Onko Hämeenlinna-palsta jo niin menetetty, koska sen palstan ylläpito poistaa asialliset aloitukset äänestyksistä ja ehdokkaista ?
Mutta jos moderoinnissa istuskelee puolueelliset juurettomat, eihän ne salli jonkun menestyspuolue perussuomalaisten vaalivoittoa. Otan osaa. Menetettyä ei yleensä takaisinkaan saa.
Hämeenlinnan ylläpito ei anna edes äänestää
2
106
Vastaukset
- NKVD.hml
> Mutta jos moderoinnissa istuskelee puolueelliset juurettomat,
Aika hyvä havainto. Tuota asiaa on selvitetty, enkä voi väittää olevani asiasta vähiten perillä. Se on ihan ihmeellinen asia - "moderaattorit" ovat aikanaan neukkujen valvontakomission tänne istuttaman salaisen gestapon NKVD:n jälkeläisiä.
Ne olivat niin salakavalia ja murhanhimoisia, että kaikki "hallitsijat" kokevat sellaiset tosi asiallisiksi taustamyyriksi.
Aloin ihmetellä asiaa useita vuosia sitten kun ne näyttivät ja tuntuivat vähän ei-niin-täkäläisiltä (lievä ilmaisu). Vanhassa kaupunkiuutisessa oli yhden naamakuva ja kerrottin erikoisesta "urheilulajista" (oli ollut sen lajin mm-ottelussa). Sitten sama kaveri alkoi käytellä täällä venäjänkielestä johdettuja sanoja - ja homma selkisi sillä sekunnilla.
Meillä on NKVD täällä paikkakunnalla palstan (ja sadan muun asian) "modeina". Ihan pikkasen pörrää ihmisten tukassa.
PS. 200 captchaa klikkasin ennenkuin pääsin postaamaan - uusi rekoordi.- senkin.kokoomuskommar
Tätä taustaa vasten täytyy myös Tarjan ja Ritvan neukkutaustat avata julkiselle tarkastelulle. Aaa-Pee ei vielä ole tehnyt juttua kaupunkiuutiseen aiheesta.
En halua liioitella mutta paikkakunta on käyttökelvoton normaalille elämiselle ja olemiselle. Työskentelystä puhumattakaan.
Pitää olla reilu ja rehti ja sanoa asia niinkuin se on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2844755Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353056Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k512963Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7986Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78971Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52969