Sama kelan/sossun/työkkärin vittuilu siis yhä vaan jatkuu vuodesta toiseen. Ja jos jotain maksetaan, niin aina jälkikäteen vähintään 4 viikon päästä, jolloin muuttolasku on jo ehtinyt mennä perintään.
Muuttoavustus on vain sana paperilla, ja sitä ei ole tarkoituskaan maksaa, ainakaan suomalaiselle. Pääasia on, että byrokratit saavat nostaa palkan turhasta työstään.
Kun ei ole tarkoituskaan, että syrjäseuduilta ihmiset voisivat oikeasti lähteä työnperässä muualle.

Muuttoavustus on vain sana paperilla, ja sitä ei ole tarkoituskaan maksaa, a

Vastaukset 1
Vanhimmat