä terapiaa ja lääkitystä ahdistukseesi. Älä syyllistä pelkästään miestäsi tai hänen "sairauttaan", jos se nyt sitä ylipäätään on. Sairaudet liittyvät aika usein yllättävän läheisesti perhesuhteisiin. Psykiatriassa mikään ei ole varmaa paitsi epävarma, paitsi jos uskoo psykiatreja. Mutta se on sitä mitä ei juuri kannata tehdä, heillähän on huoli lähinnä vain siitä miten lisätä lääkkeiden menekkiä.
Aika lääkärille on nyt varattu. Samoin puolison omalle hoitajalle jossa voimme yhdessä keskustella tilanteesta.
Puoliso joutui jäämään pois työelämästä yli 20v. sitten, melko nuorena.
Hän ei käytä lääkkeitä. Mieli pysyy kuosisissa jopa 2kk kerrallaan ja sitten vinksahtaa. Osastolla vointi kohenee ja elämä lähtee taas raiteilleen. Kunnes sama taas alusta. Hän väittää mm. etten ole hänen puolisonsa, vaikka meillä on pitkä avioliitto. Terveessä vaiheessa suhde on lämmin.
Ehkä puoliso ei ole sairas, on vain työkyvyttömyyseläkkeellä muuten?
En syyllistä, etsin lähinnä vertaistukea samassa tilanteessa olevilta.
Heitä ei taida täältä löytyä.
Ihan keksitty tautihan tuo on. Miten ne yleensä voi sanoa, että jokin on parantumaton, jos ei edes vaikutusmekanismia tiedetä. Tätä diagnoosia käytetään usein vain huonon tai erikoisen käytöksen kontrollointiin pakkolääkityksellä. Esimerkiksi eri rotuisena saat skitsofreniadiagnoosin moninkertaisella todennäköisyydellä, koska käyttäydyt "oudosti".
Diagnosoidut sitten koulevat 10-20 vuotta valtaväestöä nuorempina mm. lääkkeistä saatavan painonnousun ja aivojen toiminnan heikentymisen ja kaikkien fyysisten vaivojen pistämisen skitsofrenian piikkiin. Mutta ei tästä pidä hermostua, psykiatri sanoo. Tälläisistä pikkuasioista.
Myös käytetään poliittisesti tuota diagnoosia. Annetaan lääkkeet ettei pysty ajattelemaan asioita ja pysyy hiljaisena ja myöntyväisenä vasemmiston tahtoon.
http://akukopakkala.fi/hyva-tietaa-skitsofreniasta/
Neuroleptien+pitkäaikaishyötyjen+tutkimuksia
Asian+ratkaisemiseksi+NIMH+rahoitti+useita+tutkimuksia+1970+luvulla.
Carpenter+ja+McGlashan+havaitsivat,+että+ilman+lääkkeitä+hoidetut+voitiin+kotiuttaa+sairaalasta+nopeammin+kuin+lääkkeillä+hoidetut.+Lääkkeillä+hoidetuista+45+prosentilla+psykoosi+uusiutui+seuraavan+vuoden+aikana,+ilman+lääkkeitä+hoidetuilla+35+prosentilla.+Ilman+lääkkeitä+hoidetuilla+oli+vähemmän+masennusta,+tunteiden+latistumista+ja+liikuntavaikeuksia+kuin+lääkityillä.
McGlashan+ja+Carpenterin+mukaan+lääkkeittä+hoidettut+potilaat+kertoivat+kokemuksen+olleen+paitsi+ahdistava,+myös+palkitseva+ja+opettava.+He+elivät+psykoosin+läpi+ilman+tunteita+lamaannuttavia+lääkkeitä.+McGlashan+ja+Carpenter+päättelivät+lääkkeittä+hoidettujen+oppineen+kokemastaan+ja+olevan+kyvykkäämpiä+selviytymään+elämänsä+tulevista+haasteista+(19).
Rappaportin+Kalifornian+yliopistossa+tekemä+tutkimus+ja+sen+tulokset+olivat+vakuuttavat.+Hän+satunnaisti+80+ensimmäistä+kertaa+skitsofreniaa+sairastavaksi+diagnosoitua+nuorta+miestä+kahteen+ryhmään.+Ensimmäistä+ryhmää+hoidettiin+sairaalassa+tavanmukaisella+lääkityksellä,+toista+hoidettiin+lumelääkkeillä.
Psykoosilääkkeillä+hoidettujen+huomattavimmat+oireet+vähenivät+nopeammin.+Silti+molempien+ryhmien+potilaat+toipuivat+ja+kotiutettiin+keskimäärin+kuudessa+viikossa.+Tässä+vaiheessa+kaksi+ryhmää+jakaantuivat.+Molemmista+ryhmistä+puolta+potilaista+lääkittiin+nyt+”uusiutumisen+estämiseksi”.+Rappaport+seurasi+potilaita+kolme+vuotta.+Potilaista,+jotka+olivat+päässeet+ryhmään+mitä+ei+lääkitty+lainkaan,+8+%+joutui+sairaalaan+tilan+uusiutumisen+takia.+Koko+ajan+tehokkaasti+lääkityistä+potilaista+päätyi+seuranta-aikana+sairaalaan+tilan+uusiutumisen+vuoksi+73+prosenttia!
”Tulosten+perusteella+antipsykoottinen+lääkitys+ei+ole+suositeltava+hoitomuoto,+ainakaan+osalle+potilaista,+mikäli+olemme+kiinnostuneitä+potilaiden+pitkäaikaisesta+edistymisestä”+totesi+Rappaport+(20).
Tutkimustuloksista+huolimatta+1980+–+ja+1990+luvuilla+neuroleptit+muuttuivat+rutiiniksi+skitsofrenian+hoidossa.+Niiden+käyttö+yleistyi+myös+muihin+potilasryhmiin.+Neurolepteistä+tuli+johtavia+tuotteita+lääketeollisuudelle,+joka+oli+noussut+ylivoimaisesti+tuottoisimmaksi+teollisuudenalaksi+yhdysvalloissa+(23).
WHO+yllätti+itsensä
Maailman+terveysjärjestö+WHO+vertasi+1968+alkaen+skitsofreniahoidon+tuloksellisuutta+yhdeksässä+maassa.+Oletus+oli,+että+mitä+korkeatasoisempi+hoitojärjestelmä+ja+tehokkaampi+lääkitys,+sitä+paremmat+olisivat+tulokset.
Kahden+ja+viiden+vuoden+seurantajaksot+toivat+selvän+ja+yllättävän+vastauksen:+mitä+köyhempi+maa,+sen+paremmat+olivat+hoitotulokset.+Maiden+väliset+erot+olivat+suuria+tarkasteltiinpa+sitten+oireiden+poistumista+tai+sosiaalisen+toimintakyvyn+palautumista+(25).
Odottamaton+tulos+poiki+vastalauseita,+epäilyksiä+ja+uuden+tutkimuksen.+WHO+toteutti+sen+nyt+1978+kymmenessä+maassa.+Tutkimus+tehtiin+suurella+tarkkuudella,+jotta+edellisen+hämmentäville+tuloksille+saataisiin+selitys.+Seurattavaksi+valittiin+potilaita,+joilla+oli+akuutti+skitsofrenia+ensimmäisen+kerran.+Diagnoosit+tehtiin+tarkasti+länsimaisten+kriteerien+mukaan.
Uusi+tutkimus+vahvisti+tarkasti+edeltäjänsä+tuloksen:+Köyhissä+maissa+–+Intiassa,+Nigeriassa+ja+Kolumbiassa+–+kahden+vuoden+kuluttua+toipuneita+oli+64+prosenttia,+vauraissa+maissa+36+prosenttia.+Rikkaissa+maissa+oli+siis+lähes+kaksinkertainen+määrä+kroonistuneita+kehitysmaihin+verrattuna.+Tutkijat+eivät+antaneet+ilmiölle+edelleenkään+mitään+selitystä.+Erityisen+hämmentävää+oli,+että+vain+15,9+prosenttia+köyhien+maiden+potilaista+sai+asianmukaista+lääkitystä+(26).+Tutkimuksessa+ilmeni+vahva+korrelaatio+hyvien+hoitotulosten+ja+vähäisen+lääkityksen+välillä.+Huonoimmat+tulokset+olivat+Moskovassa+ja+parhaat+Agrassa+Intiassa.+Moskovassa+lääkittiin+eniten+ja+Agrassa+vähiten.
Vuonna+1997+WHO:n+tutkijat+haastattelivat+uudelleen+kahden+aiemman+tutkimuksen+potilaat.+Kehitysmaissa+enemmistö+entisistä+potilaista+ei+kärsinyt+enää+lainkaan+psykoosioireista+ja+kolme+neljästä+oli+mukana+työelämässä.+Maissa,+joissa+potilaita+ei+pidetty+säännöllisessä+lääkehoidossa,+enemmistö+toipui+sairaudestaan+ja+eli+hyvää+elämää+15+vuoden+kuluttua.
Skitsofrenia on keksitty sairaus, joten sellaista ei tarvitse pelätä. Halukkaat voivat lukea myytistä lisää esimerkiksi osoitteessa www wayneramsay com(kautta)schizophrenia htm.
-4f0yu8pk
Onhan se hyvä, kun tällekin mielisairauden suunnalle on keksitty oma nimi.
En menis joka kerta haukkumaan ajojahdin kohdetta mielisairaaksi. Ne vainoajat hulluja ovat.
Jos vertaa "skitsofreniaa sairastavia" ja "kaksisuuntaista mielialahäiriötä" "sairastavia" niin ensimmäisillä on saletisti paremmat puheenlahjat, ja voihan sitä ääniä kuulla, ja näkyjä nähdä, niin ehkä ne molemmat luo vaikutelman paremmista kyvyistä tuottaa mielikuvituksekkaampaa ulosantia.
Itse uskon, että näistä etiketeistä on lähinnä hyötyä mielenterveysbisneksen itsensä perustelutoiminnoissa ja silloin jos on jonkin rikosnimikkeen täyttävän teon kiinnijäämisestä tuomittuna - muuten, kelleköhän niistä on hyötyä? Ehkä perusteluina määrätä halvempia lääkkeitä niille, "jotka kokee niitä tarvitsevansa", mutta tuota kokemusta eivät psykiatrit juurikaan tarvitse, nehän pumppaavat niitä ulos kilokaupalla jos vain etiketti saadaan muiden puoskarien ohella keksittyä henkilölle. Lääkkeistä ei ole yleensä kuin "keksi itse tähän jokin sopiva loru" yms.
Skitsofreniasta "paranee", kun alkaa sanoittaa esitystään eri tavalla, ja unohtaa "hulluilta näyttävien maneerien" toistamisen. Puoskarit ja psykiatrit tutkivat vain ns. katu-uskottavuusmittareilla akseleilla työ/koulutus-pärjäämisesitystä ja jos jompikumpi löytyy, etiketin saantia voi venytellä. Minullekin on lykätty etikettejä. On ahdistuneisuushäiriötä, on virallisesti skitsofreniaa, on epävirallisesti jotain aivan muuta, ja on selvää, että lääkebisnes etsii kemikaalien kanssa toimivia yksiköitä "asiakkaistaan". Guinea pigs in human forms. Katsovat paljonko kestää lääkkeiden annostusten nostoa, ja myyvät suurimpia määriä lääkkeitä ensisijaisesti. Vähän samalla tavalla kuin ahne opettaja antaa liikaa tehtäviä vaikka matematiikassa, katsoo ahne psykiatri, paljonko se "pälli" kestää lääkkeiden mg-määrän kasvatusta, ja eri lääkkeitä, ja niiden parissa kirjoitetuilla juoruilla myy niitä muillekin. Kiva pisnes. En haluaisi olla tämän jutun bisnesmies, koska en ymmärrä, täysin ainakaan, mikä into tulee sellaisen lääkkeen myynnistä, josta joku saa sivuvaikutuksina vaikkapa tuota diabetesta.
Ps. Tämä on täysin turha kirjoitus. Ei saa yrittää oppia tästä mitään. En ole virallinen taho, nimittäin. Kutsu tätä vitsiksi, jos nimikettä etsit.
Ei ne psykiatrit ja psykiatriset lääkärit ainakaan halua potilaan parantuvan. Aina vaan määrätään uutta ja uutta lääkettä. Katotaan miten ne vaikuttaa ja nauretaan paskasesti sivuoireille.
Ihan varmaan voi parantua!
ei voi parantua.
miettikää itse kuinka moni sairaanhoitaja tai lääkäri, yms. jäisivät työttömiksi jos porukka
rupeaa parantumaan, tai osa saa parantuneen paperit.
oireeton voi olla, mutta silloinkin luultavasti hoidot jatkuvat entiseen malliin.
vedotaan "sosiaalisuuteen", että käypä tässä palvelussa ja tässä ja tässä, olet silloin sosiaalinen,
ikävä kyllä sosiaalisuuden parantaminen on vain käsivakkara jolla sairaanhoitajat vain entistä enemmän pönkittävät potiaalle hoidon merkitystä ja sosiaalisuuden, hemmetti... olen koko tämän kaupungin sosiaalisin ihminen ja silti aina välillä siitäkin horistaan.
miettinyt lukea kirjoja sosiaalisuudesta myöhemmin, mutta kannattaako se? siltikin siitä höristään ja sen jälkeen horistaan, että oleppas sosiaalinen,
miksi pitäisi? kun ihmiset ovat mitä ovat, ei tee yhtään mieli olla sosiaalinen enempää kuin nytkään.
joutuu vain enemmän vaikeuksiin kun on ihmisten kanssa enemmän tekemisissä, se on saletti.
siis... tietysti tähän tulee hoitoja mitkä kannattavat myöhemmin aivan varmasti ja lääkkeet kannattaa aina ottaa, tarkoitan vain sitä että ihmisen luonne tai käyttäytyminen eri tilanteissa ei todellakaan ole sairaus.
jos haluan päivät pitkät kävellä, katsoa nettiä ja syödä terveellisesti, onko se sairaus?
joka vaatii hoitoa?
nyt ymmärrätte paremmin, tämä on sairaus, mutta jos en oireile,en käyttäydy huonosti, päivärytmi pysyy ihan hyvin, en käytä päihteitä, olen sosiaalinen, huolehdin hygieniasta ja taloudesta ihan hyvin, ja ennenkaikkea kuntoudun joka vuosi paremmin ja paremmin,
mihin sitten tarvitsen ala-arvoisia palveluita joihin on pakko mennä?
kun tämä on sairaus jonka päälle hoitohenkilökunta keksii olemattamia sairauksia tai vikoja.
Kannattaa tsekata Carl Jungin ja R. D. Laingin ajatukset
(Tsekata -> Tsekki 1968 ja vasemmisto lol? ei kuitenkaan unohdeta firmojen pahuutta)