Halvan talon malli

Pitkästä puutavarasta rakennettu omakotitalo on yhä kaikkein paras. Itse rakensin perinteisesti puolitoistakerroksisen taloni jo aikoja sitten, ja olen ollut siihen erittäin tyytyväinen.

Lämmitys on suora sähkö, mutta ilmalämpöpumppu jauhaa avonaisessa rappukäytävässä lämpöä lähes puoleen hintaan normaalista. Tänään oli juuri sähkönluku, ja kulutus oli lähes tasan kymmenentuhatta kilovattia, vähän alle. Puita on kulunut takassa, hellassa ja kiukaassa kolmesta viiteen kuutiota vuosittain eli vähän.


Sähköön kuluu siis noin kahdeksansataa euroa perusmaksuineen ja puihin alle parisataa, joten yhteensä niihin hupenee noin 1000 euroa. Lämmin vesi sisältyy hintaan, mutta talossamme asuu enää kaksi vanhaa varista, joten sitä ei kulu yhtä paljon kuin lapsiperheissä.


Mielestäni höyrysulkupelot ynnä muut höperyydet ovat ihan turhia, sillä talossani ne on laitettu normaalisti. Eikä taatusti ole pöpöjä.


Ilmalämpöpumpun hyöty on sanoinkuvaamaton juuri tällaisessa talossa. Ensiksi se lämmittää muun muassa syksyisin ja keväisin helposti sellaiset ajat, jolloin takkaa ei voi käyttää. Tarkoittaa kymmenen asteen pakkasöitä, jolloin päivisin on jo lämmintä. Toiseksi se kierrättää pakkasella ilmaa, ja tasaa kaikkien huoneiden lämmön samaksi. Kolmanneksi se viilentää yläkerran makuuhuoneet kesäisin oikeaan lämpötilaan.

Yksi erikoisuus minulla on eli olen rakentanut talooni noin viidentoista neliön eteisen pihan puolelle. Se on hirsipaneloitu huone, joka on talvisin viileänä, vaikka siinä onkin eristeet olemassa. Mutta siinä ei ole höyrysulkua, joten sen kautta saan talooni korvausilmaa niin paljon kuin aina haluan.
52990
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kun väittävät että pientalojen lämmitykseen menee paljon sähköä, tätä palstaa ja muita vastaavia lukiessa, ovat kaikki rakentaneet tai ainakin hankkineet ilmoitustensa mukaan niin pienikulutteisia ja energiataloudellisia pientaloja, alkaen vanhoista hirsitaloista ja rinramamiestaloista, jotka eivät "nyky-omistajiensa" mukaan kuluta sähköä nimeksikään, ja entäs nämä tee-se-itse-miesten tekemät nerokkaat energiataloudelliset ratkaisut, ilmoitustensa mukaan rahaa ja aikaa ei ole mennyt, ja lopputuote on ehdotonta huippua.

Eli ei voi olla sähkönkulutuksessa ainakaan pientalojen osuus kertomusten mukaan mitenkään merkittävä.

Äänestä
  • Koska olen itse kirvesmies, rakensin taloni tietysti melko halvalla, mutta enhän saanut sitä ilmaiseksi, vaan kaikista tavaroista maksoin markkinahinnan. Taloni on 135 neliötä, ja se maksoi silloista rahaa neljäsataatuhatta markkaa tontteineen päivineen. Olen nyt asunut tässä jo kahdeksantoista vuotta. On myös 40 neliömetrin kokoinen autotalli-varasto.


    Sen sijaan asumiskustannukset ovat pienet, koska ilmalämpöpumppu on tosi hyvä keksintö. Se on ollut talossani vasta pari vuotta. Sitä ennen kilowatteja hupeni lähes 17 000 vuosittain. Koska taloni on puolitoistakerroksinen, ilmalämpöpumpun etu korostuu, sillä lämpöhän nousee ylös, mistä laite puhaltaa sen uudelleen alakertaan kiertoon.

    Äänestä

  • ...vanhemmalle ihmiselle, joka halusi vain jakaa positiiviset kokemuksensa muiden kanssa. Mukavaahan se on vaihteeksi lukea, että jollakulla on perinteinen rakenneratkaisu toiminut hyvin kun näistä keskustelupalstoista puoliväkisin muodostuu foorumeja, joissa keskustellaan paljon vioista ja niiden korjaamisesta.
    Ihmisten käsitys oikeasta sisälämpötilasta vaihtelee melkein kymmenen astetta joten eipä ole ihme, että hajontaa on myös kustannuksissa.

    Äänestä

  • Pekka kirjoitti:

    ...vanhemmalle ihmiselle, joka halusi vain jakaa positiiviset kokemuksensa muiden kanssa. Mukavaahan se on vaihteeksi lukea, että jollakulla on perinteinen rakenneratkaisu toiminut hyvin kun näistä keskustelupalstoista puoliväkisin muodostuu foorumeja, joissa keskustellaan paljon vioista ja niiden korjaamisesta.
    Ihmisten käsitys oikeasta sisälämpötilasta vaihtelee melkein kymmenen astetta joten eipä ole ihme, että hajontaa on myös kustannuksissa.

    Siis sellainen jonka puheiden mukaan hänen rintamamiestalonsa on taloudellisempi kuin mikään muu, ennen sitä tai sen jälkeen tulee olemaan. Pieni sähkönkulutus johtuu "unohduksesta", jonka tiedän että on huomattavasti hänen ilmoittamaansa suurempi. Lisäksi talo on todellakin nähnyt parhaat päivänsä, mutta tottahan hänelle se on hyvä - ja tietysti saakin olla. Mutta siitä tylyydestä sen verran, jokainen voi tietysti tarkoitusperiensä, muistinsa ja ymmärryksensä mukaan kertoilla ihanuuksia, kulutuksia tms. mutta ei pidä ottaa herneitä nekkuun jos ne kyseenalaistetaan, varsinkin kun sitä faktatietoa on useimmista ja erillaisista kohteista. Välillä tuntuu että täällä käydään jotain "mulla on isompi kuin sulla keskusteluja" ilman sen suurempaa perustetta. Onhan se tietysti kivaa ajankulua, mutta kaikki eivät sitä ymmärrä "sovelletuksi ja valikoiduksi" tiedoksi.

    Äänestä

  • Pekka kirjoitti:

    ...vanhemmalle ihmiselle, joka halusi vain jakaa positiiviset kokemuksensa muiden kanssa. Mukavaahan se on vaihteeksi lukea, että jollakulla on perinteinen rakenneratkaisu toiminut hyvin kun näistä keskustelupalstoista puoliväkisin muodostuu foorumeja, joissa keskustellaan paljon vioista ja niiden korjaamisesta.
    Ihmisten käsitys oikeasta sisälämpötilasta vaihtelee melkein kymmenen astetta joten eipä ole ihme, että hajontaa on myös kustannuksissa.

    Olen nyt hieman yli viisikymmentävuotias, joten en ole ihan ikäloppu. Meillä ilmalämpöpumppu on asetettu 22 asteeseen, minkä alle siis lämpötila ei mene sisällä.


    Tietysti kovilla pakkasilla ilmalämpöpumppu on poissa käytöstä, mutta silloin alkaa normaali sähkölämmitys toimia. Tänä vuonna on tainnut olla viisi pakkasyötä, jolloin ilmalämpöpumppu on hiljentynyt pakkasvahdin ansiosta.


    On toki takka ja puuhellakin, joten kovatkin pakkaset hoituvat useimmiten puulämmityksellä. Vaan talomallin etu on korkea savupiippu ja sydänmuurin keskeinen sijainti sen lisäksi, että ilmalämpöpumppu kierrättää lämpöä yläkerrasta alakertaan eikä se karkaa heti harakoille.


    Ilmalämpöpumpun tehohan on jo kymmenessä miinusasteessa niin suuri, että joka toinen kilowatti on käytännössä ilmainen. Ei ihme, että ympäristöministeri Enestam ehdottaa nyt tuntuvaa korotusta sähköveroon, sillä meitä 'vapaamatkustajia' alkaa olla jo liikaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rakentaja kirjoitti:

Pitkästä puutavarasta rakennettu omakotitalo on yhä kaikkein paras. Itse rakensin perinteisesti puolitoistakerroksisen taloni jo aikoja sitten, ja olen ollut siihen erittäin tyytyväinen.

Lämmitys on suora sähkö, mutta ilmalämpöpumppu jauhaa avonaisessa rappukäytävässä lämpöä lähes puoleen hintaan normaalista. Tänään oli juuri sähkönluku, ja kulutus oli lähes tasan kymmenentuhatta kilovattia, vähän alle. Puita on kulunut takassa, hellassa ja kiukaassa kolmesta viiteen kuutiota vuosittain eli vähän.


Sähköön kuluu siis noin kahdeksansataa euroa perusmaksuineen ja puihin alle parisataa, joten yhteensä niihin hupenee noin 1000 euroa. Lämmin vesi sisältyy hintaan, mutta talossamme asuu enää kaksi vanhaa varista, joten sitä ei kulu yhtä paljon kuin lapsiperheissä.


Mielestäni höyrysulkupelot ynnä muut höperyydet ovat ihan turhia, sillä talossani ne on laitettu normaalisti. Eikä taatusti ole pöpöjä.


Ilmalämpöpumpun hyöty on sanoinkuvaamaton juuri tällaisessa talossa. Ensiksi se lämmittää muun muassa syksyisin ja keväisin helposti sellaiset ajat, jolloin takkaa ei voi käyttää. Tarkoittaa kymmenen asteen pakkasöitä, jolloin päivisin on jo lämmintä. Toiseksi se kierrättää pakkasella ilmaa, ja tasaa kaikkien huoneiden lämmön samaksi. Kolmanneksi se viilentää yläkerran makuuhuoneet kesäisin oikeaan lämpötilaan.

Yksi erikoisuus minulla on eli olen rakentanut talooni noin viidentoista neliön eteisen pihan puolelle. Se on hirsipaneloitu huone, joka on talvisin viileänä, vaikka siinä onkin eristeet olemassa. Mutta siinä ei ole höyrysulkua, joten sen kautta saan talooni korvausilmaa niin paljon kuin aina haluan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu