Alakerrasta kantautuvat äänet

Kolina

Alakerran naapuri teki jokin aika sitten remontin, jonka jälkeen kyseisestä asunnosta kantautuu pienimmätkin kolinat asuntooni. Kolinat alkavat heti aamulla ja niitä kuuluu pitkin päivää, onko tämä normaalia? Noiden lisäksi asunnosta kuuluu myös jokapäiväistä koiran haukuntaa ja huonekalun raahausta useita kertoja päivässä, joten ei kyllä tämä kotona oleminen ole enää yhtään rauhallista. Päivittäin kuuluu myös raskaiden askeleiden töminät. Ennen kuin he tekivät remontin niin asunnosta kuului ainoastaan koiran ulinat ja haukkumiset. Heitä edeltävästä naapurista ei kuulunut minkäänlaisia ääniä, joten ihmetyttää tuo jatkuva äänimekkala mikä kyseisestä asunnosta nykyisin tulee. Oletan, että äänet tulevat alakerran naapurista, koska kyseisiä ääniä ei ole kuulunut ennen kuin he tekivät remontin.

Onkohan asialle tehtävissä mitään? Olen nyt yrittänyt pitää jonkinlaista taustamelua koko ajan päällä, esim. telkkaria pitänyt auki tai soittanut musiikkia, mutta äänet ovat niin kovia että kantautuvat kyseisten äänien yli. Kolinat ovat niin kovia, että tuntuu kuin ne tulisivat omasta asunnosta. Ymmärrän, että kerrostaloasumisessa ei voi vaatia täydellistä hiljaisuutta, mutta mielestäni tuo on liikaa, että joudun kuuntelemaan naapurista kantautuvia ääniä aamusta iltaan. Tiedän, että kyseisessä asunnossa on suurimman osan päivästä joku asukas paikalla, koska heillä on koira, jota he eivät voi jättää yksin tai se haukkuu koko ajan. Ilmeisesti suurin osa näistä kolinoista on koiran leikistä aiheutuvia ääniä, koska mitä sellaista ihminen voisi tehdä koko päivän, mistä aiheutuu jatkuvaa kolinaa? Tuo huonekalun raahauskin on ärsyttävää, koska se kuulostaa siltä kuin joku painaisi kyseistä huonekalua täysillä lattiaa vasteen ja sitten siirtäisi sitä. Olen ajatellut, että kyse on tuolin raahauksesta, koska mitä muutakaan huonekalua joku siirtelisi aamusta iltaan useita kertoja päivässä. Ilmeisesti kyseisen huonekalun jalat on vaikea pehmustaa, kun tätä ääntä on saanut kuunnella jo useamman kuukauden.

11

625

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suuntaa-antava

      Olen 70 v asunut kerrostaloissa enkä ikinä ole kuullut huonekaluääniä alakerrasta.
      Jos alakerran kaluäänet kuuluisi, niin sen alla asuvalla on aivan helvetillinen mekkala.

      Koira ei hauku kotona, jos on tuttu henkilö paikalla.

      Sanoisin, että sinulla on aivan väärät suunnat. Mene kuuntelemaan ja paikallistamaan rappuun.

      • Kolina

        Ei ne äänet ainakaan yläpuolelta voi kuulua, koska asun ylimmässä kerroksessa ja seinänaapureitakin on vain yksi. Tuntuu kyllä oudolta, jos raahausäänet kuuluvat kauempaa kuin alakerran naapurista, mutta ehkä sitä pitää parkkeerata jonneki tarkemmin kuuntelemaan.

        Ja kyllä heidän koiransa haukkuu vaikka joku on kotona sillä usein kuuluu haukkumisen perään kun koiralle sanotaan tiukasti ei.


    • vanhassakuuluu

      Kyllä vanhemmissa taloissa kuuluu alhaalta mm patteriputkien kautta äänet on nähty ja kuultu!!

      • Kolina

        Nämä talot on muistaakseni rakennettu joko 2004 tai 2006. Mutta eikö ääniä olisi pitänyt kuulua jo edellisestä asukkaasta, jos vika johtuisi tuosta?


      • Unohtuuusein

        Jos alapuolellasi olevaa asuntoon asennettiin kova (laminaatti, parketti, laatta) ja askeläänieriste jäi laittamatta, voi "kolinat! siirtyä lattiasta rakenteisiin.


    • suuntaa-antava

      Joka tapauksessa, jos asuntoosi X kuuluu lattiaan kohdistetut äänet pahasti häiritsevästi ( telkkarinkin yli ) asunnosta X-1, niin asunto X-2 on ehkä jopa asuinkelvoton.
      Nuo äänet kuuluvat ensimmäisenä ja ennenkaikkea alakerrassa.

      Pudota asuntoon X-2 paperikysely miltä ja mistä äänet hänen mielestä kuuluu. Ja miten häiritsevästi vaikuttaa asumiseen.

    • Teemu88

      Ensimmäiseksi kannattaisi keskustella asiasta kyseisen asunnon seinänaapurin ja/tai alapuolella asuvan kanssa. Jos heillä on samankaltaisia havaintoja, on helpompi ottaa asia puheeksi ’ongelma-asunnossa’ asuvan kanssa.

      Ystävällisesti ja asiallisesti kun heille kertoo, mistä kiikastaa, niin luulisi tulevan vastaan vähintään laittamalla huopapalat liikuteltavien huonekalujen alle. Mikäli keskustelu ei ole mahdollista tai ei johda mihinkään, niin yhteys isännöitsijään.

      On myös mahdollista, että he ovat tietämättään tai tietoisesti tehneet lattian asennuksessa virheen. Jos näin on, niin heillä on velvollisuus korjata asia kuntoon. Isännöitsijältä kannattaa kysyä miten toimia. Heidän on kuitenkin pitänyt vähintään ilmoittaa isännöitsijälle remontista, mahdollisesti jopa pyytää lupa. Kannattaa olla sitkeä, koska selvästi jokin on muuttunut.

      https://yle.fi/uutiset/3-8309466

    • Kolina

      Kiitos vinkeistä. Pitää kokeilla niitä josko niistä saisi apua ongelmaan.

    • Kolina

      Päätin tarkistaa isännöitsijältä onko lattiaremontti tehty oikein tuon askeläänieristeen osalta ja hän kertoi, ettei kyseisen remontin yhteydessä ole tehty lattiaremonttia ollenkaan. Nyt en kyllä ymmärrä ollenkaan. Miksi äänet sitten ovat alkaneet siirtyä remontin jälkeen asuntooni, jos se ei johdu lattiaremontista? =( Voiko keittiöremontissa tehdä jotain väärin niin, että äänet kulkeutuvat herkemmin ilmastoinnin kautta muihin asuntoihin?

      • suuntaa-antava

        Kuten sanoin ylhäällä, niin laittaisin vielä siihen X-2 asuntoon kyselypaperin.

        En usko keittiöremontista mitenkään johtuvan.

        Katsoisin G Mapsin satelliittikuvasta näkyykö katolla jotain sellaista, jonka rikkoutumisesta äänet voivat johtua.

        Seinänaapurilta et ole kysellyt kuuluuko sinne?


    • Kolina

      En ole vielä kysellyt naapureilta asiasta. Kolinaa ei kyllä kuulu, jos he eivät ole viikonloppuna kotona, mutta pitääpä testata tuota G Mapsiakian vielä näkyisikö siellä jotain.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      112
      1394
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      921
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      133
      704
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      107
      519
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    11. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      100
      482
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      478
    13. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      468
    15. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      52
      462
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe