Olen melko rikkonaisesta perheestä lähtöisin oleva vajaa nelikymppinen mies.: isä oli ryyppäsi paljon lapsuudessani 80-luvulla ja äitikin alkoi juomaan viikonloppuja kun ei enää jaksanut pelätä ja valvoa isän takia. Isäni kohteli minua todella huonosti sekä selvänä että humalassa. He erosivat vuonna 1996, ja äiti tapasi seuraavan vuonna uuden miehen. Isä kuoli vuonna 2006. Vaikea lapsuus ja nuoruus jätti hankalan suhteen äitiin.
Äiti on ollu nämä kaikki vuodet saman miehen kanssa, jonka kanssa en tule toimeen. En ole siksi myöskään juuri käynyt äidillä, koska he asuvat tämän miehen talossa. Hän on lyönyt äitiäni humalassa, myös äidin juominen lisääntyi miehen kanssa varsinkin alkuvuosina, ja hän sai lopputilin töistä. En ole koskaan hyväksynyt miestä tämän vuoksi. Äitini ilmeisesti jotenkin "tottui" huonoon kohteluun isäni kanssa, eikä osannut ajatella, että on olemassa kunnollisia miehiä. Äitini on ollut aina tämän miehen puolella, vaikka sai huonoa kohtelua, varsinkin kun mies oli juonut. Välimme huononivat kun he alkoivat elää yhdessä 90-luvun loppupuolella. Etäiset välit ovat säilyneet näihin päiviin, eikä yhteyksiä ole juuri puhelimitsekaan, vaikka he eivät ole enää viime vuosina juuri juoneet.
Olen kärsinyt ahdistuneisuudesta ja masennuksesta koko elämäni. Olen kokenut, että äitini valitsi tämä miehen tärkeämmäksi kuin poikansa, sillä viettää tämän kanssa myös juhlapyhät, eikä minua ole niihin kaivattu. Katkeruus on myös ollut pinnassa, sillä olen puolustanut äitiäni aikoinaan monet kerrat tämän miehen väkivaltaisilta purkauksilta, ja yritin puhua hänelle järkeä siitä, että meidänkin välit menevät pilalle miehen takia. Reaktio oli äkäisesti miestä puolustava.
Nyt äiti on sairastunut melko varmasti syöpään: koko alkuvuonna ei kuulunut juuri mitään, viesteihin sai odottaa pitkään vastausta, joka oli lyhyt ja välinpitämätön. Kerran hän vastasi lyhyesti olevansa sairaalassa. Syytä hän ei maininnut, enkä ajatellut sen olevan vakavaa. Meni kuukausi, kun taas otin yhteyttä ja pyysin tuomaan erään tavarani, silloin näin kuinka paljon hän oli laihtunut ja haurastunut. Mainitsi, että epäilevät syöpää. Kysyin tietenkin, miksi minulle ei voinut ilmoittaa, missä mennään. Emme olleet nähneet moneen kuukauteen, mutta hän vain pyörähti pikaisesti eteisessä, eikä edes katsonut minuun. Hän oli menossa lääkäriin kuulemaan joitain tuloksia, ja myöhemmin reissusta tiedustellessani oli joutunut sieltä suoraan yliopistonsairaalaan, mutta ei kertonut viestissä mitään tietoja, mikä on tilanne.
On raskasta, ettei hän halua olla tekemisissä edes tällaisella hetkellä. Ilmeisesti välit ovat olleet vielä etäisemmät kuin olen käsittänytkään. Minun käsitys perheestä on ollut sellainen, että oma poika olisi lopulta aina ensisijaisen tärkeä äidille, mutta äitini ei ole halunnut koskaan selvittää kunnolla välejämme, vaan pysyy loitolla jopa nyt, kun saattaa olla viimeiset hetket käsillä. Hän ehkä vihaa minua siksi, koska olen moittinut hänen miestään, mielestäni ihan aiheestakin. Mutta äidilleni hän on minua tärkeämpi ihminen. Olen yksinäinen ihminen, mikä tekee tästä äidin vakavasta sairastumisesta ja tilanteesta vielä kaksi kertaa ahdistavampaa. En voi kuin yksin odottaa ja miettiä, mitä tuleman pitää, sillä hän ei ilmoita minulle asioista. En tietäisi varmasti edes tämän vertaa, ellen olisi itse ottanut häneen jossain vaiheessa yhteyttä. Minulla on kaksi sisarusta, jotka ovat modernin maailman pyörteissä, eivätkä he ole joutaneet pitämään koskaan yhteyttä. Kaikkien välit huononivat aikoinaan, kun äidin mies tuli kuvioihin.
Tilanne on helvetillinen. Ajattelin aikaisemmin että välit lämpenisivät sentään tosipaikan hetkellä, mutta ei se siltä näytä, vaikka itse olen kyllä huolissaan tilanteesta. Minulla ei ole käytännössä ketään muuta omaista kuin äitini, vaikka välit ovat vaikeat olleet. Omakin elämäni tulee olemaan pahasti katkolla, jos tässä käy lähiaikoina niin kuin pelkään.
Äiti on ollu nämä kaikki vuodet saman miehen kanssa, jonka kanssa en tule toimeen. En ole siksi myöskään juuri käynyt äidillä, koska he asuvat tämän miehen talossa. Hän on lyönyt äitiäni humalassa, myös äidin juominen lisääntyi miehen kanssa varsinkin alkuvuosina, ja hän sai lopputilin töistä. En ole koskaan hyväksynyt miestä tämän vuoksi. Äitini ilmeisesti jotenkin "tottui" huonoon kohteluun isäni kanssa, eikä osannut ajatella, että on olemassa kunnollisia miehiä. Äitini on ollut aina tämän miehen puolella, vaikka sai huonoa kohtelua, varsinkin kun mies oli juonut. Välimme huononivat kun he alkoivat elää yhdessä 90-luvun loppupuolella. Etäiset välit ovat säilyneet näihin päiviin, eikä yhteyksiä ole juuri puhelimitsekaan, vaikka he eivät ole enää viime vuosina juuri juoneet.
Olen kärsinyt ahdistuneisuudesta ja masennuksesta koko elämäni. Olen kokenut, että äitini valitsi tämä miehen tärkeämmäksi kuin poikansa, sillä viettää tämän kanssa myös juhlapyhät, eikä minua ole niihin kaivattu. Katkeruus on myös ollut pinnassa, sillä olen puolustanut äitiäni aikoinaan monet kerrat tämän miehen väkivaltaisilta purkauksilta, ja yritin puhua hänelle järkeä siitä, että meidänkin välit menevät pilalle miehen takia. Reaktio oli äkäisesti miestä puolustava.
Nyt äiti on sairastunut melko varmasti syöpään: koko alkuvuonna ei kuulunut juuri mitään, viesteihin sai odottaa pitkään vastausta, joka oli lyhyt ja välinpitämätön. Kerran hän vastasi lyhyesti olevansa sairaalassa. Syytä hän ei maininnut, enkä ajatellut sen olevan vakavaa. Meni kuukausi, kun taas otin yhteyttä ja pyysin tuomaan erään tavarani, silloin näin kuinka paljon hän oli laihtunut ja haurastunut. Mainitsi, että epäilevät syöpää. Kysyin tietenkin, miksi minulle ei voinut ilmoittaa, missä mennään. Emme olleet nähneet moneen kuukauteen, mutta hän vain pyörähti pikaisesti eteisessä, eikä edes katsonut minuun. Hän oli menossa lääkäriin kuulemaan joitain tuloksia, ja myöhemmin reissusta tiedustellessani oli joutunut sieltä suoraan yliopistonsairaalaan, mutta ei kertonut viestissä mitään tietoja, mikä on tilanne.
On raskasta, ettei hän halua olla tekemisissä edes tällaisella hetkellä. Ilmeisesti välit ovat olleet vielä etäisemmät kuin olen käsittänytkään. Minun käsitys perheestä on ollut sellainen, että oma poika olisi lopulta aina ensisijaisen tärkeä äidille, mutta äitini ei ole halunnut koskaan selvittää kunnolla välejämme, vaan pysyy loitolla jopa nyt, kun saattaa olla viimeiset hetket käsillä. Hän ehkä vihaa minua siksi, koska olen moittinut hänen miestään, mielestäni ihan aiheestakin. Mutta äidilleni hän on minua tärkeämpi ihminen. Olen yksinäinen ihminen, mikä tekee tästä äidin vakavasta sairastumisesta ja tilanteesta vielä kaksi kertaa ahdistavampaa. En voi kuin yksin odottaa ja miettiä, mitä tuleman pitää, sillä hän ei ilmoita minulle asioista. En tietäisi varmasti edes tämän vertaa, ellen olisi itse ottanut häneen jossain vaiheessa yhteyttä. Minulla on kaksi sisarusta, jotka ovat modernin maailman pyörteissä, eivätkä he ole joutaneet pitämään koskaan yhteyttä. Kaikkien välit huononivat aikoinaan, kun äidin mies tuli kuvioihin.
Tilanne on helvetillinen. Ajattelin aikaisemmin että välit lämpenisivät sentään tosipaikan hetkellä, mutta ei se siltä näytä, vaikka itse olen kyllä huolissaan tilanteesta. Minulla ei ole käytännössä ketään muuta omaista kuin äitini, vaikka välit ovat vaikeat olleet. Omakin elämäni tulee olemaan pahasti katkolla, jos tässä käy lähiaikoina niin kuin pelkään.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.