Olen tietämättömyyttäni väheksynyt Halla-ahoa. Nyt seurattuani vaalitenttejä olen vakuuttunut miehen älykkyydestä ja tiedon tasosta. Tohtorismies puhuu kuin professori vaikka ei sellainen olekaan.
Ilo on myös tietää, että ehdokkaalla, ainakin yhdellä, on ajatuksia ja näkemyksiä Suomen tämänhetkisestä tilanteesta. Suomi tarvitsee uusia kyvykkäitä päättäjiä ja Halla-aho on yksi sellainen valittavaksi
H-A on kuin perusdemari ilman näiden lorvihoivaamista, jolla pyrittiin lisäämään työtähyljeksivien suosiota ja kannatusta.
Miksi äänestämme? Saadaksemme sellaisen hallituksen kuin haluamme. Nyt jo etukäteen kerrotaan, ettei ”persujen” kanssa ruveta mihinkään.
Ei taida Suomessa vielä ollakaan demokratiaa.
Oma kuvaukseni eli käsitykseni Halla-ahosta.
8
148
Vastaukset 8
- viisasta-politiikkaan-
JOOO,
perussuomalaiset on osottautuneet koko kansan puolueeksi,
suomen asiat ensin kuntoon,
sitten voimme auttaa muita hädänalaisia, - Huolipois
Et sinä ole mitenkään poikkeustapaus, sillä suurimmalla osalla yli kahdeksankymppisiähän alkaa jo höpertää.
Kuten kirjoitat, ei taida olla Suomessa ihan vielä demokratiaa, kuten "Huolipois"kin tuossa todistaa.
Saa olla mitä mieltä vaan, kunhan on samaa mieltä kuin hän, muuten höpertää.- mielenkiintoista.muuta
Taitaa muilla puolueilla olla jo pelko persuksissa, kun Halla-aho puheensa pidettyään osottautuikin ihan älyköksi. Tulee mielenkiintoiset vaalit... hyvä, ettei samat naamat aina framilla....
- laiturin.ukko
Halla-aho puhuu julkisuudessa kuin "pulmunen".
Kuitenkin hän on Suomen rasistisimman puolueen puheenjohtaja.
Siitä ei kukaan ole eri mieltä, paitsi maahanmuuttajien vihaajat.
Älkää antako hänen "akateemisten" juttujensa harhauttaa itseänne. Kysyntä on lisännyt Perussuomalaisten kysyntää, Jussi Halla-aho etunenässä. Niinhän markkinat toimivat. Kyllähän järkiperäinen maahanmuutto on paikallaan, olematta silti facismia! Siitäkään ei tarvitse olla eri mieltä..
P.o Perussuomalaisten tarvetta!
Eivät turvapaikanhakijat ole ajatelleet asemaansa ajoissa, vaan ovat joutuneet järkyttävien toimiensa ansiosta niin naapureittensa kuin virkavallankin hampaisiin ja aiheuttaneet kielteisiä uutisia mediaan. Myötämielisten ihmisten määrä on huomattavasti supistunut ja arvostelu kiihtynyt.
Osoittaa näkemyksen puutetta, että maahanmuuttajien yhdistykset ja seurakunnat eivät ole pitäneet huolta siitä, että heimoveljet oppisivat uuden kotimaansa tavoille.
Nyt kaikki kauna valuu Perussuomalaisten laariin, ja Halla-aho sanoo vakaumuksella: "MItäs me sanoimme!"
Kuulemma on hyvinkin arveluttavaa suunnitella Sannan ja muiden suomalaissyntyisten rouvien palaamista Syyrian leireiltä, sillä heillä on verkostonsa, jonka turvissa voidaan kasvattaa Suomessakin seuraava isisläinen sukupolvi.
Persut saavat tästä voimaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu611630- 291255
- 851098
- 43915
- 67845
- 92824
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15789Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131735Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19735- 116701
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �151659- 4632
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31625Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t76603- 43601
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45580- 19566
- 46558
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä25551Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke19512