Minusta se on oikeus. On hienoa, että on kansalaisoikeus äänestää.
Jokaisessa valtiossa ei ole näin.
Onko se sinusta oikeus vai velvollisuus ?
Jokaisessa valtiossa ei ole näin.
Onko se sinusta oikeus vai velvollisuus ?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Äänestäminen on oikeus ehdottomasti.
Diktatuurimaissa ei äänestetä ja monissa maissa vaalit ovat epärehellisiä.
Esimerkiksi Venäjällä on vaalit turhia, koska tulos on ennakkoon tiedossa.
Ehdokkaaksikin pääsee vain kenet kulloinenkin vallanpitäjä hyväksyy ehdokkaaksi.
Eli Putin käytännössä päättää onko ehdokas "laillinen" ja syitä löytyy helposti tiputtaa vastaehdokas
pois vaalitaistelusta. Venäjä ei ole ainoa sellainen maa.
On se velvollisuus,,,,
koska mietin ekakerran
jos jätän äänestämättä,
jota en koskaan ennen vuosien kuluessa ole tehny,
hupss, omatunto heti kolkutti,
olen jo käyny pitkän jonon jatkeena piirtämässä numeron lipikkeeseen,
on se hassua,
ku ajatuski saa omantunnon levottomaksi,
joten niin kauan kuin henkipihisee ja ymmärrys on jokseenkin omassa hallinassa
käyn aina ja ikuisesti täyttämässä kansalaisvelvollisuuteni,
toisaaltaa onhan se oikeuski,
toistaiseksi vapaassa jokseenkin vielä itsenäisessä suomessa,
pidetään oma maa hyvänä, toimivana, turvallisena, kaikkien kansalaisten elää
Menen ilomielin äänestämään. Ei tunne sitä velvollisuudeksi ollenkaan.
On velvollisuus pitää oikeuksistaan kiinni.
Kaikilla ei ole oikeus äänestää vapaasti.
Jos ei huolehdi omista asioistaan, saattaa tulla aika, jolloin äänestäminen on tarkan kontrollin alaisena suoritettava velvollisuus.
On valtioita, joissa avonainen vaalilippu pudotetaan läpinäkyvään vaaliuurnaan vaalivirkailijoiden silmien alla. Vaalihuoneistosta ulos sitten kaksi ovea, vuohille ja lampaille.
Oikeus se on pikemminkin. On ilo saada äänestää.
Velvollisuus on jotain ikävää yleensä.
Olen täyttänyt kansalaisvelvollisuuteni jo ennakkoon, ei ollut vaikea valinta, Ainakin yhteiskunnan
tuilla elävien pitäisi äänestää, jatkaakseen samaan malliin työtä tekemättä.
Yhteiskunnan tukia ei saa kuin todella niitä tarvitseva.
Ei sinun eikä kenenkään kannata kadehtia heidän osaansa.
En löytänyt vaalilaista sanaa "velvollisuus".
Sensijaan löytyy "äänioikeus".
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980714#O1L1P2
Mielestäni se on äärettömän tärkeä oikeus.
Ja Suomessa ( vielä nykyisin ) voidaan luottaa vapaisiin ja oikeudenmukaisiin äänestämisiin.
Kyllä kyse on kansalaisoikeudesta, joka jokaisen tulisi täyttää osaltaan. Alhainen äänestysprosentti ei anna oikeata kuvaa kansalaisten vakaasta tahdosta vaan osin oman poikkeavan mielipiteensä esittämisestä.
oikeus sana kuuluu yhteen velvollisuus sanan kanssa,
tietenkin on oikeu
ja kun on oikeu
pitää myös jokaisen täyttää velvollisuutensa yhteiskunnan hyväksi,,,
Oikeus on vapaaehtoista,
oikeuttaan voi käyttää jos haluaa.
Velvollisuus on pakko,
vaikka senkin voi jättää käyttämättä.
Sanoilla on vissi ero.
höh,,,
omatuntohan soimaa jos ei täytä velvollisuuttaan,
kun ensin on annettu oikeu,
Ketä sitten syttyy kustakin kerrasta onkin eri. Hiljaset hiljentyy ja eläkeläiset eläköityy.