Esapekka mutkateiden virtuoosi

henkisiäkolhuja

Esapekan ajelut näyttää olevan kiinni toisten epäonnesta ja lähinnä terveisiä ajelemalla saanut sijoituksia,, mutta nyt kun ei tullut WRC-autoille yhtään keskeytystä, niin 7-sija oli se mihin Esapekan on koko ajan yleisesti odotettu yltävän ilman toisten epäonnea. Oli muuten koosteessa lyhyt video, missä oli ulosajo ja täysi taas katastrofi todella ja todellakin lähellä ja jos siitä olisi rotkoon mennyt niin olisi sattunut esapekka jo muuhunkin kuin sieluun. Ei tullut podium sijoitusta uhosta huolimatta.

72

79

Vastaukset

  • No vermi piäsee koht puolin taas pakalle kännissä öliseen nii kuin enne vanhaan.

  • Ei tule Esa-Pekasta sorateiden virtuoosia ei kestä pää.

    • Näin on yksi voitto tilillä ja sekin vain älyttömällä tuurilla saatu, siitä kohta kulunut 2-vuotta! Voittaja ainesta oleva kuski kun saa sen ensimmäisen voiton alkaa niitä voittoja tulla heti putkeen. Tällä kaudella jokaisessa rallissa ollut ulosajot lähellä ja muutamia sattunutkin ja muutamassa läheltäpiti tilanteessa olisi terveys jo ollut vaarassa, kuten nytkin eilen ulosajossa nähtävästi kun sairaalareissu tullut.

      Citroen ei kauan katsele tuollaista kuskia, vaikka sopimus on ensikaudesta on se helposti purettavissa!


  • Rovanperä ei pelasta suomen ralli mainetta vielä pitkään aikaan,jos ei milloinkaan? merkit on sellaiset jo nyt.

  • Tällä vauhdilla Esapekalta menee 36-vuotta ottaa yhtä monta ykkös paikkaa rallissa kuin Jari-Matilla on, eli Esapekka on 64-vuotias silloin. Kannattaisi jo harkita ajohanskojen ripustamista pikaisesti.

  • Tässä nähdään suomalaisten taso kun hiihdossakin ja rallissa norjalaiset parempia tällä hetkellä ja tule eolemaan. Siis norjalaiset ajaa paremmin ja hiihtää paremmin.Kohta F1 on uusi maailman mestari parin vuoden päästä ja sekin norjalainen tietenkin. Suomi tippuu kaikessa.

    • Östbergille Citikan tallipäällikkö jo luvannut Lapin ajopaikan!


    • Anonyymi kirjoitti:

      Östbergille Citikan tallipäällikkö jo luvannut Lapin ajopaikan!

      Ja pitäs vaihtaa jo seuraava kisaan. Lapille sopii paremmin tuo r5.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Ja pitäs vaihtaa jo seuraava kisaan. Lapille sopii paremmin tuo r5.

      Joo se vähän sama kun jääkiekossa 3-divari, tasot kohilleen ja WRC-sarjassa ei kakkosdivaria käytännössä ole kun yksityistallit sieltä puuttuu. Tallipäällikkö jo ilmaisaut pettymyksensä ja se tietää kylmää kyytiä ennen Jyskälää..


  • lisää liksaa tai perseet penkkiin.tää on punikkien juhlaa.

  • Chile Ek1 kärkeä Lappi kärjelle jäänyt jo 30sek. kyllä citroen pomo tekee itsensä naurunalaiseksi, kun kehuu luottavansa Lappiin ja tuleekin mieleen vaan että peittelee virhettä palkata tämä suomalainen ja toinen virhe oli viimekaudella antaa Meekille potkut jota muut tallipäälliköt silloin ihmetteli kovasti. Voi tulla Citikka pomolle ja Lapille lähtö kuin Arrivabenelle ja Kimille Ferrarilta

  • Ek2 nyt yli minuutin perässä ja ruksimalla noussu jo yhdeksännneksi, tulispa paljon keskeytyksiä..

    • Viimeisenä on 10.sija, järjestäjä oli virheellisesti merkinnyt Neuvillelle 5min liikaa aikaa, nyt jo kohta kaksminuuttii perässä ja takana kolme EK:ta


  • Ei juma, Östberg WRC2 autolla hävinny Lapille vaivaset 6sek yli 20km pitkällä pikiksellä...

  • Kyllä oli taas Esapekan ajot täysi nolla, yritti powerilla pisteitä ja heti tuli omavirhe, mitä lauantain viimeisen pätkän hyvään aikaan tulee niin sekin vain johtui muiden kaasujalan löysäyksestä kun oli pitkä päivä takana ja lauantain maali häämötti, eikä varsinaista kiirusta ollut!

    • Ei se ens vuonna aja tuolla, jos eis tätä kautta loppuun. Onhan tallissa nopeempi Norjalainen.


    • Löysiä sulla on housuissa kaksi kappaletta, etu- ja takapuolella.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Ei se ens vuonna aja tuolla, jos eis tätä kautta loppuun. Onhan tallissa nopeempi Norjalainen.

      Citikka pomo vakuuttaa maikkarin tekstiteeveessä luottoa Lapille, mutta livekuva powerilta kertoi kyllä aivan muuta. Olet oikeassa, kyllä Norjalainen ottaa paikan jo tällä kaudella ja esapekka pääsee WRC2 citkan puikkoihin.


  • Esapekka johtaa Kalle Rovanperää 8sekunnilla kolmen ek:n jälkeen Portugalissa, näyttää kääntösäteen pienentyminen auttaneen vauhdin löytymisessä. Citroen pomo oli lehden mukaan jo väläytellyt Östbergin nostamista Esapekan tilalle.

    • Eikä kuulema jää väläytykseksi, kun Nesterallista eteen päin vaihtava paikkoja lukee autosportin sivuilla.


  • Lappi kaatoi sitten autonsa päivän ekalla Ek:lla, vielä eilen kehui, että nyt auto pysyy hanskassa, mutta eipä näytä pysyvän! Kannattaisi jättää nuo analyysit omaan tietoon eikä kertoa TV kameroiden edessä, menee pieleen kuin Chilen elintason arviointi, uskomaton paukapää.

    • ilmeisesti yliohjautu ei taittunut mutkaan.


    • Anonyymi kirjoitti:

      ilmeisesti yliohjautu ei taittunut mutkaan.

      Lapasesta se lähti, ei auta vaikka tekee mitä, kun se varmuus täysi nolla noilla vehkeillä ja nuppi ei vaan kestä ja kädet loppuu kesken.


    • Tuli sitten keskeytys näköjään, Ogier jo pätkällä ja Suninenkin maalissa. Citikkapomon ilme näkemisen arvoinen.


  • Toivotaan, ettei ensi kaudella kuulla Latvalan ja Lapin selityksiä. Muut työt kutsuvat, hyvä niin.

    • ei noilla käsillä suju edes lapiotyöt.


  • Taisi ottaa liian ison riskin kun meni Citikalle........

    • Citroen on ylivoimaisesti mm sarjan paras auto.
      Toihota sensijaan on pelkkä japanilainen riisipussi.


  • Eihän se ajaa osaa, mut on siinä miestä myöntään se. homo latvala ku vääntää vaa naamaa. ja haukku Meeken kun ei saanu pisteitä, mitä paskaa se mulkero itte saa. on se pimee jätkä.

  • Meeke ja Suninen ainakin varmat kuskit Toyotalla ensi kaudella.
    Lehtinen rupes jo kartturiks.

    • Hitto täällä huokuu oikein todellinnen tietämys...🤔


    • Esapekka ajaa nyt potkuja vastaan oli jo uutisoitu Ylelläkin, loppukaudesta pitää tulla kärkisijoja! Heikolta näyttää Shakesdownin perusteella hävisi siellä Hännisellekin ollen WRC-kuskeista hitain, mutta Hänninen näyttikin olevan hyvässä vauhdissa, oli kärjen vauhdissa mukavasti.


    • Joopajoo...


    • Meekee vois lopetella jo naama aina väärinpäin


  • Näyttää sama meno jatkuvan nyt viimeisenä WRC-kuskina rallissa minuutin perässä, onnistui ajamaan pätkäpohjat, kun huoltotauko vuorossa ja muut kärkimiehet näkivät Ogierin tien sivussa niin oli järkevää himmailla.

    • Katsojille nähtävää, kun ajetaan little bit sideways, mutta kellot eikä pellit pidä siitä.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Katsojille nähtävää, kun ajetaan little bit sideways, mutta kellot eikä pellit pidä siitä.

      Miten se voi hävitä lisää minuutin tänään ajetui kolmella ek:lla ja vielä Ogier auraamassa tietä sille, onko käynyt taas jossain oajn pohjalla.?Hävettää niin paljon että Neste ralliin täytyy pukeutua ruotsalaiseksi.


    • Kyllä, Ruotsi on kova rallimaa. Stig Blomqvist voitti maailmanmestaruuden 1984, sen jälkeen ollu vähän hiljaisempaa..


    • Anonyymi kirjoitti:

      Kyllä, Ruotsi on kova rallimaa. Stig Blomqvist voitti maailmanmestaruuden 1984, sen jälkeen ollu vähän hiljaisempaa..

      Juuri siksi täytyy sulautua ruotsalaisiin, hävettää jo oikein kunnolla tämän ralliässän kohellukset.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Juuri siksi täytyy sulautua ruotsalaisiin, hävettää jo oikein kunnolla tämän ralliässän kohellukset.

      Sulta se ruotsalaisiin sulautuminen onnistuu helposti. Kieli ei tietenkään suju, mutta muuten se sulautuminen onnistuu KAIKIN mahdollisin tavoin.


  • Ei tullut ruksimalla kuin muutama sija, ei edes pisteitä Powerilta,tästä on hyvä jatkaa ja toivoa parempaa ruksimista Jyskälässä, ei helvata

  • jos se tappi keskittyis nyt itse siihen tekemiseen. ja myöntäisi reilusti. että taas tuli moka, iso moka. eikä selittelisi toimittajille, että miksi näitä tulee aina vaan.

  • Tuliko Esapekka lentämällä maaliin? Oli kommentoinut että ajamalla olisimme olleet kolmansia.

  • Kyllä Salosella on tietoa ranskalaisten toimista onhan se ajanut pösölle mestaruuden ja varmaan sisäpiiritietoa koska Esapekalle tulee lähtö tallista, toisekseen näkihän tallipäälikön ilmeistä Power stagella, ettei olllut oikein tyytyväinen ja vilkaisi vierellä ollutta kaveria siinä, varmaan olivat juuri puhuneet Esapekan ajamisesta.

    • Salonen nykyään huruukko...puhuu lämpimikseen mitä sattuu..


  • Norjalainen jatkaa nesteralli jälkeen, olishan breeni mut taitaa ajella korealaisella, että se siitä huttusenkin wrc nesterallista.

    • Paddon kuulema kanssa kattelee ajopaikkaa, muttei ota hyundailta ajopaikkaa yksittäisiä kilpailuja varten


    • Juu juu ei ota...satavarmasti ottaa jos saa...


  • rokkiralli huomenna Hankasalmella epn kotikulmilla pärjäiskö superissa?

  • Lappi jää nyt huollon jälkeen kärjestä sekunttitolkulla, kun menetetty etu lähtöpaikan suhteen menee toiseen kertaan ajettavilla pätkillä.

  • Lappi on ajanut hirmu hyvin. Tosi nopeat ek-ajat ja meno vain paranee. Esapekka voittaa tämän rallin puolen minuutin erolla, meno niin vauhdikasta nyt.

  • Kauan kesti taas tämä hyvä meno jäänyt Saksassa jo yli 40sek kärjestä sijalla 8. ja rallia ajetaan tosissaan vasta huomenna. Fermillä siellä ruutuvihko kädessä, odottoavat josko ruksimalla pääsisi taas elvistelmään.

    • Ei onnistu ruksimalla ajaminen nyt, jäänyt jo viimeisellä väliajalla 17sek pohjista ja kovimmat kuskit vielä tulematta.


  • mut mut onkoha ny suonenveto jalas?

  • Citroen on mm sarjan ylivoimaisesti paras auto.

    Toyota riisikuppi jää selvästi jälkeen ajettavuudessa ja luotettavuudessa.
    Ero korostuu sitä enemmän, mitä vaikeammat olosuhteet ovat.

  • Taas on tieto Lappi off road, moneskohan kerta tälläkin kaudella..

    • Vielä, miksiköhän tuo 7-pätkä on nyt keskeytetty, kun ei aikoja tule! Onko Esapekka tai Fermi loukkaantunut siellä?


  • Sitikka ajaa testiä Lapin korvaajan kanssa.

    • Östberg ja Rovanperä WRC2-autoilla Espanjan shakedownissa yhtä nopeita kuin Esuppi WRC-autolla, Östberg jopa nopeampi.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Östberg ja Rovanperä WRC2-autoilla Espanjan shakedownissa yhtä nopeita kuin Esuppi WRC-autolla, Östberg jopa nopeampi.

      Katsutakin pystynyt parempiin aikoihin testi_ek:lla kuin Esapekka


    • Anonyymi kirjoitti:

      Östberg ja Rovanperä WRC2-autoilla Espanjan shakedownissa yhtä nopeita kuin Esuppi WRC-autolla, Östberg jopa nopeampi.

      Ei aja Esuppi WRC ensi vuonna.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Katsutakin pystynyt parempiin aikoihin testi_ek:lla kuin Esapekka

      Hölmö! Siellä ei kukaan aja tosissaan!


    • Anonyymi kirjoitti:

      Hölmö! Siellä ei kukaan aja tosissaan!

      Aivan varmasti ajaa sitikalla!


    • Anonyymi kirjoitti:

      Hölmö! Siellä ei kukaan aja tosissaan!

      Kyllä ajaa pitää nähdä vauhti, mutta nythän Esuppi särki Citikasta tekniikan.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Kyllä ajaa pitää nähdä vauhti, mutta nythän Esuppi särki Citikasta tekniikan.

      Ja sitten sama suomeks...


  • Mistä löytyy Esapekalla uusi tallipaikka, jos Ogier huhu on totta ja testaa/tekee sopimuksen Toyotalle ensikaudesta, on lähes varma että Citroen vetäytyy rallista kun vielä PSA fuusioituu Fiat/Cryhler konsernin kanssa...

    • Ogier ei ole niitä hullu, että vaihtaisi sarjan parhaan auton ratista Toyota riisikupin rattiin.

      Sitäpaitsi PSA:n ja Fiat - Chryslerin fuusiolla ei tule olemaan vaikutusta Citroenin jatkamiseen rallin mm sarjassa.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Ogier ei ole niitä hullu, että vaihtaisi sarjan parhaan auton ratista Toyota riisikupin rattiin.

      Sitäpaitsi PSA:n ja Fiat - Chryslerin fuusiolla ei tule olemaan vaikutusta Citroenin jatkamiseen rallin mm sarjassa.

      Kyllä Citroen on osa PSA:ta ja huhu liikkeellä että vedetään pois mm-sarjasta, päätöksetähn tehdään PSA:ssa


    • Anonyymi kirjoitti:

      Kyllä Citroen on osa PSA:ta ja huhu liikkeellä että vedetään pois mm-sarjasta, päätöksetähn tehdään PSA:ssa

      Tottakai tiedän, että Citikka on osa PSA:aa.

      Silti PSA:llä ei ole mitään syytä vetää Citikkaa pois sarjasta.

      Huhut ovat pelkkiä huhuja, eivätkä niihin usko muut kuin keskenkasvuiset märkäkorvat.

      Sitäpaitsi Ogier ei ole niin hullu, että siirtyisi Toyota riisikupin rattiin.

      Ennemmin hän vaikka lopettaa uransa.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Tottakai tiedän, että Citikka on osa PSA:aa.

      Silti PSA:llä ei ole mitään syytä vetää Citikkaa pois sarjasta.

      Huhut ovat pelkkiä huhuja, eivätkä niihin usko muut kuin keskenkasvuiset märkäkorvat.

      Sitäpaitsi Ogier ei ole niin hullu, että siirtyisi Toyota riisikupin rattiin.

      Ennemmin hän vaikka lopettaa uransa.

      Ogier on niin hyvä, että se saattaa voittaa mestaruuden jopa sitikkalla...


    • Anonyymi kirjoitti:

      Kyllä Citroen on osa PSA:ta ja huhu liikkeellä että vedetään pois mm-sarjasta, päätöksetähn tehdään PSA:ssa

      Kaikki sitikat vois vetää pois myös liikenteestä...


Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.