Olin vähän aikaa sitten Israelissa ensimmäistä kertaa, ja pidin paikasta.Matkallani kävin Jerusalemissa, kuolleella merellä sekä Eilatissa.
Ruoka oli tosi hyvää ja vesijohto vettä voi juoda
ilman vatsavaivoja.Maassa on tosi paljon nähtävää
useallekkin matkalle.
Paikallinen valuutta, Sekeli on arvoltaan n.Suomen
markan arvoinen, joten hinnat on helppo mieltää
myös Euroiksi.Hintataso Suomen luokkaa, Eilatissa
vähän halvempaa.
Eilatissa taksilla ajo halpaa, yleensä alle 3E
kerta.Kaupungissa sopivasti aktiviteetteja mm.
delfiini riutta ja meriakvaario joissa paljon
nähtävää.
Kävin myös Jordanian puolella Aqabassa.Poistumis
vero Israelista oli 18 Usd ja taksi rajalle maksoi
n.25 Nis.Jordanian puolella paljon alkeellisempaa
ja köyhempää.Eikä juurikaan nähtävää.
Nähtävää olisi tosin ollut Petran retkellä, mutta se jäi nyt väliin.Tullessa poistumis maksu Jordaniasta 5 Dinaaria(n.5E).Rajalla Israelin puolella tosi kova kuulustelu kahteenkin kertaan.
Asia piti vielä selittää Ben Gurionin kentällä
Tel Avivissa.Mutta kyseessähän on oma turvallisuus .Muutenkin maa vaikutti hyvin turvalliselta
ja rauhalliselta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kävit Israelissa, mutta et käynyt Tel Avivissa? Hölmö!
Tel Aviv on maailman parhaita bailukaupunkeja ja ilmapiiriltään yksi vapaamielisimmistä paikoista. Eilat kannattaa jättää väliin ja käyttää aikansa Tel Avivissa. Tosin Tel Aviv on kallein kaupunki Israelissa.
Kun itse olin kuukauden Israelissa, oli siitä kolme viikkoa Tel Avivissa.
Tel Aviv on kylla mukava paikka, itse kavin vastikaan ja majoituin Carltoniin. Ala edes kysy hintaa, kallis oli, mutta olipa hieno tunne menna saunasta! kattoterassille altaan aareen 15.kerroksessa Valimerta kattelemaan...
Joe's Placessa hyvat ruuat, livemusaa ja mukavaa seuraa.