Kertokaa

Olen hankkimassa kesyrottaa ja mietin kumpi sukupuoli kannattaisi ottaa? Yksi vai kaksi? Ja onko eläinkaupan rotat yhtä kesyjä luovutusiässä kuin kasvattajilta hankitut? Kumpi parempi? Aurinkoista kevättä kaikille! :)
8458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eli ota kaksi samaa sukupuolta olevaa rottaa kasvattajalta. Eläinkaupoissa on uskomattomia tasoeroja, kasvattajanimen omaavalta kasvattajalta saat varmasti kesyt ja oikein hoidetut rotat.

Karkeasti sanottuna naaraat ovat yleensä vilkkaita ja urokset rauhallisia. Naaraat ovat pienempiä ja niillä on kiima n. 5 pv välein, jolloin ne voivat olla oikeita saippuapaloja. Urokset ovat isompia ja varsinkin vanhemmiten rauhoittuvat löllyköiksi. Tämä ei pidä kaikkien rottien kohdalla paikkaansa; tämänhetkisistä kolmesta uroksestani vain yksi on perusluonteeltaan rauhallinen, kaksi muuta vilkkaita (toinen ei tosin enää jaksa viipelktää yhtä vikkelästi kuin nuorena johtuen korkeahkosta iästään). Urokset saattavat merkkailla reviiriään ahkerammin, mutta kyllä meillä niin naaraat kuin urokset ovat merkkailleet. Eli ei oikeastaan suurta väliä kumpia otat.

http://www.geocities.com/leenanrotat

Äänestä
  • Pysyvätkö naaraatkin silti olkapäällä?!? Miten kiima-aika niillä ilmenee?

    Äänestä

  • kirppi kirjoitti:

    Pysyvätkö naaraatkin silti olkapäällä?!? Miten kiima-aika niillä ilmenee?

    Älä ota rottaa sen takia että "on kiva kun ne istuu olkapäällä".

    Kaikki rotat eivät edes tykkää olla olkapäällä, eivätkä sylissäkään.

    Ovat jokainen yksilöitä, erilaisia persoonia.

    Poikarotat (joita itselläni on) merkkaavat ahkerasti ja pissa HAISEE. Samoin kakkapapanat, koska syövät melkeinpä samaa ruokaa kun me ihmisetkin.

    Toivon, että olet pohtinut asiaa pitkään ja hartaasti ja lueskellut materiaalia.

    Ja jos vaan mahdollista, hanki rotat kasvattajalta.

    Rotat ovat todella mukavia ja eloisia lemmikkejä (joskin poikkeuksiakin löytyy=))

    Äänestä

  • kirppi kirjoitti:

    Pysyvätkö naaraatkin silti olkapäällä?!? Miten kiima-aika niillä ilmenee?

    Mulla oli aikaisemmin viisi naarasta ja ne kyllä tuli olkapäälle istumaan kun olivat niin kesyjä. Nyt kaksi poikarottaa ja ne ei viihdy juurikaan olkapäillä, jos sieltä ei pääse esim. kaapin päälle helposti(käyttävät siis olkäpäitä hyödykseen) Naaraiden kiimaa en sillai ees huomannu, kun sillon ei ollu poikia.
    P.S poikien pissa haisee voimakkaammalle.

    Äänestä

  • junebella kirjoitti:

    Ei meidän poikien pissa (varsinkaan merkkauspissa) ainakaan haise yhtään miltään. Eikä ne mitään lätäköitä syliin tee muutenkaan.
    Itselläni on ollut vuosien aikana sekä naaraita että uroksia, ja urokset ovat selkeästi minulle paremmin sopivia. Enää en edes kuvittelisi hankkivani tyttöjä. Uroksista kasvaa paljon naaraita isompia ja ne ovat usein rauhallisempia, tosin kyllä omasta viiden uroksen laumastanikin löytyy yksi ikiliikkuja. Aika laiskoja nuo pojat vaan tuppaavat olemaan, löhöävät suurimman osan päivästä vaikka olisikin mahdollisuus ulkoiluun.
    Makuasia tuo sukupuolikysymys kuitenkin on, jotkut tykkäävät enemmän vain seurata pikkueläinten touhuamista, minä taas tykkään enemmän siitä, kun iso jöhkäle parkkeeraa itsensä mun päälle rapsutettavaksi ja vaipuu autuaaseen nautinnon tilaan.. :)

    Äänestä

  • kotilo kirjoitti:

    Ei urosten pissa haise enempää kuin naaraidenkaan!

    Äänestä

  • Sanna kirjoitti:

    Ei urosten pissa haise enempää kuin naaraidenkaan!

    Ei ainakaan merkkaus pissa haise oikee miltään.

    Äänestä

  • santtu kirjoitti:

    Ei ainakaan merkkaus pissa haise oikee miltään.

    Minkä tahansa elollisen pissi rupeaa tuoksahtamaan (bakteeriperäistä), mikäli siivous laiminlyödään tai suoritetaan pitkällä aikavälillä väärin/väärillä aineilla. Etenkin mikäli rottien asumuksessa on huokoista materiaalia (puuta/puisia orsia ja pesäkoppeja jne.), tulisi nämä huokoiset pinnat puhdistaa päivittäin desinfioivalla liuoksella bakteerikasvun minimoimiseksi (suihkutettava antibakteerinen Tolu - pullon kyljessä punainen etiketti - sopii tarkoitukseen hyvin, samoin etikka).

    Oikein hoidettu rottahäkki ei haise; urosrottien merkkauslirut eivät haise nekään (elleivät jää sis "muhimaan" huokoisille pinnoille/kankaille).
    Urosrotat erittävät toisinaan - kuka enemmän, kuka vähemmän - hienoisesti myskiltä tuoksuvaa ominaishajua, joka minun mielestäni on yksinomaan miellyttävä.

    Mitä sukupuolten eroavaisuuksiin tulee: tytöt ovat tavanomaisesti aktiivisesti liikkuvia "silakoita" - väsymättömiä kiipeilijöitä/tutkijoita, urokset taasen ovat etenkin vanhemmiten sylissä viihtyviä löllyköitä, joiden menokenkiä ei pahemmin kolota. Poikkeuksiakin tietysti on.

    Meidän löllykät:

    http://users.kymp.net/cable1915/tankerorotat/paapi.htm

    http://users.kymp.net/cable1915/tankerorotat/papu.htm

    http://users.kymp.net/cable1915/tankerorotat/punkki.htm

    http://users.kymp.net/cable1915/tankerorotat/pamppu.htm

    Peruutuksen vuoksi myynnissä edelleen hyvätasoinen ja -turkkinen ba/var/rex-poika, synt. 9.2.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

... kirjoitti:

Olen hankkimassa kesyrottaa ja mietin kumpi sukupuoli kannattaisi ottaa? Yksi vai kaksi? Ja onko eläinkaupan rotat yhtä kesyjä luovutusiässä kuin kasvattajilta hankitut? Kumpi parempi? Aurinkoista kevättä kaikille! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu