Meillä ihmisillä on sisimmässämme vahva kaipaus vapauteen. Mutta tiedostammeko aina, mistä meidän oikeastaan pitäisi vapautua ja mitä saavutetusta vapaudesta seuraa? Alkaneena vuonna SRK:n viestinnän teemana on vapaus. Tällä teemalla halutaan erityisesti välittää viestiä uskon tuomasta vapaudesta ja ilosta. Kristityn vapaudesta nouseva rakkaus ohjaa sellaiseen toimintaan, joka näkyy vastuullisuutena itseä ja toisia kohtaan.
Perustuslaissamme turvataan yksilön perusoikeudet. Jo lain toinen luku sisältää monia yksilön vapauteen liittyviä oikeuksia. Jokaisella on oikeus henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen, liikkumisvapaus, uskonnon ja omantunnon vapaus, sananvapaus sekä kokoontumis- ja yhdistymisvapaus. Oikeuksiin ja vapauksiin liittyy kuitenkin myös vastuu. Perustuslain toisessa luvussa todetaan esimerkiksi, että vastuu luonnosta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.
Vapauden vastakohta on pakko ja vapauden vastavoima valta. Pakottamisen ja vallan avulla syntyy pakottava tila. On tärkeää muistaa, että kristillisyyden työssä ollaan palvelemassa, työn tarkoitus ei ole edistää kenenkään yksittäisen ihmisen henkilökohtaisia pyrkimyksiä. Laaja ja monipuolinen toiminta edellyttää organisoitumista, jossa toiminta järjestetään yhdistyslain mukaan. Organisoitumiseen liittyy rakenteita, valtaa ja vastuuta. Vallankäytön ei kuitenkaan pidä olla itsetarkoituksellista, vaan sen tulee olla viisasta ja vastuullista. Minkäänlainen pakkovalta ei kristillisyytemme toimintaan kuulu.
Talkootyöhön ei ole aina helppo lähteä. Monesti kotiinviemisenä on kuitenkin ollut hyvä mieli, kun on saanut lähdettyä työhön. Olen kokenut, että Jumala on kätkenyt työhönsä siunauksen. Elämäntilanteet kuitenkin vaihtelevat. Joskus työhön ei riitä voimia, vaikka olisi haluakin. Avoin keskustelu on tarpeen, ettei työtehtävistä tule kenellekään liian suurta taakkaa. On myös hyvä muistaa, että taloudellisessakin mielessä toiminta on vapaaehtoista. Kukin osallistuu toimintaan kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan. On tärkeää vaalia toiminnan perusarvona olevaa vapaaehtoisuutta.
Vapauden estää joskus pelko. Jumalan perheväen keskuudessa jokaisen tulisi saada tuntea niin suurta turvallisuutta, että uskaltaa osallistua vapaasti keskusteluun, kysellä ja esittää mielipiteensä. Kaikki ovat tasavertaisia ja hyväksyttyjä sellaisina kuin ovat. Avoin keskustelukulttuuri ei ole itsestäänselvyys, sitä saamme yhdessä opetella.
Jumalan poika vapauttaa ihmisen todelliseen vapauteen. Kristuksen seuraajat ovat vapaita synnin ja kuoleman vallasta. Ajan, tapojen ja kulttuurin jatkuvassa muutoksessakin Jumalan kansa taistelee evankeliumin voimalla syntiä vastaan ja pyytää Pyhän Hengen valoa elämäänsä. Vapahtajan sanat vuorisaarnassa neuvovat meitä jokaista etsimään elämässämme aina sitä, mikä on Jumalan tahto: ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan.”
Oletko sinä vapaa?
1
66
Vastaukset
Vapauden kaipuu on geneettistä, eikä sitä voi mitenkään antaa exlusiivinen seurakunta, kuten lahkot.
Se ei mahdu ”me olemme oikeassa näkemykseen” jossa jäsen on vanki, puhujiensa vanki, kuten Kerhossa.
Ihminen on vain ja ainoastaan vapaa seuratessaan Jeesusta, uudestisyntyneenä luomuksena, joka tietää kuuluvansa pelastettuihin, ja on sydämessään Jeesuksen Rauha.
Vapaus on koittanut heille, jotka ovat lähteneet, ja löytäneet Jeesuksen ja seurakuntana ovat vapaat suunnat.
**Kristityn vapaudesta nouseva rakkaus ohjaa sellaiseen toimintaan, joka näkyy vastuullisuutena itseä ja toisia kohtaan.** Tämä on totta, mutta kun kuuntelee vanhoja saarnaajia, Jeesuksen nimi sanotaan aivan muissa yhteyksissä vain pari kertaa saarnassa.
Perustuslaki on lahkoille täysin mitätön säädös, ole sen verran rehellinen ja tunnusta, että suuren eroprosessin syy, joka nyt on päällä, on juuri löytää Jeesus, ja vapautua kerhon ”perustuslaista”.
****Vapauden vastakohta on pakko ja vapauden vastavoima valta. **** Näin se menee, siksi tuo jäsenkato. Kerhossa se toimii Johtokunnan näkemyksestä omaan osaamiseensa sekä hallintaan.
**Minkäänlainen pakkovalta ei kristillisyytemme toimintaan kuulu.*** Hieman naurattaa, sehän kuuluu näin; -me emme tee, me teemme lapsia, me ja me? Karseaa. Vapaus on yhtä kaukana kun Itä lännestä. Täytyy olla hieman tyhmä, jos tuohon uskoo, mitä olet kopioinut.
Miksi pitää tehdä talkoita, muuten kun rahan hankkimisesta Kerholle. Ei näitä ongelmia ole kristityillä.
Miksi pelkäät lahkon mielipidettä, ja väheksyt Jeesuksen näkemystä, jota kannattaa kunnioittaa. Pelon aiheuttaa Lahko, se on aivan varma.
***Kaikki ovat tasavertaisia ja hyväksyttyjä sellaisina kuin ovat. Avoin keskustelukulttuuri ei ole itsestäänselvyys, sitä saamme yhdessä opetella.** Se voisi olla teillä joskus sadan vuoden päästä, mutta kerhohan on jo hajoamis- prosessissa.
**Jumalan poika vapauttaa ihmisen todelliseen vapauteen. Kristuksen seuraajat ovat vapaita synnin ja kuoleman vallasta. ** Heti, kun tämän tajuatte, olette kuivilla. Jeesus on teille samassa kategoriassa kun Jehovan Todistajilla.
Pyhää Henkeä ei ole, eikä tule, ennekuin teette parannuksen pedofiliasta, ja sen osoittaa, ettei teillä ole yhtään hengen armolahjaa, ei parantamisen, ei kielillä puhumisen, joita on todellisilla Jeesuksen seuraajilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa
Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.2194344Taisi kolahtaa....
Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä532817Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte1232431Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli1002055Suomi edelleen maailman onnellisin maa
Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.2231972Persujen vaalilupaus oli euron bensa
Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.351676Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin
Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi361545- 1061448
Kyllä mies pakit kestää
Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n521373Topi osti Askon
Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan581070