Huijari LVI TURVA

Kokemusoulusta

Oulussa kaksi aivan nuorta jätkää ,mitä lahkoa lienevät, mutta väkisin pitäisi ottaa putkiremonttijota ei tarvitse. Tulevat ovelle, eivät soita ovikelloa vaan hakkaavat nyrkillä ovea. Heillä ei ole ovelta ovelle myyntilupaa näyttää, ei ole kaulassa tätä nimi-kuvalla korttia,EIVÄTKÄ SUOSTU SANOMAAN NIMEÄÄN. Kysyvät talon iän ja sen mukaan sitten kertovat että juuri nyt on tutkimusten mukaan tehtävä putkiremontti. Mies kertoi Vakuutusyhtiö Pohjolan pakottavan tarkistamaan putket2-3 vuoden välein. Jos ei anneta tarkistaa ja tulee vesivahinko,niin Pohjola ei korvaa vahinkoa. Kertoi myös että kun on tarkistettu heidän taholtaan, niin Pohjola vakuutus antaa alennuksen vakuutusmaksun. Soitinvakuutusyhtiöön tarkistuksenvuoksi. VakuutusPohjolalla ei ollut mitään tekemistä LVI turvan kanssa eikä heillä vaadita mitään tarkastuksia.eka päivänä piinasivat tunnin ja tuntui että se tarkasti jonka nuori poika olisi tehnyt pelkästään kädellä tunnustelemalla onko jossakin kosteutta putkissa. Heillä ei ollut painepuhaluslaitteita eikä muitakaan laitteita todelliseen tutkimiseen ja kun meillä ei tarvita ko remontteja sen verran uusi talo. Eka päivä tunnin piina. Toisena päivänä sama juttu. Edellisenä päivänä ilmoittivat vaan tulevansa tuo enkä jolloin meidän olisi pitänyt täyttää antamansa lomake ja allekirjoittaa se. Tuli toinen päivä ja myöhä . Oveen hakattiin taas vaikka kello vieressä. Olimme netistä katsoneet ko firmasta palautteita. Huijarifirmaksi pelkästään kutsuttiin ja vanhusten huijaamisesta. Ammattitaidon puutteesta firmassa. Pakottavat vanhuksia allekirjoittamaan niin meitäkin, mutta se ei meidän kanssa onnistu. Kun kerroimme netistä näkemämme asiat, kaverit eivät muka olleet kuulleetkaan firmasta mitään pahaa sanottavaa. Eivät muka uskoneet että netissä on jotakin pahaa firmasta. Kyllä on ja paljon.Kokemus lisäsivarmuutta LVIturvan huijaukset todeksi. Kysyin kaverilta oliko he koulutettuja Laajentavia niin eivät olleet. Merkonomin sanoi toinenomevan. Ei kumpikaan ammattilaisia mutta tekivät muka tarkastuksia ja olivat samana päivänä tehneetnaapurissa 6t vanhoille ihmisille jonkunputkikorjauksen taloon. TUKES on antanjtsanktiotLVI turvalle koska esim ovat tehneet luvattomasti sähköasennuksia ilmanvaltuuksia. Kokemuksesta joku asentaja sanoi tämä firman tekevän putkitöitä ilma LVI alan koulutusta omaavilla henkilöillä. LUKEKAA NETISTÄ LVITURVA/24KESKUSTELU. Kun me ei otettu ja kerrottiin ettei meidän talo tarvitse heidän palveluitaan ja miksi myyjä valehteli kertomalla Va.yht.Pohjolasta heidän yhteistyö kumppanina.Siinä vaiheessa toinenmyyjä hyökkäsi nimittelemään meitä että olisimme aivan paskoja,onnettomia ihmisiä. EMME KUITENKAAN KATSO OLEVAMME KUMPIAKAAN . Kuinka Suomessa voi toimia näin ja tuollainen bisnes jossa väkisin vanhuksilta otetaan nimi ja muutama putkenpätkä maksaa 49.000e. SEHÄN ON TOTUUS ETTÄ KUN JOKU KIVIJALKALIIKE ALKAA HARJOITTAA OVELTA OVELLE MYYNTIÄ, ON VAIN KAKSI VAIHTOEHTO LIIKKEESSÄ Joko konkurssin partaalla tai täysin huijarifirma tai miolempia. Tämä ko firma nettikokemusten perusteella pysyttelee vanhuksia kadulla ja kyselee osoitteita. Meiltäkin tivattiin puhelinnumeroa ja sähköposti vaikka emme olleet ottamassa heidän palveluitaan. Kaveri kertoi kuinka Samsung androista saa kähvellettyä tunnukset, samalla hän kysyi mikä puhelinmerkki minulla oli. Nimenäänkin mutta en tietenkään numeronani. Poika sanoi ettei hän anna numeroa kenellekkään. Sanoin olevan salaisen, enkä anna. Kysyi uudelleen myyntilupapaperia nähtäväksi niin toinenpojista sanoi senantaneennaapurille samalla kadulla ja se kuvallinen nimellä varustettu kaulassa kannettava henkilökortti oli kuulemma mennytmuuttokuormassa Jääliin ja siksi sitä ei nyt ollut. Selityksiä selityksen jälkeen .Kyllä ko firmassa on paljonkin tutkittavaa kuinka paljon kiertävät veroja ja kunhinnatkin pilvissä. Eivät anna kuittia eikä kaikkeen hintoja erotelle,vaan käyttämä kaikki. Toinen sadevesiä laittava pari kauppasi ovelta ovelle sadevesi putkia muutama 10m. Hinta oli 20.000e. Seminaarit katsottiinnetistä, kaikki maksut oli ulosotossa ja uusia tuomioita oli tulossa listan mukaan lähes kymmenen. Aina huijarit myyvät ovelta ovelle. Me olemme valveutuneita, joten meitä on vaikea saada ansaan. Jos tarvitsemme jotakin ,ostamme sen paikallisilta yrityksiltä eikä Vantaalla tukikohtaa pitävältä epämääräiseltä yrittäjältä.

11

7090

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tapio.Kempele

      Kuulostaa että ollaan päissään taas kirjoitettu. Antakaa poikien tehdä työnsä, ja jos teitä kiukututtaa niin pitäkää se omana asiana. Meille tehtiin todella laadukas työ heiltä, enkä itse voi allekirjoittaa mitään edellämainittua asioita. Mielestäni uskolla ei ole mitään väliä, ja kuulostaa siltä että teillä on asennevamma tiettyjä ihmisiä kohtaan, sillä itse en pelkästään ulkonäön perusteella voi lokeroida ihmisiä eri lahkoihin. Meillä käyneet nuoret miehet olivat ihan ihmisiä ihmisille, jota vanhempana henkilönä arvostan suuresti. Rapsuttelivat koiraani, ja kertoi omista lemmikeistään mielellään kun kysyin. Monta tuntia puhuttiin, ja jatkossakin ovat tervetulleita kahville. Meillä ei vakuutusyhtiö edes kertonut että koko järjestelmä on uusittava, mikäli haluaa jatkossa kotivakuutuksen piikkiin vesivahingot, sillä ensimmäisen vuodon vauriot korvattiin vain osittain. Remontin jälkeen vakuutusmaksu myös tippui seuraavaksi 20 vuodekai. Käytän lähitapiolaa.

      Ottakaa rauhallisesti, älkääkä uskoko kaikkea mitä netissä sanotaan. Jos esittää väitteitä, pitäisi pystyä todistamaan. Putkiremonttifirmojen vertailussa KO firma loisti edukseen.

      Nimim. Kempeleen koiratalous

      • Anonyymi

        Kunnon saarnamies aina omaa lahkoa puolustaa.lvi-turva ja nykyinen taloturva on täysin huijarifirma.samaa lahkoa mm.kotisun,vesitekniikka,vesiturva ym


      • Anonyymi

        Vaikuttaa siltä että tämä nimimerkki "Kempeleen koiratalous" on puolustuspuheellaan tuon putkifirman henkilökuntaan kuuluva tai "palkattu" puolestapuhuja.
        Meillä tämä Pohjolan LVIturva, sittemmin ---Taloturva putkifirma aiheutti jo kahden vuoden helvetin putkiasentajan tunaroinnilla, joka aiheutti katastrofaalisen vesivahingon, jota jo kahteen kertaan laajasti korjattu. Nyt viimeisen kuntokartoituksen yhteydessä löytyi vielä huomattavasti koholla olevia kosteusarvoja jonka johdosta ostotarjpuksen tehneet vetäytyivät.

        Nimim. "Ketun Taloturva"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikuttaa siltä että tämä nimimerkki "Kempeleen koiratalous" on puolustuspuheellaan tuon putkifirman henkilökuntaan kuuluva tai "palkattu" puolestapuhuja.
        Meillä tämä Pohjolan LVIturva, sittemmin ---Taloturva putkifirma aiheutti jo kahden vuoden helvetin putkiasentajan tunaroinnilla, joka aiheutti katastrofaalisen vesivahingon, jota jo kahteen kertaan laajasti korjattu. Nyt viimeisen kuntokartoituksen yhteydessä löytyi vielä huomattavasti koholla olevia kosteusarvoja jonka johdosta ostotarjpuksen tehneet vetäytyivät.

        Nimim. "Ketun Taloturva"

        Nämä huijarit nykyään iskevät puhelimella erityisesti vanhuksiin, näin kävi isäni kohdalla. Tarjous oli nimi heti paperiin ja tuplana markkinahinta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunnon saarnamies aina omaa lahkoa puolustaa.lvi-turva ja nykyinen taloturva on täysin huijarifirma.samaa lahkoa mm.kotisun,vesitekniikka,vesiturva ym

        Kokemuksesta voin rehellisesti sanoa nyt kaikille -
        älkää otatko mitään tuon lahkolaisten vetämistä firmoista!
        Kyllä nyt jokaisen pitäisi sen verran ymmärtää, että ovelta ovelle kauppiaat on AINA syytä käännyttää samantien pois.
        Vain tuon lahkon firmat tekevät enää tuota ovelta ovelle kauppaa, ei muut.
        Ainoa syy pn, että asiakkaat eivät ehdi pyytää muilta tarjouksia ennen kuin ovat painostaneet nimet papereihin.
        Tyypillistä tuon lahkon firmoille :
        - ylihinnoittelu, pirun kallista
        - kauppa pitää tehdä nyt heti
        - alennus, jos heti nimipaperiin ja vieläkin oikeasti järjetön
        ylihinta
        - myyjät 100% provisiopalkalla.
        - myyntitilanteessa soitetaan ns. esimiehelle, joka alentaa hintaa pari kertaa ja sitten on pantava nimi paperiin ja hinta törkeä edelleen.
        - myydään huolimatta onko tarvetta vai ei
        - myyjille parin tunnin koulutus tuotteista ja lähetetään ammattilaisina myymään tuotteita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokemuksesta voin rehellisesti sanoa nyt kaikille -
        älkää otatko mitään tuon lahkolaisten vetämistä firmoista!
        Kyllä nyt jokaisen pitäisi sen verran ymmärtää, että ovelta ovelle kauppiaat on AINA syytä käännyttää samantien pois.
        Vain tuon lahkon firmat tekevät enää tuota ovelta ovelle kauppaa, ei muut.
        Ainoa syy pn, että asiakkaat eivät ehdi pyytää muilta tarjouksia ennen kuin ovat painostaneet nimet papereihin.
        Tyypillistä tuon lahkon firmoille :
        - ylihinnoittelu, pirun kallista
        - kauppa pitää tehdä nyt heti
        - alennus, jos heti nimipaperiin ja vieläkin oikeasti järjetön
        ylihinta
        - myyjät 100% provisiopalkalla.
        - myyntitilanteessa soitetaan ns. esimiehelle, joka alentaa hintaa pari kertaa ja sitten on pantava nimi paperiin ja hinta törkeä edelleen.
        - myydään huolimatta onko tarvetta vai ei
        - myyjille parin tunnin koulutus tuotteista ja lähetetään ammattilaisina myymään tuotteita.

        Hyvä että näitä esimerkkejä tulee julkiseksi näillä kokemustarinoilla. Ko.firma kävi meillä kuvaamassa ja tarjouksen saaminen meille kesti kuitenkin jostain kumman syystä suhteellisen kauan jota siis ihmettelen. Jos on jo kauan toimineesta yrityksestä kyse niin ei luulisi että tarjouksen tekeminen olisi kovin hankalaa/ vaikeata. Lisäksi minä en henkilökohtaisesti tykkää että muita saman alan toimijoita suoraan aletaan arvostelemaan tai kyseenalaistamaan. Lisäksi tuli selvää valehtelua jota varmaan edustaja ei itse huomannut taikka siis ei muistanut mitä on hiljattain puhunut/kertonut. Neuvon että ne jotka harkitsevat putkien sukitusta katselisivat/ kuuntelisivat herkällä korvalla mitä tämä firma on tarjoamassa yms...


    • Anonyymi

      Ylläri, että rauhanyhdistyksen kaveri puolustaa lviveijarit oy:tä

    • Anonyymi

      Höynäytyksen maku jäi myös meille. Hinnat monin kertaisia ja peruminen lain vastaisesti lähes mahdotonta

      • Anonyymi

        Täysiä huijareita. Tunkivat holhottavani olen äitini kotiin väkisin. Minuakin yrittivät vielä huijata väärin ammatilaisen asentamalla tiivistevirheellä. Aivan hävytöntä 80 + ihmisten huijareita Kotiturvasta. Väärin uskovaisia huijataan ja omia suositaan. Yt. Paavo


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mä iso pahan rikollisen linnakundin näkönen tyyppi, otan mielelläni näitä "kauppiaita" vierailuille. Jännä katsoa niiden kiemurtelua kun esittää vähän kysymyksiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3276
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1838
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      540
      1549
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      75
      1156
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      60
      966
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      796
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe