Lapsen, 18v, opiskelija, isä piti sitä sopimattomana. Pystyvät itse antamaan riittävästi rahaa lapsilleen. Ovathan he melko hyvätuloisia. Muistan vielä oman ankean, rahattoman nuoruuteni. Voinkohan jatkossa antaa pojalle muutaman kympin silloin-tällöin.
Annoin lapsenlapselle 20 egee
Mitä.hän
20<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Muutama vaihtoehtoinen mielipiteeni.
20€? Oikea summa??
Mikä tilanne?
Miten usein?
Itse toimisin siten, että antaisin killingit lapsenlapselle suoraan, vanhemmille ilmoittamatta tai kysyisin vanhempien mielipidettä asiaan.
Toisen polven jengi on vielä esikoulu-/ala-asteikäistä mutta olen sopinut heidän vanhempiensa kanssa kultalaattojen ostamisesta synttärilahjoiksi ja jokaisen kuukauden alussa tasasumman siirtämisestä pienten urveloiden tileille joilta ne menevät tenavien isän valitseman rahaston osuuksien ostamiseen.
Jos aikuinen haluaa antaa toiselle aikuiselle, 18-vuotiaalle, parikymppiä, käytettäväksi johonkin mukavaan tai tarpeelliseen miksi sen pitäisi kuulua kellekään muulle ?
Sehän on sinun ja 18-vuotiaan asia.
Ehkä 18-vuotiaan isä ajatteli sinua, jos sinulla ei ole ylenmäärin rahaa,
ehkä isä ajatteli sinun etuasi, että rahasi säästyisivät sinun omiin tarpeisiisi,
jos isällä kerran on enemmän ja riittävästi rahaa kuin sinulla.
Tuntuisi oudolta jollei lapsenlasta muistaisi, ite annan 10 vuotiaale rahana synttäri ja jouluna, 60 € kerralla, ei niille osaa lahjoja ostaa, tytär on minua rikkaampi mutta mitä se siihen kuuluu.
Aloitushan on provokaatio. Pienelle lapselle on sopivaa tarjota "jäätelörahaksi" parikymppistä.
Mummon rahoja isä varmaan ajattelkini, mikä estää antamasta pojalle jos haluat pientä taskurahaa jätskiin! Muutahan sillä ei nuoriso juuri saa kuin hyvää mieltä, tärkeää sekin teille molemmille. Isästä viis!
Minä annan 60-vuotiaalle pojalleni parikymppiä silloin tällöin - usein enemmänkin - koska hän on pitkäaikaistyötön ja aktiivimallin uhri.
"Mummo" on vaari eikä oysty itse käyttämään koko eläkettään mihinkään, mikä on tiedossa. Merkkipäivälahjoitukset ovat erikseen. Hyvää mieltä oli farkoitus, ei sen ikäisillä koskaan ole liikaa rahaa. Olisi voinut vaikka viedä kivan tytön jätskille. Ei ollut hyvä
Kiva kun antaa. Lapsi muistaa vanhempana kyllä moisen.
Kyllä oli 50-luvulla ollessani lapsi , kolikotkin tiukassa ja jätski harvinaista herkkua sekä limonadi.
Niinpä. Nyt on paljon ja kaikkea, eikä mikään ole mitään. Lesken ropo on arvoton
Jos "lesken ropo on arvoton" lapsen / nuoren mielestä, niin syy ei ole keskenkasvuisen, vaan niitten ns. aikuisten, jotka häntä ohjaavat.
yekevät kamalan karhunpalveluksen lapselle, kun houkuttelevat hänet makea-koukkuun.
Se on elinikäinen riippuvuus, josta seuraa paljon pahaa.
Pidäppä lapset poissa kaupoista näkemästä karkkihyllyjä
Ei tule mitään. Ainakin karkkimainoksia näkyy
Jospa 20 euroa oli isälle loukkaus. Olisit antanut 100 e, jo vain olisi hyväksynyt.
Saaneet satasen jokaisena syntymäpäivänään
Perkeleen provoja viittii kirjuuttaa,aikamiehelle 20 egee, paskat.
Älä rienaa, se on iso raha joillekin, jos ei sulle. Varsinkin työttömälle tai muuten vähävaraiselle.
Minä olen antanut rahalahjan
jokaiselle viidelle
kaikkina syntymäpäivinään.
Kuukausittain olen antanut useamman kympin