Satuinpa kerran juhlavaate kauppaan yhtäaikaa kiukuttelevan morsiammen kanssa. Morsian sovitti pukua, jonka oletin hänen jo aiemmin ostaneen. Morsian kiemurteli puku yllään, kuin olisi kirppuja housuissa ollut. Tuntui häämekossa olevat useampi vika, jota ei kuulemma ollut ensimmäisessä sovituksessa. Morsian näytti nuorelta. Hyvin laihalta ja rintoja ei ollut juuri lainkaan. Myyjä oli ystävällinen, yritti saada mekon näyttämään hyvältä. Huomasin kuitenkin, että morsian oli piikikäs ja erittäin epäkohtelijas myyjälle. Vaikutti siltä, että syytti myyjää pukunsa epäsopivuudesta. En meinannut uskoa korviani, kun morsian palasi sovituskoppiin, niin alkoi itkeä. Mietin kovasti, mikä näytelmä tämä nyt on. Kuka tahansa näki, että yli laiha morsian, oli selvästi laihduttanut. Tai osti aiemmin liian ison mekon. Puku oli iso ja sen mallinen, ettei sitä voinut pienentää. Olin utelias tilanteesta ja jäin muka katselemaan juhlamekkoja.
Mietin kovasti, miksi alkaa julkisesti itkemään. Tuli mieleeni oliko morsian edes haluamassa naimisiin. Yleensä ollaan iloisia häistä. Mekko on pieni asia naimisiin menossa. Pidetään yhden kerran päällä. Sormus on itseasiassa tärkeämpi, jää sormeen ainoana asiana häistä.
Minulla on tytär, mutta en voi koskaa edes unissani kuvitella hänen itkevän morsiuspuku liikkeessä tai rähjäävän myyjälle.
Hyvät tavat opetetaan kotona.
Tinttaralla morsian hääpuku ostoksilla
Mammamiakaupassa
0
82
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1783045Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2992709Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.751768Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e501667Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?391541- 1221326
- 1051229
Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee151198Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.3901182Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041073