Toyotan hybridien suosio on pilvissä.
Maaliskuussa Toyotia rekisteröitiin peräti 1.103 autoa, vaikka mallistosta puuttui kaksi mallia eli neliveto-Prius ja Camry, jotka tulevat vasta huhtikuussa liikkeisiin. Uudet Corollatkin saatiin liikkeisiin vasta maaliskuun puolessa välissä.
Lukema osoittaa Toyotan hybridien valtavan kovaa suosiota. Laatu, luotettavuus ja paras arvon säilyminen puhuttelevat myös suomalaisia. Huhtikuun lukema on aivan hirveä.
Toiseksi tullutta surkeaa vikaritsaa myytiin 238 autoa vähemmän.
Maaliskuun ensirekisteröinnit: Toyotan hybridien suosio on pilvissä.
61
198
Vastaukset
- Lukemia
Kahdessa viikossa Corollia luovutettiin näköjään 253 autoa. Vauhti on aivan jumalaton. Octavioita rekisteröitiin kuukaudessa vain 370 ja tuloksena sille vasta neljäs sija.
- EntäpäSitten
Kumma kun uutuusmallia rekisteröitiin alkuun paljon, onhan siinä mukana myös liikkeiden esittelystä ja niitä on paljon. Mahtavaa kun kaksi mallia lopetetaan ja niiden tilalle tulee yksi korvaava, että se näkyy tilastoissa. Todella mahtavaa logiikkaa ja tilastojen tulkintaa Terpanalla jälleen kerran.
- OnNiiHikiki
Lukumääräiseti Toyotan mallisto on paljon suppeampi kuin Volkswagenin ja silti Toyota on ykkönen. Kilpailijoilla on jatkossa hiukan hiki.
- AikaKumma
Onhan se vaan tosi kumma. Nuo autot on tilattu joulukuussa kuvien perusteella. Tilausmäärät tammikuun alusta ovat olleet todella suuria.
- VoihKunHarmittaaHihii
No tuota Priussia en myydä koko vuonna montaakaan kappaletta ja Camry on liian kallis perusTerolle.
- dfdsfdsafds
Älä turhaan lohduttele itseäsi. Nyt on uusi aika. Toiset ovat jääneet menneisyyteen saasteisine autoineen.
- Alkuhuumaa
Liikkeet rekisteröineet paljon esittelyautoja , myynti pienenee kunhan alkuhuuma hälvenee..on muiltakin tulossa uusia malleja lähiaikoina se terolle tiedoksi.
Alkuhuumaa kirjoitti:
Liikkeet rekisteröineet paljon esittelyautoja , myynti pienenee kunhan alkuhuuma hälvenee..on muiltakin tulossa uusia malleja lähiaikoina se terolle tiedoksi.
Se on hyvä, että vaihtoehtoja tulee jatkuvasti lisää. Valitettavaa on, että jos muut eivät saa hintojaan sopimaan tavalliselle tallaajalle, nuo autot jäävät liikkeeseen. Toki työsuhdeautoiksi noita varmaan otetaan, sinne 40k€ autot sopivat hyvin. Ja jossakin vaiheessa noita sitten käytettyinä ostetaan kun palautuvat liikkeisiin. Saa sitten nähdä miten yleisö suhtautuu 4-5v vanhoihin ladattaviin hybrideihin kun akkujen ikä on puolessa välissä elinkaarta. Toivottavasti menevät kaupaksi.
- Ajattelevähän
Alkuhuumaa kirjoitti:
Liikkeet rekisteröineet paljon esittelyautoja , myynti pienenee kunhan alkuhuuma hälvenee..on muiltakin tulossa uusia malleja lähiaikoina se terolle tiedoksi.
Kun ei olla vielä päästy siihen alkuhuumaan kun nuo Corollat tulivat juuri liikkeisiin. Alkuhuumaan ollaan vasta tulossa.
- tilastot.kertovat
"Toki työsuhdeautoiksi noita varmaan otetaan, sinne 40k€ autot sopivat hyvin. "
Aika harvakseltaan 40k€ tojoja kukaan valitsee työsuhdeautokseen. Samassa luokassa on paljon mielenkiintoisempiakin rasseja. - agagd
Näin on.
Rimpuloista ei viitsi oikean auton hintaa maksaa. - turha.kehuskella
Joko Yariksen on saanut rekisteröityä nuorison mopoautoksi vai pappojenko kanssa vielä mennään?
- Nknk
https://youtu.be/M4GUJeJ4Zus.
Tosin arvonlaskulta ei edes toyota ole turvassa, jotka aikoo uuden ostaa. - Toyota_putoaa
Maaliskuu ei kerro Toyotan hybridien suosion pilvissä olosta yhtään mitään kun lähes kaikki n. 250 Corollaa ja satakunta Rav4:ää on rekisteröity esittelyautoiksi eri puolille Suomen Toyota-liikkeitä. Ilman tuota rekisteröintipiikkiä maaliskuu olisi jäänyt reilusti alle tuhannen. Volkswagenilla ja Skodalla ei vastaavaan ole ollut tarvetta, koska tämän mallivuoden esittelyautot on rekisteröity jo syksyllä.
- LuovutaRaukka
Kyllä sinä kurja osaat selittää. Lopeta jo. Olet hävitnnyt pelin täydellisesti. Jos tietäisit kuinka paljon Corollia ja Camryjä oli tilattu tammikuun aikana niin et enää kirjoittelisi yhtään mitään. Ainakin järkevä ihminen luovuttaisi. Huhtikuun rekisteröintimääräksi tulee noin 2500 Toyotaa.
Älä enää. Luovuta jo.
- kovapaikka
Pelko persiissä on sulla kuitenkin ja otsasuonet pullistuu ja vapisuttaa ja hikoiluttaa kun Toyota näyttää suunnan ja vauhdin perässähiihtäjälle.
- onko.järkevää
Moni tuntee sääliä kaltaisiasi Tojouskovaisia kohtaan. Tojo on teille pyhä "olento" kuin lehmä hinduille.
- näin.se.on
onko.järkevää kirjoitti:
Moni tuntee sääliä kaltaisiasi Tojouskovaisia kohtaan. Tojo on teille pyhä "olento" kuin lehmä hinduille.
Ja jollekin toiselle joku muu automerkki.
- Jännää.on
Annetaan vikanistelle vielä pikkuriikkinen mahdollisuus näin aprillipäivänä ja ilmoitetaan vasta huomenna, oliko aprillipila, heh! Vasta huomenna tieto lisää tuskaa. Siihen asti verenpaine heittelee laidasta laitaan ja burnaut syö miestä. Pelkään pahinta mutta toivon parasta. Tosin se onkin jo näyttänyt kyntensä. Aika hiljaiseksi on vetänyt. Tulihan skodalle jo viime kuussa hippohiihtomitali kun edes yhden kerran oli piikkipaikalla kun liisarifirmat vaihtoivat katiskojaan ehjiin.
- paniikissako
"Maaliskuu ei kerro Toyotan hybridien suosion pilvissä olosta yhtään mitään kun lähes kaikki n. 250 Corollaa ja satakunta Rav4:ää on rekisteröity esittelyautoiksi eri puolille Suomen Toyota-liikkeitä."
Anteeeksi mutta missä linkki? Lisäisi uskottavuutta?- Näin_menee
Mitäpä linkkiä siinä tarvitaan jos ovat rekisteröineet liikkeen käyttöön..
- Suomaanautot
Maaliskuussa kilpiin menneet Ravit ovat 99% asiakkaille.
Huhtikuussa määrä popsahtaa, kun tulee asiakkaiden ennakkotilatut autot ja nelivetoiset esittelyautot. Nyt myydään jo loppuvuoden toimituksia, joten niitä tulee nyt kilpiin sitä mukaan kun tehdas niitä tänne peräsuolle saa toimitettua.
Corollan asiakasrekisteröinnit alkaa nopeasti, koska niiden toimitusaika oli vain 3-4 vko nopeimmin saatavissa malleissa jo maaliskuun puolivälissä. Osaa malleista joutuu odottamaan kolmisen kuukautta, joten rekisteröintitilasto on komeata luettavaa pidempään. - ei_julkista
Sisäpiiritieto, ei sen kummempaa.
- mkcfgsaz
Aha pitänee kiertää kaukaa jos bulkkimaine jatkuu.
- V.A.G_on_tulevaisuus
Alkuhuumassa ostelevat muutamia corolloita. Vaarit on jo unohtaneet että kellot on soitettu vanhalle hybridille. Skodalta kun tulee uusi Scala ja ensi vuonna Octavia, saa toyota liikkeet laittaa luukut kiinni.
- Päiväntosikko
Vaarit ja nuoremmat muistaa vokkeloiden maineen, loppuikänsä kun ovat pariin kertaan goodwill remontit makselleet.
Ei ladattavat on vaan suurimmalle osalle se ainoa mahdollinen ratkaisu vielä pitkään, länkytystä sähkiksistä riittää ennen vaaleja, mutta taloyhtiössä ja työpaikoilla ei mitään aikomustakaan alkaa rakentamaan latauspisteitä parkkipaikoille. - Vw-Aina.menee.pieleen
Mites ne Vw-hybridit? Vieläkö ne ovat nolosti myyntikiellossa kun eivät täyttäneet WLTP-ehtoja e-autoksi. Entäs osa bensa- ja dieselmalleista, vieläkö ne ovat myyntikiellossa?
- miksi.pelkäät.kehitystä
"mutta taloyhtiössä ja työpaikoilla ei mitään aikomustakaan alkaa rakentamaan latauspisteitä parkkipaikoille."
Sinä katsot asiaa passiivisen mukanaroikkujan silmin. Sellaisen joka odottaa että muut rakentavat valmista sinulle.
Kaikki eivät ole tuollaisia perässäraahattavia ja siksi meillä on internet, valokaapelit yms. Maailmassa on onneksi ihmisiä jotka vievät asioita eteenpäin eivätkä jää makaamaan tulessa.
Olet taakka yhteiskunnalle.Näet asiat liian mustavalkoisesti. Aikaisempi kirjoittaja varmasti tarkoitti, että vie aikaa ennenkuin ladattavat autot sopivat kaikille. Tulee pitkään olemaan harmaa alue, jolloin odotellaan hintojen ja infran kehittymistä riittävälle tasolle, hinta näistä merkitsevämpi.
Itse taloyhtiön puheenjohtajana voin sanoa, ettei uusien kaapeleiden vetäminen tolpille ole pieni asia, ja sitä ei aleta tekemään parin latausauton takia. Vaatii myös uuden sähkökaapin taloon. Ei tule menemään yhtiöäänestyksessä ikinä läpi jollei ko. autojen määrä nouse riittävästi taloyhtiössä, ja se taas riippuu autojen hinnoista.- mittasuhteet
Yaris_Hybrid kirjoitti:
Näet asiat liian mustavalkoisesti. Aikaisempi kirjoittaja varmasti tarkoitti, että vie aikaa ennenkuin ladattavat autot sopivat kaikille. Tulee pitkään olemaan harmaa alue, jolloin odotellaan hintojen ja infran kehittymistä riittävälle tasolle, hinta näistä merkitsevämpi.
Itse taloyhtiön puheenjohtajana voin sanoa, ettei uusien kaapeleiden vetäminen tolpille ole pieni asia, ja sitä ei aleta tekemään parin latausauton takia. Vaatii myös uuden sähkökaapin taloon. Ei tule menemään yhtiöäänestyksessä ikinä läpi jollei ko. autojen määrä nouse riittävästi taloyhtiössä, ja se taas riippuu autojen hinnoista.Täytyy muistaa että sähköauton lataus vie vähemmän ampeereja kuin lohko sisätilanlämmitin. Että ei tässä mistään miljoonainvestoinnista ole kyse ainakaan parin ensimmäisen sähköauton kohdalla. Ei pidä paisutella asioita ja kustannuksia. Tyypillistä jarruttelumentaliteettia.
mittasuhteet kirjoitti:
Täytyy muistaa että sähköauton lataus vie vähemmän ampeereja kuin lohko sisätilanlämmitin. Että ei tässä mistään miljoonainvestoinnista ole kyse ainakaan parin ensimmäisen sähköauton kohdalla. Ei pidä paisutella asioita ja kustannuksia. Tyypillistä jarruttelumentaliteettia.
Jos noita lähdetään muuttelemaan niin kyllä silloin niistä tehdään auton lataukseen sopivat, jolloin ollaan kaukana tavallisista lämmitintolpista. Ymmärtääkseni kotilatauksissa 240V/35A olisi järkevä virta, luin jostakin. Ja taloyhtiön politiikka, jos jotain investointeja tehdään niin se tehdään kaikille, ei parille kotitaloudelle.
- Kauppakassit

Kyllä se vaan vie, kun ajetaan aikuisten oikeesti eikä vain lähikauppaan tai lähitoimistolle.
16A 12h ei minun ajojani ehdi lataamaan, eikä selitykseksi tarvita taas jotain suomalaista keskimääräistä ajajaa.
Ladattavan hybridin ehtisi lataamaan, mutta sen range ei riitä kuin em. lähiajoihin, suurin osa matkapäivistä mentäisiin bensalla. - taitokysymys
Yaris_Hybrid kirjoitti:
Jos noita lähdetään muuttelemaan niin kyllä silloin niistä tehdään auton lataukseen sopivat, jolloin ollaan kaukana tavallisista lämmitintolpista. Ymmärtääkseni kotilatauksissa 240V/35A olisi järkevä virta, luin jostakin. Ja taloyhtiön politiikka, jos jotain investointeja tehdään niin se tehdään kaikille, ei parille kotitaloudelle.
Riippuu kuinka nopeasti haluaa ladata. Jos auto seisoo tolpassa esim klo 19-08 niin aika paljon saa virtaa tässä mainitulla 8 ampeerin virralla.
https://www.autotaloampeeri.fi/sahkoauton-lataus-turvallisesti-tavallisesta-kotipistorasiasta/
En myöskään osta sitä että taloyhtiössä olisi pakko muuttaa kaikki autopaikat samantien. Taloyhtiöllö on vapaat kädet hoitaa asiat niinkuin parhaaksi näkee ja kaikien asuntojen ei tarvitse olla täsmällleen samanlaisia.
Esimerkiksi osakas voi lasittaa asuntonsa parvekkeen omalla kustannukseen, ei sitä tarvitse tehdä kaikkiin asuntoihin. Miksi sähkötolpan muutokset olisivat eri asia? Ei välttämättä mene läpi kaikissa taloyhtiöissä, mutta silti on väärin sanoa että se olisi mahdotonta. Kyse on taidosta hoitaa asioita. taitokysymys kirjoitti:
Riippuu kuinka nopeasti haluaa ladata. Jos auto seisoo tolpassa esim klo 19-08 niin aika paljon saa virtaa tässä mainitulla 8 ampeerin virralla.
https://www.autotaloampeeri.fi/sahkoauton-lataus-turvallisesti-tavallisesta-kotipistorasiasta/
En myöskään osta sitä että taloyhtiössä olisi pakko muuttaa kaikki autopaikat samantien. Taloyhtiöllö on vapaat kädet hoitaa asiat niinkuin parhaaksi näkee ja kaikien asuntojen ei tarvitse olla täsmällleen samanlaisia.
Esimerkiksi osakas voi lasittaa asuntonsa parvekkeen omalla kustannukseen, ei sitä tarvitse tehdä kaikkiin asuntoihin. Miksi sähkötolpan muutokset olisivat eri asia? Ei välttämättä mene läpi kaikissa taloyhtiöissä, mutta silti on väärin sanoa että se olisi mahdotonta. Kyse on taidosta hoitaa asioita.Oman parvekkeen lasituksen voi asukas maksaa itse kun on saanut taloyhtiön hallitukselta luvan muutostyöhön, sama pätee esim asunnon keittiö, kylppäri tai lattiaremontteihin. Parkkipaikan sähkötolpat kuuluvat taloyhtiön vastuualueeseen ja työ tulee teettää isännöitsijän kautta, jotta varmistutaan asennuksen lainmukaisuudesta ja vakuutuslaitokset ovat tyytyväisiä. Mikäli sähkötolppia muutetaan latauskäyttöön ne tulee vähintään vaatimaan tarvittavat muutostyöt ja omat sähkömittarit talon jakokeskukseen, joka vaatii tämän takia enemmän tai vähemmän muutoksia. Luonnollisesti tämä aiheuttaa kustannuksia, jotka pitää hyväksyä taloyhtiön kokouksessa. Kokemuksesta voin todeta, että on erittäin vaikeaa hyväksyttää kokouksissa asioita, joista koituu kaikille kustannuksia, mutta vain parille hyötyä. Lycka till vaan.
Sulla kun on kokemusta, tahtoa ja taitoa näistä asioista niin toivotan menestystä ko. asioiden ajamiseen omassa mahdollisessa taloyhtiössäsi.- vaimon.luvalla
Yaris_Hybrid kirjoitti:
Oman parvekkeen lasituksen voi asukas maksaa itse kun on saanut taloyhtiön hallitukselta luvan muutostyöhön, sama pätee esim asunnon keittiö, kylppäri tai lattiaremontteihin. Parkkipaikan sähkötolpat kuuluvat taloyhtiön vastuualueeseen ja työ tulee teettää isännöitsijän kautta, jotta varmistutaan asennuksen lainmukaisuudesta ja vakuutuslaitokset ovat tyytyväisiä. Mikäli sähkötolppia muutetaan latauskäyttöön ne tulee vähintään vaatimaan tarvittavat muutostyöt ja omat sähkömittarit talon jakokeskukseen, joka vaatii tämän takia enemmän tai vähemmän muutoksia. Luonnollisesti tämä aiheuttaa kustannuksia, jotka pitää hyväksyä taloyhtiön kokouksessa. Kokemuksesta voin todeta, että on erittäin vaikeaa hyväksyttää kokouksissa asioita, joista koituu kaikille kustannuksia, mutta vain parille hyötyä. Lycka till vaan.
Sulla kun on kokemusta, tahtoa ja taitoa näistä asioista niin toivotan menestystä ko. asioiden ajamiseen omassa mahdollisessa taloyhtiössäsi.Nykyisin asun omakotitalossa joten tällaiset asiat hoituvat sillä että pyytää vaimolta luvan.
Ymmärrän kyllä että varsinkin isoissa taloyhtiöissä tällaiset asiat ovat vuonna 2019 vaikeita saada läpi ja vaatii yksittäiseltä osakkaalta viitseliäisyyttä ja kekseliäisyyttä. Tilanne muuttuu sitämukaa kun ladattavat autot lisääntyvät.
Veikkaan että vuonna 2040 latausmahdollisuuden puuttuminen on asunnon arvoa laskeva vakava puute. - Tilaa.kasvaa.on
Yaris_Hybrid kirjoitti:
Oman parvekkeen lasituksen voi asukas maksaa itse kun on saanut taloyhtiön hallitukselta luvan muutostyöhön, sama pätee esim asunnon keittiö, kylppäri tai lattiaremontteihin. Parkkipaikan sähkötolpat kuuluvat taloyhtiön vastuualueeseen ja työ tulee teettää isännöitsijän kautta, jotta varmistutaan asennuksen lainmukaisuudesta ja vakuutuslaitokset ovat tyytyväisiä. Mikäli sähkötolppia muutetaan latauskäyttöön ne tulee vähintään vaatimaan tarvittavat muutostyöt ja omat sähkömittarit talon jakokeskukseen, joka vaatii tämän takia enemmän tai vähemmän muutoksia. Luonnollisesti tämä aiheuttaa kustannuksia, jotka pitää hyväksyä taloyhtiön kokouksessa. Kokemuksesta voin todeta, että on erittäin vaikeaa hyväksyttää kokouksissa asioita, joista koituu kaikille kustannuksia, mutta vain parille hyötyä. Lycka till vaan.
Sulla kun on kokemusta, tahtoa ja taitoa näistä asioista niin toivotan menestystä ko. asioiden ajamiseen omassa mahdollisessa taloyhtiössäsi."Sulla kun on kokemusta, tahtoa ja taitoa näistä asioista niin toivotan menestystä ko. asioiden ajamiseen omassa mahdollisessa taloyhtiössäsi."
Oikeasti mun sanoma on se että näiden isojen kerrostalojen latausmahdollisuuksien järjestäminen juuri nyt ja tässä ei ole mitenkään oleelllinen asia sähköautoilun yleistymisen kannalta. Suomessa on noin 1.240.000 pientaloa ja sähköautoja muutama tuhat. Ymmärrät varmaan mitä tämä tarkoittaa vaikkei yksikään taloyhtiö tekisi yhtään mitään. Tilaa.kasvaa.on kirjoitti:
"Sulla kun on kokemusta, tahtoa ja taitoa näistä asioista niin toivotan menestystä ko. asioiden ajamiseen omassa mahdollisessa taloyhtiössäsi."
Oikeasti mun sanoma on se että näiden isojen kerrostalojen latausmahdollisuuksien järjestäminen juuri nyt ja tässä ei ole mitenkään oleelllinen asia sähköautoilun yleistymisen kannalta. Suomessa on noin 1.240.000 pientaloa ja sähköautoja muutama tuhat. Ymmärrät varmaan mitä tämä tarkoittaa vaikkei yksikään taloyhtiö tekisi yhtään mitään.Hear hear. Eikä pidä ymmärtää, että minä vastustaisin sähköautoilua, tajuan vaan sen vaatimukset ja haasteet eri näkökulmista. Pientaloista on hyvä lähteä liikkeelle, nyt vaan ladattavien hinnat alas, jotta muutkin kuin työsuhdeautoilijat hankkivat niitä. Itse todennäköisesti luovun omasta autosta tämän kotteron jälkeen, mahdollisuus käyttää työpaikan lataushybridejä tarvittaessa.
- Kyllä.näin.on
Perinteinen lataamaton hybridi ei kohta kelpaa enää edes afrikan vientiin monimutkaisen tekniikan ansiosta. Alkuhuumassa ostelevat muutamia kappaleita ja suurin osa näistäkin on esittely autoja. Kunnon autoilla vaarit ja hönöt eivät ole koskaan tuskin ajaneet. Ladattavissakin on sentään jonkinlaista tulevaisuutta.
- hänOnOnnetonJaNolo
Hauskoja nuo Holistin otsikot, ei yhtään yliampuvia tai asian vierestä, vähän kuin Fingerporissa.
- ei.tule.vilu
Toyota Hybrid on hyvä ja lämmin talviauto.
https://www.youtube.com/watch?v=Z_VGbLAs_NI- vikaaenitenVWtuotteet
entinen vw omistaja tankannu dieseliä ja tarkastanut sytkärillä?
- AutoilijaH
Pitääkö paikkansa että kaikki 6000 Corollaa jotka tänä vuonna saadaan Suomeen on jo myyty ? Ja että nyt ostettaessa toimitukset menevät jo tammikuulle 2020 !
- Kauppakäy
No ei sentään, mutta suosituimipien Corolla mallien toimitusajat ovat jo pompanneet useamman kuukauden eteenpäin parin viikon aikana.
Muutamassa viikossa saa, kun ottaa sellaisen mikä on varastossa tai kohta tuotantoon.
RAV4n kohdalla osan malleista toimitus menee jo käytännössä ensi vuodelle.
Camryn ennakkomyynninkin kehuvat sujuneen hyvin. - Kauppakäy
Kauppakäy kirjoitti:
No ei sentään, mutta suosituimipien Corolla mallien toimitusajat ovat jo pompanneet useamman kuukauden eteenpäin parin viikon aikana.
Muutamassa viikossa saa, kun ottaa sellaisen mikä on varastossa tai kohta tuotantoon.
RAV4n kohdalla osan malleista toimitus menee jo käytännössä ensi vuodelle.
Camryn ennakkomyynninkin kehuvat sujuneen hyvin.Camryn saa loppukesästä jos heti tilaisi.
Tässä kuussa kun esittelyautot saapuvat, niin sitten tuokin siirtyy kauemmaksi.
- Jippiyeetero
Camryssä isossa bensassa miniakku leikkaa verot minimiin.
Näyttää Tojo olevan ykkönen myös pistokehybrideissä, vai ei sittenkään.
"Jäätävää dominointia: Volvo myy Suomessa enemmän pistokehybridejä kuin kaikki muut yhteensä.
Suomessa rekisteröitiin tammi-maaliskuun aikana 1 338 uutta ladattavaa hybridiautoa, joista 722 – siis useampi kuin joka toinen – oli Volvo. Seuraavaksi eniten rekisteröitiin Bemareita (223 kpl) ja Mitsubishejä (172 kpl)." Tojota, kaikki kymmenen.Työsuhdeautot rulaa. Ei se mitään, jossain vaiheessa nuo tulevat sitten myyntiin ja sitä kautta tavallisten tallaajien ulottuville.
- Sullaonpieni
Muissa ladattavissa hybrideissä auto on yleensä kalliimpi kuin vastaava bensa-auto, Volvon tapauksessa T8 taas on merkittävästi edukkaampi kuin T6, joten isompaa ja tehokkaampaa haluava saa tuolla optimoitua verot pienemmäksi, vaikka ajaisi sitten koko ajan bensalla ja tankkaisi firman bensakortilla, firma maksaa sen pienemmän käyttövoimaveronkin, siinä sivussa muodolliset päästöt ovat matalat joten menee firman CO2 rajoista läpi kun taas esim. T3 saattaa olla jo liikaa.
Oma lukunsa on sitten mersu, jossa hybridi on kalliimpi ja päälle tulee täysi "dieselvero", tuskin on kovin korkealla myyntitilastossa.
Mutta se pointti Toyotaan, kun täällä asiaa hehkutat. Ei tule käyttövoimaveroja ja polttoaineen kulutus ei moninkertaistu vaikka päivän ajomatka olisi pidempi, toisin kun ladattavasta on akku tyhjä talvella 20-25 km ja kesällä 40-50 km ajon jälkeen. Eikä ole ongelmaa missä sitä lataisi, eikä tarvitse odotella latautumista missään. - se.huima.ero
Sullaonpieni kirjoitti:
Muissa ladattavissa hybrideissä auto on yleensä kalliimpi kuin vastaava bensa-auto, Volvon tapauksessa T8 taas on merkittävästi edukkaampi kuin T6, joten isompaa ja tehokkaampaa haluava saa tuolla optimoitua verot pienemmäksi, vaikka ajaisi sitten koko ajan bensalla ja tankkaisi firman bensakortilla, firma maksaa sen pienemmän käyttövoimaveronkin, siinä sivussa muodolliset päästöt ovat matalat joten menee firman CO2 rajoista läpi kun taas esim. T3 saattaa olla jo liikaa.
Oma lukunsa on sitten mersu, jossa hybridi on kalliimpi ja päälle tulee täysi "dieselvero", tuskin on kovin korkealla myyntitilastossa.
Mutta se pointti Toyotaan, kun täällä asiaa hehkutat. Ei tule käyttövoimaveroja ja polttoaineen kulutus ei moninkertaistu vaikka päivän ajomatka olisi pidempi, toisin kun ladattavasta on akku tyhjä talvella 20-25 km ja kesällä 40-50 km ajon jälkeen. Eikä ole ongelmaa missä sitä lataisi, eikä tarvitse odotella latautumista missään.Itselataava ei kauas kulje bensatankki tyhjänä, ladattava kulkee vaikka hamaan tappiin välillä lataamalla.
- Lataamiseniloa
se.huima.ero kirjoitti:
Itselataava ei kauas kulje bensatankki tyhjänä, ladattava kulkee vaikka hamaan tappiin välillä lataamalla.
Itselataavan tankin täyttää parissa minuutissa ja tankkauspaikkoja on runsaasti, eikä tule hukka-ajoa sen takia.
Kuinka paljon menee ylimääräistä aikaa latauspaikalle menemiseen ja lataamiseen, meneekö koko latauksen energia siihen kun pitää lähteä johonkin lataamaan, lataamista lataamisen ilosta vai miten tuon määrittelisi. - Tietolisäätuskaa
se.huima.ero kirjoitti:
Itselataava ei kauas kulje bensatankki tyhjänä, ladattava kulkee vaikka hamaan tappiin välillä lataamalla.
Miksi sen bensatankin pitäisi olla tyhjä? Patteriauton akku kun tyhjenee, niin mitäs teet kun latauspaikkoja ei nyt löydy muualta kuin isommilta paikkakunnilta. Sähköauto olisi surkein mahdollinen mitä voisi kuvitella kaupunkien ulkopuolelle.
Sullaonpieni kirjoitti:
Muissa ladattavissa hybrideissä auto on yleensä kalliimpi kuin vastaava bensa-auto, Volvon tapauksessa T8 taas on merkittävästi edukkaampi kuin T6, joten isompaa ja tehokkaampaa haluava saa tuolla optimoitua verot pienemmäksi, vaikka ajaisi sitten koko ajan bensalla ja tankkaisi firman bensakortilla, firma maksaa sen pienemmän käyttövoimaveronkin, siinä sivussa muodolliset päästöt ovat matalat joten menee firman CO2 rajoista läpi kun taas esim. T3 saattaa olla jo liikaa.
Oma lukunsa on sitten mersu, jossa hybridi on kalliimpi ja päälle tulee täysi "dieselvero", tuskin on kovin korkealla myyntitilastossa.
Mutta se pointti Toyotaan, kun täällä asiaa hehkutat. Ei tule käyttövoimaveroja ja polttoaineen kulutus ei moninkertaistu vaikka päivän ajomatka olisi pidempi, toisin kun ladattavasta on akku tyhjä talvella 20-25 km ja kesällä 40-50 km ajon jälkeen. Eikä ole ongelmaa missä sitä lataisi, eikä tarvitse odotella latautumista missään.T8 Volvo verrattuna mihin tahansa Toyotaan on auto, jota Corolla, Camry tai Yaris ei ole. Miksi taas Tojotistit vertaatte mustikkaa ja meloonia? Totta on että Tojotan täyshybridi ei tarvitse pistoketta, ei tarvitse myöskään ladattava voi mennä pelkällä bensalla. Toiset haluaa auton jossa on auton ominaisuudet, toiset haluaa säästää, ei siinä mitään oma valinta. Oletteko muuten huomanneet, että etelässä on jo kesänopeudet? Säästääkö pitää vai mikä on ongelma kun ei pääse rajoitusten mukaan suurinta sallittua?
- UunoK
Ladattavat tarvii sekä bensaa että seinäsähköä, mutta täyshybridi vain bensaa.
UunoK kirjoitti:
Ladattavat tarvii sekä bensaa että seinäsähköä, mutta täyshybridi vain bensaa.
No kyllähän ladattava kulkee pelkällä bensallakin, sähkö ei ole "must" jos ei halua. Saattaa olla, että ladattava hankittu vain verotussyistä ja sähköajo ei kiinnosta pätkääkään. Ja kyllä jarruenergialla aina vähän saadaan kerättyä sähköä, että päästään edes sähköllä liikkeelle jos ei muuta.
M.ulkku kirjoitti:
T8 Volvo verrattuna mihin tahansa Toyotaan on auto, jota Corolla, Camry tai Yaris ei ole. Miksi taas Tojotistit vertaatte mustikkaa ja meloonia? Totta on että Tojotan täyshybridi ei tarvitse pistoketta, ei tarvitse myöskään ladattava voi mennä pelkällä bensalla. Toiset haluaa auton jossa on auton ominaisuudet, toiset haluaa säästää, ei siinä mitään oma valinta. Oletteko muuten huomanneet, että etelässä on jo kesänopeudet? Säästääkö pitää vai mikä on ongelma kun ei pääse rajoitusten mukaan suurinta sallittua?
En kiistä, T8 on todella hieno auto. Sen hintalappu on vaan sellainen ettei tavallinen tallaaja laita omia rahojaan kiinni siihen. Hienoa, että nuo ovat yleistyneet työsuhdeautoina.
- fdfsdfsdfsdf534
UunoK kirjoitti:
Ladattavat tarvii sekä bensaa että seinäsähköä, mutta täyshybridi vain bensaa.
Myös ne ladattavat hybridit lataavat akkuja ajon aikana ottaen jarrutus energian talteen.
Yaris_Hybrid kirjoitti:
En kiistä, T8 on todella hieno auto. Sen hintalappu on vaan sellainen ettei tavallinen tallaaja laita omia rahojaan kiinni siihen. Hienoa, että nuo ovat yleistyneet työsuhdeautoina.
Juurikin näin.
T8 verrokkina voisi paremminkin olla BMW 745e tai Lexus RX , kuin jokin alle puolet maksava Toyota malliston tuote.
- autovaalitPS
Laittaako Jussi tojon hybridin pääministerin virka-autoksi?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912980Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991706Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461587- 871401
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4031400Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4031323Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21119Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381067Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun334908Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden258875